perjantai 28. lokakuuta 2016

Vuosi poninomistajana

Käsittämätöntä ajatella, että siitä on kulunut nyt jo tasan vuosi kun allekirjoitin paperit poninomistajuudesta ja tyhjensin säästötilini.Vuosi on kulunut hirveällä vauhdilla ja vaikka olinkin vuoden ilman vuokrahevosta, ei harppaus takaisin tallielämään tuntunut millään tavoin vaikealta. Itse asiassa se tuntui jopa todella kotoisalta ja ihanan tutulta.

Tulevaisuudensuunnitelmissani olin kyllä ajatellut ponin ostoa, mutta viime syksynä se ei todellakaan ollut vielä ajankohtainen ennen kuin kuulin Goldin myynnistä. Ponin kohdalla ostopäätöksen tekeminen ei niinkään johtunut omasta epäröinnistäni, vaan pikemminkin siitä, miten saan perheeni suostuteltua niin isoon muutokseen. Käytiinkin herra A:n kanssa lukuisia keskusteluita myöhäiseen yöhön siitä, miten ihmeessä olen ajatellut maksaa kaiken ja mistä revin rahat edes itse ponin ostoon. Päätäni yritettiin pyörtää monta kertaa, mutten vaan voinut päästää rakasta ponia lipsumaan sormieni välistä. Kun lopulta esitin selvän budjettisuunnitelman ja kerroin, miten saisin kaikki sopimaan, sain myöntyvän vastauksen. Vaikka tosiasiassahan olin jo ilmoittanut että ostan sen ponin kävi miten kävi. Revin sitten vaikka selkänahastani roposet sen elättämiseen.

Hetkeäkään en ole katunut ponin ostoa, eikä A:kaan ole kertaakaan toivonut ponin myyntiä. Vuoden aikana neiti ponineiti on hurmannut kaikki perheestä ja lähipiiristä, jopa ne jotka eivät pahemmin ole ennen näistä kavioeläimistä välittäneet. Toisesta puoliskostani on kuoriutunut jopa oikein taitava hevosenkäsittelijä ja vaikka tämä muuta väittääkin, veikkaan että pieni heppahulluuskärpänen on häntäkin puraissut, tai ainakin Goldihulluuskärpänen! ;)

Mitä meidän vuosi on sitten sisältänyt? Blogiinhan olen ensimmäisen postauksen julkaissut heti samana iltana, kun sain kauppakirjan ja omistajanvaihdosilmoituksen allekirjoitettua. Samana iltana ajeltiin myös Erikan kanssa moikkaamaan ponia ja pakkaamaan ensimmäiset tavarat. Ajatus oli melko absurdi, että siellä karsinassa nökötti nyt mun ikioma poni. Eihän sitä siinä vielä edes oikein tajunnut.

Kotiin poni haettiin halloweenin aattona, eli lauantaina 31. lokakuuta. Silloin ajatus siitä, että tää on oikeesti mun oma poni alkoi vihdoin valjeta. Kun poni purettiin trailerista sai se muutaman yskänpuuskan ja kun kyselin asiasta tarkemmin Johannalta, oli poni kuulemma jo edellisen viikon aikana yskässyt muutaman kerran. Meidän yhteinen taival alkoikin siis heti sairaslomalla ja eläinlääkärin tarkistuksella. Nauratti oikein, että näin sitä pääsee heti hienosti hevosenomistajan elämään kiinni!

© Kiia Kuokka/tunturiharakka.net

Kun eläinlääkärin tarkastuksessa keuhkot kuulosti täysin normaalilta ja verikokeet tulivat takaisin vailla poikkeavuuksia, ei ponia pidetty sen kummemmin täyslevossa, mutta kaikki rankka liikunta sai jäädä pois kunnes poni paranisi. Ja siihen paranemiseenhan menikin sitten aikaa. Jo aikaisemmin syksyllä Nella ja Goldi oli valittu mukaan aluevalmennusrenkaaseen, mutta harmillisesti sekä marras- että joulukuun valmennuksista jouduttiin jäämään pois. Ponin tilanne yskän suhteen helpotti aina hetkellisesti, kunnes veti taas pienesti takapakkia. Mikään kovin raivokas yskä ei onneksi missään vaiheessa ollut, mutta riittävä pitämään liikunnan kevyenä. Tuolloin ei oikein yskän eteen tehty paljoa, eläinlääkärinkin ohjeet oli kutakuinkin tyyliä "kattellaan".

Vuodenvaihteen tienoilla yskä kuitenkin alkoi kuin alkoikin hellittää ja heti alkuvuodesta 2016 se loppui kuin seinään. Hieman vainoharhaisena tuli edelleen kuunneltua köhäisyjen perään, mutta vuodenvaihteen jälkeen poni pääsi takaisin treeniin ja tavoitteita rakennettiin kohti kisakautta 2016. Kuntoa lähdettiin kohottamaan kohtuullisen maltillisesti ja tammi-helmikuussa saatiinkin mahtavat hanget takapään treeniä varten. Loppusyksyn aikana kadonnut voima etenkin laukassa alkoi taas löytyä ja poni liikkua kaiken kaikkiaan reippaammin.

© Eeva Laakso

© Eeva Laakso

Vuodenvaihde oli omalla kohdallani erittäin raskas, sillä jouduin tammikuun 16. päivä jättämään jäähyväiset ensimmäiselle omalle koiralleni. Surun keskellä sain paljon voimaa siitä, että sain käydä rauhassa tallilla ja unohtaa murheet touhutessani ponin kanssa ja olinkin jo heti lopetusta seuraavana päivänä tallilla hoitamassa ponin normaaliin tapaan. 

Aluevalmennuksissakin päästiin vihdoin käymään ja neidit kehittyi Tepon valvovan silmän alla hurjin harppauksin. Pääsin itsekin piipahtamaan estevalmennuksessa ensimmäistä kertaa liki seitsemään vuoteen. Odotukset omille taidoille oli melko matalalla ja ruosteessahan ne oli. Tunnin aikana kuulin kuitenkin vähemmän negatiivista kommenttia kuin mitä olisin itse odottanut ja huomiokohtia löytyi juuri niiltä alueilta, millä tiesin itsekin olevan roimasti parantamisen varaa. Onneksi poni sentään on sen verran varma hyppääjä, että se vei meidät esteiden yli kuskin pienestä haparoinnista huolimatta.

Vuoden ensimmäiset kisat käytiin Ratsastuskeskus Ainossa. Poni oli selvästi melkein neljän kuukauden mittaiseksi venyneestä kisatauostaan kerännyt intoa kisaradalle ja käyttäytyi omasta tyylistään poiketen jopa sikamaisesti koittaen kuskata Nellaa esteeltä toiselle. 80cm ratsastivat hienon Clear round-suorituksen ja 90 sijoitus oli lopulta viides. Ei lainkaan hassumpi tulos pitkän tauon ja sairasloman jälkeen.

Alkukeväästä käytiin kilpailuissa enemmän harvakseltaan ja tehtiin ennemminkin tärppejä oikeasti panostuksen arvoisiin reissuihin. Yksi näistä reissuista oli Ypäjä Winter Show, josta neidit pokkasivatkin itselleen Amateur Tourin 90cm bonusluokan voitosta suoran paikan HIHS finaaliin.

© Mirella Ruotsalainen/hertjekker.net

Maaliskuussa poni pistettiin myös vihdoin todelliselle dieetille. Se oli sairaslomansa aikana kerryttänyt melkoisen mahan ja lisääntyneestä treenistä huolimatta heinäannokset tutui liian suurilta jotta maha lähtisi oikeasti pienenemään. Niinpä pikku ahmatin päivittäinen ruoka-annos pudotettiin liki kahdeksasta kilosta heinää reilu viiteen kiloon. Tällä heinämäärällä ponin paino alkoikin pudota hyvällä vauhdilla ja jo toukokuussa poni oli huomattavasti paremmassa kunnossa sekä vatsan että lihaksiston kannalta.

Kesäkausi ei ole alkanut ennen kuin on päästy ensimmäistä kertaa maastoesteille! Ja meidän osaltahan se korkkaus tapahtui huhtikuun loppupuolella, kun tytöt kävi Ypäjällä Pirkko Herdin valmennettavina. On aina yhtä ilo katsoa kun toisilla on kivaa ja Goldi niin selvästi nauttii maastoesteistä! Piken sanoin "Pieni leijonanpoikanen" suoritti hieman haastavampiakin esteitä aivan uskomattomalla varmuudella ja olisi luullut että se on kokeneempikin kenttäratsu.

Maastoestevalmennus pohjustikin hyvin seuraavana viikonloppuna käytävää kenttäratsastuskilpailua, johon tytöt oli ilmoitettu. Itse olin hieman heikossa hapessa mukana seuraamassa kilvankäyntiä, mutta onneksi tytöt suorittivat tuttuun tasaisen varmaan tapaansa, niin ei sen takia ainakaan alkanut heikottaa enempää. Koulu- ja estekokeiden jälkeen tyttöjen sijoitus oli lähellä top10, mutta hieman turhan vauhdikkaan maasto-osuuden jälkeen sijoitus jäi saamatta ja kisoista lähdettiin kotiin vailla ruusuketta, mutta hyvin tärkeän kokemuksen kanssa.

Toukokuussa Goldi sai myös esiintyä ihan oikeasti kouluaitojen sisällä, kun ystäväni Peppi starttasi sillä muutaman treenikerran jälkeen Helppo C ja Helppo B-luokat. C:n ratsukko selvitti aivan huikean hyvin ja nappasivatkin sinivalkoisen ruusukkeen. Beessä maneesin kuumuus koitui ponin kohtaloksi ja tahmasi jo valmiiksi hieman tahmean ponin entistä voimakkaammin pohjahiekkaan. Poni kuitenkin suoritti kouluradat yllättävän hyvällä motivaatiolla, eikä tulevaisuuden mahdollista kouluponin uraa tarvinnut vielä vetää viemäristä alas!

© Kiia Kuokka

Ensimmäistä kertaa oli myös tarkoitus lähteä kisaamaan Ponicupia ja ensimmäinen osakilpailu meidän osaltamme oli Helsinki Pony Event Helsingin Laakson ratsatsusstadionilla toukokuun lopulla. Verkkaluokaksi ratsastetulla 90-radalla Goldi rysäytti kolmosesteen läpi melko hurjan näköisesti, mutta tokeni onneksi hyvin loppuradaksi ja seuraavaan luokkaan. Ensimmäinen Ponicup osakilpailu oli samalla tyttöjen ensimmäinen kansallinen poniluokka ja olihan se uskomatonta kun tyyliarvostelulla käydystä luokasta napsahti voitto. Toisaalta Nellan siisti ratsastus ja neitien yhteistyö ei yllättänyt millään tavalla ja olisin saattanut olla jopa hieman pettynyt mikäli tästä luokasta olisi huonompi arvosana tullut.

Toukokuun lopulla tuli pieni muutos kotimaisemiin kun Goldi muutti uudelle tallille. Tallinvaihdos ei ollut ollut päälimmäisenä ajatuksissa, mutta kun kuulin kivalta tallilta vapautuneen karsinapaikka, ryhdyin tuumasta toimeen ja niin me muutimme ponin kanssa ensimmäistä kertaa maneesitallille! Maneesillinen talli on tavoitteellisesti kilpailevalle poniratsukolle melkoinen helpotus treeniä ajatellen ja mahdollistaa toivottavasti tulevan talven treenaamisen paremmin kuin viime vuonna, kun kenttä sääolosuhteiden takia oli harvoin täysin treenikunnossa.

Kesäkuussa juhlittiin Goldin ja Nellan syntymäpäivää ja käytiin toistamiseen kenttäkilpailuissa - tällä kertaa hieman paremmalla menestyksellä, nimittäin kaksikon upeat suoritukset kaikilta osa-alueilta johti koko harratseluokan voittoon! Myös seuraavana viikonloppuna käydystä ratsukon toisesta kansallisesta metristä kotiuduttiin ruusukkee kanssa, kun neidit sijoittuivat toisiksi kovatasoisessa luokassa Riders Innissä

Onnistuneesti alkanut kisakausi sai kuitenkin viikkoa ennen juhannusta melkoista takapakkia epäonnistuneen Match Show-reissun seurauksena. Menomatkalla meidät yllätti sellainen kesämyrsky, että Goldi teloi jalkansa kuljetuksessa säikähdettyään kaatosadetta. Pilvenmäen raviradalla Goldin jalka paikattiin ja se pääsi matkustamaan takaisin kotiin rauhoitettuna. Seuraavan päivän Kenttäkilpailut luonnollisesti jouduttiin perumaan ja onnettomuutta seurasi useampi viikko haavaa ja sen jälkitauteja hoidellessa. Kävin tallilla aamuin illoin puhdistamassa ja paketoimassa haavan uudestaan ja kävelyttämässä ponia. Hoidosta huolimatta poni kehitti jalkaansa impparin ja impparin hoitoon käytetystä betadine-hauteesta vielä ihotulehduksen, joka säteili koko kintereeseen niin että poni alkoi ontua ravissa. Poni söi tulehdukseen lääkekuurin ja vihdoin kahden viikon taluttelukuurin jälkeen pääsin hyppäämään ratsaille ja alettiin pikkuhiljaa kuntouttamaan jalkaa ja palauttelemaan ponia taas treeniin.

Ja niinhän se ihmeponi taas palautui kuin ei mitään olisi ollutkaan ja heti ensimmäiset kilpailut pienen "kesäloman" jälkeen otettiin tietysti avosylin vastaan ilmoittamalla tytöt elämänsä ensimmäiseen 110-luokkaan. Mitä sitä turhia kainostelemaan, tuutataan korkealta ja kovaa kun siihen on mahdollisuus! Ja kyllähän se kannattikin, kun metristä saatiin sininen ja metrikympistä sinivalkoinen ruusuke kotiinviemisiksi!


Omalta kannaltani seurasi tässä välissä pieni poniloma, kun meille saapui uusi perheenjäsen heinäkuun lopussa. Goldi oli treenileirillä Nellan ja Johannan luona ja itse keskityin täysillä pennun kotiuttamiseen. Tytöt kävi muun muassa pyörähtämässä Kemiö Jumpingissa ja Ypäjän kisaviikoilla, jälkimmäisessä voittaen Poniderbyn!

Yksi vuoden kohokohdista on aina Vermon Kansallinen Poninäyttely, joka järjestetään aina heinä-elokuun vaihteessa. Tänä vuonna tahdoin erityisesti panostaa tähän näyttelyyn, kun mätsärireissu oli suhteellisen epäonnistunut eikä newforesteille järjestetty tänä vuonna lainkaan rotunäyttelyä. Goldi esiintyikin oikein nätisti ja voitettiin oma kehä. Valitettavasti parhaan tamman valinnassa meidän ohi kiilasi toinen tamma, joten sen edemmäs ei näissä karkeloissa päästy.

Virallisen kisakauden 2016 kruunasi ehdottomasti syyskuussa ratsastetut aluemestaruudet. Nella ja Goldi kilpaili sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että joukkuekilpailussa LOR:n tiimissä. Aluemestaruuksista tytöt pokkasivat itselleen henkilökohtaisen hopean ja joukkuepronssin. Hyvästä menestyksestä kiitoksena tytöt kutsuttiin vielä Saloon alueiden välisiin mestaruuskilpailuihin ponien joukkueeseen. Täältä lisättiin mitaliriviin kultainen mitali!

Kun lokakuu saapui, tuntui kuin edellisvuosi olisi lähtenyt uudestaan käyntiin. Goldi nimittäin aloitti heti alueiden välisten mestaruuksien jälkeen yskimisen, ensin hyvin lievänä, muutamana yskäsynä siellä täällä, mutta tila paheni melkoisella vauhdilla. Koska edessä oli vielä kilpailut, joita oltiin odotettu koko kisakausi ja en todellakaan tahdo samaa rumbaa kuin viime vuonna, aloitettiin yskän hoito heti melko agressiivisesti. Hain ensihätään kasan yrttejä ja keittelin yskänlääkettä ponille, kunnes sain eläinlääkärin puhelimen päähän ja lääkekuurinkin päälle. Muutaman viikon yskimisen jälkeen ponin tila alkoi kohentua ja yskiminen väheni huomattavasti koko ajan. Valitettavasti tilanne oli ollut päällä jo niin pitkään, että ponin kunto huomioiden osallistuminen HIHS Amateur Tourille oli peruttava viime tilassa.

© Eeva Laakso

Ja nyt ollaan tässä. Kulunut vuosi on opettanut mua aivan uskomattoman paljon. Vaikka hevosteluvuosia on takana jo vaikka kuinka monia, olen ponin oston myötä oppinut uskomattoman paljon hevosen hoidosta, terveydestä ja ruokinnasta. On tottakai ollut hyvin rankkojakin kausia, mutta mukaan mahtuu myös paljon palkitsevia hetkiä ja muistoja, joita en vaihtaisi mistään hinnasta.

Vaikka musta tulikin poninomistaja vähän yllättävästi, en ole katunut sitä päätöstä hetkeäkään. Mä olen niin heppahullu henkeen ja vereen, elän elämää täysillä hevosten kautta ja tallilla olo on mun terapiaistunto. Se on hassu tunne miten kaikki huolet ja jopa ajantaju katoaa, kun pääsee tallille touhuamaan oman ponin kanssa. Ei ole vain yksi eikä kaksikaan kertaa kun olen joutunut soittamaan sovituille tapaamisille että oon vähän myöhässä kun tallilla taas venähti.. Hups!

Koskaanhan sitä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta suunnitelmia tehdään ja ponilla on vielä paljon näytettävää! Toivottavasti olette viihtyneet meidän matkassa tämän vuoden ja jatkatte viihtymistä tulevaisuudessakin. Olen myös hyvin kiitollinen teille kaikille lukijoille, että jaksatte myös innostaa kirjoittamaan tätä blogia. On ihana katsoa postauksia takaisin päin ja muistella mitä onkaan tullut tehtyä. Vaikka vuosi on lyhyt aika, tuli vanhoja postauksia selaillessa jo sellaisia muistoja, jotka olin ehtinyt unohtamaan. Iso kiitos siis teille ♥


tiistai 25. lokakuuta 2016

Helsinki Horse Show 2016

Vaikka ponin kanssa tilanne HIHS:n suhteen olikin kovin epäonninen ja G sai jäädä viettämään sairaslomapäiviä viikonlopun ajaksi, oli tietysti itse pakko päästä paikalle edes muutamana päivänä. Kun poni ei kilpaillutkaan torstaina ja perjantaina, vaihdoin vapaapäivät työpäiviin ja koitin tahkoa rahaa säästöön eläinlääkärikuluihin menetettyjen roposten tilalle.

HIHS-tunnelmaa pääsin itse fiilistelemään lauantai-illaksi ja lähes koko sunnuntaiksi. Enhän millään voinut jättää GP-, Six Bar-, World Cup- ja Dressage Knock Out-luokkia näkemättä! On aina yhtä jännittävää seurata ison maailman tyylin mukaisia suuria esteluokkia, joissa kilpailevat sen hetkiset lajinsa huiput. Kilpahevoset ovat toinen toistaan upeampia ja on hauska leikitellä ajatuksella, että "toi me hankitaan sit seuraavaks!". Oma ehdoton suosikkini viikonlopulta oli 10-vuotias rautias oldenburg-ruuna Hello Forever. Scott Brash ratsasti ruunan kanssa lauantai-illan kansainvälisessä aikaratsastusluokassa virheettömän radan ja ratsukko vei kärkipaikan reilu sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Henrik von Eckermaniin Hermes de Mariposalla! Ratsastus tällä tasolla näyttää niin vaivattomalta ja hevosten hyppykapasiteetti on loputon. Etenkin lauantai-iltana järjestetty Six Bar-kilpailu nostatti kylmiä väreitä ratsukoiden ylittäessä yhä korkeampia ja korkeampia esteitä, vaikka hieman harmittikin että kilpa lopetettiin jo 180cm korkeuteen kahdesta onnistuneesta suorituksesta huolimatta.

HIHS-viikonlopun kouluratsastusluokista oma ehdoton suosikki on Knock Out-luokka. Kahden käsittämättömän taitavan ratsukon synkronoidun suorituksen seuraaminen ja ratsukoiden hassuttelu asustein ja koristein on valloittavaa seurattavaa. Tänä vuonna tosin ratsukoiden panostus pukeutumiseen oli huomattavasti edellisvuosia mitäänsanomattomampi. Muutama ratsukko oli koristellut ratsuaan tai itseään oman maan lipuilla tai lipun väreillä, mutta odotin enemmän. Hauskin asu oli mielestäni Emelie Brolinilla ja Brimanilla joilla molemmilla oli jalassaan todella päheät mätsäävät kultaiset buutsit! Jokainen ratsukko selvitti ohjelmansa hienosti ja hevosista moni olisi kelvannut mukaan matkaan Goldille kaveriksi. Oma ehdoton suosikkini oli kuitenkin upea fwb-tamma New Hill Julitrea. Tässä hevosessa vaan on sitä jotain ja olen ennenkin huokaillut sen perään. Tietysti osansa tekee myös Stella Hagelstamin uskomattoman taitava ja kaunis ratsastus, mutta tamman tavoin liikkuvia hevosia on harvassa!

Sunnuntai-illan kruunasi tietysti viimeisenä ratsastettu FEI World Cup-luokka, josta ei jännitystä puuttunut. Esteitä rytisi alas, ratsastajat ratsastivat ilman jalustimia ja kenkiä lensi jaloista. Uusintakierrokselle selviytyi kaiken kaikkiaan viisitoista ratsukkoa, joiden välillä kamppailu kärkipaikasta kävi kuumana. Jo alkupäässä ratsastanut Mathieu Billot veti kovan pohjan kärkeen, jota moni koitti alittaa tuloksetta. Moni pääsi lähelle, mutta jäivät silti kärkiajasta. Jännittää sai kunnolla siis loppuu asti kun viimeisten joukossa kärkeen kiilasi Romain Duguet aivan mielettömällä radalla - hevoseltakin irtosi kenkä vauhdissa! Fiilis hallissa oli koko uusinnan ajan todella huikea ja kannustushuudot vain kiihtyivät viimeisiä ratsukoita kohden. Kaikki tahtoivat nähdä kunnon kamppailun kärkisijasta ja sitä saimmekin. Kun Meredith Michaels-Beerbaum viimeisenä asteli radalle ja lähti rennolla otteella suorittamaan rataa, ei näyttänyt siltä että nainen ratsastaisi kärkipaikasta kuin vasta viimeisillä esteillä. Yleisökin villiintyi kannustamaan Meredithiä vihellyksin ja hurraahuudoin tämän tullessa viimeiseen kaarteeseen ja sekuntikellon vielä näyttävän hyvin alle Duguetin kärkiajan. Vaikka loppukiri olikin aivan loistava, ei ponnistelut ihan riittäneet ja Michaels-Beerbaum jäi lopulta kahdeksan sadasosaa myös Billotin ajasta sijoittuen kolmanneksi. Kaikenkaikkiaan taas aivan mahtavaa viihdettä ja täytyy kyllä myöntää että saatoin jännityksissäni uusintakierroksella hyppiä katsomossa ratsukoiden tahtiin, heh..!

Kuvia ei kotimaisten ratsastajien "hattuhyllyltä" oikein saanut otettua, joten kamera jäi ihan suosiolla kotiin molempina päivinä. Ehkä ensi kerralla koittaisin päästä hieman paremmille paikoille kameran kera?

HIHS:in Expoon olin kyllä (myös) tänä vuonna hieman pettynyt. Oikeasti hyviä tarjouksia oli melko vähän ja ponille sopivaa tavaraa vaikea löytää. Tämä on ongelma joka toistuu joka messutapahtumassa; Cob-kokoiset tuotteet on kiven alla ja hyvät tarjoukset suunnattu pääosin isoille hevosille. Tähtäimessä Exposta oli ponille uudet treenisuojat, edustusbootsit, uusi kisasetti ja itselleni uudet talvihanskat vanhojen kuluneiden tilalle, ja tietysti lompakko oli avoinna myös heräteostoksille. Meillä alkaa nykyiset arkisuojat olla jo hieman elämää nähneet enkä tiedä kuinka kauan ne enää pysyy kasassa. En edes hakenut mitään erityistä, vaan ihan perus mustia jännesuojia. Noh, turha varmaan sanoa ettei löytynyt. Sen sijaan kyllä löysin itselleni uudet Roecklin vuorilliset talviratsastushanskat. Nämä mulla oli jo viime talvena käytössä, mutta kulutin niitä ratsastuksen lisäksi tallihommia tehdessä, joten uusille oli todella tarvetta. Vanhat voinkin nyt pitää likahommahanskoina!

Poni sai itselleen uudet ihanat LeMieuxin nahkaiset edustusbootsit, joiden koko oli kuin olikin oikea, vaikka ostaessa varmistin että voinko vaihtaa mikäli ne on pienet kun näytti niin minimaalisilta. Vaikea aina muistaa että mun isolla ponilla on oikeasti 00-kaviot. Näihin bootseihin satsasin, vaikkei 36 euroa nyt mikään kova hinta niille olekaan. Pinta on hyvää nahkaa, kannan puolella on vahvikkeena kumia ja sisällä nypykkä vuohiskuoppaan pitämään bootsit paikallaan - tykkään! Ostin myös Reunoksen pisteeltä tytöille uuden Equilinen flättärin edustushuovaksi. Viime vuonna ostamani pinkkikanttinen huopa meni kenttäkisakäyttöön, niin pitihän sitä ostaa neideille myös esteille uusi hieno huopa. Mä tykkään kauheesti näistä Equilinen huovista, ne pysyy käytössä tosi siistinä ja mallikin on musta oikein istuva Goldin selkään.

Bootsit on vielä hieman uutuudenkankeat, mutta eiköhän ne muutaman käyttökerran jälkeen asetu paremmin jalkaan!
 


Olisi kiva erottua joukosta, mutta kun tummansininen vaan sopii ponille niin hyvin...

Kävitkö sä tänä vuonna Helsinki Horse Showssa? Mikä oli sun lemppariohjelmanumero? Entä löysitkö Exposta paljon shoppailtavaa?



torstai 20. lokakuuta 2016

Ponin terveys menee aina edelle


Jokainen meidän tiimistä on odottanut Helsinki International Horse Showta kuin kuuta nousevaa. Amateur Tour on ollut kauden päätavoite ja sitä varten on treenattu ja tähdätty jo heti viime vuoden HIHSistä lähtien. Se on nuorelle ponille ja nuorelle ratsastajalle aivan huikea paikka käydä kokeilemassa ison maailman meininkiä ja ratsastaa kilpaa samalla areenalla, jolla toinen toistaan kokeneemmat kansainvälisellä tasolla mainetta niittäneet myös ratsastavat. Myös taustajoukoille näissä kilpailuissa on ihan oma fiiliksensä ja ainakin itse olen jännittänyt osallistumista jo monta kuukautta.

Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että on tehtävä suuria päätöksiä ja tietysti silloin ne päätökset tehdään nimenomaan ponin parasta ajatellen. Olisin tottakai erittäin mielelläni nähnyt meidän tehotytöt kisaamassa paikasta Top10-finaaliin ja tavoittelemassa kauden suurinta voittopottia ja teimmekin kaikkemme että kaksikko pääsisi osallistumaan. Onni ei kuitenkaan valitettavasti ollut tänä syksynä myötä ja tiistai-iltana Jonna ilmoitti peruutuksen ja faksasi eläinlääkärintodistukset Amateur Tourin yhteyshenkilölle.

Mikä ihme ponilla sitten näin yhtäkkiä tuli, että vielä kaksi päivää ennen HIHSiä eläteltiin toiveita osallistumisesta? No, blogia alusta asti seuranneet varmasti muistavat ongelman, jonka kanssa taisteltiin koko viime syksy jo siitä päivästä lähtien kun poni mulle tuli. Se oli ongelma joka esti meitä osallistumasta aluevalmennusviikonloppuun marraskuussa ja joulukuussa ja pisti ponin kevyelle käytölle lokakuusta tammikuuhun. Ja se viheliäinen ongelma on yskä.



Aina kun hevonen yskii se tulee ottaa vakavasti. Yskä voi viitata yliherkkyyteen, tulehdukseen, virukseen, tukokseen, bakteeritartuntaan ja ties mihin.  Sen kanssa tulee aina olla varovainen ja kutsua ehdottomasti konsultoida eläinlääkäriä mikäli yskä jatkuu useamman päivän. Tiedän ihmistyyppejä jotka soittavat heti eläinlääkärille kun on pieninkin poikkeavuus hevosen käytöksessä, mutta itse tykkään seurailla tilannetta ja antaa aikaa oireille ja parantumiselle. Sen verran koen että mulla on kokemusta ja kuitenin tunnen omat eläimeni suhteellisen hyvin, niin osaan jonkin verran kotidiagnosoida. Ja tietysti tämähän oli ongelma jonka kanssa on jo yksi syksy taisteltu. Meillä oli yskä jatkunut vajaan viikon kun soitin ell Liisa Harmolle asiasta. Harmon kanssa sovittiin puhelimessa että seuraillaan tilannetta, siirretään poni kevyelle käytölle ja haen apteekista reseptilääkkeen. Jo heti ensimmäisestä puhelusta eläinlääkäri totesi, että kyseessä on todennäköisesti yliherkkyysreaktio home- ja heinäpölylle ja että kyseessä tuskin olisi mikään vakava tauti. Sovittiin kuitenkin että palaillaan asiaan reilun viikon päästä ja katsotaan sitten uudelleen mahdollisia verikokeita ja jatkotoimenpiteitä.

Yskä meni alkuvaiheessa pahempaan suuntaan melko vauhdilla. Se alkoi muutamasta köhäisystä päivässä ja päivinä ennen eläinlääkärille soittoa se olikin jo lähes jatkuvaa. Tallissa oli muutamalla hevosella lieviä syysflunssan oireita ja uskonkin pienen flunssa-aallon käynnistäneen meillä tämän yskänperkeleen. Goldi ei missään vaiheessa ole oireillut muuten kuin yskimällä ja se on ollut kokoajan pirteä oma itsensä ja liikkunut mielellään. Aluksi se yski tarhassa, tallissa ja liikutuksessa, mutta pikkuhiljaa yskä alkoi hellittää ja esimerkiksi liikutuksen aikana yskiminen väheni jatkuvasta satunnaisiin yskäsyihin askellajia vaihtaessa. Nyt kuluneen viikonlopun aikana poni yski liikutuksessa vain satunnaisia kertoja ja lauantaina maastolenkki oli jopa täysin yskätön. 

