Terveiset klinikalta

Se pieni ääni mun sisälläni oli osittain oikeassa, mutta kyllä mä näköjään hyvin ton oman pikku tupsuharjan tunnen. Kun juttelin tallilla asiasta ennen klinikka-aikaa, sain vastaukseksi huvittuneesti, että tuollainenhan kuulostaa ihan normaalilta tammalta. Mutta kun ei mun tammalta. Goldi on tottakai välillä kiiman aikaan kiukkuisempi ja saattaa ponimaisesti osoittaa mieltään. Koskaan se ei kuitenkaan ole ketään suutuspäissään purrut tai ollut näin pitkäkestoisesti pahalla päällä. Jokin oli siis selväsi pielessä.

Koska psylliumkuuri oli vienyt osan oireista, oli hiekka todennäköisin syy kiukuttelulle, mutta silti tarhassa ramppaaminen oli huolestuttavaa ja uhka mahahaavasta myös todellinen. Tarve klinikkareissulle siis oli, sekä sen takia että poni saataisiin kuntoon je että oma mieli saisi rauhan.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen klinikkareissuun. Poni matkusti kopissa nälästään huolimatta todella siivosti eikä ollut yön aikana rikkonut itseään. Olihan se aamulla kiukkuinen ja yritti joka välissä löytää jostain jotain syötävää. Onneksi koppa päässä esti ponia saamasta suupaloja ja myös mun takkini sai olla rauhassa - ilman koppaa uskallan epäillä, että mulla olisi nyt rei'itetty hiha...

Klinikalla Goldilta tutkittiin ensin hieman yleiskuntoa samalla kun juteltiin vaivoista ja ponin arjesta ylipäänsä. Eläinlääkäri totesi ponin olevan normaalissa/hoikkassa kunnossa sekä pirteä ja reipas. Goldilla on ollut lievää kireyttä rintarangan ja lannerangan ylimenoalueella, mutta eläinlääkärin kokeillessa aluetta, oli poni lähinnä tyytyväisen oloinen vaikka värisyttelikin lihaksiaan - ei siis mitään mitä ei voisi hieronnalla hoitaa. Tässä vaiheessa otettiin myös verikokeet ennen ponin rauhoittamista.

Onni on hyväkäytöksinen ja luottavainen poni. Se seisoi röntgenissäkin (toki rauhoitettuna) aivan paikoillaan vaikka jännittäviä laitteita ja telineitä liikkui ympärillä. Sain myös hihitellä sen päiväkännille, sillä poni oli niin hyvässä tujussa että se hörisi lempeästi tervehdyksen aina, kun hoitaja tuli uudestaan huoneeseen. Kuvista ei onneksi löytynynt mitään maata mullistavaa. Vatsalaukun pohjalla oli noin 10x2cm kokoinen laatta hiekkaa, joka tulee todennäköisesti poistumaan sieltä ihan omin keinoin. Aion kuitenkin syöttää ponille vielä yhden psylliumkuurin keväämmällä varmuuden vuoksi, vaikkei sekään hoitona tietysti ole ihan riskitön.

Kun röntgenit oli otettu ja kuvat tutkittu, siirryttiin toimenpidehuoneeseen mahan tähystystä varten. Teki pahaa katsoa kun ponin pieneen sieraimeen työnnettiin paksu muoviputki, jonka läpi tähystin saatiin kulkemaan ponia häiritsemättä vatsalaukkuun. Ei se ponistakaan mieluisalta näyttänyt ja kevyt rauhoiteannos näkyi lievänä vastahakoisuutena. Onneksi hevosilla ei sentään ole oksennusrefleksiä, itse olisin varmasti yökkinyt kuin viimeistä päivää. Ennen varsinaista tutkimusta vatsalaukkuun pumpattiin vielä ilmaa, jotta sen seinämät olisi kunnolla nähtävissä. Oli kyllä todella mielenkiintoista seurata tutkimusta ja nähdä ihan omin silmin miltä siellä vatsassa näytti. Se oli kaikenkaikkiaan hyvin terveen näköinen ja limakalvopinnat kauniin vaaleanpunaiset. Ruokatorven ja pohjukaissuolen välillä olevassa lyhyemmässä kaaressa, eli curvatura minorissa oli kuitenkin havaittavissa pari pientä II-asteen haavaumaa.

Sekä hiekkakertymät että mahahaavat tuntuvat yleistyneen hevosilla viimeaikoina. Todennäköisesti kyse on kuitenkin siitä, että näitä tutkitaan nykypäivänä enemmän kuin ennen ja mikäli perusteellisia tutkimuksia tehtäisiin vielä useammalle, löytyisi mahahaavaa ja hiekkakertymiä todennäikösesti jonkinasteisena melkein kaikilta hevosilta. Hiekkapohjaiset tarhat ja säännöstellyt heinäruokinnat lisäävät hiekkakertymien riskiä ja siksi onkin hyvä syöttää hevoselle silloin tällöin kuuri psylliumia varmuuden vuoksi.

Mahahaavalle ei ole mitän tiettyä oireilukaavaa, vaan se saattaa eri hevosilla oireilla eri tavoin tai olla jopa täysin oireeton. Siitä huolimatta se aiheuttaa varmasti hevoselle jonkin verran kipua, vaikka saaliseläimen luonto estäisikin näyttämästä sitä. Mahahaavaa esiintyy suhteellisesti enemmän kilpahevosilla kuin harrastehevosilla, mutta myös levossa olevalle hevoselle voi kehittyä haavaumia. Mahahaava syntyy mahalaukun limakalvon suojamekanismien ja mahahappojen välisen epätasapainon seurauksena ja syy tähän epätasapainoon voi löytyä esimerkiksi elinolosuhteista, -tavoista tai toisesta sairaudesta. Vastoin yleistä luuloa stressi ei aiheuta mahahaavaa, mutta se saattaa aiheuttaa syömättömyyttä ja, kuten esimerkiksi Goldin tapauksessa, ramppaamista, jotka altistavat mahahaavalle. Liikutus lisää mahalaukun happamuutta, jolloin pitkäkestoinen liikunta saattaa edesauttaa mahahaavan syntyä. Tyypillisesti mahahapot eivät nouse mahalaukun yläosaan, mutta hevosen liikkuessa mahalaukkuun kohdistuva paine nostaa hapanta nestettä ylöspäin, jolloin herkempi alue saattaa vaurioitua.

Ruokinta voi olla suoraan tai osasyynä mahahaavan syntyyn, etenkin urheiluhevosilla. Hevosen mahalaukkuun erittyy jatkuvasti mahahappoja, jotka neutralisoituvat ruoan vaikutuksesta. Happamuuden neutralisoimiseksi hevosen tulisi saada rehua vähintään 5-6 tunnin välein. Väkirehut aktivoivat korsirehua enemmän mahahappojen tuotantoa ja siten lisäävät mahahaavan riskiä. Kuidun vuoksi korsirehujen  prosessointi on hitaampaa kuin väkirehun ja se säilyy mahalaukussa pidempään, jolloin pH-taso ei pääse laskemaan yhtä nopeasti kuin tyhjässä mahalaukussa. Ongelmia saadaan kun korsirehun määrää herkästi vähennetään väkirehujen myötä ja etenkin kovassa treenissä olevien hevosten suorituskykyä parannettaessa on annettavat väkirehumäärät usein suuria. Korsirehujen on havaittu suojaavan mahalaukkua happojen syövyttävältä vaikutukselta. Suuret väkirehumäärät heikentävät korsirehujen suojaavaa vaikutusta mahalaukussa.

Tehokkain hoito haavaumia vastaan saadaan yhdistämällä happamuutta vähentävä lääke (meidän tapauksessa Gastrogard) ja limakalvoja suojaava lääke (Antepsin). Poni saa syödä kolmen viikon lääkekuurin nyt alkuun, jonka jälkeen on kontrollitähystys. Gastrogard tulee antaa aamuisin tuntia ennen ruokintaa, Antepsin annetaan ruokinnan yhteydessä aamulla ja illalla. Lääkekuuri vaatii sen, että käyn tuikkasemassa ponille ruiskun suuhun joka aamu kello kuudelta, sillä aamuruokinta on seitsemältä. Kaipa tähänkin tottuu tässä kolmen viikon aikana...

Liikunnan ja rutiinien suhteen tulisi pyrkiä mahdollisimman normaaliin. Suuri muutos arjessa saattaisi altistaa suuremmalle stressille ja täten heikentää haavaumien paranemista. Treeniä jatketaan siis tuttuun tapaan ja katsotaan kuinka poni lähtee paranemaan. Kilpaileminenkaan ei ole lääkekuurin aikana täysin poissuljettua, mutta Gastrogardin tueksi otettu Antepsin on doping-listattu lääke, joten sen käyttö tulisi lopettaa ajoissa ennen kilpailuihin osallistumista.

Näiden lisäksi ponin heinämääriä nostetaan nyt reilusti. Se saisi paastota yön aikana 6 tuntia tai enemmän ennen Gastrogardin antoa, mutta muuten olisi ihanteellista mikäli sen maha ei pääsisi tyhjentymään lainkaan päivän aikana. Lääkekuurin jälkeen olisi tärkeää, että heinät riittäisivät pikälle yöhön, sillä tutkimusten mukaan mahan happamuus lisääntyy hevosilla aamuyöstä. On siis otettava kokeiluun erilaiset slowfeeding-verkot ja -systeemit, jos edes jollain keinolla saataisiin heinämäärä riittämään läpi yön. Mahahaavan hoidossa ja mahan kuntoa ylläpitäessä tulisi suosia mahdollisimman vähäistä tärkkelys- ja sokeripitoisuutta. Hyviä täysrehuja ovat esimerkiksi Criollo Light, Dodson&Horrelle Safe&Sound ja Racingin Selected, joista jälkimmäistä meillä on ollut jo käytössä pian vuoden päivät. Tämän suhteen ei ponin ruokinnassa siis tarvitse juurikaan muutoksia tehdä. Energiaa saatan hieman lisätä öljyn muodossa, jotta poni saisi hieman lisää lihaa luidensa päälle, eikä pieni lisäpotku vireystasoonkaan ole koskaan pahitteeksi.

 Testiin pääsee myös vihdoin viime keväänä Veljekset Wahlsténin bloggaajatapaamisessa saatu TRM:n GNF-valmiste. Se jäi vuosi sitten kaappiin odottamaan oikeaa hetkeä, sillä vatsahaava suljettiin pois kun ponin olo saatiin kohenemaan pelkällä ruokinnan muutoksella.

Kuvituskuvina kuukaudentakaiset irtojuoksutuskuvat © Kiia Kuokka / tunturiharakka.net

Mahdoton mahaongelma

Goldin mahaongelmista on ollut täällä blogin puolella ennenkin puhetta ja niiden kanssa on kamppailtu jo pitkään. Kesän aikana tehtiin kuitenkin läpimurto vatsan kanssa ja se on alkukesästä saakka ollut loistokunnossa, eikä mitään oireita ole ollut havaittavissa. Goldi on ollut tyytyväinen, vatsa on toiminut normaalisti ja poni elämänsä kunnossa ainakin ulkoisesti. Saatiin monilta kehuja siitä, miten hyvältä poni näyttää ja itsekin ihastelin kaunista poniani.

Syksyn myötä poni kuitenkin joutui jälleen kokemaan muutoksia sekä treenissä, ruokailussa että tarhapaikassa. Se oireili ylimääräistä energiaansa tulemalla ryminällä tarhan langoista läpi useampaan otteeseen ja lopulta se siirrettiin tarhaan, jossa sähköt kulkevat varmasti ja napakasti. Tämä tarha sijaitsee aivan maneesin vieressä, minkä takia siitä ohi on luonnollisesti etenkin ruuhka-aikaan kova liikenne. Goldi ei koskaan ole siinä mielessä ollut stressaajatyyppiä että se mistään kulkemisesta saisi oireita, mutta vilkas liikenne yhdistettynä tarhaan, josta vieruskaverit monesti haetaan sisälle jo päiväsaikaan, ovat saaneet ponin ramppaamaan jonkun verran. Olen ollut hieman huolissani ponin kunnosta ja jopa pelännyt ramppaamisen aiheuttavan vatsaoireita, eikä siitä kauaa mennytkään, kun Goldi yhtäkkiä alkoikin reagoimaan varustettaessa vatsaansa. Se alkoi ensin lievänä luimisteluna vatsan alta harjattaessa ja satulavyötä kiristäessä, josta se kasvoi siihen pisteeseen, että vatsaan koskijaa uhkailtiin jo takakaviolla ja sain minä kerran olkavarteeni varoittavan näykkäisynkin satulavyötä kiristäessäni.

Poni on aikaisemmin jäänyt kiinni itseteossa kaivaessaan maasta juuria ja samalla popsiessaan hiekkaa kitusiinsa. Niinpä ajattelin tietysti ponin ensin oireilevan vatsaansa hiekan takia ja se saikin syödä reilun parin viikon kuurin psylliumia.  En osaa sanoa kuvittelenko vain, mutta vatsan aristaminen on ehkä aavistuksen verran lieventynyt kuurin jälkeen. Vatsaa koskettaessa saadaan kuitenkin edelleen reaktio aikaan, mikä tietysti kielii siitä, että siellä edelleen on jotain mikä vaivaa.

