sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Koira, poni ja mahdoton kuvatehtävä

 Kun sain pyynnön napsasta kuvan, jossa esiintyisi sekä koira, että hevonen, ajattelin tehtävän olevan helppo nakki ja vastaanotin sen varmoin mielin. Tehtävä osoittautui kuitenkin huomattavasti helpommaksi sanottuna kuin tehtynä.

Ludo on pienestä pitäen opetettu siihen, ettei ponin jalkoihin ole mitään asiaa ja poni on itsekin hyvin pitänyt huolen siitä, ettei pentu pääse ujuttautumaan liian lähelle. Pentu on siis hyvin oppinut pysymään poissa hevosten tieltä. Jopa vähän liian hyvin. Nimittäin kun yritin saada näitä kahta mahtumaan samaan ruutuun, ei homma sujunutkaan ihan niin helposti ja lopulta sain hieman soveltaa, jotta sain sen edes lähelle toivottua lopputulosta.

Poni kyllä tapitti nätisti paikoillaan, mutta pentu ei millään olisi jäänyt yksinään sen vierelle poseeraamaan. Enkä yhtään ihmettele, sillä tasaisin väliajoin neiti ponineiti antoi pennulle sen verran vihaista silmää että itsekin olisin pienenä koirana kerännyt hännän matkaan ja siirtynyt sivummalle. Iso osa kuvausyrityksestä menikin siihen, kun yritettiin saada pentua pysymään edes joten kuten paikallaan ponin vierellä ja samalla ponin nyrpeä naama etäämmällä hieman vähemmän nyrpeän näköisenä.

Lopputuloksena kameran rulla yllättikin itseni ja sieltä löytyi muutama todella kiva ruutu. Alla päivän kuvasaldo, kuinka me onnistuttiin teidän mielestä?




Goldin mielipide pennusta... Miksiköhän se haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana?

"Se hullu poni hyökkää kuitenkin kohta tuolta!"



PS. Goldi ei siis koskaan ole oikeasti satuttanut pentua, se vain uhkailee ja yrittää leikkiä kovista...



tiistai 21. helmikuuta 2017

Kilpaponin huoltotoimet

Eritoten raskaassa treenissä ja kilpakäytössä olevien hevosten säännöllisestä kehonhuollosta ja varusteiden kunnossapidosta on tärkeä huolehtia. Kilpailukäytössä olevaa hevosta voi hyvin verrata huippu-urheilijaan ja osaatte varmasti kuvitella minkälaisia lihas- ja varustehuoltorutiineja meidänkin maan huipuilla on! Hyvällä ennakoivalla hoidolla monet turhat vammat ja ongelmat on helppo ennaltaehkäistä ja täten pidentää hevosen käyttöikää parhaassa tapauksessa jopa vuosikymmenellä.

Ponin lihavuus- ja lihaskunto helmikuulta. Mitä mieltä olette, onko se hyvinvoivan näköinen?

Meillä ponia huolletaan ihan päivittäisellä tasolla. Tähän lasken esimerkiksi ponin harjauksen ennen ja jälkeen liikutuksen, jalkojen tarkistuksen poikkeavuuksien varalta, varusteiden huollon sekä huolellisen verryttelyn ja jäähdyttelyn liikutuksen yhteydessä. Jo pelkästään näillä pienillä huomioilla pysyy sekä poni että varusteet pidempään kunnossa ja päivittäisellä huollolla välttyy suuremmalta taakalta. Koen esimerkiksi varusteiden päivittäisen puhtaanapidon yhdeksi tärkeimmistä huoltotoimenpiteistä - tahdon, että ponillani käytetään vain ja ainoastaan puhtaita, ehjiä ja sille täysin sopivia varusteita. Myös oikeanlaisella ruokinnalla on valtavan suuri vaikutus ponin yleiseen hyvinvointiin ja itsekin kantapään kautta oppineena suosittelen jokaista hevosesta ja sen ruokinnasta vastuussa olevaa perehtymään hevosen ruuansulatussysteemiin ja ruokintaan kunnolla! (Kannattaa aloittaa lukemalla esimerkiksi Heidin hyvä kirjoitus aiheesta!)

Näiden päivittäisten perushuoltotoimenpiteiden lisäksi jalat kylmätään ja poni saa selkäänsä Back on Track-selänlämmittimen jokaisen rankemman treenin jälkeen. Näistä kumpainenkin on omiaan ennaltaehkäisemään kudosvaurioita, eikä niitä voi käyttää liiaksi. Poni ei siitä pahastuisi, vaikka jalkoja kylmättäisiin vapaapäivienkin päätteeksi! Kylmäyksessä voi käyttää oikeastaan kaikkea vedestä, jäästä ja lumesta kylmäyspusseihin. Me käytetään tallin vedensäästötalkoiden takia kylmäyssuojia, joita säilytetään tallin pakastimessa.

Vaikka päivittäinen perushuolto onkin kaiken A ja O, on myös huoltotoimenpiteitä joita tehdään harvemmin. Näihin meillä kuuluu muun muassa kengitys, raspaus ja hieronta.

Goldilla kengitysväli vaihtelee kuuden ja kahdeksan (6-8) viikon välillä. Kesällä aktiivisimmalla kilpailukaudella kengät on uusittava hieman ripeämmällä tahdilla kuin talvella, jotta ponin jalat pysyy optimaalisessa kunnossa mahdollisimman hyviä kisasuorituksia varten. Talvella kavio kasvaa hitaammin ja kilpailuita on harvemmin, jolloin huoltotarve venähtää.

Hierontaa poni saa aina tarpeen mukaan. Olen itse sitä mieltä, että oikealla tavalla treenattu hevonen ei hierojaa varsinaisesti tarvitse, mutta tekee se silti hyvää tarkastuttaa ponin lihaksisto silloin tällöin osaavan ammattilaisen toimesta. Tiedän monia, jotka hierotuttavat hevosiaan jopa kerran kuukaudessa, mutta en ole kokenut sitä tarpeelliseksi Goldin kanssa. Saa nähdä miten tarve muuttuu kun kisakausi alkaa - nyt poni on nimittäin ollut myös treenikaudella ajoittain hieman jumissa ristin päältä ja pakaran seudulta.

Viimeksi Goldi raspattiin viime viikolla. Suu on edellisen kerran tarkastettu alkusyksystä, jolloin eläinlääkäri sai tasoitella suusta piikkejä, jotka vaikuttivat selvästi jo ponin ratsastettavuuteen. Tällä kertaa suussa ei tuntunut ulospäin mitään suurempaa vikaa, mutta puolivuotistarkastus tuli kuitenkin tarpeeseen. Piikkejä ei ollut, mutta takahampaiden reunat olivat alkaneet jo hieman terävöityä. Mitään akuuttia ongelmaa ei siis lähdetty hoitamaan, mutta nyt voi hyvillä mielin taas painaa seuraavat puoli vuotta, kun tietää suun olevan varmasti kunnossa. Hoitava eläinlääkäri kysyi ennen ponin rauhoittamista, että tarvitseeko se kuinka tujun annoksen rauhoittavaa. Goldi on suhteellisen helppo käsiteltävä, joten sanoin ettei kovin suurta annosta tarvitse antaa. Noh, oli se sen verran hyvissä pöllyissä että sain taluttaa sen hoitopaikalta omaan karsinaansa riimusta päätä tukien ja jatkuvasti höpötellen herätelläkseni ponia. Huojuvin askelin selviydyttiin karsinaan, mutta kyllä mua nauratti sen känniläisen kuljettaminen - en ole vielä tainnut nähdä ponia kertaakaan noin tuiterissa!

Joka syksy raspauksen yhteydessä poni myös rokotetaan. Se on ainoa välttämätön "huoltotoimenpide" mikäli mielii kilpailuita ponnyn kanssa kierrellä. Kaikki muu on pelkkää ekstraa, vaikkakin erittäin hyödyllistä ja tarpeellista sellaista. Uskon, että jokainen tuntee oman poninsa (tai hevosensa) juuri niin hyvin että tietää minkälainen päivittäinen ja vuosittainen hoito sille on tarpeellista. En väitä, että me tehtäisiin kaikkea ehdottoman oikein, eikä näissä hommissa ole yhtä ehdotonta oikeaa vastausta. Tiedän, että omassakin poninhuollossa voisi olla vielä parannettavan varaa, mutta kuten muidenkin asioiden kanssa, hiljaa hyvä tulee ja jatkuvasti opitaan lisää.

