maanantai 31. joulukuuta 2018
Tähtikausi 2018
Jos kisakauden saavutukset edelleen vetää sanattomaksi ja postaustakin on hankala saada aikaiseksi, voi varmaan uskoa että kausi on ollut aivan huikea. Pieni keltainen kuskinsa kera nostivat tasonsa tasaisista 110cm-luokista muutaman enemmän tai vähemmän epäonnisen yrityksen kautta hypätäkseen jopa 130cm korkean SM-finaalikierroksen. Kaudella korkattiin ensimmäinen GP-luokka 120cm-korkeudella ja ensimmäiset suomenmestaruuskilpailut. Ensimmäinen 120cm- ja 130cm-rata. Paljon ensimmäisiä kertoja ja paljon huikeita tuloksia.
Kaikenkaikkiaan 24 starttia, joista kuusi 2-tasolla ja 18 starttia 3-tasolla. Näistä kaikista sijoituksia huikeat 21. Voittoja tytöt nappasivat kuusi ja kakkossijoja viisi. Mitaleja kaulaan on tänä vuonna pujotettu neljä,
Kauden kohokohta on ehdottomasti tehotiimin saavuttama SM-pronssi. Kolme haastavaa ja rankkaa rataa sekä olosuhteiltaan, että teknisyydeltään. Alusta asti Nella ja Goldi pitivät kiinni pronssistaan aivan Suomen tämän kauden maajoukkue-edustajien kannoilla.
Mestaruusmitalien lisäksi vuosi on pitänyt sisällään niin monia uskomattoman upeita ja liikuttavia hetkiä, onnistuneita ratoja, itsensä ylittämisiä ja ihania yhteisiä retkiä. On ollut siistejä ja tasisia suorituksia kisaradoilla, kuvausretkiä Helsinkiin kirsikankukkia ihailemaan ja Sipooseen toinen toistaan taitavampien hevoskuvaajien harjoitsmalleiksi. Vuoden kohokohta Helsinki Horse Show tarjosi niin paljon hupia ja onnistumisia sekä poniluokan osakilpailun voiton että vuoden hauskimman pukuratsastuskilpailun merkeissä.
Oikeastaan vuosi 2018 on tuonut hevosrintamalla niin paljon ikimuistoisia hetkiä, että en edes uskalla ajatella mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan. Haaveita ja suunntelmia on hirveä määrä. Maajoukkuevalmennus avaa varmasti tytöille kilpailurintamalla valtavasti uusia ovia ja varmasti jatketaan reissaamista ja seikkailuja Kultahippuja-tiimin kanssa.
Haluan kiittää kaikkia Team Goldia ja Kultahippuja tukeneita, meidän yhteistyökumppaneita ja jokaista arkeen ja juhlaan osallistunutta ihanaa tyyppiä! Olkoon tuleva vuosi jokaiselle ihana ja onnistunut ja täynnä rakkautta ja onnellisia hetkiä ♥
tiistai 11. joulukuuta 2018
Lomastressi
Kun olin pieni, me käytiin joka vuosi jossain aurinkolomalla. Vähintään kaksi viikkoa vuodenvaihteessa jossain ihanassa lomakohteessa auringon alla ja kummasti jaksoi taas odottaa kesälomaa. Tietysti matkustaminen on reilusti vähentynyt sen myötä, että on itse alkanut maksaa oman elämisensä ja on itse vastuussa myös lomamatkojen kustannuksista. Eikä ponin hankkiminen millään lailla edesauttanut asiaa.
Mä olen viimeksi ollut lomareissussa kesällä 2015, vain muutama kuukausi ennen Goldin ostoa. Silloin käytiin kahdeksan päivän kaupunkilomalla New Yorkissa ja se oli aivan ihanaa! Sen jälkeenkin on toki tullut reissattua melkein joka vuosi, mutta ne reissut on rajoittuneet lähinnä työmatkoihin ja lyhyihin Ruotsi-visiitteihin.
Koska tässä on kolmen ja puolen vuoden matkat kirittävänä, päätettiinkin sitten repäistä oikein kunnolla ja ostettiin lennot Australiaan. Joo, ei sen pidemmälle sentään! Koska lähdetään melkein toiselle puolelle maapalloa ja matkustusaika on jo niin pitkä, lomaillaan sitten kerralla kunnolla kolme viikkoa putkeen. Miten ihmeessä mä osaan lomailla niin pitkän ajan ilman mitään velvollisuuksia? Kun on tottunut olemaan menossa aamusta iltaan ja käytännössä asunut tallilla ja töissä, vain käyden kotona nukkumassa, tuntuu jopa vähän pelottavalta olla kolme viikkoa tekemättä mitään. Tai no, tullaanhan me tekemään ja paljonkin, mutta että voin vain keskittyä itseeni ja omaan menemiseeni, eikä tarvitse miettiä ponin ja koiran hoitoa tai työaikatauluja. Kuulostaa uskomattomalta.
Lomastressi iskee poikkeuksetta aina reissuun lähtiessä. Pitää muistaa pakata sitä ja tätä ja hankkia tuota ennen lähtöä. Sen lisäksi saan nyt stressata sekä koiran, että hevosen hoidosta kolmen viikon ajalta. Koska olenhan korvaamaton, niin kuka ihme niistä osaa pitää yhtä hyvää huolta kuin minä koko sen pitkän ajan? Ja tietysti mun muruset vaatii ekstrahyvää huolenpitoa myös mun poissaollessa!
Goldin ottaa hoidettavakseen maailman paras Sinna ja tietysti Nella käy kuten normaalistikin. Onko silloin liian kontrollifriikki kun täysin tutuillekin ihmisille, jotka on hoitaneet ponin itsenäisesti ainakin sen miljoona kertaa, kirjoittaa muutaman a4-mittaisen muistilistan?
Mä teen viikkojen aikana tosi paljon kaikkea sellaista, mikä ei ehkä yhden tai pari kertaa viikossa käyvän silmiin niin näy. Järjestelen tavaroita ja kaappeja, otan ullakolta loimihyllyyn kauteen sopivia loimia, siivoan tarpeettomia välineitä ja varusteita varastoon, pesen kippoja, kuppeja ja varusteita, siivoan tarhaa jne. Sellaista pikkupuuhaa, mitä touhuan ponin päivittäisen hoidon ohella, jotta kaikki sujuisi arkena sulavammin. Kaikki nämä extra-askareet pitäisi nyt yrittää muistaa laittaa ylös Sinnaa ja Nellaa varten. Tietysti on myös paljon sellaista turhaa puuhaa, joiden tekemättä jättäminen ei kolmessa viikossa saa katastrofia aikaiseksi, joten yritän pitää listan lyhyenä ja ytimekkäänä. En voi vaatia ponia vapaaehtoisesti hoitamaan lupautuneilta täysin samoja asioita kuin itseltäni, sillä saatan olla välillä myös hieman turhan kohtuuton itseänikin kohtaan tiettyjen tekemisten suhteen.
Yritän tehdä niin paljon valmiiksi näitä viikkoja varten kuin suinkaan voin. Pitää ainakin muistaa kaivaa paksumpia loimia hyllyyn, katsoa että ruokaa on edes suunnilleen tarpeeksi ja että kaapista löytyy kaikki tarpeelliset varusteet puhtaana. Täytyisi ehkä myös vielä hieman siistiä ponin tukkaa ensi vuoden ensimmäistä maajoukkueleiriä varten, se on niin lomalaisen näköinen nyt ettei sitä kyllä kehtaa viedä ihmisten ilmoille tuon näköisenä. No, onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa ennen reissua..!
Saa kyllä olla onnellinen siitä kun on löytänyt tiimiinsä niin huippuja ja luotettavia tyyppejä, että uskaltaa jättää kalleimman aarteensa heidän huomaansa melkein kuukaudeksi. Tiedän, että poni hoidetaan satavarmasti paremmin kuin hyvin ja ehkä itsekin selviän hengissä ja saatan tulla takaisin jopa hieman levänneempänä ja energisempänä. Tai no, en tiedä tarviinko hirveästi enää energiaa lisää, kun nyt jo joutuu miettiä mihin kaikkeen sitä purkaisi ja tunnit loppuu vuorokaudesta kesken. Ainakin levänneenä ja varmasti ruskettuneena!
Mä olen viimeksi ollut lomareissussa kesällä 2015, vain muutama kuukausi ennen Goldin ostoa. Silloin käytiin kahdeksan päivän kaupunkilomalla New Yorkissa ja se oli aivan ihanaa! Sen jälkeenkin on toki tullut reissattua melkein joka vuosi, mutta ne reissut on rajoittuneet lähinnä työmatkoihin ja lyhyihin Ruotsi-visiitteihin.
Koska tässä on kolmen ja puolen vuoden matkat kirittävänä, päätettiinkin sitten repäistä oikein kunnolla ja ostettiin lennot Australiaan. Joo, ei sen pidemmälle sentään! Koska lähdetään melkein toiselle puolelle maapalloa ja matkustusaika on jo niin pitkä, lomaillaan sitten kerralla kunnolla kolme viikkoa putkeen. Miten ihmeessä mä osaan lomailla niin pitkän ajan ilman mitään velvollisuuksia? Kun on tottunut olemaan menossa aamusta iltaan ja käytännössä asunut tallilla ja töissä, vain käyden kotona nukkumassa, tuntuu jopa vähän pelottavalta olla kolme viikkoa tekemättä mitään. Tai no, tullaanhan me tekemään ja paljonkin, mutta että voin vain keskittyä itseeni ja omaan menemiseeni, eikä tarvitse miettiä ponin ja koiran hoitoa tai työaikatauluja. Kuulostaa uskomattomalta.
Lomastressi iskee poikkeuksetta aina reissuun lähtiessä. Pitää muistaa pakata sitä ja tätä ja hankkia tuota ennen lähtöä. Sen lisäksi saan nyt stressata sekä koiran, että hevosen hoidosta kolmen viikon ajalta. Koska olenhan korvaamaton, niin kuka ihme niistä osaa pitää yhtä hyvää huolta kuin minä koko sen pitkän ajan? Ja tietysti mun muruset vaatii ekstrahyvää huolenpitoa myös mun poissaollessa!
Goldin ottaa hoidettavakseen maailman paras Sinna ja tietysti Nella käy kuten normaalistikin. Onko silloin liian kontrollifriikki kun täysin tutuillekin ihmisille, jotka on hoitaneet ponin itsenäisesti ainakin sen miljoona kertaa, kirjoittaa muutaman a4-mittaisen muistilistan?
Mä teen viikkojen aikana tosi paljon kaikkea sellaista, mikä ei ehkä yhden tai pari kertaa viikossa käyvän silmiin niin näy. Järjestelen tavaroita ja kaappeja, otan ullakolta loimihyllyyn kauteen sopivia loimia, siivoan tarpeettomia välineitä ja varusteita varastoon, pesen kippoja, kuppeja ja varusteita, siivoan tarhaa jne. Sellaista pikkupuuhaa, mitä touhuan ponin päivittäisen hoidon ohella, jotta kaikki sujuisi arkena sulavammin. Kaikki nämä extra-askareet pitäisi nyt yrittää muistaa laittaa ylös Sinnaa ja Nellaa varten. Tietysti on myös paljon sellaista turhaa puuhaa, joiden tekemättä jättäminen ei kolmessa viikossa saa katastrofia aikaiseksi, joten yritän pitää listan lyhyenä ja ytimekkäänä. En voi vaatia ponia vapaaehtoisesti hoitamaan lupautuneilta täysin samoja asioita kuin itseltäni, sillä saatan olla välillä myös hieman turhan kohtuuton itseänikin kohtaan tiettyjen tekemisten suhteen.
Yritän tehdä niin paljon valmiiksi näitä viikkoja varten kuin suinkaan voin. Pitää ainakin muistaa kaivaa paksumpia loimia hyllyyn, katsoa että ruokaa on edes suunnilleen tarpeeksi ja että kaapista löytyy kaikki tarpeelliset varusteet puhtaana. Täytyisi ehkä myös vielä hieman siistiä ponin tukkaa ensi vuoden ensimmäistä maajoukkueleiriä varten, se on niin lomalaisen näköinen nyt ettei sitä kyllä kehtaa viedä ihmisten ilmoille tuon näköisenä. No, onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa ennen reissua..!
Saa kyllä olla onnellinen siitä kun on löytänyt tiimiinsä niin huippuja ja luotettavia tyyppejä, että uskaltaa jättää kalleimman aarteensa heidän huomaansa melkein kuukaudeksi. Tiedän, että poni hoidetaan satavarmasti paremmin kuin hyvin ja ehkä itsekin selviän hengissä ja saatan tulla takaisin jopa hieman levänneempänä ja energisempänä. Tai no, en tiedä tarviinko hirveästi enää energiaa lisää, kun nyt jo joutuu miettiä mihin kaikkeen sitä purkaisi ja tunnit loppuu vuorokaudesta kesken. Ainakin levänneenä ja varmasti ruskettuneena!
Kuvien © Wilma Sorjonen
lauantai 8. joulukuuta 2018
Jälleen klinikalla ponin kanssa
Mä en koe olevani hevosenomistajana mikään kovin stressiherkkä, enkä todellakaan pidä Goldia pumpulissa vaikka se hieno kisaponi onkin. Me samoillaan metsissä, riehutaan irti maneesissa, laukataan täysiä pellolla, käydään seikkailuilla kaupungissa ja eletään sellaista kivaa huoletonta elämää. Tykkään, että poni saa olla poni - se saa laiduntaa laumassa tai ainakin kaverin kanssa kesät ja mielellään antaisin sen myös tarhata kaverin kanssa. Meillä kuitenkin on ollut niin huonoa tuuria nyt kaverikokelaiden kanssa, etten uskalla enää toistaiseksi kokeilla ponia uuden kaverin kanssa. Viimeisin ystävä näytti sopivan Goldille loistavasti; koko kesä laitumella sulassa sovussa ja loppukesästä myös puolipäivää tarhaillen yhdessä. Syksyn tullen kuitenkin tapahtui jotain, onko kyse sitten tiineen tamman hormonimyrkystä vai mistä, mutta parhaista kavereista tulikin vihamiehiä ja Goldi sai muutamana iltana todella pahasti runtua tarhakaveriltaan.
Kun tulin talliin yhtenä iltana seisoi Goldi karsinassa toinen takajalka aivan tukkina ja pian sainkin kuulla että tytöt oli erotettu toisistaan sen jälkeen, kun tarhakaveri oli ahdistanut Goldin nurkkaan ja potkinut tätä oikein antaumuksella. Ei muuta kuin poni jälleen omaan yksiöön ja klinikka-aikaa varailemaan. Luojan kiitos kintereeseen oli tullut ainoastaan pientä mustelmaa ja pehmytkudosvauriota ja ontuminenkin meni muutamassa päivässä ohi. Etujalan vuohisessa olleesta pienestä patista tutkinut eläinlääkäri ei ollut huolissaan ja poni kaikin puolin muuten hyvässä kunnossa pieniä lihasjumeja lukuunottamatta.
Syksyn edetessä jalassa ollut pahkura kuitenkin jatkoi kasvamistaan ja muuttui pehmeähköstä kivikovaksi. Olin melkein satavarma, että kyseessä on iskusta aiheutunut luuliika, mutta tietysti kun lauseessa on mukana sana "melkein" varasin kuitenkin varuiksi ajan klinikalle tutkimuksiin. Poni ei ole hetkeäkään oireillut pahkuran takia, eikä se ollut sellaisessa kohtaa että olisin kovin huolissani ollut - kuitenkaan koskaan ei voi olla liian varma kun kyseessä on raskaassa treenissä oleva kilpaponi.
Niinpä keskiviikkona suunnattiin jälleen klinikalle ponin kanssa. Oon kyllä niin onnellinen meidän Team Goldista ja siitä miten puhalletaan yhteen hiileen - tiiminä hoidetaan poni niin hyvässä kuin pahassa ja sain Jonnan kuskiksi ja tueksi tälläkin kertaa.
