maanantai 26. maaliskuuta 2018

Edistyksellistä turvateknologiaa

Postaus toteutettu yhteistyössä Back On Track Suomi kanssa. 

Siitä saakka kun viime syksynä hankin itselleni uuden kypärän, olen miettinyt toista kypärää tavallaan kakkoskypäräksi, jota säilyttää kotona esimerkiksi niitä kertoja varten kun käyn vieraalla tallilla ratsastamassa. Mulla on ihan liian monta kertaa unohtunut kypärä tallille kun seuraavana päivänä on ollut menoa toiselle tallille - ei olisi pahitteeksi olla kotona valmiina sellaista kypärää, joka on helppo ottaa mukaan kun käy vierailuilla, kun niitäkin tulee välillä niin extempore yllärinä. Mun mielestä on myös ihan kätevää olla toinen kypärä olemassa varalla, mikäli sitä sattuisi putoamaan hevosen selästä tai muuten vain kolauttamaan kypärän niin, että siitä tulee käyttökelvoton. Mulla ei ainakaan ole aikaa eikä mahdollisuutta vahingon sattuessa ajaa heti hevostarvikeliikkeeseen hakemaan uutta ja ilman kypärää ei paljoa ratsastella.

Saatoitte ehkä huomata jo Ruotsi-postauksessa mun päässä vieraan kypärän. Se ei suinkaan ollut Rositan oma, vaikka hänellä itselläänkin itse asiassa on sama kypärä käytössä, vaan mun uusi Back On Track EQ3-kypärä. Kakkoskypärä on siis saapunut mun varustekaappiin ja pääsi heti tositoimiin ihan vieraalla maalla. Oli turvallinen olo hypätä tuiki tuntemattomien hevosten selkään, kun tiesi, että päätä suojaa yksi markkinoiden turvallisimmista kypäristä.



Nykyään kaikilta etenkin kilpakäytössä olevilta kypäriltä vaaditaan VG1-turvaluokitus, mutta sen tärkeän luokituksen lisäksi tämä kypärä on varustettu myös ihan erityisellä turvajärjestelmällä. Oman pääkopan turvallisuutta ei voi koskaan korostaa liikaa, enkä näe mitään syytä olla käyttämättä kypärää. Ei kypäräkään aina ole takuuvarma turva, mutta oikein sovitettuna ja pidettynä se voi onnettomuuden sattuessa pelastaa sun hengen.

Mikä Back On Track EQ3-kypärästä tekee muista kypäristä poikkeavan, on sen patentoitu MIPS-turvajärjestelmä. MIPS, eli Multi-directional Impact Protection System, imitoi ihmisen päässä olevaa suojamekanismia, jossa päähän kohdistuvasta vinosta iskusta aivot voivat liikkua aivo-selkäydinnesteessä vaimentaen iskusta aiheutuvaa voimaa aivoissa. Jos heilahdus kuitenkin on liian voimakas, voi lopputulemana olla jopa vakava aivovamma. Kaikki kypärät on suunniteltu vaimentamaan näitä iskuja ja suojaamaan arvokasta pääkoppaamme parhaimmalla mahdollisella tavalla. MIPS-teknologian kehittäjät ovat vielä edistyksellisemmin kehitelleet kypärään mekanismin, jossa kypärään on integroitu pienikitkainen ylimääräinen kerros. Tämä kerros mukailee päähän kohdistuneen iskun seurauksena aivojen luontaista liikettä ja voi tietyissä tilanteissa ehkäistä vakavankin aivovamman.

