Kun motivaatio on kateissa

Harmaata, märkää, kylmää, loskaa, liukasta... Tämä Suomen talvi on kyllä kaukana lumisesta ihmemaasta! Ainakin tällä hetkellä täällä etelässä.

Sade ja synkkyys on ihanaa, kun saa käpertyä kotona torkkupeiton alle lämpimän teekupposen kanssa kynttilöiden luodessa liekehtiviä kuvioita ikkunaa pitkin valuviin sadepisaroihin. Se ei ole ihanaa silloin, kun on ylilihava poni laihdutettavana ja tiedät, ettet voi skipata päivän liikutusta jos tahdot pitää viikon suunnitelmista kiinni ja jossain vaiheessa saada ponilta mahan pois. 

Eilen litimärkänä pellolla ponin kanssa taistellessa aloin todella kaipaamaan lunta ja pakkasia. Sade ja tuuli vaikuttivat selvästi poninkin työmotivaatioon ja se olisi kaikista mieluiten mennyt jatkuvasti pohkeenväistöä takapuoli tuulta vasten. Kahdenkymmenen minuutin ähkimisen ja puhkimisen jälkeen päätin luovuttaa. En kokenut sitä sen kurjuuden arvoiseksi kiusata ponia, kun sitä selvästi otti yhtä paljon päähän tämä kamala myrskysää kuin omistajaansakin. Litimärkinä palattiin talliin ja kompensoitiin puuttumaan jäänyt aika treenaamisesta rapsuttelulla ja pusuttelulla. 

Nämä vaihtelevat vesisade/loska/pakkaskelit on pistäneet luovuuden liikkeelle, kun on pitänyt yrittää keksiä käypiä tapoja liikuttaa ponia ilman, että otetaan liiallisia riskejä loukata itseämme. Kenttä on ollut täysin käyttökelvoton jo toista viikkoa, pellolla on voinut mennä suurimpana osana päivistä, vaikka sekin on melkoista tuuripeliä. Poni on kerännyt virtaa, kun ei pääse kunnolla liikkumaan. Kahden viikon aikana ollaan taidettu estetreenien ulkopuolella laukata vain pari hassua kertaa, ja nekin kerrat vain pieniä pätkiä suoralla. Pellolla pitäisi ehdottomasti päästä revittelemään ja ponia saa tosissaan komentaa, että tahti pysyisi turvallisena. Säälittää, kun toinen on niin intoa täynnä ja joudun sitä pidättelemään. Eilen pelto oli jo lähes tulkoon sula, mutta siellä täällä on edelleen jäisiä länttejä. Pari päivää vielä sadetta, niin se on täysin sula. Ja kun loppuviikosta taas pakastaa, saadaan nauttia luistinratakeleistä. Huoh. 

Lumia ja pakkasia ikävöiden sain motivaation ryhtyä vihdoin käymään kunnolla läpi muutaman viikon takaisia lumikuvia, joita hovikuvaajamme Eeva kävi meistä räpsimässä. Näitä kuvia katsellen uppoudun hetkeksi haavemaahan, jossa lumi edelleen peittää maan ja pakkanen nipistelee punaisia poskia ja saa hengityksen höyryämään. Karu totuus on kuitenkin taas illalla kohdattava ja urheana astella kodin lämmöstä ulos tuuleen ja tuiskuun. Hyi että.

Onko pääkallokelit vaikuttaneet teidän hevosharrastukseen mitenkään? Miten olette liikuttaneet hevosianne kuluneina viikkoina jos käytössä ei ole maneesia?