Kuvat © Eeva Laakso



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Helmierkkari

Hieman nauratti, kun ilmoitin Ludon sen ensimmäisiin näyttelyihin. Pentu ei mun mielestäni vielä ole todellakaan ollut henkisesti valmis näyttelyhulinaan ja ollaankin ohitettu muutamat pentunäyttelyt ihan sen varjolla, etten tahdo stressata Ludoa tuollaisilla tilanteilla liian varhaisessa vaiheessa. Kuitenkin valkkasin sitten vaatimattomasti pennun ensimmäisiksi näyttelyiksi collieiden erikoisnäyttelyt. Suuruudenhulluutta järkevämpi selitys onneksi tälle ilmoittautumiselle löytyy, sillä tämä oli meidän viimeinen mahdollisuus osallistua näyttelyn pentuluokkaan Ludon täyttäessä tämän kuun lopussa yhdeksän kuukautta. Mun mielestä oli ihan äärettömän tärkeää saada vielä hyvä näyttelykokemus pentuluokasta, ennen kuin lähdetään "tosissaan" kilpailemaan virallisissa luokissa. Ja tämä collieiden helmierkkari sattui juuri sopivaan aikaan.

Mä jännitin tätä esiintymistä aivan hulluna. Edeltävä yö meni höyhenenkevyillä unilla ja ruokahalu oli aamulla aivan kadoksissa. Ennen kehään menoa meinasin pyörtyä, mutta onneksi jalat kantoivat hyvin kehään asti ja suoriuduin esittämisestä ilman draamaa.

Oltiin näyttelypaikalla jo hyvissä ajoin, jotta Ludo saisi rauhassa tottua uuteen paikkaan ja hälinään. Se käyttäytyi odotuksiin verraten yllättävän hyvin ja lähinnä katseli kiinnostuneena ympärilleen. Muutamaan kertaan se yritti päästä moikkailemaan ohi kulkevia koiria, mutta palautui kontaktiin hyvin ja pysyi hiljaakin suurimman osan ajasta. Tietysti hallissa ollessa liki kaksisataa muuta koiraa, voitte kuvitella haukkumiskonsertin olevan melkoinen ja Ludokin välillä herpaantui vastaamaan huuteluun.

Seurasin silmä kovana meitä edeltävää kehää, sillä sen rinnalla, että tämä oli pennun näyttelydebyytti, oli se myös oma debyyttini kehässä koiran esittäjänä. Goldiahan on tullut esitettyä jo muutamaan otteeseen, mutta onhan se hieman erilaista kuin koiran kanssa esiintyminen. Goldi on huomattavasti helpommin hallittavissa kuin Ludo, mutta onhan se myös huomattavasti kokeneempi hulinassa toimimisessa! 

Meidän ikäluokassa 7-9kk oli vastustajana ainoastaan yksi pentu, Ludoa vain viikon verran nuorempi, todella kaunis soopeli poika Willowby News'n Rumours. Jotenkin vastustajien vähyys helpotti omaa jännitystä, kun tiesi että homma on melko nopeasti ohi.

Kehässä Ludo käyttäytyi todella hienosti, vaikka olikin kovin kiinnostunut ympäröivästä hulinasta. Se jaksoi silti keskittyä nätisti kuuntelemaan ja seisoi paikallaankin hetkittäin todella hyvin. Kehä oli meille auttamatta liian pieni ja yksilöarvostelussa oli edestakaisin ravatessa hieman ongelmia löytää oikea askellaji. Tilaa ravata oli hyvin lyhyt pätkä ja kun koitin saada pentua vaihtamaan peitsistä raville, innostui se vain leikkimään, hyppi vasten ja repi talutinta. Todella hienoa näyttelykoiran käyttäytymistä, heh!

Muu arvostelu sujui kuitenkin oikein hyvin ja kehän ympäri ravatessa löytyi oikea askellaji heti. Tuomarin tarkastuksessa pentu väisti ensin hampaita tutkimaan tulleita käsiä, mutta avustuksellani se antoi kuitenkin hienosti katsoa ne. Lisää treeniä siis tähän - pitää löytää vieraita katsomaan, koska kaikkien tuttujen se kyllä antaa tutkia ilman ongelmia. Muuten tuomari sai kaikessa rauhassa häärätä pennun ympärillä eikä se väistänyt kosketusta muualla kropassaan. Arvostelupaperiinkin saatiin lopulta raksi kohtaan "Käsiteltävissä" suhtautumisessa tuomariin.