Allaolevalla videolla näet, miten MIPS-teknologia kypärässä toimii. (jos video ei toimi, klikkaa tästä)


Uuden EQ3-mallin edeltäjä, EQ2 valittiin vuonna 2014 ruotsin vakuutusyhtiö Folksamin toimesta vuoden turvallisimmaksi kypärämalliksi. Tietysti uusinta mallia on paranneltu entisestään ja sen lisäksi, että se on turvakypärien huipulla, on se myös tyylikkään näköinen. Mä valitsin näistä itselleni tyypillisesti mustan sileäpintaisen kypärän, mutta vaihtoehtoina löytyy myös väreistä sininen ja ruskea sekä pintamateriaalina sileän lisäksi mikromokka. Uutuutena kypärästä on olemassa myös Lynx-malli, jonka niskassa on säätömahdollisuus yksilöllistä istuvuutta varten. Jokaiselle jotakin!

EQ3-kypärä on ihanan kevyt päässä, eikä se hiosta kovemmassakaan treenissä. En tietysti ole vielä päässyt kokeilemaan sitä kesäkuumalla, mutta ainakin reilusti plussan puolella olevassa maneesissa pää pysyi hyvin kuivana vaikka muuten lämmin tulikin. Kypärässä on myös erinomainen istuvuus - se istuu mun päähäni kuin nakutettu ja mun mielestä myös näyttää todella hyvältä. Hieman epäilin ensin kypärän sopivuutta omaan päähäni sen aavistuksen soikean mallin vuoksi, mutta turhaan. Ei lainkaan häpeä mun aiemmalle kypärälle ja pääsee varmasti satunnaiseen käyttöön ihan kotioloissakin – kiva vaihdella välillä kypärää ja saada toinen pesuun ja tuulettumaan!



Jos olet aikeissa hankkia uuden kypärän, voin ehdottomasti suositella tämän testaamista. Back On Track on mukana Tampereen Hevoset-messuilla kypäränsä kanssa, käy ihmeessä piipahtamassa osastolla kokeilemassa kypärää ja tutustumassa paikan päällä MIPS-turvajärjestelmän toimintaan. Back On Track EQ3-kypärän löydät messuilla E-hallista osastolta 410!



sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Rakastuin ruotsalaiseen

Usein oon jopa tosi turhautunut siihen, että mun monet hyvät ystävät asuu jossain ihan muualla kuin Suomessa pääkaupunkiseudulla. Toisaalta se antaa mulle hyvän syyn irtautua hetkeksi omasta arjesta kun saa matkustaa toiselle paikkakunnalle, tai kuten viime viikonloppuna, eri maahan!

Me tutustuttiin Rositan kanssa reilu vuosi sitten syksynä pidetyillä Blogiexpoilla Lahdessa. En edes oikein muista miten päädyttiin juttelemaan, mutta aika pian oltiin jo ehditty sopia treffit tulevalle keväälle ponikuvailujen merkeissä. Ja minä sain uuden ihanan ystävän. ♥

Viimeksi vierailin Ruotsissa Rositan luona viime kesänä, silloin käytiin Hestafoton Petran kanssa valokuvaamassa friisiori Rink van Hestegaardenia ja Rositaa sekä Fotografiskassa katsomassa hevosvalokuvanäyttelyä. Tämä oli sitä aikaa kun mulla oli kirjoitusinto aivan hukassa eikä koko reissusta tainnut tulla kirjoitettua sanaakaan. Tällä kertaa saatte reissusta hieman tekstiä ja reilun kasan kuvia!

Saavuin Stockholm Arlandalle seitsemältä perjantaiaamuna. Mua jännitti ihan hirveästi, koska olin päättänyt olla pihi ja seikkailla halvimmilla mahdollisilla julkisilla Tukholman pohjoispuolelta keskustan läpi etelään. Tehtiin sama viime kesänä Petran kanssa, mutta yksin matkaaminen vieraassa paikassa on aina yhtä jännittävää. En myöskään pidä lentämisestä, joten varmasti se jännitys tarttui myös loppumatkaan. Näppärä tyttö kun olen, löysin ennakkoluuloista huolimatta suoraa reittiä perille oikealle pääteasemalle, jolla Rosita oli mua vastassa.

Kun päästiin kämpille koomattiin luvattoman pitkä aika. Mulla oli takana suhteellisen rankka viikko kolmen kahdentoista tunnin työvuoron takia ja olinkin varoittanut Rositaa siitä, etten perjantaina välttämättä ole ihan täysissä vedoissa. Olinhan sentään herännyt sinäkin aamuna jo viideltä. Onneksi suunnitelmissa ei ollut päiväksi muuta kuin Rositan liikutushevosen Mutterin hoito; ainahan sitä tallilla jaksaa vähän väsyneenäkin käydä!

Päästiin liikkeelle vasta puolenpäivän jälkeen ja satuttiin tallille juuri maneesin lanauksen aikaan. Touhuiltiin sitten kaikkea muuta tallissa miltei kahteen saakka, jolloin lanauksen oli määrä olla valmis. Noh, traktori olikin sitten hajonnut kesken kaiken keskelle maneesia eikä siellä ratsastaminen tullut hieman säikyn hevosen kanssa kuuloonkaan. Päädyttiin sitten pyörimään hetkeksi ulkokentälle. Pohja ei kuitenkaan ollut kaikista ihanteellisin kunnolliselle treenille, joten Mutter sai tyytyä lyhyeen pääosin ravitreeniin ja mun hoitamiin loppukäynteihin. Tehtiin teille perjantain tallireissusta pieni videopostaus, kurkkaa tallimyday alta! (Jos video ei näy, klikkaa tästä)


Perjantai-ilta koomailtiin ansaitusti kämpillä ja käytiin "ajoissa" nukkumaan, sillä perjantaille kello oli asetettu herätykselle taas jo kukonlaulun aikaan. Rinkin luo!!

Mä en vaan kestä miten upeita talleja ja tiloja Ruotsissa on. Rinkin talli on kuin jostain sadusta, iso vanha tila linnan vieressä (kyllä, linnan!! Kuvitelkaa auringonlasku, prinsessamekko ja musta ori... Saatteko mielikuvasta kiinni? *sydänsilmäemoji*). Rosita ratsasti Rinkillä ensin hetken kentällä, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä käymään maastossa pieni lenkki. Jottei ihan patikkaretkelle tarvinnut lähteä, sain uljaaksi ratsukseni 21-vuotiaan FEI-valjakkoponi Bryggaren. Huikea tyyppi! Jos olit Sipoossa katsomassa valjakkokilpailuita viime kesänä, olet jopa saattanut nähdä kyseisen ponin tositoimissa.


Bryggaren kantoi mut rohkeasti satulatta Rinkin henkisenä tukena noin puolen tunnin mittaisen lenkin. Ei olisi kyllä ikinä uskonut että poni on jo 21-vuotias! Sen verran virkeä ja hyväkuntoinen tapaus.

Kun palattiin maastolenkiltä, sain mahdollisuuden itse kavuta hetkeksi Rinkin selkään.Turha varmaan sanoa, että saattoi päästä pieni jännäkakka ja tuntui täysin absurdilta ajatukselta päästä yhden somemaailman suosituimman hevosen kyytiin. Nuorukainen oli jo hyvin väsytetty kevyen koulutreenin ja maastolenkin jälkeen, ja se käyttäytyi esimerkillisesti kantaessaan tällaisen pienen ponitytön kentän ympäri loppuhölkät sekä käynnissä että ravissa. Tuollaisen jykevän friisin liikeemekaniikka on kyllä aivan eri maailmasta kuin minkään muun hevosen jolla olen koskaan ratsastanut. Pelkkä ravi on niin ilmavaa, että tuntuu melkein kuin istuisi pomppupallon päällä. En uskalla edes kuvitella millainen sen laukka on istua. Etenkin kun mulla oli vaikeuksia istua jo ison puoliverisen laukassa - ei mitään verrattuna friisin liikkeisiin!

Rink on kaikin puolin niin upea tapaus. Sen lisäksi, että se on henkeäsalpaavan komea kiiltävän mustan karvapeitteensä ja pitkän paksun harjansa kanssa, on sillä mitä suloisin luonne. Se on kuin koiranpentu, aina vailla huomiota ja rapsutuksia. Sellainen hyvän mielen hevonen, unelmien prinssi. ♥






Unelmien prinssi ♥

Lauantaina suunnattiin vielä tallin jälkeen Tukholman keskustaan pienelle shoppailureissulle. Mulle on aivan must päästä joka reissulla käymään Sephorassa ja jotenkin tuntuu että ruotsalaisilla on kaikessa parempi maku kuin suomalaisilla. Tai ainakin sellainen joka osuu paremmin yksiin oman tyylin kanssa. Aamun tallireissu verotti aikaa shoppailulta, sillä ruotsissa suurin osa kaupoista menee lauantaina kiinni jo viideltä. On meillä suomessa asiat hyvin kun viikonloppunakin saa shoppailla ainakin tunnin pidempään! Ei siis ehditty Sephorakäynnin lisäksi shoppailla mitenkään älyttömästi muissa kaupoissa, mikä oli ainakin oman kukkaroni kannalta vain hyvä asia. Muhun kun tuppaa välillä iskemään sellainen pieni shoppailuhulluus ja ostaminen saattaa lähteä jopa vähän käsistä. Kun löytää yhden kivan ja ehkä toisenkin, ei kolmannen ja neljännenkään tuotteen ostaminen tunnu enää miltään. Tämä on ilmiö jonka saatatte nähdä tapahtuvan myös esimerkiksi heppamessuilla - siksi yleensä välttelen sen ensimmäisenkään ostoksen tekemistä...!

Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä pyörähtämässä tunnelmallisessa Haymarketissa herkkuleivillä ja viinilasillisella.  Mä kyllä viihdyn niin hyvin kaupungissa. Vaikka sisimmässäni mä olen aivan totaali landepaukku ja mun unelma olisi asua jossain keskellä ei mitään omalla pikkutilalla miljoonien eläinten ympäröimänä, on mussa myös se puoli, joka haaveilee asumisesta jossain isommassa kaupungissa. Sellainen unelmaelämä, jossa kuvittelen itseni esimerkiksi Gossip Girlin Blairiksi, asumassa jossain ihanassa kattohuoneistossa kaupungin keskellä, viettäen aikaa ystävieni kanssa tunnelmallisissa kahviloissa ja shoppaillen merkkivaateliikkeissä. Aika kaukaiset unelmat noin niinkuin toteutumisen kannalta, mutta hyvähän se on olla unelmia ja kun niitä on kaksi täysin erilaista, on todennäköisyys siitä että edes toinen osittain toteutuu paljon suurempi. Haaveilu on ihanaa!


Rentsun lauantai-illan ja hyvin nukutun yön jälkeen oli ihana herätä uuteen tallipäivään. Sunnuntaille oli nimittäin suunnitelmissa dressagetreeniä Mutterin kanssa ja tällä kertaa mäkin pääsisin testailemaan tätä valkoista unelmaa ihan kunnolla! Lähdettiin tallia kohti joskus ennen puoltapäivää, jotta saisi toimia kaikessa rauhassa. Illaksi ei ollut mitään suunnitelmia, mutta kun koneella ja muistikorteilla odotti jo valmiiksi kasoittain kuvia ja videopätkiä editoitavaksi, oli ajatus siitä että illalla saisi rauhassa istua sohvalla käyden niitä läpi suhteellisen houkutteleva.

