torstai 24. toukokuuta 2018

Istuntaremontti vol 932

Oikeanlainen istunta on kaiken ratsastuksen perusta. Se auttaa ratsastajaa istumaan hevosen selässä ennen kaikkea häiritsemättä ratsuaan, mutta myös kipeyttämättä itseään. Satulassa pitäisi osata istua tasapainossa, pitkänä, ryhdikkäänä, aktiivisena ja mahdollisimman hiljaa, mutta samalla olla rento ja mukautua oikeaan rytmiin hevosen kanssa. Siinäpä pähkinä purtavaksi, huh.

Mä olen kirjoittanut omasta istuntaprojektista monta kertaa aiemmin, mm. täällä ja täällä. Useamman vuoden puskailut tekivät todella paljon hallaa mun jo valmiiksi huonolle istunnalle. Vaikka mä olen aina harrastanut paljon liikuntaa ja esimerkiksi tanssia, olen silti ollut aina yhtä notkea kuin rautakanki. Lihaskunto ja kehonhallinta on ollut aina hyvä, mutta en ole koskaan ahkerallakaan venyttelyllä päässyt vaivatta esimerkiksi spagaattiin.

Suunnitelma istuntaremontin toteuttaminen on ollut käynnissä ja mielessä jo ties kuinka pitkään ja puhetta istuntatunneista on ollut. Yllättäen toteutus on kaiken kiireen keskellä silti lykkääntynyt edemmäs ja edemmäs. Istuntaremontti on siis jäänyt lähinnä omalle kontolle. Toki pelkällä omalla itsekurilla ja treenillä oma istunta on parantunut jo huimasti. Ajoittain tulee istuttua satulassa jopa ihan nätisti, mutta silti niitä pätkiä kun pakka hajoaa on luvattoman paljon. On niin vietävän haasteellista yrittää keskittyä samalla siihen että poni kehittyy ja liikkuu oikein ja samalla kehittää itseä ja yrittää istua oikein. Loppujenlopuksihan nämä kaksi kulkevat vahvasti käsi kädessä. Ei poni voi kehittyä siihen tahtiin mitä toivoisin jos itse ratsastan sitä väärin ja häiritsen joka askeleella sen työskentelyä. Nyt kaivataan siis asiaan vihkiytynyttä ulkopuolista apua ja sassiin!

Mikä tuuri kävikään, että meillä tiet Aira Toivolan (ratsastuspilates.fi) kanssa kohtasivat aivan sattumalta. Silloin keväällä en vielä viitsinyt ryhtyä paljon vaativaan remonttiin, sillä meillä oli käytössä vain vanha mulle sopimaton satula. Sovittiinkin, että otan yhteyttä heti kun uusi satula on saatu hankittua. Ja niin toissapäivänä vihdoin oli se päivä. Nyt on virallisesti startattu Kultahippuja Istuntaremontti 2018!

Lähdettiin ensimmäisellä tunnilla liikkeelle ihan perusteista. Koska poni on ollut vähän hitaammanpuoleinen ratsastaa, on mulle kehittynyt ikävä tapa puskea sitä omalla lantiolla. Toisinsanoen mukaudun hieman liikaa ponin liikkeeseen ja sitä myötä kuvittelen auttavani sitä liikkumaan, vaikka tosiasiassa häiritsenkin sitä enemmän kuin helpotan. Lisäksi Aira kommentoi mun vinouttani, jonka itsekin olen tiedostanut jo pitkään. Jotenkin karua kuulla kuinka paljon sitä onkaan tehnyt väärin, vaikka olihan se jo mulla tiedossa. Lähtökohtaisesti kuitenkin haluaisin istua ponin selässä häiritsemättä sitä liikaa ja niin että pystyn vaikuttamaan siihen pienilläkin istuntamuutoksilla. Goldi on herkkä poni ja kuuntelee istunta-apuja oikeasti todella hyvin, mä en vaan osaa käyttää omaa kroppaani vielä niin, että se ymmärtäisi mitä mä haluan. Kokoajan teen siitä itse kuuromman istunta-avuille tekemällä selässä liikaa ja olemalla epälooginen. Apua!

Harjoitusravi ennen

Meidän istunta hevosen selässä perustuu hyvin pitkälti keskivartalon hallinnalle. Silloin kun pakka on kasassa ja sen hallitsee pienintäkin lihasta myöten, voi oikeasti ratsastaa niin että se näyttää ulospäin kuin ei tekisi mitään. Jos taas selässä istuu löysä perunasäkki (minä) joka yrittää epätoivoisesti käyttää milloin mitäkin lihasta jännittämällä samalla jotain muuta niin ei mikään ihme ettei poni toimi kuin haluaisin. Mä kyllä hallitsen mun kroppani suhteellisen hyvin sitten kun joku mulle sanoo että mitä mun pitää tehdä. Osaan eristää eri lihakset ja käyttää niitä kunhan joku osaa kertoa mulle selkeästi milloin ja miten. Tähän mennessä mun istuntaa on lähinnä korjattu perinteisillä "kantapäät alas" "istu suorassa" "ryhti"-kommenteilla, jotka tietysti toimisivat varmasti hyvin kun olisi se perusta niille kunnossa. Mutta kun lähtökohtaisestikaan ei tiedä miltä sen oikean istunnan kuuluisi tuntua niin onhan sitä ihan hitsin hankala yrittää saavuttaa. Mulle on jouduttu ihan kädestäpitäen näyttämään, että mikä se jalan asento oikeasti hevosen selässä on. Kun pakonomaisesti yrittää vain työntää kantapäätä alas, menettää sitä lopunkin jalan rentouden - ei näin.

Eilen sainkin sitten sitä kädestäpitäen-ohjeistusta miltä sen keskivartalon ryhdin pitäisi tuntua. Lähdettiin ensin korjaamaan mun lantion asentoa. Ankanpyrstöasento pois ja alavatsalihakset sekä selän lihakset aktiivisiksi. Väitän tästä asennosta kireiden lonkankoukistajien lisäksi meidän vanhaa satulaa, joka väänsi väkisinkin mun alavartalon asennon ihan väärin. Kun istuin rehellisesti istuinluiden päällä, näytti meno heti paljon vakaammalta. Ponikin saa tilaa käyttää lantiotaan ja takajalkojaan paremmin kuin silloin kun istun pylly pystyssä takakaaren päällä. Kovin loogisia asioita, mutta silti itsekseen niin vaikeita korjata.

Harjoitusravi jälkeen

Ylävartalo mulla vetää helposti sellaiseen söpöön gorilla-asentoon, jossa yläselkä on lysyssä, olkapäät edessä ja kädet ties missä. Tuntuikin alkuun aivan nurinkuriselta yrittää istua rintakehä reilusti lantion päällä ja selkä kunnolla suorana. Peilistä asento näytti aivan ihanteelliselta, mutta mun kroppani väitti vastaan ettei se ole luonnollista. Huh minkä työn sitä saikin vatsalihaksilla tehdä ja tosissaan keskittyä siihen keskivartalon hallintaan.

Käytiin läpi kaikki askellajit vuoron perään, palattiin välillä vanhaan asentoon ja sitten taas korjattiin uuteen. Alkuun pakka oli hajota heti ensimetreillä, mutta Airan ihana pehmeä ääni korvassa muistutti täsmällisesti jokaisen lihaksen käytöstä. "Hengitä sisään, hengitä ulos, tiivistä lantionpohja, vedä napa sisään, liu'uta kyljet ja kylkikaaret...". Välillä teki mieli vain sulkea silmät ja vaipua transsiin, antaa ponin kuljettaa ja vain keskittyä korvanapista kantautuviin sanoihin. Ja niinhän mä oikeastaan teinkin. Ponin kanssa en tehnyt juurikaan töitä, ratsastin sitä puolipitkällä ja jopa pitkällä ohjalla, en keskittynyt siihen missä se pää menee, miten se vastaa tuntumaan eikä mun edes tarvinnutkaan. Kun mä löysin oikean tavan istua, oli poni rentona, hakeutui tuntumalle ja vastasi pieniinkin apuihin. Ei tarvinnut taistella pohjeavuista tai tuntuman säilymisestä, kun ratsastaja ei häirinnyt menoa ristiriitaisilla ohjeilla, vaan vain istui. Kokosin sen askellajeja pelkillä ylävatsalihaksilla ja pyysin pohkeesta eteen. Muoto säilyi ja reaktiot oli selkeitä - uskomatonta!

Tunnin edetessä istuminen tuntui koko ajan helpommalta ja helpommalta ja esimerkiksi lantio pysyi hyvin suorassa eikä lähtenyt karkailemaan takaisin ankka-asentoon niin helposti. Lopulta en olisi edes halunnut palata takaisin vanhaan todella epämiellyttävään asentoon. Se tuntui tasapainottomalta, holtittomalta ja epäreilulta ponia kohtaan. Kotiläksynä vatsalihasten löytäminen ja vahvistaminen. Keskivartalon lihakset ei ole tunnin jälkeen niin jumissa kuin pelkäsin, mutta alaselässä sekä ylävatsassa tuntuu kyllä eilisen treeni. Nyt kun poni on alkanut kulkea treenin ja uuden satulan myötä niin hyvin, on aika keskittyä omaan itseensä. Eilisestä alkoi oman istuntani parantamisen tehotreeni - tunnit Airan kanssa jatkuu vielä tehostetusti kerta viikkoon ainakin alkukesän ajan ja hyvin todennäköisesti tulevaisuudessakin tehokkaina ylläpitävinä treeneinä. Hyvin vapauttava tunne kuulla, ettei ole ihan toivoton tapaus ja tästä se suunta on vain ylöspäin. Pala palalta laitetaan istunta kuntoon ja tähdätään kohti täydellisyyttä.

Alla vielä videolla hieman korjattua sekä vanhaa istuntaa. Jos video ei näy, pääset katsomaan sen myös tästä.





sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kirsikankukkia


Lämpöä 29 astetta, auringonlasku, kirsikankukkia, poni ja monta sataa uteliasta ihmistä. Ei kokonaisuudessaan se skenaario joka me oltiin keväällä suunniteltu toteutettavaksi, mutta sillä on mentävä mitä on annettu. Ehkä vähän yllytyshullu pitää olla, että pakkaa ponin tiistai-iltana traileriin ja huristelee Helsinkiin pieneen kirsikankukkapuistoon parhaimpaan ulkoiluaikaan. Onneksi mua ei ole kovin vaikea ylipuhua ja siinä vaiheessa kun poni on jo kuskattu kopissa yli 45km kohteeseen, olisi hölmöä jos ei edes yrittäisi.

Jo viime vuonna Petra houkutteli mua lähtemään ponin kanssa kuvattavaksi kirsikkapuistoon, mutta kun kukinta-aika on niin lyhyt, meni se idea hieman sivusuun kun herättiin ajatukselle niin myöhään. Tänä vuonna oltiin jo ajoissa liikenteessä sopimassa päivää ja aikataulua. Aivan uskomatonta miten hyvä tuuri meillä kukinnan suhteen kävi. Satuttiin sopimaan päivä jolloin kukat olivat lähes tulkoon parhaimmillaan ja uskon, että ei montaa päivää myöhemmin enää olisi ollut niin kaunista kukoistusta.


Kirsikankukkien kanssa saa aina olla skarppina, sillä niiden kukinta-aika on erittäin lyhyt ja sen ajankohta riippuu hyvin paljon sääolosuhteista. Meillä Tuusulassa kirsikkapuut kukkivat jo aikaisin toissa viikolla, mutta Helsingissä kukinta tuli hieman myöhemmin. Virallinen kirsikankukkajuhla Hanami järjestettiin tänä vuonna lauantaina 19. toukokuuta, joka tällä kertaa jäi hieman myöhäiseksi kukinnan ajoituksen suhteen. Yllättävä lämpöaalto pisti vauhtia kukintaan ja jo äitienpäivänä pääsi nauttimaan ensimmäisistä kukkaan puhjenneista nupuista. Niinpä meidän tiistai-illalle sovitut kuvaustreffit sattuivat juuri otolliseen aikaan.

Puisto täynnä kirsikkapuiden katveessa illasta nauttivia ihmisiä ei toki ole se ihanteellisin tilanne ajatellen kuvauksia hevosen kanssa. Meilläkin oli visiona alunperin hyvin erilaiset kuvat kuin mitä lopulta väkijoukossa pystyi toteuttamaan. Hevonen keskellä Helsinkiä ei taida olla ihan se tavallisin näky ja kuvauspaikkojen ympärille kerääntyi valtava väkijoukko seuraamaan kuvien ottoa ja tietysti ikuistamaan myös omia kuvamuistojaan harvinaisesta tilanteesta.



Kuvausolosuhteet ei olleet helpot kuvattavien eikä kuvaajankaan näkökulmasta. Goldi olisi halunnut vain maistella ympärillä olevia kukkasia ja vihreää nurmea, kun minä taas yritin näyttää nätiltä samalla kun kannattelen ponin painavaa päätä ja yritän säästää kauniita kukkia täydelliseltä tuholta. Petra sen sijaan sai taiteilla ihmisten lomassa yrittäen löytää kuvakulmia, joissa ei ylimääräisiä henkilöitä näkyisi ja jotka silti olisi eduksi malleille. Siinä tilanteessa ei olisi ikinä uskonut kuinka upea lopputulos kuvauksista tulisikaan. Mun henkeni salpautuu kuvia katsellessa ja taas jälleen kerran ihmettelen miten Petra voikin olla niin taitava. Ehdottomasti alansa ykkönen - rautainen hevosvalokuvauksen ammattilainen ♥



Ihan minkä tahansa hevosen kanssa en olisi tällaiseen hullutukseen ryhtynyt. Pelkästään hevosen kuskaaminen vilkkaalle alueelle tuo omat riskinsä, saatika sitten kun lasketaan mukaan yhtälöön vielä massoittain ympärillä parveilevat ihmiset. Jo pelkästään kuvattavana paikallaan seisomiseen vaaditaan hevoselta hyviä hermoja. Kun siihen lisätään vielä ympärillä räpsyvät salamat, juoksentelevat lapset ja ihaileva yleisö vaatii se ponilta jo erittäin vakaata luonnetta. Täytyy muistaa, että sinä olet poneinesi se, joka tungeksii keskelle muiden mukavaa päivänviettoa - silloin on tärkeää myös pitää huoli ettet ole suureksi häiriöksi. Olet aina itse vastuussa hevosesi käytöksestä ja varminkin kaviokas voi olla arvaamaton uudessa tilanteessa. Me ei osattu ajatella puiston olevan niin täpötäyteen ahdettu tiistai-iltana, jos oltaisiin tiedetty oltaisi suunniteltu kuvaus eri aikataululla. Nyt poni oli kuitenkin jo kuskattu kohteeseen ja tiedän satavarmasti Goldin osaavan käyttäytyä erikoisemmissakin tilanteissa. Onhan sen kanssa tullut käytyä jo aiemmin ties vaikka missä. Niinpä suunnattiin pienen kultaisen kanssa kohti ihmismassoja.

Saan olla mun kultaisesta kyllä niin ylpeä! Se kulki kuin koira mun vierelläni väkijoukossa pujotellen kävelytiellä kukkia kuvailevien ja illasta nauttivien ihmisten lomassa. Ei hiventäkään hermostuneisuutta, ei yhtäkään vihaista ilmettä eikä ainoatakaan läheltäpiti-tilannetta. Ainoa Goldia häirinnyt asia oli kuin tarjottimella tarjoillut ihanat vaaleanpunaiset kukkaset joita EI SAANUT SYÖDÄ, tyhmä äiti! Välillä ihmettelen kyllä ihmisten itsesuojeluvaistottomuutta ja ehkä tietynlaista röyhkeytttä erikoisissa tilanteissa. Luojan kiitos mun poni ei ole potkivaa sorttia, muuten saattaisi maailmassa olla tällä hetkellä muutama lapsi vähemmän. Sen sijaan G nautti ihmisten huomiosta ja otti kärsivällisesti tarjotut rapsutukset vastaan. Mun poni on niin täyttä kultaa myös sisimmässään - maailman paras poni!



