sunnuntai 27. elokuuta 2017

Koeajossa uudet suitset


Kesän alussa tein vihdoin pitkään haaveilemastani varustehankinnasta totta, kun eteeni sattui uskomattoman hyvä tarjous unelmieni suitsista. Myönnän olevani tietynasteinen varusteratsastaja ja ennen kaikkea tahdon hankkia Goldille parhaat mahdolliset välineet sekä treeniin että kilpailuihin. Vaikka monesti huippubrändien tuotteista löytyykin halvempia kopioita, tahdon myös tukea osaltani varusteiden alkuperäisiä kehittäjiä ja onhan niissä myös ihan selkeä ulkonäöllinen ja laadullinen ero. Hyvää harvemmin saa kovin halvalla, vaikka toki poikkeuksiakin löytyy.

Nykyään Goldilla siis löytyy varustevalikoimastaan PS of Sweden High jump revolution-suitset. Suitset ostin alunperin enemmän edustuskäyttöön, mutta pikkuhiljaa ne on kuitenkin jääneet ihan arkikäyttöön, sillä ratsastuskokemus on näiden kanssa täysin uudenlainen!

High jump revolution-suitset on suunniteltu erityisesti ehkäisemään suun sisäisiä poski- ja limakalvovaurioita, mutta myös helpottamaan ylimääräistä paineen tunnetta päässä. Anatomisesti suunniteltujen suitsien turpahihnan ylempi osa kiinnittyy tavallista ylemmäksi heti poskiluun eteen ja alempi osa kuolaimen etupuolelle, jättäen näin koko hammasloman ja ensimmäiseet poskihampaat vapaaksi. Suitsissa on myös tavallista leveämpi viuhkamainen niskaosa lievittämään paineen tunnetta herkässä niskassa. 


En ole ennen oikein ymmärtänyt tätä suitsihifistelyä ja ollut pikemminkin sitä mieltä, että suitset kuin suitset kunhan ne näyttää kivalta ja on ponille sopivan kokoiset. Vaikka en ole koskaan pitänyt Goldia mitenkään erityisen herkkiksenä, huomasi muutoksen ponissa kuitenkin heti. Tietysti olin alkuun skeptinen ja ajattelin, että kuvittelen vain eron tuntumassa ja oikeasti suitset on ihan niin kuin mitkä tahansa muut suitset. Kun dressagemasterimme Sinna kuitenkin nousi ensimmäistä kertaa uusien suitsien kanssa selkään, varmistuin siitä että nämä ovat juuri oikeat suitset ponille.

Goldi on ollut edestä hieman epätasainen ja sen on ollut vaikea tyytyä tasaiseen tuntumaan. Nyt uusien suitsien kanssa se on huomattavasti rauhallisempi ja uskaltaisin jopa väittää että se hakeutuu nopeammin tuntumalle. Tietysti myös koko kuluneen vuoden aikana tehty tavoitteellinen ja systemaattinen treeni vaikuttaa positiivisesti asiaan, mutta kun päävehkeet vaihdettiin oli muutos niin välitön, ettei se voi johtua muusta kuin suitsista.

Ja onhan nämä suitset todistetun käytännön hyödyn lisäksi aivan super hyvän näköiset ponin päässä! Plussaa valmistajalle suitsien muokattavuudesta, sillä vaihtoehtoja otsapannan ja turpahihnan laatan suhteen on useita. Tällä hetkellä suitsissa on turpahihnassa lampaankarvainen laatta ja normitreenissä toistaiseksi pidetään perinteinen koristeeton PSoS-otsapanta. Kilpailuihin on helppo vaihtaa nepparikiinnityksen ansiosta swarovskikristallinen edustusotsapanta! Haaveissa on vielä swarovksikristallinen turpahihnan laatta, saa nähdä milloin raaskin sellaisen hankkia...

Postauksen kuvat © Eeva Laakso

perjantai 25. elokuuta 2017

Tähtihaastattelussa Elli Untola

"Oli niin siistiä päästä radalle ratsastamaan maailman huippujen kanssa, puhumattakaan siitä että voitti oman luokkansa."

Postaus toteutettu yhteistyössä Helsinki International Horse Shown kanssa.

