torstai 20. lokakuuta 2016

Ponin terveys menee aina edelle


Jokainen meidän tiimistä on odottanut Helsinki International Horse Showta kuin kuuta nousevaa. Amateur Tour on ollut kauden päätavoite ja sitä varten on treenattu ja tähdätty jo heti viime vuoden HIHSistä lähtien. Se on nuorelle ponille ja nuorelle ratsastajalle aivan huikea paikka käydä kokeilemassa ison maailman meininkiä ja ratsastaa kilpaa samalla areenalla, jolla toinen toistaan kokeneemmat kansainvälisellä tasolla mainetta niittäneet myös ratsastavat. Myös taustajoukoille näissä kilpailuissa on ihan oma fiiliksensä ja ainakin itse olen jännittänyt osallistumista jo monta kuukautta.

Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että on tehtävä suuria päätöksiä ja tietysti silloin ne päätökset tehdään nimenomaan ponin parasta ajatellen. Olisin tottakai erittäin mielelläni nähnyt meidän tehotytöt kisaamassa paikasta Top10-finaaliin ja tavoittelemassa kauden suurinta voittopottia ja teimmekin kaikkemme että kaksikko pääsisi osallistumaan. Onni ei kuitenkaan valitettavasti ollut tänä syksynä myötä ja tiistai-iltana Jonna ilmoitti peruutuksen ja faksasi eläinlääkärintodistukset Amateur Tourin yhteyshenkilölle.

Mikä ihme ponilla sitten näin yhtäkkiä tuli, että vielä kaksi päivää ennen HIHSiä eläteltiin toiveita osallistumisesta? No, blogia alusta asti seuranneet varmasti muistavat ongelman, jonka kanssa taisteltiin koko viime syksy jo siitä päivästä lähtien kun poni mulle tuli. Se oli ongelma joka esti meitä osallistumasta aluevalmennusviikonloppuun marraskuussa ja joulukuussa ja pisti ponin kevyelle käytölle lokakuusta tammikuuhun. Ja se viheliäinen ongelma on yskä.



Aina kun hevonen yskii se tulee ottaa vakavasti. Yskä voi viitata yliherkkyyteen, tulehdukseen, virukseen, tukokseen, bakteeritartuntaan ja ties mihin.  Sen kanssa tulee aina olla varovainen ja kutsua ehdottomasti konsultoida eläinlääkäriä mikäli yskä jatkuu useamman päivän. Tiedän ihmistyyppejä jotka soittavat heti eläinlääkärille kun on pieninkin poikkeavuus hevosen käytöksessä, mutta itse tykkään seurailla tilannetta ja antaa aikaa oireille ja parantumiselle. Sen verran koen että mulla on kokemusta ja kuitenin tunnen omat eläimeni suhteellisen hyvin, niin osaan jonkin verran kotidiagnosoida. Ja tietysti tämähän oli ongelma jonka kanssa on jo yksi syksy taisteltu. Meillä oli yskä jatkunut vajaan viikon kun soitin ell Liisa Harmolle asiasta. Harmon kanssa sovittiin puhelimessa että seuraillaan tilannetta, siirretään poni kevyelle käytölle ja haen apteekista reseptilääkkeen. Jo heti ensimmäisestä puhelusta eläinlääkäri totesi, että kyseessä on todennäköisesti yliherkkyysreaktio home- ja heinäpölylle ja että kyseessä tuskin olisi mikään vakava tauti. Sovittiin kuitenkin että palaillaan asiaan reilun viikon päästä ja katsotaan sitten uudelleen mahdollisia verikokeita ja jatkotoimenpiteitä.

Yskä meni alkuvaiheessa pahempaan suuntaan melko vauhdilla. Se alkoi muutamasta köhäisystä päivässä ja päivinä ennen eläinlääkärille soittoa se olikin jo lähes jatkuvaa. Tallissa oli muutamalla hevosella lieviä syysflunssan oireita ja uskonkin pienen flunssa-aallon käynnistäneen meillä tämän yskänperkeleen. Goldi ei missään vaiheessa ole oireillut muuten kuin yskimällä ja se on ollut kokoajan pirteä oma itsensä ja liikkunut mielellään. Aluksi se yski tarhassa, tallissa ja liikutuksessa, mutta pikkuhiljaa yskä alkoi hellittää ja esimerkiksi liikutuksen aikana yskiminen väheni jatkuvasta satunnaisiin yskäsyihin askellajia vaihtaessa. Nyt kuluneen viikonlopun aikana poni yski liikutuksessa vain satunnaisia kertoja ja lauantaina maastolenkki oli jopa täysin yskätön. 

Koska yskä tuli niin yllättäen ja sitä oli kuitenkin jatkunut jo reilun viikon verran, tahdoin varmistua ettei ponilla ole mitään pöpöä ja konsultoida eläinlääkäriä ennen lopullista päätöstä HIHSiin osallistumisesta tai osallistumisen perumisesta. Koska poni oli maanantaina ratsastaessa ja tallissa toihutessa täysin yskätön, elättelin jo toiveita että näinköhän yskä olisi vihdoin selätetty ja pieni pilkahdus toivoa siitä että osallistuminen Amateur Tourille saattaisi onnistua kävi mielessä.


Eläinlääkäriaika oli varattu tiistai-iltapäivälle ja toiveikkaana odotettiin mitä Harmolla on sanottavaa. Ponilta kuunneltiin keuhkot ja henigtysäänet ja niissä kaikki oli aivan kunnossa. Goldi sai kuitenkin rajun yskäkohtauksen eläinlääkärin painaessa ponin kurkkua, mikä tietysti tarkoitti sitä, että ärsytystila kurkussa oli vielä sen verran akuutti ettei mitään raskaita suorituksia voi lähteä tekemään. HIHS reissu peruuntui siis valitettavasti meidän osaltamme tänä vuonna.

Koska viime vuoden yskä oli ponilla niin pitkäkestoinen ja vei pitkäksi aikaa rennommalle liikunnalle, päätin että tällä kertaa ei varmasti anneta yskän lannistaa ja pilata loppusyksyä. Jo ensimmäisistä yskäsyistä kävin hakemassa neidille rohdoksia, joilla saataisiin jo heti ens alkuun helpotettua ärsyyntynyttä kurkkua. Keravan Horse&Riderista nappasin matkaani Chia de Gracian kuivattua timjamia, Racingin valkosipulijauhetta sekä luonnollista E-vitaminiöljyä. Kuivattua timjamia olen syöttänyt ihan sellaisenaankin, mutta hauduttelin siitä myös tuoreiden valkosipulinkynsien ja hunajan kanssa omaa yskänsiirappia. Tästä Goldi on tykännyt niin, että vihattu lääkeruiskukin on saanut säröjä kun poni on yrittänyt ahmaista koko ruiskun kitaansa.

Luonnon yrttien lisäksi saatiin eläinlääkäriltä Ventipulmin-jauhetta 10 päivän kuurin verran, jota poni sai aamuin illoin ruokansa seassa. Nyt meillä on eläinlääkäriltä uusi satsi yskänlääkettä (jonka nimeä en tähän hätään muista, päivitän kun pääsen illalla tallille!), jota poni saa vedellä nyt viikon verran. Tuleva viikko otetaan vielä ihan hissukseen, poni saa ja sen täytyy liikkua, mutta hikitreeniä ja liiallista hengästymistä on vältettävä. Ohjelmaan kuuluu siis todennäköisesti pientä juoksutustreeniä, hölkkäilyä ja maastolenkkejä pääosin.


Pidempiaikaisena muutoksena ponin elämään tämä tulee vaikuttamaan siten, ettei sille olisi suotavaa syöttää enää kuivaa heinää. Kuiva heinä laadukkaanakin pölisee jonkin verran ja oikeasti todella hyvän kuivan heinän löytäminen on vaikeaa. Niinpä on valittava kuivan heinän takia keuhkojen ylirasittumisen sijasta mahdollinen ripuli säilöheinän syötöstä. Mulla on luonnoksissa postaus, jossa hehkutan sitä, miten ponille on vihdoin löytynyt ruokailussa oikea tasapaino ja kuinka neiti kakkapylly ei enää ole neiti kakkapylly, vaan neiti kohta-mulla-on-taas-valkoinen-häntä-eikä-kurapieruista-ole-tietoakaan. Valitettavasti tilanne tulee nyt muuttumaan. Pidän sormia ja varpaita ristissä sen puolesta, että kun varovasti lähdetään totuttamaan säilöön (ja meidän tallilla on muuten tosi hyvä säilö..!) ponin vatsa tottuisi siihen ja jopa kestäisi sen. Vatsa on kuitenkin nyt ollut koko kesän aivan priima, joten ehkä tasapaino ei järky niin pahasti heinänvaihdosta, kun muu ruokinta on vatsaystävällistä ja ponille sopivaa. Jos lopputulema on kuitenkin satunnaisesti tai useammin kurapieruileva poni, on se kuitenkin aina parempi kuin keuhkotautinen poni joka on joka syksy monta kuukautta levossa pahan yskän takia.


Rakas hömelö ♥

Kuvien © Eeva Laakso


8 kommenttia:

  1. http://www.reunos.fi/product/792/leovet-bronchial-elixir-1000-ml

    Meillä syötetään yskiville hevosille tätä :) suosittelen kokeilemaan jos yskä ei hillitä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkistä! Täytyy tutustua :)

      Poista
  2. Voi harmi, kun jouduitte perumaan HIHS iin menon. :( Toivottavasti Goldi nyt paranee!
    Pakko kyllä vielä sanoa, että aivan upeita kuvia!

    VastaaPoista
  3. Meidän pölyherkälle ponille syötetään aviform breath easy-litkua ja on tehonnu todella hyvin! Suosittelen kokeilemaan, Just Dressage myy kyseistä valmistetta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos paljon vinkistä! Täytyy tutustua tarkemmin! :)

      Poista