Ruotsissa on tapana suurimmalla osalla talleista, että omistaja siivoaa hevosensa karsinan päivittäin itse ja laittaa heinät valmiiksi pusseihin seuraavaa päivää varten. Meillä on ollut tämä suhteellisen sama systeemi edellisellä tallilla ja itse ainakin tykkään kyseisestä toimintamallista. Yhden (tai edes kahden) karsinan siivoaminen päivässä ei montaa minuuttia vie ja pysyy itse hyvin perillä siitä, mitä poni on karsinassaan yön/päivän aikana puuhaillut. Rosita halusi treenata Mutterin letittämistä ja päätti tehdä hevoselle sykeröt kuvia varten, joten mä päätin siivota karsinat sillä välin. Mutterilla on karsinanaapurina ja tarhakaverina saman omistajan eläkkeellä oleva pohjoisruotsinhevosruuna, jonka karsinan siivous kuuluu diiliin. Kahden hevosen karsinat oli perfektionistin mittapuulla hyvin siivottu siinä ajassa, kun Rosita loihti ratsulleen tyylikkäät sykeröt niskaan.

Maneesissa Rosita ratsasti Mutterin ensin lyhyesti, jonka jälkeen mä sain kavuta kyytiin. Aloitin treenin ihan vain keventelemällä suurella pääty-ympyrällä ja taivuttelemalla hevosta. Mun tarvitsee aina ottaa oma aikani alkuun siinä, että taas löydän oikean tyylin ratsastaa yli 20cm korkeampaa hevosta kuin millä mä olen päivittäin tottunut menemään. Pelkästään selässä istuminen tuntuu niin erilaiselta, puhumattakaan liikkeistä. Hevosen kokoisia kaviokkaita on siinä mielessä helpompi ratsastaa kuin ponieläimiä, että niiden liikkeet on huomattavasti hitaampia. Koska yksi raviaskel on paljon ponin raviaskelta isompi, ehtii sen aikana miettimään huomattavasti enemmän omia liikkeitään. Siinä missä ponilla se oikea hetki avuille meni jo, voit hevosen kanssa rauhassa pohtia seuraavaa siirtoa. Huomasinkin alkuun olevani hieman liian nopea avuissani ja Mutter oli hieman ihmeissään selässä keikkuvasta tyypistä. Löysin kuitenkin melko pian taas oikean tyylin ja pääsin vaikuttamaan hevoseen. Mutter on aivan uskomattoman hyvin perusratsastettu hevonen - se on herkkä, eteenpäinpyrkivä ja tasainen. Kaikin puolin täydellinen ratsu!

Rositaa hymyilytti, kun kuulemma kehuin juuri kaikkia niitä osa-alueita Mutterissa, joiden kanssa sillä on vielä ollut muutama kuukausi takaperin suuria vaikeuksia. Mutter on viisitoistavuotias PRE-puoliveriristeytys, jonka ratsutuksen Rosita on aloittanut viime syksynä. Silloin ruuna on ollut pidemmän aikaa lähinnä oloneuvoksena ja Rosita on saanut aloittaa hevosen kanssa ihan peruskunnon rakentamisesta. Kannattaa käydä lukemassa Mutterin kehityksestä Rositan omasta blogista, hevosessa on tapahtunut ihan huikea muutos puolen vuoden aikana!

Itse lähinnä testailin hevosen perusnappuloita ratsastaessani. Taivuttelin, tein siirtymisiä ja pohkeenväistöjä ja loppuun ravattiin pitkin ohjin rennosti eteen. En voinut olla hymyilemättä tämän herrasmiesruunan selässä. Sillä ratsastaminen oli niin vaivatonta, että jopa minä tunsin hetken aikaa olevani oikeasti jopa ihan kohtuuhyvä ratsastaja. Ne jotka väittävät, etteivät pidä koulutuuppauksesta, eivät ole koskaan ratsastaneet oikeasti hyvällä hevosella!












Lauantai-ilta kului melko pitkälti tietokoneen ääressä ja juoruillessa. On ihanaa kun on sellainen ystävä, jonka kanssa voi puhua kirjaimellisesti ihan kaikesta. Tuntui erittäin haikealta pakata seuraavana aamuna kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnata lentokentälle. Miksi mä löydän aina sellaisia ystäviä, jotka asuu satojen kilometrien päässä?