Elli ja Nipsu kotonaan elokuussa 2017. Kuva: Kultahippuja

Viisitoistavuotias Hollolalainen Elli Untola on muutamassa vuodessa noussut poninsa Banks Cadeau kanssa 80cm seuraluokista kilpailemaan jopa kansainvälisissä poniluokissa. Kun tytöltä kysyy kilpauran tähänastisia huippuhetkiä ja niitä asioita, joita muistelee vielä kiikkustuolissa, nousee vuoden 2016 pienten ponien estemestaruus-hopeamitalin lisäksi saman kauden aikana saavutettu Helsinki International Horse Shown Pony Tour-kilpailun voitto ehdottomiin suosikkeihin. Vaikka ratsukko on kilpaillut myös useissa isoissa mestaruuskilpailuissa, oli Helsingin jäähallin täyden katsomon edessä saavutettu voitto erityislaatuinen.

Tunnelmaa jäähallissa Elli ei osaa edes sanoin kuvailla. Hymy on kirjaimellisesti korvissa tytön muistellessa täyden katsomon edessä ratsastettuja semifinaali- ja finaaliluokkia. Semifinaalien aikaratsastusluokasta napattu toinen sija antoi valtavasti uskoa ja tsemppiä lauantaaamuna ratsastettavaan ponien finaaliin, jossa Elli ja Nipsu olivat lähtövuorossa viimeisten joukossa.  Kun ratsukko poistui radalta upealla nollatuloksella, ei onnenkyyneleet olleet kaukana. Vaikka voitto ei vielä ollut varma, oli onnistumisen tunne niin voimakas, että pelkästään se tuntui tytöstä valtavalta voitolta. Kun lisäksi ratsukko vielä kruunattiin Pony Tour 2016 voittajiksi ja saateltiin raikuvin aplodein kunniakierrokselle, oli elinikäiset muistot taattu.

Elli ja Nipsu HIHS Pony Tour 2016, kuvat: Jonna Kallio

Ratsastusuransa Elli on aloittanut jo alle kouluikäisenä lähitallilla ja melko pian kuvioihin astui äidin ja tyttären projektiksi ylläpitoponi Heta. Kun Hetasta ei kuitenkaan ollut Ellille kumppaniksi pidemmälle kilpauralle, alkoi oman ponin metsästys. Pian Oulusta löytyikin täydellisen kuuloinen nuori; vasta ruunattu viisivuotias connemaranponi. Nuori ikä ja pitkä oritausta mietitytti alkuun, mutta luotettavan lähteen suositellessa ponia oli auton nokka pian suunnattu kohti ponin silloista kotitallia. Pieni ja piskuinen Nipsu ei ensisilmäyksellä ollut lainkaan sitä mitä pikku-Ellille oltiin hakemassa, mutta pienen riskin kautta päättivät Untolat kuitenkin pakata ruunan auton kyytiin ja palata kotiin yhtä pientä ponia rikkaampana.

Siinä missä tarkoitus oli ostaa yhdeksänvuotiaalle tytölle mukava poni pikkukisoihin, oli Nipsu alkujaan jotain ihan muuta. Poni oli jopa niin haastava, että muutaman ensimmäisen vuoden ajan ainoastaan äiti Susanna pystyi ratsastamaan sillä. Elli sai huolehtia alkuun hyvistä loppukäynneistä ponillensa ja ponin hiljalleen tasaantuessa pääsi tyttökin aloittamaan kunnollisen treenin. Sisukas Elli pysytteli kyydissä ponin kiitäessä ympäri maneesia laukkakilpurin tavoin, pikkuhiljaa taltutti villin luonteen ja lopulta loi vahvan ystävyyden. Pienestä arasta poniparasta kuoriutui pikkuhiljaa varma ja luotettava kilpakumppani, joka lopulta ylitti kaikkien odotukset.

Kaikista valmentajistaan Elli nostaa jalustalle erityisesti esteratsastaja Juho Norilon. Ratsukkoa useaan otteeseen valmentaneen Piia Pantsun suosittelemana löydetty valmennussuhde on tehnyt läpimurron kaksikon yhteistyössä ja pohja saavutetulle menestykselle. Ilman Juhon kannustusta ei tyttö olisi osannut kuvitellakaan osallistuvansa elämänsä ensimmäisiin SM-kilpailuihin saatika joskus kilpailevansa pikkuponien PM-joukkueessa.


