torstai 12. lokakuuta 2017

Valmistautuminen Helsinki International Horse Showhun

Yhteistyössä Helsinki International Horse Shown kanssa

Alle vikko aikaa Suomen huikeimman hevostapahtuman starttiin! Vasta hihkuin ilosta kolmenkymmenen päivän kodalla ja nyt päiviä on enää kokonaisia viisi! On varmasti sanomattakin selvää, että oman ponin saapuminen samalle areenalle maailman huippujen kanssa jännittää aivan vietävästi.  Tällaista mahdollisuutta ei kovin usein tavan poniratsukolle ilmaannu ja allekirjoittanutkin pääsee pyörittelemään ponia samalle käsihevos- ja tallialueelle jossa ökykalliit maailmancup-hevosetkin köpsyttelevät.


Olette varmasti huomanneet että meillä tykätään panostaa siistiin yleisilmeeseen aina eikä todellakaan Helsinki International Horse Shown areenalle saapuminen jää huomioimatta ponin valmistelussa. Itse kilpailuun valmistautuminen on tietysti aloitettu jo aikaa sitten kovalla ja tavoitteellisella treenillä - ihan normi arjella. Ponin kuntoa on kohotettu pitkillä ja vauhdikkailla maastoilla sekä tehokkaalla koulutreenillä estetreenien ohella jo koko kuluneen vuoden. Viikko-ohjelmaan kuuluu yleensä yksi kunnon estetreeni, kaksi koulurääkkiä, kaksi kunnollista maastoa sekä tietysti unohtamatta kunnollista palautumista välissä. Meillä poni saa yleensä palautua pitkillä kävelylenkeillä – ihan seisomaan ei ponia koskaan jätetä kuin pakosta ja parasta palauttelua on vetreyttää lihaksia rennolla käppäilyllä metsän siimeksessä.

Nyt viimeinen viikko ennen torstaina alkavia koitoksia tehdään ponin kanssa vetreyttäviä ja valmistelevia treenejä. Lauantaina Nella ratsastaa ponin, ottaa ehkä muutamia hyppyjä ja viimeistelee omat fiiliksensä esteiden suhteen. Sunnuntaina maastoillaan oikein pitkän kaavan kautta, mikäli kelit sen vain sallivat. Maanantaina poni saa ansaitun kävelypäivän, sillä tiistaina tuuppailen sen kunnolla läpi Nellan keskiviikon kisaviimeistelyä varten. Keskiviikkona Nella siis asettaa ponin nappulat omille asetuksilleen torstaita varten - vaikka pääsääntöisesti poni toimii ihan normaaliavuin, on tottakai jokaisella ratsastajalla aina vähän omanlaisensa tyyli ratsastaa ja on siksi tärkeää saada poni kuulolle kyseistä ratsastajaa varten ennen vaativampia koitoksia.

Mitä ponin puunaamiseen ulkoisesti Horse Showta varten tulee, on edessä viikonloppuna pitkä päivä täynnä parturoimista, pesua ja yleisilmeen siistimistä. Goldi on klipattu muutama viikko takaperin ja karva edelleen sen verran siistissä kunnossa, että klipperiä ei onneksi tarvitse kaivaa esiin enää ennen ensi viikkoa. Sen sijaan ponin harja on päässyt venähtämään sitten viime trimmauksen ja vaatii ehdottomasti siistimistä, jotta jouhet saadaan sidottua semifinaaleja varten kauniille sykeröille. Pienen motivaatiobuustin sykeröiden tekoon sain viikonloppuna Tallinnan Horse Showsta, jossa ratsuilla oli toinen toistaan symmetrisemmät ja siistimmät letit – samaan pyritään, vaikka lopputuloksesta en mene täysin takuuseen! Tykkään siitä, että ponilla on paksu harja, joten ohennuskampaa näytän jouhille ainoastaan äärimmäisessä tapauksessa ponin niskassa, jossa jouhipaljous on usein kaksin– ellei jopa kolminkertainen verrattuna loppuharjaan. Saksilla saa kivasti nyrhittyä paksustakin tukasta siistin ratsupolkan, vaikka se onkin aikaavievää tällaiselle perfektionistille, jolle ei ”vähän sinnepäin” riitä – varsinkaan tässä tilanteessa!


Ponin ulkoisen olemuksen siistimisen lisäksi tarkistetaan kaikki varusteet. Kisavarusteita en viitsi käyttää pesukoneessa turhan usein ja ajoitankin pesun usein tärkeimpien tilaisuuksien alle muutaman kisaviikonlopun välein. Nyt kisahuopa on pesty viimeksi ennen edellisiä kilpailuita, joten jos siinä ei ole suurta näkyvää likaa, saa se kelvata sillä pesulla. Kotiin pestäväksi poimin kuitenkin suojat, lampaankarvapehmusteen suitsista sekä lampaankarvaromaanin. Suitsia putsailen säännöllisesti lähes päivittäin ja etenkin hikitreenin jälkeen kunnolla. Näin ne pysyvät uuden veroisina pidempään eivätkä vaadi pitkää puunausta edes ennen edustustehtäviä. Satula ja suitset saa viimeisen kunnollisen puunauksen vielä kilpailuita edeltävänä iltana, jotta ne varmasti on pölyttömät ja tahrattomat seuraavana päivänä.

Tietysti valmistautumiseen kuuluu myös varusteiden tarkistus ja tsekkaus että harjapakista todella löytyy kaikkea mitä areenalle saavuttaessa tarvitaan. Nämä meillä on joka kisareissulla mukana (ainakin teoriassa pitäisi olla…):
Muutama harja, kaviokoukku, letityskuminauhoja, showshine, haavanhoitoaineet, riimu + naru, suojat, suitset, satula, varaohjat, huopa, varahuopa, huppu, sadeloimi sekä kuivatus-/kävelyloimi. Horse Showhun lähtee näiden lisäksi muutama ekstratilpehööri, mutta näistä näette lisää sitten areenalla ;)

Koska kyseessä on suomen suurin ja huikein hevostapahtuma, panostetaan mekin ponin laittamiseen pikkaisen extraa. Puunaaminen on kuitenkin meille jo ihan arkipäivää, sillä tahdon Goldin olevan aina ihmisten ilmoilla edustuskunnossa ja siistittynä.


Kuvista kiitos Vilma Töyräs ♥

 PS. Joko kävit osallistumassa Instagramin puolella meidän tilillä @kultahippuja järjestettävään arvontaan? Vielä muutama päivä aikaa osallistua lauantaiaamupäivän lippujen arvontaan!



2 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus! Harmittaa, kun ei ole tullut hankittua lippuja tuonne ja muutenkin ensi viikonloppu on jo täynnä, olis nimittäin olku tosi kiva nähdä Goldi tositoimissa areenalla! Noo ehkä ens kerralla sitten.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi ettet pääse paikan päälle! Onneksi Horse Show järjestetään myös ensi vuonna ja toivottavasti mekin ollaan siellä taas silloin :)

      Poista