Pienestä riehumisesta huolimatta voitettiin oma luokkamme ja saatiin pennulle Kunniapalkinto! Tästä saatiin jatkaa vielä parhaan urospennun valintaan, jossa vastassa oli jo edellisessä kehässä katseeni kiinnittänyt Cinnaberry's Passion Struck. Tässä kehässä ei harmiksi ja onneksi enää pärjätty, ja Ludo sai tyytyä toisiksi parhaan urospennun titteliin. Onneksi sen takia, ettei meidän tämän myötä tarvinnut enää jäädä näyttelypaikalle odottelemaan parhaan pennun valintaa, vaan saatiin viedä pentu kotiin lepäämään ja välttää ylimalkainen väsymys ja pennun stressaantuminen näyttelypaikalla. Saatiin siis pidettyä ensimmäinen näyttelykokemus Ludolle erittäin mieluisena, enkä voisi olla ylpeämpi tästä sijoituksesta.

Tuomarin Ann French (GB) lausunto pennusta kuului näin:

"8 months old dog. Nicely made dog but little long for me. Well angulated behind. Lovely ears. Nice eye. Slight stop. Upright in shoulder"

Eli suomennettuna suurinpiirtein "8kk vanha koira. Hyvin rakentunut uros, mutta hieman pitkä makuuni. Hyvin kulmautunut takaosa. Kauniit korvat. Hyvät silmät. Loiva otsapenger. Pysty lapa."







maanantai 13. helmikuuta 2017

Ludontäyteinen lauantai

Mitä poninomistaja tekee ponivapaana päivänä? No tietysti kuluttaa sen toisen karvakorvan kanssa! Ja ei, en puhu nyt poikaystävästäni...

Aamu alkoi aivan mahtavalla leikkituokiolla jo aikaisemminkin täällä blogissa tutuksi tulleen Kodan (Pehkon elämää) kanssa. Ennen leikkiin ryhtymistä käytettiin taas tilaisuus hyväksi ja tehtiin ohitusharjoituksia. Ludo on ollut nyt muutaman päivän ajan ihan mahdoton ohitustilanteissa ja saanut hepulin jo nähdessään toisen koiran kaukaa. Tiedän, että se on suurilta osin purkautumatonta energiaa, kun pentu ei ole viikkoon päässyt mukaan tallille. Meillä madotettiin hevoset maanantaina ja koska matolääke sisältää monille collieille hengenvaarallista ivermektiiniä, saa Ludo pitää muutaman viikon tauon tallihommista. Tietysti tämä tallitauko vaikuttaa myös pennun muuhun tekemiseen, sillä se joutuu nyt olemaan enemmän yksin kotona. Ollaan tottakai yritetty käydä muuten pidemmillä hihnalenkeillä ja aktivoitu koiraa kotona, mutta koska sekä tunnit vuorokaudessa että valoisa aikakin on tällä hetkellä kortilla, ei pentu oikein pääse täydellisesti purkamaan energiaansa niin kuin se on tottunut. Omatunto kalvaa kun aikaa ei vaan riitä tekemään niin paljon kaikkea kuin haluaisin. Eikä tähän auta myöskään ne surulliset katseet joita saan kun vaihdan tallivaatteet päälle ja joudun jättämään pennun eteiseen lähtiessäni tallille. Onneksi viikossa on myös vapaapäiviä ja Ludolla paljon kivoja koirakavereita joiden kanssa voi sopia treffejä tallin ulkopuolelle!


