tiistai 5. helmikuuta 2019

Toivepostaus: Miksi juuri sileäkarvainen collie?



Mä olen aina haaveillut isosta koirasta. Sellaisesta, mitä monet sanoisi "koiran kokoiseksi koiraksi". Kun mä sain mun ensimmäisen koirani Jojon, ei meidän isä antanut rodulle muita vaihtoehtoja kuin jackrusselin terrierin, joten sellainen meille sitten tuli. En kadu Jojon hankintaa hetkeäkään ja rotuna russelit on edelleen mulla kamppailemassa lempparilistan kärkipaikoista. Jojo oli sellainen iso koira pienen koiran kropassa - viisas ja uskollinen, mun todellinen sielunkumppani.

Päätin kuitenkin jo silloin, että kun muutan pois kotoa hankin seuraavaksi ihan fyysisesti isomman koiran. Mun silmää on aina miellyttänyt sporttiset paimenkoirat; saksanpaimen, belgianpaimen(erityisesti malinois), hollanninpaimen jne... Mutta collieta mä en ollut kyllä ikinä harkinnutkaan - varmaan siksi, ettei mulla juuri ollut kokemusta sileäkarvaisista collieista, eikä pitkäkarvainen collie pehkoineen ole koskaan säväyttänyt.

Jos totta puhutaan, on mun suurin koirahaave aina ollut saksanpaimenkoira. Kuitenkin koen rodun rakenteellisen tilanteen olevan sen verran huono, etten tieten tahtoen halua itselleni hankkia koiraa sillä isolla riskillä, että se on jo nuorena pistettävä luustollisten ongelmien takia kuoppaan. Tiedän että täysin terveitäkin saksanpaimenia löytyy kun vaan tekee taustayönsä kunnolla ja sattuu hyvä tuuri. Meillä on kuitenkin lähipiirissä niin monella koiralla ongelmia luustonsa kanssa, etten vaan uskalla lähteä siihen kokeiluun. Koiran pois laittaminen sairauden takia yhdeksänvuotiaana jätti sen verran suuret arvet, että haluan minimoida sen riskin seuraavan kanssa.


Meni pitkä tovi miettiessä sitä meille sopivaa rotua. Tein kaiken maailman rotutestejä, selailin rotulistoja ja käytin poissulkemistaktiikkaa. Mulle tärkeitä seikkoja uutta rotua miettiessä oli mm.  terve, sporttinen rakenne jota terveystulokset tukee, pystyt korvat ja pitkä kuono, keskikokoinen tai sitä isompi, työkoiran uskollinen ja miellyttämisenhaluinen luonne - ehkä paimenrotuinen, matala riistavietti, helppo pitää vapaana tai kouluttaa siihen... Kokonaisuudessaan haussa oli ystävällinen ja lähtökohtaisesti kaikken kanssa toimeen tuleva koira, jota voisi pitää vapaana tallilla ja jolla ei olisi valtavaa riskiä perinnöllisille sairauksille.  Luulisi olevan helppoa, eikö?

Lopulta poissulkemistaktiikalla jäljelle jäi sileäkarvainen collie. Se on Skotlannista kotoisin oleva hieman keskikokoa suurempi paimenkoira. Alunperin sitä on käytetty kotimaassaan lammaspaimenena, mutta vuosien saatossa colliesta on muovautunut monipuolinen harrastuskoira. Luonteeltaan se on rohkea, miellyttämishaluinen, aktiivinen, iloinen ja ystävällinen koira. Se on aina valmis touhuamaan ihmisensä kanssa ja tulee pääsääntöisesti hyvin toimeen toisten koirien kanssa - siis aivan täydellinen tallikoira! Toki leikkaamattoman uroskoiran kanssa saa aina olla hieman varpaillaan varsinkin toisia leikkaamattomia uroksia kohdatessa, mutta se nyt on ihan joka rodussa haaste. Paimenen alkuperällä colliella on palveluskoiran työmoraali ja se on suhteellisen helppo kouluttaa, mutta vaatii myös paljon aktivointia ja pitkää pinnaa. Ei liiallista riistaviettiä jonka takia tarvitsisi stressata irtipitämistä. Hevosharrastuksiin koiraa hankkiessa on myös passelia, ettei koiralla ole voimakasta paimenviettiä mitä se sitten purkaisi esimerkiksi pihalla liikkuviin hevosiin. 



Ulkomuodoltaan collie on tasapainoinen ja sporttinen. Sillä on pitkä kiilamainen pää, pystyt korvat ja viisas ja valpas ilme. Colliella on terve ja sopusuhtainen työkoiran rakenne, joka sopeutuu loistavasti tarkoitukseensa. Raajat ovat vahvat ja hyvin kulmautuneet, selkä on suora ja rinta syvä. Jopa Kennelliitto kirjoittaa rotumääritelmässään collieilla olevan erittäin hyvä rakenne. Terveystulokset selkä-, lonkka- ja kyynärkuvatuilla koirilla on olleet valtaosalla lähtökohtaisesti priimaa.

Itselle iso tekijä koiran valinnassa oli myös karvan laatu. Sen pitää olla ehdottomasti helppohoitoinen - mulla ei ole aikaa eikä jaksamusta trimmailla ja harjailla koiraa viikottain. Sileäkarvaisen collien, tai "nahkan" kuten sitä koiraharrastajien kesken kutsutaan, karvapeite on tiivis ja lyhyt. Jossain luki että karvaa lähtisi vain niukasti, mutta meillä on ainakin ollut vuodessa yksi ainoa karvanlähtöaika ja se kestää YMPÄRI VUODEN. Onneksi on imuri!

Collieilla, kuten melkein kaikilla muillakin roduilla esiintyy luonnollisesti myös periytyviä sairauksia. Yleisimpiä ovat erilaiset silmäsairaudet, lääkeaineyliherkkyys sekä luuston ja nivelten kasvuhäiriöt. Onneksi suurin osa periytyvistä sairauksista on lieviä ja koiria tutkitaan tarkoin perinnöllisten sairauksien ehkäisemiseksi. Esimerkiksi lonkkatulokset kertovat vain positiivisia uutisia; vuosina 2012-2017 syntyneistä sileäkarvaisista collieista on lonkkakuvattu tätä kirjoitettaessa jo 498 yksilöä, joista 418 koiralla todettiin A-lonkat, 71 B-lonkat, seitsemällä C-lonkat ja kahdella D. Samoina vuosina syntyneistä silmätutkituista 978 koiraa todettiin terveiksi. Useimmat sairaudet ovat kuitenkin resessiivisiä, mikä tarkoittaa sitä, ettei niiden kantajaa voida tunnistaa ulkoisesti. Eli vaikka jalostuksessa käytettäisiinkin vain terveiksi todettuja yksilöitä, voi kaksi piilevänä samaa samaa sairautta kantavaa koiraa pariutuessaan keskenään saada aikaiseksi sairaan pennun. Tulokset puhuvat onneksi rodun koirien terveyden kannalta puolestaan ja kun terveyden eteen tehdään jatkuvasti kovasti töitä muunmuassa tarkan Pevisa-ohjelman avulla on suunta vain ylöspäin. Lisää collieilla esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista voit lukea esimerkiksi täältä.


Kaikenkaikkiaan collie oli siis paljolti juuri sitä mitä olin etsinytkin: keskikokoinen tai sitä suurempi, sileäkarvainen, pitkäkuonoinen ja pystykorvainen palveluskoira. Luonteeltaan kiltti, aktiivinen ja helppo motivoida. Collie on helppo opettaa pysymään irti ja paimenena sillä on luontainen halu oleskella lauman lähettyvillä. En voi sanoa katuneeni hetkeäkään nahkan ostoa. Ludo on juuri se täydellinen koirakaveri arkeen, tallille ja harrastuksiin. Sen kanssa on huippukivaa harrastaa, se tulee tallilla toimeen kaikkien kanssa ja se viihtyy erinomaisesti myös sohvalla. Tottakai se aktiivisena koirana tarvitsee säännöllistä aktivointia ja liian useat vapaapäivät saa nuorukaisen energiatasot nousemaan - se ei kuitenkaan vaadi jokapäiväistä treeniä naama irvessä ja sille riittää vallan mainiosti aktivoinniksi muutaman tunnin tallireissu.

Hassua että lopulta se oma juttu löytyikin täysin sellaisesta rodusta, jota ei alkuun olisi osannutkaan kuvitella. Musta on tullut colliefani enkä usko että ihan heti olen rotua vaihtamassa, seuraavasta nahkakaverista haaveillaan jo kovaa vauhtia... ♥

Lähteinä postauksessa käytetty kennelliiton rotumääritelmää, SCY:n rotuinfoa sekä omia tietoja.

2 kommenttia:

  1. Heh, minun äidilläni on sk collie ja se on erittäin riistaviettinen, tappaa kaikki pikkueläimet, jotka saa kiinni ja hirviä haukkuu kuin mikäkin hirvikoira (onneksi ei ole saanut potkua, vaikka on mennyt aika lähelle). Lisäksi se on luonteeltaan terävä ja hieman arka eikä lähtökohtaisesti kovinkaan kiinnostunut ihmisistä. Sen kouluttaminen on ollut todella työn ja tuskan takana!

    Oikeastaan kaikki sk colliet, joita olen tavannut, ovat olleet tällaisia. Otos on toki vain joku 3 koiraa. Eli huonompikin tuuri voi tämän rodun kanssa käydä!

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava postaus - on aina ilo lukea myös koirajuttuja! :) Itselle tuli kultainennoutaja ja myöhemmin mittelspitz - vaikka haaveilin leonberginkoirasta tai dobermannista :D Kummankaan koirani ottoa en kyllä kadu, olen täysin menettänyt sydämeni näille roduille <3

    VastaaPoista