Joku saattaisi sanoa sen olevan vain poni- ja tammamaista kiukuttelua, mutta Goldin tilanteessa tämä käytös ilmestyi niin yllättäen, etten osaa uskoa sen olevan sitä. Se on aina ollut käsiteltäessä superturvallinen ja sitä on voinut huoletta kopeloida ihan mistä tahansa. Nämä käytösmuutokset voivat tietysti johtua ihan mistä vain; satulavyön kiristyksen yhteydessä kiukuttelu voi liittyä vaikka siihen että satulavyötä on välillä kiristetty liian tiukalle tai että satula painaa selkää ja on sen takia epämukava tapahtuma ponille. Käytös voi myös olla täysin tammamaista kiukuttelua, joka johtuu pienestä jatkuvasti käynnissä olevasta kiimailusta vastapäisessä karsinassa asuvan orin takia. Koska tilanne kuitenkin on se, ettei poni valitettavasti osaa kertoa mikä on vinossa, on aina parempi varmistua asiasta ihan ammattilaisten avulla.

Oireilu ei ole vaikuttanut ponin arkeen suuresti. Se ilmenee oikeastaan vain vatsan alueelle koskiessa ja tällä hetkellä reaktiota saa välillä jopa ihan hakemalla hakea. Goldi on liikutettaessa oma itsensä, tekee työteliäästi tehtävänsä ja hyppää hyvin. Tahdon kuitenkin nyt ennen kuin käynnistetään kisakausi ihan tosissaan tarkastuttaa neidin oman mielenrauhani vuoksi. Hiekkaoireilua ja mahahaavaa on pohdittu jo niin pitkään (useita vuosia), että nyt on aika pistää piste iin päälle ja saada mustaa valkoisella siitä, että johtuuko kiukkuilu näistä vai jostain ihan muusta.

Niinpä meille on nyt varattu klinikka-aika Hyvinkään Evidensiaan keskiviikkoaamulle. Ponille tehdään ainakin mahan tähystys ja siltä otetaan hiekkakuvat ja verikokeet. Verikokeet lähinnä siksi, että tahdon tarkistaa sen palautuneen täysin syksyn oireilusta ja hemoglobiinivajeesta - tähystys ja kuvat jotta voidaan toivottavasti sulkea sekä mahahaava että hiekkakertymät pois.

Mitä sitten jos vatsasta löytyykin jotain huomauttamisen varaa? Silloin tietysti edetään eläinlääkärin suosittelemalla tavalla ja ponin ehdoilla. Pienet hiekkakertymäthän ei varsinaisesti vaikuta arkeen mitenkään - poni pääsee reilummalle psylliumkuurille ja myöhemmin kontrollikuviin. Letkuttamaan en usko että suostun, siitä olen kuullut niin paljon kauhutarinoita ja tiedän kotikonsteinkin toteutetun hiekanpoiston tuottavan tulosta. Mikäli ponille diagnosoidaan mahahaava, täytyy tietysti tehdä muutoksia arkeen ja vaatia sille rauhallisempaa tarhapaikkaa, jossa kaverit pysyy iltaan asti vieressä. Lisäksi täytyy jotenkin järjestää ruokinta niin, ettei ponin vatsa pääsisi missään vaiheessa tyhjenemään - jos joku tietää järkeviä matalan budjetin konsteja saada heinät riittämään pidemmäksi aikaa, saa alle vinkata niistä (verkot tiedetään ja on kokeiltu, ei toimi)! Näille vinkeille olisi käyttöä vaikkei mahahaavaa olisikaan.

Vaikka sisimmässäni tunnenkin kaiken olevan kunnossa ja oireilun johtuvan vain pienestä hiekkakertymästä, on tämä klinikkakäynti erittäin tarpeellinen oman mielenrauhani vuoksi. Pieni ääni mun sisälläni toitottaa että olen vain vainoharhainen, mutta en vaan voi uskoa sitä ennen kuin näen mustaa valkoisella. Yleensä se pieni ääni on ollut näissä hommissa oikeassa ja uskon tuntevani mun ponin melko hyvin - silti nyt on aika varmistaa pitkään mieltä askarruttanut asia. Ehkä sitten voin vihdoin nukkua yöni kunnolla? Tuleva kausi tulee vaatimaan ponilta hyvin paljon ja sitä tullaan varmasti viemään osittain myös melko äärirajoille enkä todellakaan tahdo vahingossakaan pistää kipeää ponia suorittamaan maksimeillaan.

Nyt siis jännittämään tulevaa reissua ja sitä edeltävää yötä. Täytyy ryhtyä luovaksi ja vuorata poni pumpulilla, sillä se ei tule olemaan iloinen 16 tunnin paastosta. Se on jo nyt kolme kertaa päivässä tapahtuvasta ruokinnasta aivan tuohtunut, saatika sitten kun jää itse kokonaan vailla ruokaa. Olen suunnitellut oman aikatauluni siten, että pääsen huomenna iltapäivällä vielä ennen paastotuksen aloittamista viiden aikoihin antamaan ponille viimeiset heinät, sillä päiväheinät se on syönyt jo puolen päivän jälkeen. Yritän myös järjestää liikutuksen niin, että poni on maneesissa sen ajan kun muut saavat ruokansa, jottei se ainakaan siinä vaiheessa kaiva itseään ulos karsinasta. Onneksi varastosta löytyy myös koppa, jonka joudun varmaan virittämään neidille päähän yön ajaksi, ettei se ala nälissään popsimaan kuivikkeita. Kaikkea sitä joutuukin tekemään toisen hyvinvoinnin vuoksi. Voi kun se itse vain ymmärtäisi että sen parhaaksi tässä yritetään järjestää.

Tasaisen varmaa ja sujuvaa suorittamista

Tiedättekö sen tunteen, kun olet käynyt jo ainakin kymmenen kertaa pissalla, mutta silti tuntuu siltä että rakkoa painaa? Ja ei, en puhu nyt virtsatientulehduksesta, vaikka siinä onkin samankaltaiset oireet vaan siitä, kun jännittää niin vietävästi! Tänä aamuna mä koin tällaisia tunteita kun sain seistä jalat ristissä Ratsastuskeskus Ainon yläkatsomossa.

Kuten varmasti edelläolevasta arvata saattaa, alkoi meillä tänään kisakausi 2017. Se alkoi kuukautta aikaisemmin kuin viime vuonna, mutta se ei tarkoita sitä että tästä päivästä lähtien painetaan täysillä. Päin vastoin. Nyt aletaan pikkuhiljaa rakentamaan taas sujuvaa työskentelyä kisaradoilla ja suunnataan katse kohti jännityksen kesää 2017. Kuten viime vuonna, lähtee meillä alkukausi käyntiin hyvin iisisti ja keskitytään tasaisiin, varmoihin ja sujuviin suorituksiin. Vielä ei ole kiire palkintopalleille ja puhtaiden suoritusten lisäksi saatu sijoitus kilpailuista lasketaan vain plussaksi.

Verraten edelliseen kauteen, on tämä kausi siinä mielessä jo tässä vaiheessa erilainen, että odotukset kauden suhteen on suuremmat kuin viime vuonna. Viime vuosi startattiin hyvin kevyin mielin ja tavoitteita ei juurikaan oltu asetettu, sillä kyseessä oli tyttöjen ensimmäinen "oikea kausi". Lähdettiin ikään kuin testaamaan mihin näistä kahdesta on ja että onko heistä edes vastusta muille kilpaileville poniratsukoille. Ja kyllähän sitä hyvin tuli kumottua sekä omat että muiden epäilykset ja ratsastettua jos jonkinmoisessa seurassa palkintoruusukkeille. Edellisellä kaudenna saatiin kokemuksen lisäksi ehdottomasti varmuus siitä, että nämä kaksi tyttöä yhdessä ovat täyttä kultaa - näistä kuullaan vielä!

Kaudelle 2017 asetetut tavoitteet tuntuvat jopa itsestäni välillä suuruudenhulluilta, mutta kun treeni- ja valmennustiimi on kunnossa en usko tavoitteiden saavuttamisen olevan millään tasolla mahdotonta. Pikkulinnut ovat lauleskelleet ja huhuilleet hiljaa ettei ponin kapasiteetti riittäisi enää korkeampiin luokkiin, mutta luotan täysin siihen, että sekä valmentaja että muu tiimi osataan katsoa tytöille tason mukaan juuri oikeat korkeudet. Jos jossain vaiheessa tuntuu siltä, että on haukattu liian suuri palanen, voidaan aina palata hieman taaksepäin treenailemaan lisää alemmilla tasoilla!

Mutta entäs sitten tämän päiväiset kauden avajaiset? Käytiin pyörähtämässä Ratsastuskeskus Ainossa, jossa tytöt ottivat osaa KEP Italia Tourin ensimmäiseen osakilpailuun. Tarkoitus oli nimenomaan hakea hyvä kokemus ja siisti rata näin kauden alkajaisiksi, enkä voisi olla suoritukseen tippaakaan tyytyväisempi! Poni oli jo heti alkuun hyvin skarppina kun taluttelin sitä Ainon parkkiksella, se katseli korvat hörössä ympärilleen eikä ollut lainkaan sitä tavanomaista perässä vedettävää mallia. Olen varma että Goldi tasan tarkkaan tiesi mihin oltiin tultu ja mikä sitä odottaisi maneesissa.

"Mitä nää on nää pikkuesteet?" tuumii Goldi

Verryttelyssä Goldi oli samantien skarppina ja Nella piti virettä hyvin yllä. Muutama kierros reipasta ravia, laukkaa ja muutama hyppy verryttelyksi, se riittää hyvin Goldille. Radalle astellessaan se oli huomattavasti vuoden takaista rennompi, vaikka silti hyvin hereillä - valmis tositoimiin! Olin aivan täpinöissäni ja kädet tärisivät niin paljon että pelkäsin pudottavani kameran allaolevalle radalle.  Lähtömerkin saatuaan ratsukko eteni riepastempoisessa laukassa ensimmäiselle esteelle. Toiselle esteelle lähestyminen oli hieman huono ja puomi kolahti vaarallisesti. Se pysyi kuitenkin kannattimillaan ja loppuradalla vältyttiin läheltäpiti-tilanteilta. Tasatempoinen, sujuva ja todella siisti tuplanollan rata oli kaikkea sitä mitä kauden avauskilpailuilta odotettiinkin. Ja Goldi oli niin ylpeänä jälleen palkintojenjaossa vastaanottamassa punaista ruusuketta! On se vaan niin suloinen kun se oikein tietää olevansa huomion keskipisteenä. Ruusuketta kiinnitettäessä se näytti aivan siltä kuin olisi ohjannut, että "Se ruusuke kuuluu laittaa tähän, kiitos!".

Tästä on loistava jatkaa tulevaan kauteen, ties mitä yllätyksiä sekin pitää sisällään!

Niin ylpeänä saavutuksestaan!

Twistailua lainaponilla

Mä oon ehdottomasti sitä mieltä, että oman ponin vapaapäivät on todella hyvä käyttää muilla poneilla tuuppailuun! Mulle tarjoutuu tilaisuuksia käydä muiden ponien kuin Goldin selässä melko harvoin ja aina kun vaan on mahdollista, tartun kiinni tarjoukseen. Vaikka yhdellä ja samalla (ja omalla) ponilla ratsastaminen onkin palkitsevaa kun sen oppii tuntemaan läpikotaisin ja tietää tasan miten se tulee ratsastaa, on äärimmäisen tärkeää myös välillä muistaa käydä vieraammassa selässä. Oman ratsun kanssa helposti turtuu ja juurtuu samoihin rutiineihin ja ainakin mulle se on todella hyvä herätys hypätä taas vähän erilaisen ratsastettavan kyytiin.

En tiedä oonko mä aikasemmin asiasta täällä blogin puolella kirjoitellutkaan, mutta Goldihan on mulle hyvin epätyypillinen ratsu. Jos ihan ratsua esimerkiksi tavoitteellisessa treeni- ja kisamielessä lähtisin etsimään, olisi se huomattavasti Goldista poikkeava. Olen ihan pienestä pitäen ollut villien ponien kesyttäjä ja laiskojen ja hitaiden ponien ratsastus on aina ollut mulle huomattavasti vaikeampaa. En nyt sano, että Goldi olisi laiska, sitä se ei ole, mutta se on kuitenkin hyvin paljon eteenpäinratsastettava ja se täytyy aina herättää ennen treeniä. Mulla menee siis alkuun paljon energiaa siihen, että saan hitaan ponin oikeaan työskentelymoodiin. Esteillähän Goldilla on ihan erilainen vireystila päällä, tahmeus koskee nimenomaan sileäntyöskentelyä ja puomiharjoituksia - niin tylsää kun ei saa mennä korkealta ja kovaa...

Tänään mulle siunaantuikin aivan mahtava tilaisuus päästä testailemaan ratsastusta ihan uudella ponilla, nimittäin oltiin sovittu @tuhmaponi-instagramin takana operoivan Marin kanssa treffit. Mari omistaa aivan huikean kisaponin nimeltä Vanilla Twist ja heillä on itseasiassa hyvin samanlainen systeemi meneillään kuin meillä Nellan ja Goldin kanssa; Vantulla kilpailee tavoitteellisesti sisukas Ilona, kun taas Mari nauttii pikemminkin "tätihöntsäilystä" ponillaan.

Tämä myös valkoisena lohikäärmeenä tunnettu iso poni otti minut alkuvaroituksista huolimatta hyvin vastaan ja musta tuntui että meillä synkkasi heti. Kylillä kiertävistä huhuista varautuneena sain yllättyä positiivisesti - ehkä poni vaan pisti parastaan kun vieras tuli kylään, tai sitten se ei olekaan ihan niin hurja kuin mitä väitetään?

Mari oli ehtinyt jo varustaa V:n mun saapuessani, joten nappasin vain omat ratsastuskamat autosta ja niin suunnattiin maneesille.  Tehtiin talutellen ensin tuttavuutta ponin kanssa ja se vaikutti oikein mukavalta tapaukselta. Valpas ja energisen oloinen. Sen verran ponin reaktiivisuudesta ja vireystilasta oli varoiteltu että mua ihan suoraan sanoen jännitti hypätä selkään. Ei sillä, että mä jotenkin pelkäisin vauhdikkaita ratsuja, ei lainkaan, vaan sen takia, etten luottanut enää omaan tasapainooni niin kuin kakarana. Ja olihan viime ratsastuskerrasta jollain muulla kun tutulla ja turvallisella Goldilla ehtinyt vierähtää jo reilusti yli puoli vuotta.

Koska mä en todellakaan pidä itseäni millään tavalla hyvänä ratsastajana tein Villi-Vanillin kanssa vain hyvin tavanomaisia asioita. Alkuverryttelyksi ravailtiin ja laukkailtiin hieman rennommin isoja ympyröitä ja taivuttelin ponia molempiin suuntiin. Vaikka V onkin paljon kapeampi kuin Goldi, eikä edes kovin paljoa korkeampi tuntui se ratsuna paljon suuremmalta. Osittain siihen vaikutti varmasti ponin suuret ja voimakkaat askeleet, mitkä taas Goldilla on verrattain paljon pienemmät. Sanoinkin Marille, että onpas kiva ratsastaa ponilla jota ei heti alkukäynneissä tarvitse tuupata eteen ja joka on alusta alkaen selvässä työskentelymoodissa. Jonkin verran V testaili alkuun että onko siellä selässä keikkuva uusi tyyppi ihan tosissaan ja täytyykö tässä muka myöntyä sen tahtoon, mutta hyvin se jatkoi kuuntelua kun napakasti pyysi.

Mä olin Vantun selässä itseasiassa hyvin kotonani. Se tuntui mulle jotenkin kovin tutulta ja sen liikkeissä oli helppo istua. Tottakai se oli hurjan reagoiva ja hieman jännittävä Goldin tasaisuuteen verrattuna, mutta mun mielestä me silti tultiin toimeen todella hyvin. V on myös paljon Goldia vahvempi ja hakeutui huomattavasti voimakkaammin eteen kuolaimelle kuin mitä G tekee. Se täytyy sanoa Goldin eduksi; se on ratsastettaessa tuntumallakin todella miellyttävän kevyt ja helppo pitää ryhdissä.

Ensimmäiseksi kerraksi ponin selässä olin kyllä erittäin yllättynyt siitä miten nopeasti me löydettiin yhteinen sävel. Yleensä mulla kestää sen löytämisessä useamman ratsastuskerran verran jos edes sekään riittää. Tietysti mäkin olen varmasti kehittynyt ratsastajana tässä muutaman vuoden aikana ja ehkä se muidenkin hevosten ratsastus alkaa pikkuhiljaa sujua paremmin? En kuitenkaan lähtenyt ahnehtimaan tehtävien kanssa vaikka ratsastus tuntuikin sujuvan, vaan pitäydyin hyvin yksinkertaisissa tehtävissä; väistöissä, temponvaihteluissa ja erilaisten teiden ratsastuksessa. Ehkä ensi kerralla sitten kokeilen jotain hieman perusratsastuksesta poikkeavaa, ainakin poni tuntui osaavalta ja sillä oli takaosassaan valtava voima käytettävissä. Note: Mari, mä haluan tulla uudestaan!

