Jälleen klinikalla ponin kanssa

Mä en koe olevani hevosenomistajana mikään kovin stressiherkkä, enkä todellakaan pidä Goldia pumpulissa vaikka se hieno kisaponi onkin. Me samoillaan metsissä, riehutaan irti maneesissa, laukataan täysiä pellolla, käydään seikkailuilla kaupungissa ja eletään sellaista kivaa huoletonta elämää. Tykkään, että poni saa olla poni - se saa laiduntaa laumassa tai ainakin kaverin kanssa kesät ja mielellään antaisin sen myös tarhata kaverin kanssa. Meillä kuitenkin on ollut niin huonoa tuuria nyt kaverikokelaiden kanssa, etten uskalla enää toistaiseksi kokeilla ponia uuden kaverin kanssa. Viimeisin ystävä näytti sopivan Goldille loistavasti; koko kesä laitumella sulassa sovussa ja loppukesästä myös puolipäivää tarhaillen yhdessä. Syksyn tullen kuitenkin tapahtui jotain, onko kyse sitten tiineen tamman hormonimyrkystä vai mistä, mutta parhaista kavereista tulikin vihamiehiä ja Goldi sai muutamana iltana todella pahasti runtua tarhakaveriltaan.

Kun tulin talliin yhtenä iltana seisoi Goldi karsinassa toinen takajalka aivan tukkina ja pian sainkin kuulla että tytöt oli erotettu toisistaan sen jälkeen, kun tarhakaveri oli ahdistanut Goldin nurkkaan ja potkinut tätä oikein antaumuksella. Ei muuta kuin poni jälleen omaan yksiöön ja klinikka-aikaa varailemaan. Luojan kiitos kintereeseen oli tullut ainoastaan pientä mustelmaa ja pehmytkudosvauriota ja ontuminenkin meni muutamassa päivässä ohi. Etujalan vuohisessa olleesta pienestä patista tutkinut eläinlääkäri ei ollut huolissaan ja poni kaikin puolin muuten hyvässä kunnossa pieniä lihasjumeja lukuunottamatta.

Syksyn edetessä jalassa ollut pahkura kuitenkin jatkoi kasvamistaan ja muuttui pehmeähköstä kivikovaksi. Olin melkein satavarma, että kyseessä on iskusta aiheutunut luuliika, mutta tietysti kun lauseessa on mukana sana "melkein" varasin kuitenkin varuiksi ajan klinikalle tutkimuksiin. Poni ei ole hetkeäkään oireillut pahkuran takia, eikä se ollut sellaisessa kohtaa että olisin kovin huolissani ollut - kuitenkaan koskaan ei voi olla liian varma kun kyseessä on raskaassa treenissä oleva kilpaponi.

Niinpä keskiviikkona suunnattiin jälleen klinikalle ponin kanssa. Oon kyllä niin onnellinen meidän Team Goldista ja siitä miten puhalletaan yhteen hiileen - tiiminä hoidetaan poni niin hyvässä kuin pahassa ja sain Jonnan kuskiksi ja tueksi tälläkin kertaa. 

Mä olin jopa niin varma luuliiasta, että saattoi sydän kivuta muutaman sentin lähemmäksi kurkkua kun röntgenkuvissa ei näkynytkään pahkuran kohdalla mitään poikkeavaa. Päin vastoin vuohisnivelen alue oli erittäin siistin näköinen. Tavallaan hyvä juttu, mutta mikä ihme se sitten olisi? Kova kuin luu, ei arista puristettaessa tai painettaessa, ei lämpöä, ei mitään reaktiota. Ultraäänitutkimus yllätti myös tutkineen eläinlääkärin; pahkura sisälsi kirkasta nestettä. Se on siis voimakkaasti koteloitunut nestepatti, joka todennäköisimmin on aiheutunut kovasta iskusta omalla takakaviolla ponin kyykätessä kaverilta sadelleita iskuja karkuun.

Tässä nestepatti ennen puhkaisua.

Pahkura puhkaistiin, tyhjennettiin ja siihen piikitettiin kortisonia ja antibioottia ehkäisemään mahdolliset tulehdukset ja rauhoittamaan ympäröivää kudosta. Poni sa myös rokotteen, joten luonnollisesti käynnistä määräytyi viikon verran kevyempää treeniä. Kaksi ensimmäistä päivää poni joutui lepäämään jalka paketoituna karsinassa, jottei piikitetty kohta pääsisi kastumaan ja likaantumaan. Kyseessä kuitenkin toimenpide niin lähellä niveltä, ettei oteta sen kanssa mitään riskejä. Nyt vielä muutama päivä kävelyliikunnalla maasta tai selästä käsin ja ensi viikon puolivälissä takaisin normaaliin treeniin.

Goldi selvisi koko reissusta ilman rauhoitteita ja oli niin hyväkäytöksinen klinikalla että saa olla taas ylpeä. Ympäri rullaileva röntgenlaite ei saanut edes huomiota kiinnitettyä, ultrassa poni lähes torkkui ja jopa ikävimmässä pahkuran tyhjennysvaiheessa riitti pelkkä kevyt huulipuristin. En usko että poni olisi välttämättä edes tarvinnut huulipuristinta, mutta tietysti mielummin otetaan varman päälle ettei kukaan vahingon sattuessa riko itseään. Niinpä Goldi sai palkaksi hienosta käytöksestä syödä heinää koko kotimatkan! Melko poikkeuksellinen kotimatka klinikalta ;)

Nyt voi taas suunnata katseen kohti ensi kautta kepein mielin. Ollaan just niin tyypillisiä ponimammoja, että oltaisi kuitenkin nähty koko ajan jalassa jotain epämääräisyyttä ja pohdittu jos vaurio onkin isompi. Aina parempi tutkia mielummin turhaan, kuin odottaa jotain isompaa remonttia ennen kuin toimii. Nestepatti saattaa eläinlääkärin mukaan uusia kun kudos sen ympärillä on ehtinyt jo venyä jonkun verran. Siitä ei kuitenkaan ole muuta kuin kosmeettista haittaa, sillä se sijaitsee sellaisessa paikassa ettei se pääse painamaan niveliä tai jänteitä.