Koska yskä tuli niin yllättäen ja sitä oli kuitenkin jatkunut jo reilun viikon verran, tahdoin varmistua ettei ponilla ole mitään pöpöä ja konsultoida eläinlääkäriä ennen lopullista päätöstä HIHSiin osallistumisesta tai osallistumisen perumisesta. Koska poni oli maanantaina ratsastaessa ja tallissa toihutessa täysin yskätön, elättelin jo toiveita että näinköhän yskä olisi vihdoin selätetty ja pieni pilkahdus toivoa siitä että osallistuminen Amateur Tourille saattaisi onnistua kävi mielessä.


Eläinlääkäriaika oli varattu tiistai-iltapäivälle ja toiveikkaana odotettiin mitä Harmolla on sanottavaa. Ponilta kuunneltiin keuhkot ja henigtysäänet ja niissä kaikki oli aivan kunnossa. Goldi sai kuitenkin rajun yskäkohtauksen eläinlääkärin painaessa ponin kurkkua, mikä tietysti tarkoitti sitä, että ärsytystila kurkussa oli vielä sen verran akuutti ettei mitään raskaita suorituksia voi lähteä tekemään. HIHS reissu peruuntui siis valitettavasti meidän osaltamme tänä vuonna.

Koska viime vuoden yskä oli ponilla niin pitkäkestoinen ja vei pitkäksi aikaa rennommalle liikunnalle, päätin että tällä kertaa ei varmasti anneta yskän lannistaa ja pilata loppusyksyä. Jo ensimmäisistä yskäsyistä kävin hakemassa neidille rohdoksia, joilla saataisiin jo heti ens alkuun helpotettua ärsyyntynyttä kurkkua. Keravan Horse&Riderista nappasin matkaani Chia de Gracian kuivattua timjamia, Racingin valkosipulijauhetta sekä luonnollista E-vitaminiöljyä. Kuivattua timjamia olen syöttänyt ihan sellaisenaankin, mutta hauduttelin siitä myös tuoreiden valkosipulinkynsien ja hunajan kanssa omaa yskänsiirappia. Tästä Goldi on tykännyt niin, että vihattu lääkeruiskukin on saanut säröjä kun poni on yrittänyt ahmaista koko ruiskun kitaansa.

Luonnon yrttien lisäksi saatiin eläinlääkäriltä Ventipulmin-jauhetta 10 päivän kuurin verran, jota poni sai aamuin illoin ruokansa seassa. Nyt meillä on eläinlääkäriltä uusi satsi yskänlääkettä (jonka nimeä en tähän hätään muista, päivitän kun pääsen illalla tallille!), jota poni saa vedellä nyt viikon verran. Tuleva viikko otetaan vielä ihan hissukseen, poni saa ja sen täytyy liikkua, mutta hikitreeniä ja liiallista hengästymistä on vältettävä. Ohjelmaan kuuluu siis todennäköisesti pientä juoksutustreeniä, hölkkäilyä ja maastolenkkejä pääosin.


Pidempiaikaisena muutoksena ponin elämään tämä tulee vaikuttamaan siten, ettei sille olisi suotavaa syöttää enää kuivaa heinää. Kuiva heinä laadukkaanakin pölisee jonkin verran ja oikeasti todella hyvän kuivan heinän löytäminen on vaikeaa. Niinpä on valittava kuivan heinän takia keuhkojen ylirasittumisen sijasta mahdollinen ripuli säilöheinän syötöstä. Mulla on luonnoksissa postaus, jossa hehkutan sitä, miten ponille on vihdoin löytynyt ruokailussa oikea tasapaino ja kuinka neiti kakkapylly ei enää ole neiti kakkapylly, vaan neiti kohta-mulla-on-taas-valkoinen-häntä-eikä-kurapieruista-ole-tietoakaan. Valitettavasti tilanne tulee nyt muuttumaan. Pidän sormia ja varpaita ristissä sen puolesta, että kun varovasti lähdetään totuttamaan säilöön (ja meidän tallilla on muuten tosi hyvä säilö..!) ponin vatsa tottuisi siihen ja jopa kestäisi sen. Vatsa on kuitenkin nyt ollut koko kesän aivan priima, joten ehkä tasapaino ei järky niin pahasti heinänvaihdosta, kun muu ruokinta on vatsaystävällistä ja ponille sopivaa. Jos lopputulema on kuitenkin satunnaisesti tai useammin kurapieruileva poni, on se kuitenkin aina parempi kuin keuhkotautinen poni joka on joka syksy monta kuukautta levossa pahan yskän takia.


Rakas hömelö ♥

Kuvien © Eeva Laakso


torstai 6. lokakuuta 2016

Odottamatonkin voi tapahtua

Somessa on koko alkuviikon jaettu tietoa, etsitty auttajia ja pyydetty näköhavaintoja. Siitä huolimatta kaksi isoa mustaa karkulaista pysyivät kadoksissa, kunnes eilen illalla saimme tideon siitä, että hevoset on löydetty. Menehtyneenä.

