Kova työ palkitaan

On vihdoin aika palata luvattoman pitkäksi päässeeltä blogin kesälomalta. Alun perin muutaman viikon mittainen blogiloma olikin monen muuttujan myötä reilu kuukaudeksi venähtänyt kesähiljaisuus. Nyt juttua alkaa kuitenkin olla kertynyt jo sellainen määrä, että pakko ryhtyä purkamaan näitä kuluneita viikkoja! Aloitetaan hieman ajankohtaisemmilla aiheilla ja palataan sitten ajassa taaksepäin ihaniin kesäfiiliksiin.  

 

Mä järkkäsin tänä vuonna mun kesälomat niin, että käytännössä pääsin mukaan kaikkille kisareissuille. Se tarkoitti sitä, että olen lomaillut siellä täällä pitkin kesää ja pääosin tehnyt lyhennettyä työviikkoa ja reissannut ympäri suomea viikonloppuisin. Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä kruunasin kesälomani kotimaanmatkailulla Härmään PowerPark Horse Showhun. 

Olin alkuun lähdössä yksin liikenteeseen ponin perässä ja suunnittelin nukkuvani autossa, mutta onneksi sain maailman parasta matkaseuraa ja jopa majapaikan kun äiti päätti lähteä mukaan reissun päälle! Mä en ole koskaan ennen käynyt Pohjanmaalla, joten kokemus oli kaikenkaikkiaan mulle ihan uusi ja pitihän sitä turistina pysähtyä matkalla Tuurin kyläkauppaan shoppailemaan. Pieni shoppailuhetki katkaisi mukavasti liki viiden tunnin ajomatkan ja ruokailutuokinon jälkeen sai hyvin energiaa matkustaa viimeiset 90 minuuttia majapaikkaamme. Poni oli perillä kohteessa jo siinä vaiheessa, kun me vasta aloiteltiin matkaamme - se pääsi matkustamaan tuttaviemme rekassa, ai mitä luksusta!

Minkä ihmeen takia sitten lähdettiin niinkin kauas? PowerPark Horse Showssa järjestettiin Ponicupin finaali, ja kun meidän neidit killuivat lupaavasti kolmannella sijalla Ponicupin rankingissa, oli tietysti lähdettävä ottamaan osaa myös finaaliin. Samalla kokeiltiin onneamme Suomi 100-luokan karsinnoissa, mutta harmillisen hipaisupuomin myötä sai haaveet lauantain finaalista jäädä.

Ponicupin finaali ratsastettiin 115cm tasolla ja arvostelulla AM5. AM5 arvostelulla luokka käydään kahdessa vaiheessa, jolloin perusradalla pienimmän virhepistemäärän saavuttaneet ratsukot jatkavat erikseen ratsastettavaan toiseen vaiheeseen. Muut ratsukot sijoittuvat perusradan ajan ja virhepisteiden mukaan. Mä en ole vielä varmaan tähän päivään mennessä jännittänyt mitään niin paljoa kuin tuota finaalia. En meinannut pysyä housuissani ja sykkeet kävi aivan varmasti lähellä kahtasataa. Sain Erikalta viestin radan jälkeen, jossa hän kommentoi mun "mukana hyppimistä", kivaa että mun jännitys näkyi sitten PPHS-livessäkin, haha!

Toisaalta mun hyppiminen ja vääntelehtiminen kentän laidalla oli ihan oikeutettua, sillä tytöt suorittivat ensimmäisen 115-ratansa puhtaalla nollalla ja olivat toinen kahdesta seuraavalle kierrokselle päässeistä ratsukoista! Adrenaliini virtasi niin että kädet tärisivät kuin viimeistä päivää enkä vieläkään tajunnut kuinka uskomattoman hyvin meidän tehokaksikko oli vetänyt. Taluttelin Goldia sillä välin kun Nella valmentajansa kera laativat strategiaa uusintaa varten ja puuskuttelin pahimpia kierroksia alas samalla laskien pisteitä päässäni uudestaan ja uudestaan. Olin nimittäin jo tullut siihen lopputulokseen, että siitä huolimatta miten tytöillä menisi toinen vaihe, olisivat he finaalin kakkosia ja täten pistemäärällään Ponicupin kokonaiskilpailun voittajia! Tottakai toivoin lisäksi koko finaalin voittoa, vaikka se ei vaikuttaisi lopputulokseen enää. Toisessa vaiheessa tuli kuitenkin harmillisesti, vaikkakin täysin ansaitusti alas yksi puomi ja täten finaaliluokan toinen sija. Puomi ja toinen sija ei kuitenkaan jaksanut harmittaa lainkaan sen valossa, että Team Goldi oli juuri napannut itselleen kultaa vuoden 2017 Ponicupissa!! Voi sitä riemun, kiljunnan ja huudon määrää kun kaiuttimista kaikui "Ponicupin palkintojenjakoon pyydetään valmistautumaan Nella Tossavainen ja Golden Star...."!

Radalta otettujen kuvien © Minea L.

Vieläkin on aivan epätodellinen fiilis ja kylmät väreet nousee ihon pintaan kun ajattelen asiaa. Vaikka tiesin tyttöjen suorittaneen tasaisen varmasti jokaisessa osakilpailussa ja piste-eron kärkisijaan olevan erittäin pieni, en osannut lainkaan odottaa finaalituloksen nostavan heitä kärkeen. Sitä ylpeyden määrää joka mut valtasi kun Nella vastaanotti palkintonsa ei pysty sanoin kuvailemaan - hymyilin kuin hölmö koko loppupäivän ja edelleen. Kova uurastus palkitaan ja jos multa kysytään, meni pokaali juuri oikeaan osoitteeseen ♥