Alkuun Ludo olisikin halunnut vetää nelivedolla Kodan luo, tietysti hyvillä äänitehosteilla höystettynä. Sain aika pitkään sahata edestakaisin ja hakea kontaktia ennen kuin päästiin edes tekemään ensimmäisiä lähestymisiä hihna löysällä ja hiljaa. Teen siis joka kerta U-käännöksen ja jatkan matkaa päinvastaiseen suuntaan, kunnes pentu hiljenee ja lakkaa vetämästä toisen koiran perään. Vetäminen on meillä jo helposti selätettävissä ja Ludo lähtee hyvin uuteen suuntaan seuraamaan, mutta huutaminen ei meinaa loppua millään. Siinä saakin olla nopea että ehtii palkkaamaan heti kun poika on edes hetken hiljaa, sillä jos namia ei tule heti, alkaa huutaminen uudestaan. Haukkuminen on selvästi puhdasta turhautumisen purkamista ja monesti se äityy siihen tilaan, ettei haukuttavana olekaan enää toinen koirakko, vaan hihnan pää. Vähänkuin pentu huutaisi mulle, että perhana soikoon lakkaa toi komentaminen ja ignooraaminen ja vie mut leikkimään ton toisen kanssa. Tässä vaiheessa me yleensä seistään paikallaan niin kauan, kunnes pentu hiljenee. Ja taas salamannopea palkkaus. Toiselle koiralle huutaessa palkka on usein lupa taas lähestyä kiinnostavaa kohdetta. Huudosta joutuu taas etäämmälle. Yleensä muutamassa minuutissa ollaan jo päästy tekemään ensimmäisiä lähestymisiä ja kun tutun koirakon kanssa treenaa, pääsee myös harjoittelemaan ihan ohitustakin. Vieraiden, meidän kontrollin ulottumattomissa olevien koirakoiden kanssa pyritään vielä välttämään suoria kohtaamisia. Näitä katsellaan pidemmän matkan päästä ja väistetään ennen liian suuren paineen kasaantumista. Ja tietysti palkkaa sataa.

Kun saatiin ohitettua Kiira ja Koda (jotka muuten tarjosivat tällä kertaa myös hieman siedätystä toisen koiran ääntelyyn Kodankin ollessa malttamaton nähdessään leikkikaverinsa) muutaman kerran oikein nätisti, suunnattiin puikkonokkien kanssa pellolle. Matka taittui oikein kivasti ja tämäkin meni treenistä kun pojat sai kulkea samaan suuntaan kuitenkin tavoitteena olla välittämättä toisistaan. Ludolla oli alkuun vaikeuksia ymmärtää että pitäisi kävellä tien vastakkaista laitaa ja olisi halunnut poiketa moneen otteeseen moikkaamaan Kodaa toiselle puolelle. Loppumetreillä pentukin onneksi tajusi ettei sinne kaverin luo pääse ja malttoi kävellä vierellä nätisti. Kunnes tultiin pellon laitaan. Taisi tyyppi muistaa että siellä sai viimeksi rallata vapaana ja sai taas muistuttaa miten hihnan päässä kävellään vaikka pellolle tultiinkin.

Kun pojat pääsi irti ei ollut riemulla rajaa. Jälleennäkeminen oli iloinen ja vauhtia riitti. Välillä juostiin täysillä ympäri peltoa ja sitten painittiin hetki. Jossain vaiheessa Ludo kuitenkin alkoi käymään Kodan hermoille ihan tosissaan ja siitä vanhempi uros huomauttikin muutamaan otteeseen melko rajusti. Olen huomannut tallillakin erään vanhemman uroksen ottaneen Ludon ojentamisen tehtäväkseen ja uskon sen johtuvan pennun hiljalleen tapahtuvasta miehistymisestå. Se ei enää ole vain viaton pieni pentu, vaan alkaa pikkuhiljaa myös miehistyä. Tämä varmasti saa muut urokset hieman varpailleen ja ne näkevät tarpeelliseksi ojentaa nuorempaansa ikään kuin näyttääkseen nokkimisjärjestyksen edelleen pätevän. Onneksi Ludo on alistuvaa sorttia ja luikkii yleensä tilanteesta selvänä luovuttajana. Ja kun tarpeeksi ärähtää osaa se myös hieman jatkossa kysellä, että sopisiko leikki jo vai vieläkö äristään. Muutaman ärähdyksen jälkeen alettiin ennakoimaan tilanteita ja keskeytettiin leikki heti kun se alkoi äityä liian rajuksi. Hienosti ne pojat oppivatkin itsekin pitämään taukoja ja välttämään turhia riitatilanteita. Niin fiksut colliepojat!

