tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kolmen päivän kisaviikko

Mä olen tänä vuonna ajoittanut mun kesälomiani niin, että pääsen mukaan mahdollisimman monelle kisareissulle - viime vuonna kun suurin osa jäi töiden ja koiranpennun takia käymättä. Olen siis kesäkuussa käyttänyt Ypäjän kisaviikon yhteydessä jo yhden lomani, mitäpä muuta sitä heppatyttö kesälomillaan tekisi kuin heppailisi?

Kisaviikko alkoi meidän osaltamme vasta torstaina, mutta otin varaslähdön siihen suuntaan jo keskiviikkona. Onni on hyvä ystävä, joka asuu vain muutaman kymmenen minuutin matkan päässä Ypäjältä ja jolla sattui vielä olemaan keskiviikko ja torstai vapaapäiviä! Niinpä suuntasin jo päivää ennen ponia Forssaan ja pääsin Kiian mukana moikkaamaan tämän vuokraponia, ihanaa vuonohevostamma Unnaa. Kuuma kesäpäivä lupaili paljon ja hyvät rusketusrajat jäikin vain yhden päivän ulkonaoleilusta. Yksi kuva ja tämä lyhyt pätkä saa riittää Unnasta, sillä kisaviikolta tulossa materiaalia sitäkin enemmän. Viisivuotias energinen tamma oli ensikoettamalla oikein mukava ratsastaa - kovin leveän ja ison tuntuinen Goldiin verrattuna, vaikka säkäkorkeutta taisikin olla melkolailla saman verran. Hieman se oli vikurimaisella tuulella ja olisi mielummin viilettänyt täysillä ympäri peltoa, mutta melko nopeasti oikeat nappulat löytyi ("Daniela, tuu tekemään tälle jotain, ihan toivotonta!" - Kiia).


Koska oltiin valmiiksi Forssassa (tai Vorssassa paikallisittain), suunnattiin torstaina Ypäjälle jo aamusta seuraamaan ponien kouluderbyä ja seuraesteitä. Goldi kisakuskeineen saapui pelipaikoille puolen päivän jälkeen, sillä poniderbyn karsintaluokka alkoi vasta myöhemmin iltapäivällä. Poni oli matkustanut kuulemma levottomasti ja oli kisapaikallakin käsiteltäessä kiireinen. Lieneekö sitten poni saanut pöllövirtaa laiduntamisesta vai oliko se vain innoissaan päästessään pitkästä aikaa Ypäjälle..?

Poni hyppäsi karsintaluokan reippaasti, ottaen kuitenkin uusinnassa yhden kiellon suurelle pinkille okserille. Tie esteelle oli hieman tiukka ja Goldi näytti katsomoonkin olevan ihan omissa maailmoissaan, katseli kaukaisuuteen aivan ohi esteestä; varmaan haaveili paremmasta maailmasta täynnä valtavia laitumia ja aurinkoisia kesäpäiviä. Viidestä virhepisteestä huolimatta sijoitus luokassa viides ja paikka perjantain Poniderbyssä plakkarissa. Karsintaluokka sai jäädä torstain ainokaiseksi luokaksi, sillä edessä olisi kilpailusuoritukset vielä sekä perjantaina, että lauantaina.

Siinä, missä torstain karsintaluokka ei tuntunut missään, jännitti perjantain finaali aivan kamalasti. Varsinainen Poniderby-luokka ratsastettiin kahdessa vaiheessa, josta ensimmäisen tytöt selvittivät aivan super hienosti siistillä nollaradalla. Onni on poni joka rakastaa kaikkia erikoisesteitä ja viilettää derbykentällä korvat tötteröllä! Toisessa vaiheessa viimeisen linjan okseri muuttui trippeliksi ja teki esteiden välin laakeamman hypyn johdosta hieman ahtaammaksi - niin harmillisesti viimeisen esteen etupuomi putosi takajalkavirheestä. Tottakai tuollainen pudotus harmittaa muuten niin super radalta, mutta hyvä ja sujuva suoritus riitti kuitenkin hienosti ja ansaitusti neljänteen sijaan!

Itse jouduin jo siirtymään perjantai-iltana takaisin kotopuoleen, enkä voinut jäädä seuraamaan lauantain Ponicup-osakilpailuluokkaa. Ehdin kuitenkin onneksi juuri avaamaan Havenin liven Nellan ja Goldin lähtövuorolla ja sain seurattua radan hyvin netin välityksellä. Miten huippua onkaan, että meillä on nykyään tällainen mahdollisuus silloin, kun työt tai muu tallin ulkopuolinen elämä häiritsee harrastamista, eikä pääse mukaan paikan päälle seuraamaan kilpailuita! Aika moni rata olisi jäänyt jännittämättä ilman Havenia!