Vaikka en henkilökohtaisesti tuntenut kumpaakaan hevosta, enkä niiden omistajia, on suru hevosten menetyksestä silti kovin suuri. Eilen illalla tallilla saimme suoraa tietoa etsinnöistä ja kylmät väreet vilisivät selkääni alas kun sain kuulla hevosten löytyneen. Tahdon osoittaa syvimmät osanottoni hevosten omistajille, en pysty edes kuvittelemaan sitä tunnetta, mikä heidän sisällään velloo.


Samalla sitä tietysti tulee aina mietittyä miten itse toimisi vastaavassa tilanteessa ja miten tällaiset tilanteet voisi ehkäistä. Eihän siitä kauaakaan ole, kun bloggarikolleegan hevosta etsittiin päivätolkulla pitkin nuuksion metsiä. Sillä kertaa hevonen oli päässyt karkuun pudottamalla ratsastajansa, tällä kertaa oli hevoset ilmeisesti olleet käsihevosina. Eikä se ole kovin harvinaistakaan että hevoset saavat sätkyn maastoreissulla ja saattavat lähteä lipettiin ilman kuskia. Hevonen on kuitenkin saaliseläin ja sen ensimmäinen ratkaisu kohdatessaan pelottavan asian on pakoon pinkominen. Silloin sinulla täytyy olla joko rautainen ote taluttimesta ja kantapäät syvällä maassa, tai vaihtoehtoisesti apinan taidot pysyä kyydissä.

Yleensähän hevosen sanotaan suunnistavan suoraa tietä kotiin. Mutta mitä jos se ei tiedäkään missä koti on? Tai mitä jos sen eteen tulee este, jota se ei kykene ylittämään? On kammottavaa ajatella että oma poni olisi monta päivää yksin metsässä enkä tietäisi onko se kunnossa.


Kesän katoamistapauksen jälkeen monet viisastuivat ja hankkivat hevosellensa gps-paikantimen. Sen avulla karkulaisen löytää alta aikayksikön, mikäli laite vain pysyy päällä ja hevosen kyydissä. Pimeän aikaan on hyvä muistaa myös hevosellensa heijastimet ja monet ovatkin toitottaneet viimeisimmän tapauksen jälkeen heijastimien tärkeydestä. Ne auttavat autoilijoita näkemään hevoset jo kaukaa, mikäli karkulainen epäonnisesti eksyy tielle. Heijastimet ovat pelastaneet useita ihmis- kuin eläinhenkiäkin auto-onnettomuuksilta. Mutta mitä ihmettä teet heijastimilla mikäli hevonen katoaa metsään? Hyvällä tuurilla taskulampun valo saattaa pimeällä heijastaa takaisin eläimestä, mutta eipä se muuten sitä hevosta sieltä metsästä pelasta.

Onnettomuuksia sattuu ja kaikesta voi aina viisastua. Somessa asioiden jälkeenpäin vatvominen ei kuitenkaan auta ketään. Miltä sinusta tuntuisi lukea facebookista ja keskustelufoorumeilta kuinka olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä, kun päälimmäisenä mielessä kuitenkin on valtava huoli omasta hevosesta? Niinpä, ei varmasti kovin hyvältä. Keskustella voi hyvässä hengessä, mutta senkin voi tehdä muualla kuin keskusteluissa, joissa jaetaan näköhavaintoja ja apuja etsintöihin.

Vielä kerran tsemppiä koko Team Goldilta hevosten omistajille, Gumböleläisille ja muille asianomaisille ♥ Suru on varmasti suuri.


Kuvien © Kiia Kuokka / tunturiharakka.net

 

maanantai 3. lokakuuta 2016

Sadonkorjuun juhlaa

Ludon isän omistajat jakoivat muutama päivä takaperin facebookissa sadonkorjuukuvia, joissa mallina luonnollisesti toimi meidän pojan hieno isä Luka. Kommentoin tietysti ihaillen kuvia ja silloin Annina heittikin haasteen meidän suuntaan. Koska tykkään haasteista ja Ludon kanssa on aika vähän tullut harjoiteltua kameran edessä poseeraamista lähiaikoina, ryhdyttiin tuumasta toimeen. Kaupasta rekvisiitta kassiin, koira mukaan ja kuvauspaikalle! Haastetta riitti, mutta kyllä sieltä onnistuneitakin otoksia saatiin ikuistettua. 

Ludo kasvaa kovaa vauhtia ja on vaikea uskoa että se on jo nelikuinen! Painoa on jo päälle viidentoista kilon, ei siis mikään kovin pieni sylikoira enää.. Hampaiden vaihtuessa alkoi korvatkin nousemaan ja kuvissa ne onkin liimattuna, kun toinen pyrki itsepintaisesti pystyyn. Korvat on vaihdelleet todella paljon, ja yleensä aina kun ollaan alettu puhua liimaamisesta, on seuraavana aamuna korvat olleet taas ihan lurpat. Nyt en kuitenkaan uskaltanut enää ottaa riskiä että toinen jäisi lopullisesti pystyyn ja jouduin luovuttamaan luomukorvien suhteen.





Anna jo se nami!!










Tässä vielä lopuksi meidän inspiraationlähde, Ludon komea isä Luka! Kuvan on ottanut Teemu Eskola.