Kun saman kauden aikana osallistuu suomen pikkuponien PM-joukkueeseen, sijoittuu kolmanneksi pikkuponien GP-kilpailussa, ratsastaa itselleen hopeamitalin pienten ponien estemestaruuksissa ja voittaa HIHS Pony Tourin finaalin, alkaa nuorella tytöllä olla jo melkoinen meriittilista kasassa. Tämän vuoden puolella kaksikko on vielä valmentautunut ahkerasti, ratsastanut kansallisissa poniluokissa ja käynyt ensimmäistä kertaa ulkomailla kilpailemassa pohjoismaiden mestaruudesta Ruotsissa. Mitä tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu, on ne Ellillä vielä hieman avoinna. Vaikka tytöllä olisi vielä viimeinen ponivuosi jäljellä, alkavat Nipsun kanssa käydyt merkkikilpailut olla takanapäin ja katse on jo suunnattuna kotona kasvavan nuoren hevosen kouluttamiseen. Treenaaminen Nipsunkin kanssa jatkuu, mutta kuten jokainen huippu-urheilija tietää, on aina paras tunne lopettaa huipulla. Sen verran Elli uskaltaa paljastaa tulevaisuudensuunnitelmistaan, että kilpakentillä näemme hänet vielä aivan varmasti!

Vaikka kilpaura pienen valkoisen kanssa alkaa olla jo taputeltu, vakuuttaa Elli kilpakumppaninsa olevan ennen kaikkea perheenjäsen. Se tarkoittaa sitä, että mitään aikeita Nipsun myymiselle ei ole, vaan poni saa jäädä kotipihattoon viettämään onnellista ponin elämää pienen laumansa kanssa.

"Vaikka tietäisit että joku toinen on paljon parempi kuin sinä itse, älä välitä siitä. Tee aina parhaasi ja keskity omaan suoritukseesi - niin voit vaikka voittaa!"

 



tiistai 8. elokuuta 2017

"Lievää aristusta"

Siinä missä perjantai-ilta oli silkkaa juhlaa, herätti lauantaiaamu jälleen hevosenomistajan karuun todellisuuteen. Kahdesta huolellisesta kylmäyksestä huolimatta, oli oikea etujalka kerännyt reilusti nestettä yön aikana ja poni arkoi sitä selvästi ravissa. Yritin järkeillä asiaa ehdottamalla muun muassa impparia, jonka neiti olisi voinut kehittää oikeassa jalassa esiintyneen lievän rivin takia, mutta impparista poiketen turvotus ei tahtonut lähteä niin reippaasti laskuun kävelytyksestä ja kylmäyksestä, kuin sen kuuluisi. Jonna myös vakuutteli, ettei imppariin kuulu olennaisena oireena ontuminen - vaikka toisaalta muistelen, kuinka Goldi oli viime kesänä aivan täysin kolmijalkainen saadessaan impparin oikeaan takajalkaansa kuljetusonnettomuuden seurauksena. Meidän pikku dramaqueen kun käytännössä voi oireilla ihan mitä vain.

Koska edellisenä päivänä poni oli kuitenkin kompuroinut ja tehnyt huikean seivin sarjalla ensimmäisessä luokassa, varattiin sille klinikka-aika heti maanantaiaamulle. Vaikka jalka olisikin sitten turvonnut pelkästä impparista, olisi se silti hyvä kuvata läpi ja varmistaa, ettei siellä ole mitään pahemmin vialla. Ja tottakai mielessä vilisi kauhukuvat alkavista jännevammoista ja nivelrikoista ja ties mistä muusta.


Vietettiinkin sitten sunnuntai ravaamalla vuorotellen tallilla taluttelemassa ja kylmäämässä ponin jalkaa. Jännevamman ensihoito ensimmäisten 72 tunnin aikana on se kaikista kriittisin vaihe ja mitä huolellisemmin hommansa hoitaa silloin, sitä paremmat mahdollisuudet nopealle paranemiselle on. Joten ei muuta kuin tunnollisena hevosenomistajana ylös ja tallille ennen yhdeksää sunnuntaiaamuna vain neljän tunnin yöunien jälkeen! Turvotus oli lähtenyt laskuun jo lauantai-iltana, mutta edelleen sunnuntaina jalassa oli selkeää nesteisyyttä. Poni kuitenkin käveli reippaasti ja astui käynnissä tasapuolisesti molemmille jaloille - ihan kamala katastrofi ei pitäisi olla klinikalla vastassa.