Goldi ja Nella tsemppasivat hienosti viikon kolmannen luokkansa, mutta harmillisesti hieman huonosta paikasta kostautui perusradalle yksi puomi. Tytöt olivat luokkansa ensimmäinen ei-sijoittunut ja olen suoritukseen enemmän kuin tyytyväinen. Poni tsemppasi aivan superhyvin elämänsä ensimmäiset kolmipäiväiset kilpailut ja tyttökin ratsasti aivan huikean monta rataa todella hyvin molemmilla poneillaan! ♥





Bankettikin meni helposti korvat hörössä!





Tiimin niin taitavat supertähdet! ♥


Kuvista kiitos Team Goldin suurin fani Kiia Kuokka / tunturiharakka.net



tiistai 6. kesäkuuta 2017

Projekti: dressageponi


Olette varmaan lukeneetkin vanhemmista postauksista mun salaisesta haaveesta koulia Goldista ihan oikea dressageponi ja nyt uusin tiimivahvistus vihdoin mahdollistaa tämän haaveen toteutuksen. Maaliskuun alussa Team Goldi-remmiin liittyi nimittäin ihka oikea dressagevahvistus nimeltään Sinna, jonka projektina on koulia allekirjoittaneesta ja ennen kaikkea tämän ponista ihan oikea koulutaituri. Nyt kun yhteistyötä on menty eteenpäin jo muutaman kuukauden verran, ajattelin vihdoin kirjoitella hieman meidän kuluneesta tuupparikeväästä ja tulevan kesän treenitavotteista.

No, jotta esteponista voidaan koulia dressageponi, on tietysti ihan ensi alkuun tehtävä selässä keikkuvalle kuskille jotain. Vieläkään en ole lähelläkään kouluratsastajaa, mutta nyt osaan jo suurinpiirtein pitää tasaisen tuntuman ja ratsastaa ponin oikealla tavalla kohti sitä tuntumaa. Se on hassua, miten sitä on aina teoriassa tiennyt, miten tulisi ratsastaa. Siis niin kun kirjan sivuilta lukiessa kaikki on selvää pässinlihaa, mutta käytännössä niiden asioiden toteuttaminen ei ole koskaan ollut mulle helppoa. Ensimmäisiä oivalluksia omaan ratsastukseen koin jo viime vuoden puolella, kun käväisin Keräsen Venlan puomi-kavalettitunnilla. Venla näytti mulle ihan kädestä pitäen mitä se jalka rentona ja kantapää alhaalla oikein tarkoittaa ja miltä se oikeaoppinen tuntuma suussa tuntuu. Siitä eteenpäin on ollut huomattavasti helpompaa työstää omaa ratsastusta, kun tietää miltä sen pitäisi tuntua. Olen alkanut analysoimaan omaa ratsastusta tämän jälkeen aika paljonkin ja kun perusasiat oli saanut kuntoon, on ollut helpompi myös puuttua omiin virheisiin. En siis tosiaankaan väitä vieläkään olevani lähellekään valmista kauraa, mutta nyt osaan jo tiedostaa omat virheeni ja jopa korjata niitä. Edelleen jalka seilaa aika-ajoin siellä sun täällä, eikä käsi pysy jatkuvasti nätisti kannettuna, mutta vauvan askelin näen koko ajan parannusta omassa toiminnassani.




Ponin kanssa aloitettiin treeni löytämällä oikea tapa liikkua. Luonnollisesti tuntumaan luottaminen oli hakusessa allekirjoittaneen ongelmien takia ja sen takia saatiinkin tehdä alkuun hommia, jotta saataisiin poni rehellisesti venyttämään kohti kuolainta. Poni on jäänyt helposti tavallaan linkkuun edestä; on ikään kuin tuntumalla, mutta kuitenkin jää hieman tyhjäksi eikä tule rehellisesti kuolaimelle (näkyy esimerkiksi siinä, kun annat lisää ohjaa ja poni nousee heti muodosta, eikä seuraa kuolainta venyttääkseen kaulaansa). Tämän olen todennäköisesti aikaansaanut ratsastamalla liian lyhyellä ja epävakaalla ohjalla antamatta ponille oikeasti tilaa ja mahdollisuutta kunnolliseen tuntumaan. Voin vain kuvitella, miten epämukavalta tuntuu liikkua niska lukittuna... Edelleen pidemmän koulutreenitauon jälkeen saattaa olla pientä hakemista löytää oikea fiilis, mutta joka kerta se tulee nopeammin ja nopeammin takaisin. Kaulakin on saanut ihan uudella tavalla ylälinjaa kun oikeantyyppinen liikkuminen on löytynyt - koko poni muuttuu ihan silmissä!