Mun mielstä on aivan mahtavaa että löytyy poneja (ja hevosia), joilla satunnaisesti käydä ratsastelemassa. Sen lisäksi että omat taidot karttuu jokaisesta kerrasta, sitä muistaa aina minkä takia se oma poni vaan on paras. Siitä löytyy niin paljon plussia muilla osa-alueilla, että yksi pieni selätettävissä oleva hitausongelma tuntuu pieneltä. Ehkä mä vielä joku päivä opin ratsastamaan kunnolla myös näitä vähän hitaampia tyyppejä - tai ainakin se on tavote!

Miten on, ratsastatteko te paljon erilaisilla poneilla ja hevosilla? Ainakin ratsastuskouluissa on se super plussa, että siellä tulee monesti väkisinkin vaihdettua ratsua!

Sunnuntaikävelyllä

Sunnuntain kunniaksi käytiin anoppilassa kyläilemässä ja koska meri on itselleni niin kovin rakas, (olkoot sitten vaikka jäässä) käytiin kävelyllä Lauttasaaren rannassa. On se kumma miten tällaisiakin asioita alkaa kaipaamaan. Ennen merenranta oli kotiovesta vain muutaman hassun minuutin kävelymatkan päässä ja rannassa tuli käytyä miltei päivittäin tuulettumassa. Nykyään siitä pääsee nauttimaan satunnaisesti kun jaksaa itsensä jollain motorisoidulla kuljettimella siirtää sen lähelle. Onneksi vielä sentään löytyy mökki, jonne pääsee kesäisin nauttimaan meren tuoksusta ja aaltojen liplatuksesta. Ja anoppila, josta pääsee kävellen rantaan.

Kävelyretki oli myös Ludon kannalta aivan mainio koulutustuokio. Täällä meillä päin kun ihmisiä näkee vilkkaimpinakin hetkinä vain muutamia hassuja siellä täällä, oli Lauttasaaren rannassa miltei ruuhkaa. Häiriössä treenaaminen tekee pienen collien päälle todella terää ja etenkin ohitusharjoitukset hihnassa paranevat vain treenaamalla.

Oikeanlaisessa mielentilassa ihmisten ohittaminen on lasten leikkiä, kun taas virittyneessä ja kiihtyneessä tilassa jopa ohittavat ihmiset saattavat saada aikaan lieviä rähinäpurkauksia. Tänään ihmiset ohittuivat helposti, tai ainakin hiljaa. Suurin osa ohikulkijoista sai kyllä tarkat nuuhkuttelut osakseen, mutta pääasia toistaiseksi on se, että suu pysyy kiinni.

Koiriin törmättiin onneksi ja harmiksi vain harvakseltaan. Valtaosa ohituksista saatiin ennakoitua ja haettua hieman etäisyyttä vieraaseen koirakkoon ja täten pennun räjähdyksetkin pysyi suht koht hallinnassa. Tai ainakin se palautui niistä todella nopeasti. Ja siitä hyvästähän saa aina palkkaa kun vieras koira pääsee jatkamaan matkaa vain pienten vilkaisujen saattelemana.

Rannassa saatiin myös tehtyä hyvää alustaharjoittelua sekä rahisevalla jäällä että laiturilla. Jää selättyi melko nopeasti ja olikin lopulta tosi iisi juttu, mutta laituria ihmeteltiin pitkään. Kyllä se poika laiturillekin tuli jo ensimmäisellä yrittämällä, mutta liikkuminen oli hyvin haparoivaa ja varovaista. Palkkaa sateli ja homma lopetettiin nopeasti niin kauan kun se oli vielä hauskaa.

Kaiken kaikkiaan lenkki sujui muutamasta rähinästä huolimatta oikein loistavasti ja sekä äänekkäät lastenrattaat että ohiviuhuvat pyörät saivat olla rauhassa. Kotimatkalla päästiin jopa ohittamaan toinen koira kävellen saman tien vartta ja vain kahdella haukahduksella, täysin löysässä hinnassa. Edistystä on siis todella havaittavissa ja voitte varmasti kuvitella kuinka paljon palkkaa ja kehuja poika sai tuosta suorituksesta!

Kamerakin pääsi taas ulkoilemaan ja itse ainakin rakastuin täysin lumiseen ja jäiseen maisemaan. Ludo sopi sinne sinisine valjaineen aivan loistavasti. Itselläni on kuvissa muutama ehdoton lemppari, löysitkö sinä näistä lempparia?

ps. Vastasin vihdoin kaikkiin kommentteihin mitkä oli jäänyt vielä vastaamatta! Tai siis ainain niihin jotka tämän vuoden puolella on tullut, vanhoista kommenteista en mene takuuseen, heh.