Kotimatka sujui todella leppoisasti. Istuin junassa ja luin kirjaa, löysin oikeaan bussiin ja selvisin oikeaan terminaaliin lentokentällä. Mä en vain tiedä mikä mussa on, että sekä meno-, että paluumatkalla jouduin "satunnaisen tarkastuksen" kohteeksi ja mun laukuistani otettiin pyyhkäisynäyte. Eikä ollut ensimmäinen reissu kun näin oli. Yleensä mä olen yhdistänyt sen mun kameralaukkuun, mutta tällä kertaa mulla ei ollut edes koko kameraa mukana. Kai se sitten liittyy jotenkin mun ulkonäköön tai olemukseen....?

Kone kotiinpäin oli puolisen tuntia myöhässä, mutta onneksi mulla ei ollut kiire mihinkään. Kotiin päin menossa ja loppupäivälle suunnitelmissa vain tallilla käynti. On muuten aina yhtä ihanaa palata tutulle kotitallille ja hypätä tuttuun ja turvalliseen ponin selkään. Ponillakin tuntui olleen vähän ikävä, ainakin sen verran innokkaana se mua tervehti kun tarhalle kävelin. ♥


Postauksen kuvien © Rosita Dahlberg 

 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Hankitreenin hyötyjä

Mä olen vannoutunut hankihullu ja parasta mitä talvessa tiedän on ratsastus pelloilla ja autottomilla metsäreiteillä. Liputan muutenkin vahvasti maastoilun puolesta ja väitän, ettei hevonen voi olla onnellinen ja suorittaa kapasiteettinsa äärirajoilla jollei se pääse välillä seikkailemaan tallia ympäröivissä maastoissa. Goldista huomaa hyvin selkeästi jos on kierretty liikaa kehää. Toki estetreenit antavat oman vastapainonsa sileäntyöskentelylle, mutta on se silti aivan eri päästä maastoilemaan. Niin onnelliselta poni ei ole koskaan näyttänyt maneesissa tai kentällä.

Siinä missä hangessa tarpominen on sielunruokaa, on sillä myös paljon muitakin hyötyvaikutuksia. Niin monipuolista treeniä kuin maastossa pääsee tekemään ei millään pysty toteuttamaan maneesissa!





Mitä sitten on hankitreeni? Hanki tarkoittaa jokaiselle eri asiaa, toisille 10cm lunta kuvastaa jo hangessa tarpomista, kun toisten mielestä hanki on vasta sitten kun lunta on yli polven korkeudelle. Ajatukset hangesta riippuu myös paljon esimerkiksi siitä, missä päin Suomea oleilet. Siinä, missä 20cm lunta tuntuu täällä etelässä jo kunnon hangilta, on pohjoisemmassa samaan aikaan vähintään tuplat. Meille hankitreeni merkitsee treenaamista lumipeitteessä, joka nousee vuohisnivelen yläpuolelle. Sitä vähemmät lumimäärät ei juurikaan vaikuta hevosen liikkumiseen kenttätyöskentelyä enempää ja reilummat määrät taas rajoittavat treenin laajuutta. Hankitreeniksi kusutaan siis silloin, kun hanki antaa liikkeille vastusta - mitä syvempi hanki, sitä rankempi treeni.