Tuntuman lisäksi poni tarvitsi selkeästi lisää aktiivisuutta liikkeeseen. Goldi ei koskaan ole ollut mikään liitokavio, vaikka sillä oikeasti onkin ihan kivat askellajit ja välillä sitä kouluponiraviakin on väläytelty. Se ei myöskään ole koskaan ollut mikään suurin sileäntreenin fani, mutta jo muutamassa kerrassa ponin tapa liikkua itse eteen muuttui hurjasti. Tuntuu siltä että Goldikin on nyt löytänyt sen mukavuuden tehdä, kun vihdoin selässä keikkuva kuski osaa pyytää oikein ja näyttää selkeästi mitä haluaa. Edelleen se on hieman diesel-mallia, mutta eteenpäinpyrkimys ja jalkojen liikeradat vain kasvaa koko ajan - enää ei tarvitse herätellä ihan niin paljoa ennen treeniä.

Pohjeavut on olleet Goldille pieni punainen vaate ja se tulkitsi ne etenkin alkuvaiheessa vahvasti eteenpäinvievinä apuina. Tarkoitus ei kuitenkaan ole kaahottaa pohkeesta tuhatta ja sataa eteen, vaan pikemminkin aktivoida liikettä ja saada askeleeseen lisää ponnetta. Ensimmäisillä treeneillä poni karkasi jokaisella aktivoivalla pohjeavulla tai raipan napautuksella tuntumalta ja lisäsi vain vauhtia kipittäväksi poniraviksi. Melko pian se kuitenkin oppi homman jujun ja ryhtyi altajuoksemisen sijaan oikeasti työskentelemään ja löytämään sitä takapäätä mukaan treeniin. Se on hieno fiilis kun maataviistävä ravi alkaa pikkuhiljaa saada enemmän ilmaa ja vauhti muuttuu suuremmaksi liikkeeksi.




Siis katsokaa tuota ponia!! ♥


Vieläkään ei olla valmiita tämän projektin kanssa, vaikka valtavia harppauksia ollaankin muutamassa kuukaudessa otettu. Kesä tulee jatkumaan treenillä ja tietysti haaveilen kärrääväni ponin vielä joihinkin koulukilpailuihin ennen syksyä. Itse en vieläkään ole valmis astumaan virallisen arvioivan silmän alle, mutta eiköhän Sinna lähde tuuppaamaan ponin muutamasta radasta läpi jos oikein nätisti anelen. Kovin saan edelleen kannustuksia siitä, että pitäisi itse uskaltautua valkoisten aitojen sisään, mutta joudun edelleen toistaiseksi vastaamaan kieltävästi. Vaikka koen itsekin kehittyneeni huimasti tässä lyhyessä ajassa, en vieläkään ole riittävän varma ratsastaja kehdatakseni kouluradalle. En kuitenkaan sano ei koskaan, sillä olen huomannut oman ajatukseni muuttuneen jo nyt kevään treenien aikana ja pystyn jopa nyt jo asettamaan pieniä tavoitteita ja tosissani harkitsemaan vielä joskus uskaltautuvani kilpailemaan. 

Postauksen kuvat on itse asiassa kuvattu jo toukokuun alussa reilu vartin mittaiselta palauttelulta. Vielä kolme kuukautta sitten ponista ei todellakaan olisi saanut vartin mittaisella ratsastuksella irti tämän näköistä liikettä. Itse asiassa meistä ei varmaan ole koskaan otettu näin makeita kuvia ja vielä siinä mittakaavassa, että joutuu jättämään monia kuvia julkaisematta ettei postaus venähdä aivan mahdottoman pitkäksi! Huh sentään. Nyt toivotaan että saan kesän aikana useammin kuvaajan paikalle ja vaikka ihan videomateriaalia jostain koulutreenistä. Näistä kuvista suurin kiitos hovikuvaajalle Eeva Laaksolle ♥

Maailman hienoin ja rakkain kultainen ♥



tiistai 30. toukokuuta 2017

Taitoarvostelusta



"Esteratsastuksen taitoarvostelussa palkitaan klassista esteratsastusta, jossa ratsastaja istuu tasapainossa ja suorittaa radalla olevat tehtävät eleettömästi hevosen edetessä sopivassa tempossa ja tasaisessa rytmissä.

Taitoarvostelun tavoite on kehittää ratsastajia tulevia vaativampia esteratoja varten ja siinä tulee palkita niitä suorituksen osatekijöitä, jotka mahdollistavat virheettömän suorituksen."


