Lauantaina saatiin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon otettua puhtaat raviaskeleet juoksutuksessa ja voitte vain kuvitella sitä onnen määrää kun pääsin eilen pitkästä aikaa ratsastamaan kunnolla. Olen käynyt nyt ponin selässä viime keskiviikosta asti, mutta kun sunnuntaina suunnattiin maastoon hölkälle oli mieli kyllä entistä korkeammalla.
Ponillakin oli. Nimittäin virtaa ja iloa liikkua maastossa taas muussakin askellajeissa kuin käynnissä. Alkuraveissa tuntui siltä kuin alla olisi ollut viimeistä maalisuoraa tikittävä huippuravuri. Korvat osoittivat täysillä eteen ja askellus oli pirteää. Laukasta puhumattakaan. Ajattelin että olisi hyvä ottaa pitkää rentoa laukkaa pitkin metsäteitä että saataisiin avattua mahdollisia jumeja mitä sairasloman ja jalan varomisen johdosta takapäähän on saattanut tulla. Se siitä pitkästä laukasta. Sain pitää ponia liki kuolaimista kiinni että sain sen pidettyä edes jotenkuten kohtuullisessa vauhdissa. Neiti kultainen heittäytyi aivan villiksi ja tahtoi kyyryselkäillä ja singota jokaisesta pienestäkin pohjeavusta ja sainkin lopulta ihan suuttua sille, kun se meinasi kuskata kotiinpäin ihan kuusnolla. Olen aina ollut sitä mieltä, että ilosta saa välillä hieman riekkuakin, mutta kun se menee siihen että käskyt tuntuvat kaikuvan kuin kuuroille korville, palautan tilanteen takaisin ykkösvaihteelle.
Maastolenkin jälkeen otin vielä muutaman kierroksen kentällä kokeillakseni miltä poni tuntuu noin muuten ratsastuksellisesti, sillä tänään oli kalenterissa Goldin ja Nellan ensimmäinen estetunti kolmeen viikkoon. Kultainen tuntui selkään hieman jäykältä ja laukka oli vaikeampi nostaa vasemmassa kierroksessa, mutta eipä me ollakaan kauheasti taivuteltu kuluneen kahden viikon aikana, vaikka kävelty onkin joka päivä toista tuntia.
Tänään poni tuntui kuitenkin kuulemma omalta itseltään. Katsomoon poni näytti mielestäni alkuun kankealta, mutta vertyi hyvin loppua kohden ja hyppäsi sujuvasti ja varmasti kuten aina. Se jopa matkusti parinkymmenen minuutin matkan Hakalalle trailerissa ihan tyytyväisenä ja lastautuikin kuten ennen. Näyttäisi siis siltä että ainakin toistaiseksi parin viikon takaisesta stressimatkasta on selvitty ainoastaan pintanaarmuilla, eikä niistä ole jäänyt ponille muistiin kummituksia.
Mitä Goldin jalkaan tulee, on trailerissa tulleet haavat parantuneet todell hyvin ja niiden kanssa oikeastaan alkaa homma olemaan taputeltu. Ponilla on myös ihotulehduksen saaneet alueet alkaneet parantua ja kintereen taipeesta jo tulehtunut ihokin kuoriutunut kokonaan pois. Kintereen päällä on vielä pieni kova, noin kahden euron kolikon kokoinen, kohta joka hitaasti mutta varmasti sekin kuoriutuu pois. Tulehtuneita ihoalueita hoidetaan edelleen antiseptisella shampoolla, mutta tulehduskipulääkekuuri loppui jo viikonloppuna. Jalan kylmäystä jatketaan edelleen ja koska tahdon ottaa varman päälle, vielä varmasti läpi tulevan kesän enemmän tai vähemmän.
Jospa meidän vastoinkäymiset tälle kaudelle olisi taas tässä, loppukesästä on luvassa niin paljon kivoja juttuja etten edes malta odottaa että pääsen kokemaan ne ja kertomaan kaikesta!
 |
| Niiskuneiti iltapesulla ♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti