tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 19. luukku: Joulu kotona


Meillä on lapsena kotona aina laitettu joulu. Vaihdettu verhot jouluisiksi, koristetyynyt punaisiksi ja asetettu tontut ikkunoihin ja pöydille. Vaikka ulkona ei aina olisikaan niin jouluinen tunnelma, tuo joulukoristelu kotiin sitä oikeaa fiilistä.

Kun muutin omilleni, jäi joulukoristelut harmillisen vähään. Ensimmäisenä jouluna ei tainnut olla mitään jouluun viittaavaakaan, mutta onneksi seuraavana jouluna saatiin edes yhdet valot laitettua tolpan koristeeksi. Oma koristerepertuaari on hiljalleen kasvanut vuosi vuodelta, vaikka se edelleenkin painottuu lähinnä erilaisiin valoihin, muutamaan tonttuun ja tekstiileihin. Kuten sisustuksessa muutenkin, on vaatimattomuus mielestäni kaunista ja liika on tietysti aina liikaa. Sohvalla on kaksi joulukoristeista tyynyä ja punainen torkkuviltti. Ikkunalaudalla istuskelee kaksi tonttua vahtimassa, että talon asukkaat pysyy kiltteinä ja niiden seurana on kynttilälyhty ja ihanat pallovalot. Meillä kyllä jouluvalot kulkee pikemminkin nimellä talvivalot, sillä tykkään pitää niitä esillä koko pimeän kauden.

Joulukuusta meillä ei tänä vuonna(kaan) ole. Edellisessä asunnossa ei yksinkertaisesti ollut tilaa kuuselle ja vaikka nyt ollaankin asuttu jo reipas vuosi isommassa asunnossa, puuttuu kuusi edelleen. Jo viime jouluna oli puhetta että kuusi haettaisiin kotiin omasta metsästä, mutta joulua edeltävien viikkojen kiireiden takia reissu jäi toteuttamatta kun matkaa suuntaansa olisi kuitenkin reilu neljä tuntia autolla. Eikä sitten viitsitty mitään kuusta ostaakaan, kun ei me jouluna kotona oltu. Tänä vuonna oli tarkoitus sitten toteuttaa edellisvuonna suunniteltu reissu ja vihdoin noutaa oma kuusi kotiin. Oltiin ehditty jo alustavasti sopia päiväkin haulle, mutta koska reissu olisi taas vaatinut niin paljon uhrautumista ajallisesti, oli siitä pakko luopua muiden ilmaantuneiden menojen takia. Hakusuunnitelmien kariutuessa aloin jo haaveilla Jotexin ihanasta kuusiverhosta, joka oli loppuunmyyty jo joskus syksyllä. Muutaman kerran kyseinen verho on tullut vastaan facebookissa kirpputorilla, mutta niissä on siinä vaiheessa jo ollut niin monta henkeä jonossa, että olisi ollut hyödytöntä heittäytyä jonon jatkeeksi. Saan siis tyytyä tänäkin vuonna ihailemaan mielikuvituskuusta olohuoneen nurkassa. Ehkä sitten ensi vuonna..?



Joulukoristeet meillä otettiin esille kaapista jo marraskuun puolivälin jälkeen, kun ensilumi sai mun joulufiiliksen heräämään.  Silloin tosin kaivoin lähinnä valoja, kynttilöitä ja lyhtyjä kaapista, tontut ja muut tekstiilit sai vielä hetken odotella joulukuuta. Joulukuun käännyttyä vaihdoinkin sitten sohvalle muutaman koristetyynyn ja punaisen viltin ja nostin tonttu-ukot ikkunalaudalle.

Koristeet saa olla varmaan siihen loppiaiseen asti, sen jälkeen vaihdan tekstiilit takaisin alkuperäisiin ja pistän kaappiin tontut ja punaiset kynttilät. Lyhdyt, valot ja kynttilät saa jäädä pöydille pimeän ja kylmän kauden ajaksi tuomaan lämpöä ja valoa kotiin. Oli mulla joskus jouluvalot kesänkin yli esillä, kun en vaan jaksanut purkaa ja siivota niitä pois... Olipahan valmiina seuraavaa talvea varten!

Koristellaanko teillä koti jouluksi? 

 

 

2 kommenttia:

  1. Ei nyt liity aiheeseen, mutta millä kameralla otat blogisi kuvat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nikon D700 :) Putkena yleensä Nikkorin 55/1.4

      Poista