Peltorallin jälkeen käytiin hetken aikaa lepäilemässä kotisohvalla. Otettiin hyvät päiväunet, sekä minä että pentu ja lopulta tulikin hieman kiire seuraavaan aktiviteettiin. Ihana tallikaverini Saara nimittäin houkutteli meidät mukaan Bisquitin näyttelykurssille koirakoulu Kompassin tiloissa. Tämä kurssi tuli meidän kannalta kreivin aikaan, sillä näyttelydebyyttimme siintää jo viikon päässä kun Vantaalla järjestetään collieiden Helmierkkari! Jännitystä lievittämään päästiin siis treenaamaan esiintymistä neljän muun kokemattoman koirakon kanssa.

Jonkin verran on tullut kierrettyä näyttelyissä tuttujen mukana, mutta koska itse en ole koskaan kehässä koiraa esittänyt oli tämä kurssi juuri tässä vaiheessa oikein tarpellinen. Hieman jännitin tukevammasta taluttimesta luopumista ja pelkkiin näyttelyvermeisiin luottamista, mutta onnekseni koira pysyi oikein hyvin hallinnassa myös heiveröisemmällä varustuksella. Alkuun käytiin läpi hieman teoriaa liittyen näyttelyihin; koiran vermeet, esittäjän vaatetus, käyttäytyminen ja esiintyminen kehässä ja yleistä liittyen näyttelyihin. Tämän jälkeen treenattiin esiintymistä käytännössä. Juostiin ympyrällä peräkkäin, yksittäin eestaas "tuomarin" edessä ja seisotettiin näyttelyasennossa. Kouluttaja kävi myös tunnustelemassa koiria ja katsomassa hampaita. Ludo käyttäytyi itse asiassa paljon paremmin kuin olin odottanut ja näyttelytalutinkin pysyi ehjänä treenin läpi. Se ei aristellut lainkaan vieraan kosketusta ja seisoi hievahtamatta tämän pyöriessä pennun ympärillä. Mittakeppikin oli kuin vanha tuttu ja herra saatiin mitattua hieman alle 61-senttiseksi. Mikään virallinen mittaushan tämä ei ollut, mutta tulos lähenteli samaa, jonka olen itsekin kotikonstein saanut. Nyt täytyy vain toivoa ettei herra enempää kasva korkeutta, muuten paukkuu jo rodun ihannerajat.

Tämän treenin jälkeen ollaan kyllä todella hyvillä mielin lähdössä ensi lauantaina tositoimiin. Tottakai edelleen jännittää aivan kamalasti, mutta ainakin ollaan nyt osaavan silmän alla treenattu koitosta varten. Erkkariin on tulossa yli 90 nahkaa ja Ludon isän omistajakin on kuulemma saapumassa paikan päälle. En ole ennen ollut tämän roturyhmän tapahtumissa mukana, mutta ainakin ne vibat mitä facebookista on tulleet, on olleet todella positiivisia. Edessä on siis varmasti jännittävä, mutta ennen kaikkea mielenkiintoinen ja mukava päivä! En malta odottaa että näen niin monta kaunista puikkonokkaa samassa tilassa!

Näyttelytreenin jälkeen käytiin vielä Saaran ja tämän valkoisenpaimenkoiran Iitun kanssa koirapuistossa päästämässä junioreiden viimeisetkin höyryt. Kaksivuotias Iitu on leikkisästi kutsuttuna myös Ludon tyttöystävä ja nämä kaksi tulevat toimeen kadehdittavan hyvin. Paimenet tuntuvat olevan täysin samalla aaltopituudella ja uros-narttu parista ei tarvitse stressata liian testosteronin tai narttumaisuuden aiheuttavan suurempia ongelmia.

Tämä päivä onkin mennyt pääosin hyvin väsyneissä tunnelmissa. Jo illalla kotiin päästyämme, kasvatti koira juuret sohvaan ja taisi nukkua melko pitkälle iltapissaa lukuunottamatta aamuun asti. Edes papin kotiintuleminen ei saanut pentua innostumaan. Kävi se moikkaamassa, mutta hipsi melko nopeasti takaisin sohvan nurkkaan - väsytys onnistunut, jes!

Loppuun vielä muutama kuva Kodan ja Ludon peltorallitteluista!



















lauantai 11. helmikuuta 2017

Poweria pakkasauringosta ja pellosta

Voihan pirteät pakkaspäivät sentään! Ja että ne sattui just sopivasti niin, että mä pääsin valosan aikaan vihdoin hyödyntämään niiden tuoman mahdollisuuden kunnolliseen peltotreeniin!

