sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Päivän täydeltä ponioreja

Muutama postaus on kiireen yllätettyä jäänyt roikkumaan, mutta jotta päästään edes joten kuten ajan tasalle tässä hommassa, palataan viime viikonloppuun vasta tämän postauksen jälkeen!

Mä olen aina ollut todella kiinnostunut ponijalostuksesta ja sitä myötä tykännyt kierrellä paljon ympäri näyttelyitä jo nuoresta iästä lähtien. Tottakai myös entinen harrastukseni veti valokuvauksen myötä kuvailemaan kauniita näyttelyponeja ja etenkin nyt itse rotuponin omistajana kiinnostus oman rodun edustajiistoon on kasvanut entisestään.

Kaukaisena haaveena on aina ollut Goldin astuttaminen jossain vaiheessa. Olisihan se todella kurjaa heittää hukkaan noin upean ponin mahdollinen anti oman rotunsa jalostuksessa. Nyffejähän näkee jonkun verran kilpakentillä, mutta huippunyffejä voisi aina olla enemmän! Koska hyvää varsaa ei tule pelkästään hyvästä tammasta, vaan hommaan tarvitsee aina myös sopivan isäorin, olen käynyt jo muutamana vuonna Ypäjän ponioripäivillä katsastamassa uusinta oritarjontaa. Vanhat ja "käytetyt" oripojat tietysti on jo tiedossa ja erittäin varteenotettavia vaihtoehtoja, vaan näissä uusissa tulokkaissa on jokin tietty viehätys; näkyyhän suomalaissyntyisissä oreissa samalla myös isiensä perimää.

Tänä vuonna ponioripäivillä nätettiin yhteensä kuusi newforestoria - sunnuntain rotuvoitto tuli siis heittämällä meidän taskuun! Kuusikkoon mahtui mukaan sekä sitä oikein perinteistä forestia, kuin myös hieman modernimpaa ja ratsuponimaisempaa oria. Itse pidän enemmän tästä perinteisemmästä tyypistä - kyllä forestin tulee forestilta näyttää, vaikka tottakai rotu on nimenomaan hyväksi käyttöponiksi ajateltu.


Jack of all Trades kävi tutustumassa yleisöön irtojuoksutuksensa aikana!


Välillä sai miettiä onko hevostapahtumassa vai kenties Jurassic Parkissa, kun oriit huutelivat toisilleen!


Maneesissa nähtiin monia lentäviä poneja. Oriit iloitsivat kun pääsivät rallittelemaan irtona!


Snowberry Aton - oma lempparini tänään!

Valitettavasti oriloistosta huolimatta neljä ponia kuudesta jäi palkitsematta, mutta kyllä vastineeksi palkitut ponit todella ansaitsivat palkintonsa ja yhdelle suotiin jopa ykkönen! Foresteista parhaana palkittiin I-palkinnolla viisivuotias ori Horshaka Je T'aime (i. Burley Time Lord), palkituista toinen oli viime vuonna Kansallisen poninäyttelyn BIS1, myös viisivuotias Snowberry Aton. Molemmat oriit miellyttivät silmääni erittäin paljon ja odotan innolla mitä näistä herroista kehittyy. Ei sitä tiedä jos joku kevät vierailtaisiin jopa jomman kumman näiden orin luona. ;)

Oletko sä käynyt koskaan oripäivillä?

Paras NF-ori Horshaka Je T'aime (I-palk)

5 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Useana vuonna on tullut käytyä Ypäjällä katsomassa nf-oreja. Tänä vuonna jäi välistä, mutta jotain näki live-streamillä.

    Katsoin G:n kantakirjatietoja, ja kannattaa huomioida tuo yläpurenta. Atonilla oli ell-lausunnossa huomautus lievästä yläpurennasta.

    Mutta kyllä tammassasi on jalostusarvoa, valitse ori huolella huomioiden molempien plussat ja miinukset. Vanhoilla oreilla on myös jälkeläisnäyttöä valmiiksi, ja niistäkin saa arvokasta näyttöä mitä jättävät.

    Tsemppiä kisakentille ja tulevaan! Hienosti teillä menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Näistä oreidta Je T'aime olisikin ollut oma valintani Goldille. Atonin kuvan kuvatekstistä ehkä jäi kuva sen olevan lempparini Goldille, vaan tarkoitin noin yleisesti :) se ei ihan edusta sitä tyyppiä jota olen katsellut ja tosiaan lausunnossa oli muutama seikka jotka sulkivat ainakin toistaiseksi tämän orin käytön kokonaan mielestäni.

      Nämäkin orit onneksi ehtivät saada varmasti näyttöjä alle ennen kuin on ajankohtaista edes ryhtyä vakavissaan suunnittelemaan G:n varsoittamista. (Ja tällä hetkellä oma lemppariorini ei tosiaan löydy näistä kaikista nuorimmista ;))

      Poista
    2. Kyllä vain, ja uusia nuoria poikia on kasvamassa :) Oikein aurinkoista kevättä! ��

      Poista
  2. Meillä on tarkoitus laittaa tamma Jamilla tänä kesänä. Luustoa vahvistamaan, tammalla vähän hento luusto. Ja onhan tuo nyt todella upea ori muutoinkin, mutta kapeksi jää orivaihtoehdot muutoinkin, kun luustoa vaaditaan. Suurella osalla on hentoa. Onneksi meni heittämällä läpi ja hienon palkinnonkin saanut. :)

    VastaaPoista