tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kolmen päivän kisaviikko

Mä olen tänä vuonna ajoittanut mun kesälomiani niin, että pääsen mukaan mahdollisimman monelle kisareissulle - viime vuonna kun suurin osa jäi töiden ja koiranpennun takia käymättä. Olen siis kesäkuussa käyttänyt Ypäjän kisaviikon yhteydessä jo yhden lomani, mitäpä muuta sitä heppatyttö kesälomillaan tekisi kuin heppailisi?

Kisaviikko alkoi meidän osaltamme vasta torstaina, mutta otin varaslähdön siihen suuntaan jo keskiviikkona. Onni on hyvä ystävä, joka asuu vain muutaman kymmenen minuutin matkan päässä Ypäjältä ja jolla sattui vielä olemaan keskiviikko ja torstai vapaapäiviä! Niinpä suuntasin jo päivää ennen ponia Forssaan ja pääsin Kiian mukana moikkaamaan tämän vuokraponia, ihanaa vuonohevostamma Unnaa. Kuuma kesäpäivä lupaili paljon ja hyvät rusketusrajat jäikin vain yhden päivän ulkonaoleilusta. Yksi kuva ja tämä lyhyt pätkä saa riittää Unnasta, sillä kisaviikolta tulossa materiaalia sitäkin enemmän. Viisivuotias energinen tamma oli ensikoettamalla oikein mukava ratsastaa - kovin leveän ja ison tuntuinen Goldiin verrattuna, vaikka säkäkorkeutta taisikin olla melkolailla saman verran. Hieman se oli vikurimaisella tuulella ja olisi mielummin viilettänyt täysillä ympäri peltoa, mutta melko nopeasti oikeat nappulat löytyi ("Daniela, tuu tekemään tälle jotain, ihan toivotonta!" - Kiia).


Koska oltiin valmiiksi Forssassa (tai Vorssassa paikallisittain), suunnattiin torstaina Ypäjälle jo aamusta seuraamaan ponien kouluderbyä ja seuraesteitä. Goldi kisakuskeineen saapui pelipaikoille puolen päivän jälkeen, sillä poniderbyn karsintaluokka alkoi vasta myöhemmin iltapäivällä. Poni oli matkustanut kuulemma levottomasti ja oli kisapaikallakin käsiteltäessä kiireinen. Lieneekö sitten poni saanut pöllövirtaa laiduntamisesta vai oliko se vain innoissaan päästessään pitkästä aikaa Ypäjälle..?

Poni hyppäsi karsintaluokan reippaasti, ottaen kuitenkin uusinnassa yhden kiellon suurelle pinkille okserille. Tie esteelle oli hieman tiukka ja Goldi näytti katsomoonkin olevan ihan omissa maailmoissaan, katseli kaukaisuuteen aivan ohi esteestä; varmaan haaveili paremmasta maailmasta täynnä valtavia laitumia ja aurinkoisia kesäpäiviä. Viidestä virhepisteestä huolimatta sijoitus luokassa viides ja paikka perjantain Poniderbyssä plakkarissa. Karsintaluokka sai jäädä torstain ainokaiseksi luokaksi, sillä edessä olisi kilpailusuoritukset vielä sekä perjantaina, että lauantaina.

Siinä, missä torstain karsintaluokka ei tuntunut missään, jännitti perjantain finaali aivan kamalasti. Varsinainen Poniderby-luokka ratsastettiin kahdessa vaiheessa, josta ensimmäisen tytöt selvittivät aivan super hienosti siistillä nollaradalla. Onni on poni joka rakastaa kaikkia erikoisesteitä ja viilettää derbykentällä korvat tötteröllä! Toisessa vaiheessa viimeisen linjan okseri muuttui trippeliksi ja teki esteiden välin laakeamman hypyn johdosta hieman ahtaammaksi - niin harmillisesti viimeisen esteen etupuomi putosi takajalkavirheestä. Tottakai tuollainen pudotus harmittaa muuten niin super radalta, mutta hyvä ja sujuva suoritus riitti kuitenkin hienosti ja ansaitusti neljänteen sijaan!

Itse jouduin jo siirtymään perjantai-iltana takaisin kotopuoleen, enkä voinut jäädä seuraamaan lauantain Ponicup-osakilpailuluokkaa. Ehdin kuitenkin onneksi juuri avaamaan Havenin liven Nellan ja Goldin lähtövuorolla ja sain seurattua radan hyvin netin välityksellä. Miten huippua onkaan, että meillä on nykyään tällainen mahdollisuus silloin, kun työt tai muu tallin ulkopuolinen elämä häiritsee harrastamista, eikä pääse mukaan paikan päälle seuraamaan kilpailuita! Aika moni rata olisi jäänyt jännittämättä ilman Havenia!

Goldi ja Nella tsemppasivat hienosti viikon kolmannen luokkansa, mutta harmillisesti hieman huonosta paikasta kostautui perusradalle yksi puomi. Tytöt olivat luokkansa ensimmäinen ei-sijoittunut ja olen suoritukseen enemmän kuin tyytyväinen. Poni tsemppasi aivan superhyvin elämänsä ensimmäiset kolmipäiväiset kilpailut ja tyttökin ratsasti aivan huikean monta rataa todella hyvin molemmilla poneillaan! ♥





Bankettikin meni helposti korvat hörössä!





Tiimin niin taitavat supertähdet! ♥


Kuvista kiitos Team Goldin suurin fani Kiia Kuokka / tunturiharakka.net



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti