Maailman kaunein poni

Palataan ajassa taaksepäin elokuun alkupäähän, taianomaiseen kesäiltaan. Iltaan, jolloin sain jälleen kerran kokea sydämentykytyksiä ja huokailla katsellessani tuota kaunista ponia. Ponia, joka nautti täysin siemauksin vihreästä laidunruohosta, kesäillan viimeisistä auringonsäteistä ja vapauden tuomasta huumasta. Olisin voinut seistä ikuisuuden seuraamassa oman rakkaan, maailman kauneimman kultaisen ponin laiduntamista ja kirmaamista vehreällä laitumella. Niin kaunis ja onnellisen näköinen se oli, että melkein vierähti kyynel simäkulmasta. Mutta onneksi vain melkein.

Siinä hetkessä totesin, etten tahdo tämän koskaan päättyvän. Se onnellisuuden tunne joka mut täyttää kun katson omaa rakasta kultaista, se on vertaansa vailla. Mikään ei ole niin kaunista, kun oman hevosen onnellisuus, se ilme joka sillä on kun se saa tehdä jotain sellaista, mitä se rakastaa. Se ilme, mikä Goldilla on kun se pääsee laitumelle syömään itsensä halkeamispisteeseen. Se ilme, mikä Goldilla on kun se pääsee palkintojenjakoon ja kaahottamaan kunniakierrokselle. Se ilme, mikä Goldilla on, kun se hörisee karsinassaan herkkujen toivossa. Se on korvaamattoman ihana. 

Tiedän jokaisen ajattelevan omasta hevosestaan samoin, mutta olen kyllä täysin vakuuttunut siitä, että mulla on maailman kaunein poni. 

Kuvista kiitos Kiia Kuokka / tunturiharakka.net