 Sen lisäksi, että sain ihan hurjasti energiaa paistavasta auringosta ja poskia nipistelevästä pakkasesta, oli ponikin uskomattoman hyvällä tuulella. Tarhassa se ei kyllä ensin meinannut jaksaa kiinnittää muhun huomiotakaan, olihan se vasta päässyt sinne paistattelemaan päivää ja nauttimaan lämmittävästä kevätauringosta. Heinätuppo mun kädessäni houkutteli kuitenkin lopulta pikku ahmatin huomion ja poni vaivautui löntystelemään luokse. 

En tiedä osasiko se aistia kuntoon laitettaessa mun innostuneisuudesta mihin oltiin menossa vai oliko se vaan yleistä pakkaspirteyttä ja työmotivaatiota, mutta poni ei olisi enää varusteet päällä malttanut seistä hetkeäkään. Eevallakin oli ponissa pitelemistä kun kävin vaihtamassa vielä viime hetkessä talvitöppöset ratsastuskenkiin - ei kovin houkutellut pyöriä yhtään ylimääräistä ohuissa nahkajodhpureissa viidessätoista miinusasteessa.

Mun mielestä on ihan ehdottoman tärkeää päästä välillä tekemään kunnon treeni jossain muualla kuin maneesissa. Sen lisäksi että se tuulettaa omaa päätä, on se ponillekin virkistävää vaihtelua. Ihan yleisesti ottaen poistuminen maneesista tekee välillä hyvää sekä ratsastajalle että ratsulle ja pyritäänkin käymään viikon aikana edes kerran-pari maastossa. Syksyllä sänkkäriaikaan ja talvella hangen peittäessä pellot suosittelen lämpimästi hyödyntämään niiden suomat mahdollisuudet.

Itse koen maastolenkit hieman haastaviksi niinsanotun "kunnollisen" ratsastuksen kannalta. Tottakai välillä myös metsänhoitoteillä tehdään taivutteluja ja väistöjä ja ennen kaikkea säädellään liikkeitä. Pitkät suorat (tai vähemmän suorat, mutta turvalliset) pätkät on loistavia mahdollisuuksia pyytää hieman isompaa liikettä raviin tai laukkaan. Teitä pitkin kulkiessa tulee kuitenkin helposti vastaan mutkat ja risteykset ja ehkä hieman huonommat pohjat, joiden takia liikettä joutuu taas ottamaan melko nopeasti kiinni. Onnekkaita ovat ne, joilla jatkuvia laukkapätkiä riittäisi loputtomiin. Tässä vaiheessa kiitän sitä onnea, että meillä on myös peltoja käytettävissä ratsastukseen. Sääolosuhteet vaikuttavat tietysti peltojen käytettävyyteen ja esimerkiksi syksyn lyhyt kuiva sänkkärimahdollisuus meni meiltä ihan sivu suun ponin sairastelujen takia. Eikä tämä talvikaan nyt mikään paras peltotreeniä ajatellen ole ollut.

Nyt meillä on kuitenkin ollut kuluneella viikolla aivan täydelliset kelit peltotreeniä ajatellen ja sitä ollaan tietysti hyödynnetty parhaamme mukaan! Pellolla ponilta löytyy täysin erilainen työmotivaatio kuin maneesissa ja se on heti alusta aina pirteä ja reipas. Goldilta puuttuu luonnollinen taito liitää ja sen takia se tarvitsee itselleen tilaa jossa liikkua. Kun tilaa on tarpeeksi, löytyy sekä raviin että laukkaan aivan uusia ulottuvuuksia. Jestas sitä voimaa mikä moottorista lähti kun saatiin se käyntiin ensimmäisten hieman vauhdikkaampien laukkojen jälkeen. Voi kun siinä olisi samanlaista poweria myös maneesissa!

Nyt ensi viikon sääennuste uhkaa pilata nämä peltoilot meiltä taas pitkäksi aikaa. Tietysti toivon hartaasti että saataisiin vielä tämän helmikuun ajan pitää nämä ihanat pakkaset ja lumet, kyllä sitä loskaa ehtii sitten maaliskuussakin kirota.



Ponilla tällainen työmotivaatio jo alkuraveissa!!















Voimaa löytyy!






Dressageponny in the making!



Kuvista jälleen kiitos rakas hovikuvaaja Eeva L ♥