maanantai 3. lokakuuta 2016

Sadonkorjuun juhlaa

Ludon isän omistajat jakoivat muutama päivä takaperin facebookissa sadonkorjuukuvia, joissa mallina luonnollisesti toimi meidän pojan hieno isä Luka. Kommentoin tietysti ihaillen kuvia ja silloin Annina heittikin haasteen meidän suuntaan. Koska tykkään haasteista ja Ludon kanssa on aika vähän tullut harjoiteltua kameran edessä poseeraamista lähiaikoina, ryhdyttiin tuumasta toimeen. Kaupasta rekvisiitta kassiin, koira mukaan ja kuvauspaikalle! Haastetta riitti, mutta kyllä sieltä onnistuneitakin otoksia saatiin ikuistettua. 

Ludo kasvaa kovaa vauhtia ja on vaikea uskoa että se on jo nelikuinen! Painoa on jo päälle viidentoista kilon, ei siis mikään kovin pieni sylikoira enää.. Hampaiden vaihtuessa alkoi korvatkin nousemaan ja kuvissa ne onkin liimattuna, kun toinen pyrki itsepintaisesti pystyyn. Korvat on vaihdelleet todella paljon, ja yleensä aina kun ollaan alettu puhua liimaamisesta, on seuraavana aamuna korvat olleet taas ihan lurpat. Nyt en kuitenkaan uskaltanut enää ottaa riskiä että toinen jäisi lopullisesti pystyyn ja jouduin luovuttamaan luomukorvien suhteen.





Anna jo se nami!!










Tässä vielä lopuksi meidän inspiraationlähde, Ludon komea isä Luka! Kuvan on ottanut Teemu Eskola.




3 kommenttia:

  1. Oi onpa ihanat kuvat! Pitäis varmaan itekin järjestellä oikeen kunnon rekvisiitat! Ja vitsi mikä jättiläinen Ludo on! Koda oli nelikuisena 12 kiloo ja on nyt ihan rotumääritelmän ylärajoilla korkeutensa kaa, mut ihana, uroksessa kuuluuki olla kokoa :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan syksyisiä kuvia kyllä, varsinkin kolmas alhaaltapäin katsottuna! Meillä ei varmaan Pörrin kanssa tällainen onnistuisi, kun sen verran riiviö ja touhukas kaveri on, vaikka onkin Ludoa vanhempi... Treeniä se varmaan vaatisi ja samoin aikaa, mutta kun varsinkin aikaa on hyvin vähän, taitaa syksyisten kuvien ottaminen jäädä tällä kertaa haaveeksi.
    Pörri on nyt jotakuinkin täysikasvuisena ja painoa oikeastaan sellaiset sopivat 19kg... Joskus oli kyllä hauskaa, kun saattoi kantaa koiraa sylissä, mutta ei nyt enää :'D

    VastaaPoista