Hankitreeni on syytä aloittaa varovasti, sillä liikemekaniikka on normaaliin treeniin verraten huomattavasti suurempi ja sitä myötä kipeyttää tottumattoman ratsun helposti. Parasta olisikin kun pääsisi treenailemaan jo heti talven alusta ensimmäisiin hankiin. Hankitreeniin totuttelu aloitetaan aina käynnissä hyvien alkuverryttelyjen jälkeen. Alkuverkat voi käydä käppäilemässä vaikka auratuilla teillä tai vaihtoehtoisesti hakea lämmöt kevyestä kenttätyöskentelystä. Ihanteellisinta olisi käydä vaikka juuri ennen loppukäyntejä pyörähtämässä vajaat kymmenen minuuttia pellolla ja sen jälkeen käydä maastossa kävelemässä palautteluksi. Hankitreenin kestoa voi nostaa joka kerta muutamalla minuutilla, mutta treeni on kuitenkin hyvä pitää lopputalvestakin reilusti kevyempänä kuin mitä maneesissa tai auratulla kentällä tekisit.




Matalemmassa hangessa voi huoletta hyödyntää kaikkia askellajeja. Hankitreenin hyödyt voi ajatella tehokkaampana puomitreeninä - kintut nousee ja treeni kasvattaa lihaksistoa ja liikeratoja. Varsinkin hevosille jotka tarvitsevat lisää voimaa ja volyymia askellajeihin hankitreeni on ihan ehdoton lisä viikko-ohjelmaan. Meillä ponin kanssa jo muutaman viikon hankitreenien jälkeen huomaa parannuksen liikkeissä sileäntyöskentelyssä - näin sitä dressageponin liikemekaniikkaa kehitetään!

Samalla kun hangessa tarpominen ihan konkreettisesti saa luikummankin ratsun lihakset pulleammiksi, kohottaa se myös kestävyyskuntoa. Kokeile vaikka itse rämpiä hangessa - sen ei tarvitse edes olla kovin syvä kun huomaa jo että tietyn ajan päästä varmasti huohottaa. Muutama viikko takaperin käytiin ponin kanssa pellolla laukkailemassa alle viidentoista asteen pakkaskelillä ja poni oli vajaan parinkymmenen minuutin treenin päätteeksi hiestä märkä. Sen mielestä laukkaaminen pellolla on niin kivaa, että jouduin välillä puuttumaan peliin jottei Kultahippuja-jengi kohta olisi yhden ponin verran vajaa. Tiedostan ettei ponillakaan kunto ihan loputtomiin riitä ja kun se on laukannut isoa peltoa ympäri enemmän tai vähemmän täysiä jo useamman kierroksen alkaa rasitus olla jo melko maksimeissa - ei liikaa makeaa mahan täydeltä niin pääsee ensi kerrallakin pitämään hauskaa.

Nyt aletaan jo olla pikkuhiljaa niin lähellä kevään kynnystä, että viimeiset hankitreenimahdollisuudet ovat nyt. Juuri katselin pidemmän ajan sääennusteita ja jo ensi viikolle on luvattu mittarin kipuavan plussan puolelle. Hanki muuttuu joka päivä raskaammaksi pintalumen sulaessa auringon lämmittävien säteiden alla ja pian se koko hanki on menneen talven lumia. Ota siis ilo irti ja hyödynnä mahdollisuus hankiralleihin vielä tällä viikolla - aurinkokin jaksaa edelleen jatkaa hellimistään!


Kuvien © Vilma Töyräs


perjantai 2. maaliskuuta 2018

Päivämehua pakkasella

Pakkanen on paukkunut jo reilusti yli toista viikkoa eikä loppua näy vieläkään. Hieman taisi sääukkeli luvata kelin lauhtuvan ensi viikoksi, mutta vaikka kalenterin mukaan käännyttiinkin jo kevään puolelle, ei terminen kevät ihan vielä pääse saapuvaksi.

Pakkasen puolella mittari on onneksi ollut liki koko alkuvuoden, mutta viimeisimmät viikot on menty reilusti alle viidentoista miinusasteen. Mun mielestäni kylmyys on ainoastaan pukeutumiskysymys ja poni on liikkunut suhteellisen normaalisti kylmistä keleistä riippumatta. Vasta sitten kun ratsastajan kasvot ei enää kestä pakkasen purevuutta aletaan höllätä vauhdikkaammassa menossa. Kuka keksisi sellaisen kasvosuojan kylmää vastaan joka ei kastu höyryävästä hengityksestä ja huurusta silmälaseja?

Ponikin on ollut pirteä ja meillä on ollut hauskaa. Aurinko on paistanut niin makeasti, että ollaan hyödynnetty jokainen valoisa tunti ulkona liikkumiseen. Mäkin olen käynyt parhaani mukaan tallilla ennen töihinlähtöä, niin ei ole montaa kertaa lähiviikkoina tarvinnut maneesissa tuuppailla. Ihana talvi ja pakkanen!



Pakkanen tuo hevosenhoitoon myös omat haasteensa. Klipattu poni täytyy vuorata loimilla jotta se ei palele seisoskellessaan ulkona, mutta kuitenkin niin, ettei se kuole lämpöhalvaukseen tallissa ollessaan. Noh, mielummin vähän liian lämmin kuin tärisevä kultainen. Pakkasella ei meidän tallilla myöskään ole hevosille päivittäistä juottoa tarhoihin mikä vaatii pientä kikkailua, mikäli haluaa tarjota ponille veden myös päiväaikaan. Nyt alkuvuodesta mulla on ollut helppo hoitaa itse Goldin juotto myös päivällä, kun työvuorot on ajoittuneet pääosin iltaan. Ihan joka päivä en kuitenkaan pääse käymään päivällä ja silloin poni on joko juotettu tallikavereiden johdosta tai se on joutunut olemaan ilman vettä.

Ponin väkirehumäärät on pysyneet kuitenkin samana koko ajan ja riski ummetusähkyyn on suurien rehumäärien kanssa heikolla nesteytyksellä suuri. Muutaman ähkyherkkä hevonen on meidän tallilla jo oireillut pakkasten tultua enkä tietenkään halua saattaa Goldia siihen tilanteeseen.

Meillä on ollut ponille jo koko syksyn ajan lisä-ämpäri vesijuottoon karsinassa. Goldi juo kyllä kiltisti myös automaatista, mutta se tykkää selkeästi enemmän ämpärijuotosta. Joten mitäpä sitä ei poninsa eteen tekisi ja raahaa extrana pariakymmentä litraa vettä karsinaan sille hörpittäväksi. Hyvin on ämpäri kyllä tyhjennetykin aina aamuun mennessä - ei ihan turhaa työtä ole tullut tehtyä. Paitsi viime viikkoina.

Pitkä pakkasjakso sai ponin lopettamaan juomisen liki kokonaan. Kyllä se jotain hörppi ohimennen ja silloin kun tallikaverit sitä ovat päivällä juottaneet, mutta nestevajauksen alkoi jo huomaamaan Goldin ulosteen muodosta. Se ei oikein halunnut juoda pelkkää lämmintä vettä, eikä auttaneet melassisiirapitkaan tekemään vedestä riittävän houkuttelevaa. Kävin sitten hakemassa lähimmästä kaupasta mashia ja johan alkoi vesi maistumaan. Kun karsinan juottoämpäri edelleen roikkui koskemattomana ketjussaan, oli pakko alkaa luovaksi. Hain kaupasta muutaman ison ämpärin lisää ja nyt poni saa ruokansa turvotettuna kymmenen litran ämpäriin ja päiväksi mashilla ja kivennäisellä höystetyn mehun. Sen lisäksi juotan Goldin aina itse käydessäni - meillä ei ähkyriskiä oteta!

Ihanteellisintahan olisi kun saisi väkerrettyä tarhaan juomaämpärin, joka pysyisi sulana koko päivän ja yön. Sekin kuitenkin vaatii säännöllistä kuuman veden lisäämistä, jonka takia ei ihan joka päivä meillä välttämättä toimisi. Ehkä kokeillaan ensi talvena?

Kuinka teillä on hoidettu talvella hevosten juottaminen?

Kuvien © Vilma Töyräs ♥