torstai 7. huhtikuuta 2016

Terveisiä Tampereelta!

Sunnuntaina tehtiin Erikan kanssa pieni roadtrip Tampereelle Hevoset 2016-messuille!

Suunnitelmana oli saapua paikalle jo heti aamupäivästä seuraamaan Marko Björsin kouluratsastusklinikkaa ja melkein jopa pysyttiinkin aikataulussa ja astelimmekin sisälle Tampereen messuhalliin hieman yhdentoista jälkeen. Messuhalli oli jo tässä vaiheessa täynnä hevoshulluja ja sulauduimmekin Erikan kanssa nopeasti massaan. Björsin klinikkaa ehdittiin vielä seurata sivummalta hetken aikaa ja loppukäyntien alkaessa siirryttiin kiertämään expoaluetta ennenkuin katsomoista purkautuvat ihmismassat tukkisivat käytävät.


Expoalue oli suuri ja kojuja löytyi joka lähtöön. Vaikka oltiinkin jo reippaasti sunnuntain puolella, oli ständeillä vielä runsaasti tavaraa esillä ja shoppailtavaa olisi riittänyt pilvin pimein. Itselläni oli suurimpana agendana löytää Goldille messuilta kouluhuopa meidän lainasatulaan. Ponilla on tähän mennessä aina ollut estepainotteinen satula ja täten huovatkin on olleet este- ja yleishuopia. Harmillisesti kaikki kivoimmat huovat oli full-kokoisia ja vielä sen verran reilun näköisiä, että ne olisi Goldin lyhyessä selässä yltäneet ponin takapuolen päälle. Muutenkin (järkevää) ponitavaraa oli messuilta mielestäni kovin hankala löytää. Iso osa oli joko ihan överiä ponitavaraa, eli pinkkiä ja sydämiä ja timantteja ja mitä vielä, tai sitten tyylikästä full-kokoista varustetta. Cob-kokoisille poneille ei tuntunut olevan kovinkaan suurta valikoimaa aikuisratsastajan makuun sopivia tuotteita.



Sen sijaan onnistuin jälleen kerran ihailemaan Freejumpin ihania vaaleanpunaisia jalustimia, Roecklin täydellisesti käteen istuvia hanskoja ja toinen toistaan ihanamman värisiä riimuja. Meinasi matkaani tarttua muutama pussi heppanamejakin Goldille, mutta sitten muistin, että kaapissa on vielä reilusti jäljellä Erikalta joululahjaksi saatuja nameja.

Expoaluetta päättömästi hetken kierreltyämme suunnattiin katsomoon seuraamaan estemittelöitä. Sunnuntain ohjelmassa oli muun muassa nuorten hevosten luokkia, joissa oli uskomattoman fiksun tuntuisia nuoria kisaamassa.

Ehkä tulevaisuuden estelupaus?


Olin suunnitellut käyväni seuraamassa myös istuntaluentoa ja vielä valjakkoakin iltapäivästä, mutta nälkä alkoi painaa päälle jo alkuiltapäivästä ja päätettiinkin sitten suunnata ideaparkin kautta kotiin - olihan vauhdikas viikonloppu jo takana ja seuraavana aamuna taas aikainen herätys töihin. Voi meitä vanhuksia....

Tampereen messuista jäi kaikenkaikkiaan parempi maku suuhun kuin Helsingin Horse Fairista, vaikkei tuliaisia matkaan tarttunutkaan. Toisaalta omaa shoppailuintoa verotti myös suuresti menomatkalla moottoritieltä napattu ylinopeussakko (puolustaudun: täysin silkasta vahingosta! En yleensä kaahaile...) ja muutkin samaan aikaan kohdalle sattuneet ponista riippumattomat menot.

Kävittekö te Hevoset 2016-messuilla? Mikä messuilla oli kaikista parasta? Löysittekö paljon shoppailtavaa?

PS. Vielä on muutama päivä aikaa arvontaan! Olethan muistanut osallistua?

6 kommenttia:

  1. Anonyymi8/4/16 04:17

    Ihania kuvia taas kerran! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtava postaus ja todella ihania kuvia ❤

    VastaaPoista
  3. Mua harmitti myöskin tuo huopien koot, kaikki hienoimmat oli sitten fullia ja en löytänyt sellaista minkä olisin uskaltanut ostaa. Jotkut fullit Fantille sopii, mutta mielummin sille ostaisin pienempää kokoa. Löydettiinpähän me sitten se ällösöpö ponihuopa :D

    Harmi kun ei törmätty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan yleisestikin tuntuu että sopivan kokoista huopaa on kauhean vaikea löytää! Jotkut full-kokoiset on just sopivia, kun taas iso osa ihan liian isoja. Ponikokoiset taas jää todella helposti ihan liian pieniksi... Hmh!

      Se ällösöpö ponihuopa on kyllä ihan huippuhieno! Harmi ettei mun ego anna periksi käyttää ihan noin överisöpöjä huopia, hehe :D

      Olis ollut hauska törmäillä, mutta ihmismäärä oli kyllä niin valtava että vaikka yritinkin kattella jos tuttuja tulisi vastaan, en törmännyt siellä yhteenkään :D

      Poista
    2. Voisin ihan vinkata, että Equilinen pony koot on sellaisia reiluja ponyjä. Meillä oikein sopivia cob koon ponille! Myselleriasta tai Jyvässeudunratsukkotarvikkeesta saa ainakin tilattua :)

      Poista