Itselläni oli jo asiakasvaraus maanantaille enkä päässyt mukaan klinikkareissulle, mutta olin tiiviisti puhelimen ääressä koko toimenpiteen ajan odottaen tuomiota. Jalan turvotus oli jo aamulla huomattavasti laskenut ja jopa liki normaali, ihan tyypillisesti. Poni kuskattiin joka tapauksessa Vermoon, jossa se tutkittiin huolella läpi. Alla eläinlääkärin lausunto:

"Lihaksistossa ja lonkan limapussien alueella ei merkittävää aristusta, SI-nivelen alueella ei jäykkyyttä tai aristusta provokaatiossa. 
Oej säären alueella lievää diffuusia nahanalaisturvotusta, ei palpaatioarkuutta. Oej kavionivel hyvin lievästi täyttyyt, muuten nivelissä ei merkittävää täyttyneisyyttä. Mej kaviot hieman kannoilta supistuneet, säde heikko, antura kovera. 
Suoralla juoksuttaessa oej hyvin lievää painonkevennystä, voimistuu ympyrällä sisäjalkana 0,5/5, vej sisäjalkana 0,5/5. Oej alanivelet 2,5/5 taivutusreaktio, vej 2/5, oej ylänivelet ei reaktiota."



Taivutuskokeessa ilmenneiden reaktioiden takia päätettiin kuvauttaa molemmat etujalat, vaikkei vasen etujalka ollutkaan aikaisemmin oireillut. Oikean etujalan jänteiset rakenteet olivat ultrauksessa täysin normaalit, eikä röntgenkuvissakaan kummastakaan jalasta löytynyt merkittäviä muutoksia. Nivelet olivat kuitenkin selvästi rasittuneet (varmasti rankan viikonlopun jäljiltä) ja selvän taivutusreaktion myötä poni sai viikoksi Metacam-kuurin lievittämään tulehduskipua.

Goldi saa nyt kipulääkekuurin myötä viikon verran kävelylomaa, jonka jälkeen palataan taas hiljalleen takaisin normaaliin liikuntaan. Mikä helpotuksen tunne ettei jaloista otetuista kuvista löytynyt mitään sanottavaa ja nyt voi myös hyvällä omalla tunnolla jatkaa ponin kilpauraa kun tietää, että sen etujalat ainakin on rakenteellisesti priimakunnossa! Vielä täytyy saada kengitykseen muutos, jotta saadaan kaviota levitettyä kannoilta tukemaan jalkojen rakennetta ja lieventämään ylimääräistä rasitusta.


Kuvien © Valokuvaus Tuulia N.


 

maanantai 7. elokuuta 2017

Kova työ palkitaan

On vihdoin aika palata luvattoman pitkäksi päässeeltä blogin kesälomalta. Alun perin muutaman viikon mittainen blogiloma olikin monen muuttujan myötä reilu kuukaudeksi venähtänyt kesähiljaisuus. Nyt juttua alkaa kuitenkin olla kertynyt jo sellainen määrä, että pakko ryhtyä purkamaan näitä kuluneita viikkoja! Aloitetaan hieman ajankohtaisemmilla aiheilla ja palataan sitten ajassa taaksepäin ihaniin kesäfiiliksiin.  

 
Mä järkkäsin tänä vuonna mun kesälomat niin, että käytännössä pääsin mukaan kaikkille kisareissuille. Se tarkoitti sitä, että olen lomaillut siellä täällä pitkin kesää ja pääosin tehnyt lyhennettyä työviikkoa ja reissannut ympäri suomea viikonloppuisin. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kruunasin kesälomani kotimaanmatkailulla Härmään PowerPark Horse Showhun. 

Olin alkuun lähdössä yksin liikenteeseen ponin perässä ja suunnittelin nukkuvani autossa, mutta onneksi sain maailman parasta matkaseuraa ja jopa majapaikan kun äiti päätti lähteä mukaan reissun päälle! Mä en ole koskaan ennen käynyt Pohjanmaalla, joten kokemus oli kaikenkaikkiaan mulle ihan uusi ja pitihän sitä turistina pysähtyä matkalla Tuurin kyläkauppaan shoppailemaan. Pieni shoppailuhetki katkaisi mukavasti liki viiden tunnin ajomatkan ja ruokailutuokinon jälkeen sai hyvin energiaa matkustaa viimeiset 90 minuuttia majapaikkaamme. Poni oli perillä kohteessa jo siinä vaiheessa, kun me vasta aloiteltiin matkaamme - se pääsi matkustamaan tuttaviemme rekassa, ai mitä luksusta!

Minkä ihmeen takia sitten lähdettiin niinkin kauas? PowerPark Horse Showssa järjestettiin Ponicupin finaali, ja kun meidän neidit killuivat lupaavasti kolmannella sijalla Ponicupin rankingissa, oli tietysti lähdettävä ottamaan osaa myös finaaliin. Samalla kokeiltiin onneamme Suomi 100-luokan karsinnoissa, mutta harmillisen hipaisupuomin myötä sai haaveet lauantain finaalista jäädä.




Ponicupin finaali ratsastettiin 115cm tasolla ja arvostelulla AM5. AM5 arvostelulla luokka käydään kahdessa vaiheessa, jolloin perusradalla pienimmän virhepistemäärän saavuttaneet ratsukot jatkavat erikseen ratsastettavaan toiseen vaiheeseen. Muut ratsukot sijoittuvat perusradan ajan ja virhepisteiden mukaan. Mä en ole vielä varmaan tähän päivään mennessä jännittänyt mitään niin paljoa kuin tuota finaalia. En meinannut pysyä housuissani ja sykkeet kävi aivan varmasti lähellä kahtasataa. Sain Erikalta viestin radan jälkeen, jossa hän kommentoi mun "mukana hyppimistä", kivaa että mun jännitys näkyi sitten PPHS-livessäkin, haha!

Toisaalta mun hyppiminen ja vääntelehtiminen kentän laidalla oli ihan oikeutettua, sillä tytöt suorittivat ensimmäisen 115-ratansa puhtaalla nollalla ja olivat toinen kahdesta seuraavalle kierrokselle päässeistä ratsukoista! Adrenaliini virtasi niin että kädet tärisivät kuin viimeistä päivää enkä vieläkään tajunnut kuinka uskomattoman hyvin meidän tehokaksikko oli vetänyt. Taluttelin Goldia sillä välin kun Nella valmentajansa kera laativat strategiaa uusintaa varten ja puuskuttelin pahimpia kierroksia alas samalla laskien pisteitä päässäni uudestaan ja uudestaan. Olin nimittäin jo tullut siihen lopputulokseen, että siitä huolimatta miten tytöillä menisi toinen vaihe, olisivat he finaalin kakkosia ja täten pistemäärällään Ponicupin kokonaiskilpailun voittajia! Tottakai toivoin lisäksi koko finaalin voittoa, vaikka se ei vaikuttaisi lopputulokseen enää. Toisessa vaiheessa tuli kuitenkin harmillisesti, vaikkakin täysin ansaitusti alas yksi puomi ja täten finaaliluokan toinen sija. Puomi ja toinen sija ei kuitenkaan jaksanut harmittaa lainkaan sen valossa, että Team Goldi oli juuri napannut itselleen kultaa vuoden 2017 Ponicupissa!! Voi sitä riemun, kiljunnan ja huudon määrää kun kaiuttimista kaikui "Ponicupin palkintojenjakoon pyydetään valmistautumaan Nella Tossavainen ja Golden Star...."!




Radalta otettujen kuvien © Minea L.

Vieläkin on aivan epätodellinen fiilis ja kylmät väreet nousee ihon pintaan kun ajattelen asiaa. Vaikka tiesin tyttöjen suorittaneen tasaisen varmasti jokaisessa osakilpailussa ja piste-eron kärkisijaan olevan erittäin pieni, en osannut lainkaan odottaa finaalituloksen nostavan heitä kärkeen. Sitä ylpeyden määrää joka mut valtasi kun Nella vastaanotti palkintonsa ei pysty sanoin kuvailemaan - hymyilin kuin hölmö koko loppupäivän ja edelleen. Kova uurastus palkitaan ja jos multa kysytään, meni pokaali juuri oikeaan osoitteeseen ♥