Mä olin jopa niin varma luuliiasta, että saattoi sydän kivuta muutaman sentin lähemmäksi kurkkua kun röntgenkuvissa ei näkynytkään pahkuran kohdalla mitään poikkeavaa. Päin vastoin vuohisnivelen alue oli erittäin siistin näköinen. Tavallaan hyvä juttu, mutta mikä ihme se sitten olisi? Kova kuin luu, ei arista puristettaessa tai painettaessa, ei lämpöä, ei mitään reaktiota. Ultraäänitutkimus yllätti myös tutkineen eläinlääkärin; pahkura sisälsi kirkasta nestettä. Se on siis voimakkaasti koteloitunut nestepatti, joka todennäköisimmin on aiheutunut kovasta iskusta omalla takakaviolla ponin kyykätessä kaverilta sadelleita iskuja karkuun.
Pahkura puhkaistiin, tyhjennettiin ja siihen piikitettiin kortisonia ja antibioottia ehkäisemään mahdolliset tulehdukset ja rauhoittamaan ympäröivää kudosta. Poni sa myös rokotteen, joten luonnollisesti käynnistä määräytyi viikon verran kevyempää treeniä. Kaksi ensimmäistä päivää poni joutui lepäämään jalka paketoituna karsinassa, jottei piikitetty kohta pääsisi kastumaan ja likaantumaan. Kyseessä kuitenkin toimenpide niin lähellä niveltä, ettei oteta sen kanssa mitään riskejä. Nyt vielä muutama päivä kävelyliikunnalla maasta tai selästä käsin ja ensi viikon puolivälissä takaisin normaaliin treeniin.
Goldi selvisi koko reissusta ilman rauhoitteita ja oli niin hyväkäytöksinen klinikalla että saa olla taas ylpeä. Ympäri rullaileva röntgenlaite ei saanut edes huomiota kiinnitettyä, ultrassa poni lähes torkkui ja jopa ikävimmässä pahkuran tyhjennysvaiheessa riitti pelkkä kevyt huulipuristin. En usko että poni olisi välttämättä edes tarvinnut huulipuristinta, mutta tietysti mielummin otetaan varman päälle ettei kukaan vahingon sattuessa riko itseään. Niinpä Goldi sai palkaksi hienosta käytöksestä syödä heinää koko kotimatkan! Melko poikkeuksellinen kotimatka klinikalta ;)
Nyt voi taas suunnata katseen kohti ensi kautta kepein mielin. Ollaan just niin tyypillisiä ponimammoja, että oltaisi kuitenkin nähty koko ajan jalassa jotain epämääräisyyttä ja pohdittu jos vaurio onkin isompi. Aina parempi tutkia mielummin turhaan, kuin odottaa jotain isompaa remonttia ennen kuin toimii. Nestepatti saattaa eläinlääkärin mukaan uusia kun kudos sen ympärillä on ehtinyt jo venyä jonkun verran. Siitä ei kuitenkaan ole muuta kuin kosmeettista haittaa, sillä se sijaitsee sellaisessa paikassa ettei se pääse painamaan niveliä tai jänteitä.
Kun tulin talliin yhtenä iltana seisoi Goldi karsinassa toinen takajalka aivan tukkina ja pian sainkin kuulla että tytöt oli erotettu toisistaan sen jälkeen, kun tarhakaveri oli ahdistanut Goldin nurkkaan ja potkinut tätä oikein antaumuksella. Ei muuta kuin poni jälleen omaan yksiöön ja klinikka-aikaa varailemaan. Luojan kiitos kintereeseen oli tullut ainoastaan pientä mustelmaa ja pehmytkudosvauriota ja ontuminenkin meni muutamassa päivässä ohi. Etujalan vuohisessa olleesta pienestä patista tutkinut eläinlääkäri ei ollut huolissaan ja poni kaikin puolin muuten hyvässä kunnossa pieniä lihasjumeja lukuunottamatta.
Syksyn edetessä jalassa ollut pahkura kuitenkin jatkoi kasvamistaan ja muuttui pehmeähköstä kivikovaksi. Olin melkein satavarma, että kyseessä on iskusta aiheutunut luuliika, mutta tietysti kun lauseessa on mukana sana "melkein" varasin kuitenkin varuiksi ajan klinikalle tutkimuksiin. Poni ei ole hetkeäkään oireillut pahkuran takia, eikä se ollut sellaisessa kohtaa että olisin kovin huolissani ollut - kuitenkaan koskaan ei voi olla liian varma kun kyseessä on raskaassa treenissä oleva kilpaponi.
Niinpä keskiviikkona suunnattiin jälleen klinikalle ponin kanssa. Oon kyllä niin onnellinen meidän Team Goldista ja siitä miten puhalletaan yhteen hiileen - tiiminä hoidetaan poni niin hyvässä kuin pahassa ja sain Jonnan kuskiksi ja tueksi tälläkin kertaa.
Mä olin jopa niin varma luuliiasta, että saattoi sydän kivuta muutaman sentin lähemmäksi kurkkua kun röntgenkuvissa ei näkynytkään pahkuran kohdalla mitään poikkeavaa. Päin vastoin vuohisnivelen alue oli erittäin siistin näköinen. Tavallaan hyvä juttu, mutta mikä ihme se sitten olisi? Kova kuin luu, ei arista puristettaessa tai painettaessa, ei lämpöä, ei mitään reaktiota. Ultraäänitutkimus yllätti myös tutkineen eläinlääkärin; pahkura sisälsi kirkasta nestettä. Se on siis voimakkaasti koteloitunut nestepatti, joka todennäköisimmin on aiheutunut kovasta iskusta omalla takakaviolla ponin kyykätessä kaverilta sadelleita iskuja karkuun.
Tässä nestepatti ennen puhkaisua. |
Pahkura puhkaistiin, tyhjennettiin ja siihen piikitettiin kortisonia ja antibioottia ehkäisemään mahdolliset tulehdukset ja rauhoittamaan ympäröivää kudosta. Poni sa myös rokotteen, joten luonnollisesti käynnistä määräytyi viikon verran kevyempää treeniä. Kaksi ensimmäistä päivää poni joutui lepäämään jalka paketoituna karsinassa, jottei piikitetty kohta pääsisi kastumaan ja likaantumaan. Kyseessä kuitenkin toimenpide niin lähellä niveltä, ettei oteta sen kanssa mitään riskejä. Nyt vielä muutama päivä kävelyliikunnalla maasta tai selästä käsin ja ensi viikon puolivälissä takaisin normaaliin treeniin.
Goldi selvisi koko reissusta ilman rauhoitteita ja oli niin hyväkäytöksinen klinikalla että saa olla taas ylpeä. Ympäri rullaileva röntgenlaite ei saanut edes huomiota kiinnitettyä, ultrassa poni lähes torkkui ja jopa ikävimmässä pahkuran tyhjennysvaiheessa riitti pelkkä kevyt huulipuristin. En usko että poni olisi välttämättä edes tarvinnut huulipuristinta, mutta tietysti mielummin otetaan varman päälle ettei kukaan vahingon sattuessa riko itseään. Niinpä Goldi sai palkaksi hienosta käytöksestä syödä heinää koko kotimatkan! Melko poikkeuksellinen kotimatka klinikalta ;)
Nyt voi taas suunnata katseen kohti ensi kautta kepein mielin. Ollaan just niin tyypillisiä ponimammoja, että oltaisi kuitenkin nähty koko ajan jalassa jotain epämääräisyyttä ja pohdittu jos vaurio onkin isompi. Aina parempi tutkia mielummin turhaan, kuin odottaa jotain isompaa remonttia ennen kuin toimii. Nestepatti saattaa eläinlääkärin mukaan uusia kun kudos sen ympärillä on ehtinyt jo venyä jonkun verran. Siitä ei kuitenkaan ole muuta kuin kosmeettista haittaa, sillä se sijaitsee sellaisessa paikassa ettei se pääse painamaan niveliä tai jänteitä.
tiistai 4. joulukuuta 2018
Varmin tapa ennaltaehkäistä yleisimmät vammat
Jokainen joka on joskus elämässään urheillut varmasti tietää, että verryttely ja lihasten lämmittely ennen urheilusuoritusta on erittäin tärkeää. Se valmistelee hevosen tulevaan suoritukseen ja ennaltaehkäisee lukuisien rasitusperäisten vammojen syntymisen ja jo olemassaolevien pienten kremppojen oireilun. Ennen juoksulenkkiä jalkojen lihakset lämmitetään lyhyin venytyksin ja salitreeniä edeltää verryttelevä pieni hölkkä tai muu kevyt aerobinen harjoittelu. Myös hevosen lihaksiston verryttely ennen treeniä on varmin tapa ennaltaehkäistä yleisimmät ratsastuksesta aiheutuvat vammat; kuten jännevammat, rasitusvammat ja lihasrevähtymät. Alkuverryttelyt sovelletaan aina kullekin hevoselle sopiviksi, sillä siinä missä toiselle parasta on puolipitkin ohjin lönköttely puolen tunnin ajan, täytyy toisen kanssa ottaa jo melko pian ohjia lyhyemmäksi ja keskittyä taivuttelemaan. Muutama yhteinen seikka pätee kuitenkin jokaisen hevosen verryttelyyn.
1. Alkukäynnit. Koskaan ei voi kävellä liikaa. Oli kyseessä sitten vasta ratsunuraansa aloitteleva, täydessä kisakunnossa oleva tai jo eläkeikää hipova ratsu, on kävely ennen varsinaista ratsastusta aina paras keino saada lihakset heräilemään, veri kiertämään ja nivelnesteet liikkeelle. Käynti on riittävän matalatempoista ja rauhallista jotta se ei aiheuta liiallista kuormitusta kylmille lihaksille, mutta silti erittäin tehokasta. Se, onko kävely hyvä suorittaa maastakäsin vai selässä, on monia eriäviä mielipiteitä. Mä yleensä kävelen Goldin kanssa ensin maastakäsin 5-15 minuuttia, jonka jälkeen vielä selästä käsin saman verran niin, että alkukäyntejä kertyy yhteensä vähintään 20 minuuttia. Selkään noustessa otan yleensä heti ohjia hieman tuntumalle niin, että saan ponia venyttämään eteen alas ja ottamaan selkälihaksia käyttöön jo alkukäynneissä. Selästä käsin varmistan myös heti että poni on reipas ja vastaa pohjeapuihin, silloin ei enää löntystellä vaan aletaan pikkuhiljaa töihin!
2. Kevyt ravi. Kun hevonen on kävelty kunnolla maasta- tai selästäkäsin on aika lisätä vaihteita. Verryttelyravissa hevosen isommat lihakset toimivat suuremmalla liikemekaniikalla kuin käynnissä ja täten lämpiävät vielä tehokkaammin. Kevyt ravi antaa harjoitusravia paremmin hevosen selälle tilaa liikkua ja kannustaa hevosia liikkumaan vapaammin eteen kuin alas istuttaessa. Tässä vaiheessa en vielä kerää ohjia ihan lyhyeksi, mutta saatan jo hieman nostaa turpaa ylemmäs. Ravissa haluan ponin olevan heti reippaana ja liikkuvan omalla moottorilla eteen. Kun tässä vaiheessa jo varmistaa ponin olevan työskentelymoodissa ja ajatus on eteen, ei tarvitse enää varsinaisessa treenissä kokoaikaa keskittyä eteenpäinvieviin apuihin. Alkuravien aikana on hyvä myös aloittaa ponin jumppailu jo taivutteluilla ja loivilla väistöillä.
3. Laukkaa kevyessä istunnassa. Tämä vaihe on meillä käytössä Goldilla, sillä sen diesel-mallin moottori käynnistyy yleensä kunnolla vasta avaavan laukan jälkeen. Toki sen kanssa voi hyvin alkaa työskentelemään jo reippaiden alkuravien jälkeen, mutta silloin ponilla kestää yleensä pidemmän aikaa lämmetä työskentelylle. Ennen treenaamisen aloittamista laukataan siis yleensä muutama kierros kevyessä istunnassa maneesin ympäri reipastempoista laukkaa. Pitkillä sivuilla jopa vielä hieman reippaammin vieden eteen. Tämä verryttää ponin kropan viimeisetkin lihakset ja käynnistää takapään moottorin kunnolla. Yleensä Goldi alkaa tässä verryttelyvaiheessa viimeistään päristä tyytyväisenä.
Tämä alkuverryttelymalli on meillä käytössä ponilla lähes poikkeuksetta aina, oli edessä sitten sileäntreeni, estevalmennus tai kilpailut. Yhteensä alkuverryttelyyn on hyvä käyttää aikaa 15-30minuuttia, meillä menee yleensä lähemmäs sitä puolituntista käynteineen ja laukkoineen. Alkuverryttelyn jälkeen annan ponin kävellä vielä muutaman minuutin ennen kuin aloitan varsinaisen työskentelyn - hengähdystaukoja on hyvä muistaa pitää myös treenin lomassa.
Kuvien © Wilma Sorjonen
1. Alkukäynnit. Koskaan ei voi kävellä liikaa. Oli kyseessä sitten vasta ratsunuraansa aloitteleva, täydessä kisakunnossa oleva tai jo eläkeikää hipova ratsu, on kävely ennen varsinaista ratsastusta aina paras keino saada lihakset heräilemään, veri kiertämään ja nivelnesteet liikkeelle. Käynti on riittävän matalatempoista ja rauhallista jotta se ei aiheuta liiallista kuormitusta kylmille lihaksille, mutta silti erittäin tehokasta. Se, onko kävely hyvä suorittaa maastakäsin vai selässä, on monia eriäviä mielipiteitä. Mä yleensä kävelen Goldin kanssa ensin maastakäsin 5-15 minuuttia, jonka jälkeen vielä selästä käsin saman verran niin, että alkukäyntejä kertyy yhteensä vähintään 20 minuuttia. Selkään noustessa otan yleensä heti ohjia hieman tuntumalle niin, että saan ponia venyttämään eteen alas ja ottamaan selkälihaksia käyttöön jo alkukäynneissä. Selästä käsin varmistan myös heti että poni on reipas ja vastaa pohjeapuihin, silloin ei enää löntystellä vaan aletaan pikkuhiljaa töihin!
2. Kevyt ravi. Kun hevonen on kävelty kunnolla maasta- tai selästäkäsin on aika lisätä vaihteita. Verryttelyravissa hevosen isommat lihakset toimivat suuremmalla liikemekaniikalla kuin käynnissä ja täten lämpiävät vielä tehokkaammin. Kevyt ravi antaa harjoitusravia paremmin hevosen selälle tilaa liikkua ja kannustaa hevosia liikkumaan vapaammin eteen kuin alas istuttaessa. Tässä vaiheessa en vielä kerää ohjia ihan lyhyeksi, mutta saatan jo hieman nostaa turpaa ylemmäs. Ravissa haluan ponin olevan heti reippaana ja liikkuvan omalla moottorilla eteen. Kun tässä vaiheessa jo varmistaa ponin olevan työskentelymoodissa ja ajatus on eteen, ei tarvitse enää varsinaisessa treenissä kokoaikaa keskittyä eteenpäinvieviin apuihin. Alkuravien aikana on hyvä myös aloittaa ponin jumppailu jo taivutteluilla ja loivilla väistöillä.
3. Laukkaa kevyessä istunnassa. Tämä vaihe on meillä käytössä Goldilla, sillä sen diesel-mallin moottori käynnistyy yleensä kunnolla vasta avaavan laukan jälkeen. Toki sen kanssa voi hyvin alkaa työskentelemään jo reippaiden alkuravien jälkeen, mutta silloin ponilla kestää yleensä pidemmän aikaa lämmetä työskentelylle. Ennen treenaamisen aloittamista laukataan siis yleensä muutama kierros kevyessä istunnassa maneesin ympäri reipastempoista laukkaa. Pitkillä sivuilla jopa vielä hieman reippaammin vieden eteen. Tämä verryttää ponin kropan viimeisetkin lihakset ja käynnistää takapään moottorin kunnolla. Yleensä Goldi alkaa tässä verryttelyvaiheessa viimeistään päristä tyytyväisenä.
Tämä alkuverryttelymalli on meillä käytössä ponilla lähes poikkeuksetta aina, oli edessä sitten sileäntreeni, estevalmennus tai kilpailut. Yhteensä alkuverryttelyyn on hyvä käyttää aikaa 15-30minuuttia, meillä menee yleensä lähemmäs sitä puolituntista käynteineen ja laukkoineen. Alkuverryttelyn jälkeen annan ponin kävellä vielä muutaman minuutin ennen kuin aloitan varsinaisen työskentelyn - hengähdystaukoja on hyvä muistaa pitää myös treenin lomassa.
Kuvien © Wilma Sorjonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)