Muistan ne ajat, kun vielä puhuttiin tyyliluokista. Sen lisäksi, että panostettiin siistiin rataan, oli ratsukko kuin linnanjuhliin menossa. Ratsastaja pukeutui parhaisiinsa, palmikoi ja kieritti hiuksensa siistille nutturalle, letitti ponin harjan ja hännän ja valitsi suoritukseen kaikista hienoimmat varusteensa. Muistan myös, kuinka ponille tehtiin lautasen päälle aina siisti ruudukko kamman ja veden avulla - ihan brittityyliin. 

Tyyliarvostelu on kuitenkin sittemmin muuttunut taitoarvosteluksi, jolloin siitä jäi turha missikilpailufiilis pois ja alettiin painottamaan enemmän siistiin ratsastukseen ja sujuviin ratoihin. Tottakai myös esteradalla on tärkeää, että ratsu on hyvin hoidettu, siisti ja varusteet ovat puhtaat sekä ponille oikein sovitetut ja tarkoituksenmukaiset sekä myös, että ratsastaja on sääntöjen mukaisesti ja kilpailun tason mukaan pukeutunut. Tämän enempää ei kuitenkaan ratsukon ulkomuotoon pitäisi kiinnittää huomiota.

Toissaviikonloppuna satuin kuulemaan kuitenkin tuomareiden ja järjestäjien suunnalta näreilyä siitä, kuinka ponit oli tuotu taitoarvosteluluokkaan harjat letittämättä ja puunaamatta. Myös tyttöjen vauhdissa liuhuvista poninhännistä tuli kommenttia ja nämä olisi kuulemma pitänyt laittaa nätisti kypärän alle piiloon - kun kerta tyyliluokassa ollaan. Kuitenkaan edes SRL:n estekilpailusäännöissä (kohta 372) ei lue mitään ponin letittämisestä tai hiusten palmikoinnista, vaan yleisvaikutelma kohdassa mainitaan seuraavaa:


"Ratsukko tulee radalle valmistautuneena tehtävään. Hevosen ikä, kunto ja koulutustaso ovat tehtävään sopivat ja hevonen ja ratsastaja muodostavat yhteistyökykyisen ja sopusuhtaisen ratsukon. Hevonen on hyvin hoidettu, siisti ja varusteet ovat puhtaat, hevoselle oikein sovitetut ja tarkoituksenmukaiset. Ratsastaja on sääntöjen mukaisesti ja kilpailun tason mukaan pukeutunut.

Ratsastajan käytös jo radalle tullessa aina radalta poistumiseen saakka on maltillista ja hevostaitojen mukaista. Hevosen tulee voida luottaa ratsastajaan ja mahdollisen virheen sattuessa korjauksen tulee tapahtua asiallisesti ja sääntöjä noudattaen."


Mun mielestäni on ollut aivan super parannus poni- ja juniorisarjakilpailusääntöihin lisätä osakilpailuihin taitoarvosteluja. Näissä nuorissa ratsastajissa kuitenkin kasvaa meidän ratsastusmenestyksen tulevaisuus ja kun jo nuoressa vaiheessa ryhdytään panostamaan ennen kaikkea hyvään ratsastukseen ja tasapainoisiin ratoihin, on menestyksen hakeminen tulevaisuudessa huomattavasti helpompaa.

Siksi on mielestäni tärkeää myös oikeasti kiinnittää huomiota siihen hyvään ratsastukseen ja höllätä enemmän ratsukon ulkoisesta presenssistä. Tottakai ratsukon tulee aina olla tilanteen mukaan puettu ja varustettu ja varusteiden tulee olla tarkoituksenmukaiset - kilpailutakki, hiukset kiinni, sopiva satula ja suitset, sallitut kuolaimet ja muut varusteet olisivat tässä luokassa riittäneet. Jos ratsu on muuten siisti, puhdas ja hyväkuntoinen, pitäisi se harjan letittämättömyys pystyä sivuuttamaan - monilla kuitenkin on leikattuna ja nypittynä siisti ratsuharja.

Meidän kannaltamme Riders Innissä järjestetty taitoarvosteluluokka ei ollut suuri menestys, vaikka omasta ja muiden rataa katsoneiden mielestä suorituksen olisi sietänyt riittää edes sijoille. Pistein ei jääty kuin muutaman hassun päähän johtopaikoista, mutta onhan se aina pieni kolaus kun on tottunut yltämään suorituksellaan kärkisijoille. Kilpailullisesti tämän kesän ponicup on edellistä kovatasoisempi, sillä sen lisäksi, että haastajina on monia taitavia tyttöjä, on osallistuja luokissa ollut tuplasti viime vuoteen verraten - täytyy siis tehdä tuplasti töitä, jotta saadaan vietyä se jo viime syksynä kuumottelemaan jäänyt pokaali kotiin ;)

Kuvat © Eeva Laakso