sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Maanantain kuvasatoa

Koko viikko on sujahtanut ohi niin hurjalla vauhdilla, etten ole ehtinyt edes ajatella koko kuvia. Nyt sain kuitenkin vihdoin hetkeksi istahdettua tähän koneen ääreen ja käytyä kuvat läpi. Postaukseen olen nyt valinnut nimenomaan ne parhaat, eli kirikat kakun päältä, sillä muuten kuvia olisi tullut aivan liikaa. Meitä helli koko aamun aivan ihana auringonpaiste ja pakkaslukemat taisi huidella kympin tienoilla. Lunta ei vielä oltu varsinaisesti saatu, mutta pakkanen oli pitänyt sen pienenkin verran maassa mitä oli tullut. Nythän meilläkin sataa täällä etelässä lunta, jos vaikka ensi viikolla saataisiin ihan lumikuviakin jo!

1. "Studiokuvia". Nää oli mun mielestä tosi kivoja!
2.

Otettiin myös ratsastustuokiosta kuvia, mutta säästän ne myöhemmälle vaiheelle. Nyt saatte nautiskella vain söpöstä poseeraavasta Goldista ja sen "malliammattilaisomistajasta".

3. Rakas pikku pallo
6.

4.
5.
9.
8.
Hyödynnettiin ihana aamuauringonpaiste ja testailtiin kuvata vastavaloon. Poni oli tässä vaiheessa jo ratsastettu ja siitä nousi hauska huurupilvi joka näkyy hyvin näin vastavalon kanssa.

10.
11.
12. Pusuja ponille
13.

  Mitkä kuvat oli teidän mielestänne hienoimmat?
Kuvista suuri kiitos Eevalle  ♥

4 kommenttia:

  1. Upeita ja ihanan tunnelmallisia kuvia! 2, 8, ja 11 ovat mun lempparikuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin tykkään erityisesti 2 & 8 kuvista :)

      Poista
  2. Vau, ihania kaikki! <3 Millä kameralla ja putkella nää on otettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eevalla oli näissä käytössä Canonin 5D-kamera ja 70-200 f2.8 II-objektiivi.

      Poista