KUVAT: Petra Lönnqvist / hestafoto.com

Oletko vamistumassa nyt keväällä tai kenties pääsemässä ripille kesällä? Vai tahdotko muuten vain ikuistaa kauniita hetkiä yhdessä rakkaimman silkkiturpasi kanssa? Varaa aikasi taatusti upeisiin kuvaustuokioihin! Käyttämällä koodia "KULTAHIPPUJA" saat valokuvauskuvauslahjakortin omaan taianomaiseen kuvaustuokioon tarjoushintaan 149€ (norm. 170€)

Lahjakortin hintaan sisältyy valokuvauksen suunnittelu, valokuvaus, koevedokset sekä 6 kpl valmista jälkikäsiteltyä digivalokuvaa kuvattavan itsensä valitsemista otoksista. Lahjakortti on voimassa yhden vuoden. Suosittelen ehdottomasti hyödyntämään tämän erikoistarjouksen, Petra osaa taitavasti ohjata mallejaan ja loihtii hieman ujommastakin poseeraajasta huippumalliainesta!


Tarjous voimassa 10.6.2018 asti!


___________________________________________________________________________

Behind the scenes kuvista ja assaroinneista kiitos Eeva Laakso ja tietysti erityismaininta meidän kuskille ja apukädelle Netelle, joka oli korvaamaton apu näitä kuvauksia järjestettäessä! ♥

torstai 17. toukokuuta 2018

Astetta enemmän potkua

Vaikka kilpailuita onkin järjestetty jo muutaman kuukauden ajan ja mekin ollaan jo muutamissa ehditty kiertämään, ei kisakausi tunnu koskaan alkaneen kuin vasta ensimmäisten ulkokilpailuiden myötä.

Perinteisesti meillä korkattiin ulkokisakausi taas Helsinki Pony & Young Riders Eventissä - viikonlopun yli kestävissä poni- ja nuorten ratsukoiden täyttämässä tapahtumassa Laakson ratsastusstadionilla. Viime vuonna HePE järjestettiin poikkeuksellisesti Ratsastuskeskus Ainossa, mutta kyllä se vain niin on, että Helsinki Pony Event kuuluu Laaksolle!



Viikonlopuksi sattui aivan uskomaton sää, vaikea vieläkään uskoa että näin toukokuun puolessa välissä kilpailuita sai seurata pelkät sortsit jalassa auringosta nautiskellen! Tietysti kilpailevien ratsukoiden kannalta kolmenkymmenen celsiusasteen kuumuus tuntui aika karmealta, mutta näin katsojana ei kyllä ollut valittamista. Eikä ponikaan tuntunut olevan kuumuudesta moksiskaan.

Ohjelmassa oli lauantaina Ponicupin 100cm taitoarvosteluluokka sekä 110cm avoin luokka. Metrissä luulin ponin olevan laiskalla tuulella, mutta Nella olikin vain säästellyt ponia seuraavaa luokkaa ajatellen. Tytöt selvittivät radan siistillä ja maltillisella nollatuloksella ja sijoittuivat taitoarvostelussa jaetulle viidennelle sijalle - hyvä!



Metrikympissä ponista alkoi löytymään jo astetta enemmän potkua ja se hyppäsi terävästi ja kevyesti yhdellä erittäin harmillisella hipaisupuomilla seitsemännelle sijalle. En tiedä miten meillä aina tulee noita kevyitä pudotuksia - katsomoon ei edes huomaa että poni osuisi puomiin, mutta silti se vain tumpsahtaa kannattimiltaan. Sääli sinänsä, kun nollatuloksella tytöt olisivat sijoittuneet kolmansiksi! Ei uskottu tyttöjen sijoittuvan lainkaan, mutta rata osoittautuikin haastavammaksi kuin luultiin, eikä kovinkaan moni luokassa ratsastanut ponin hyvätempoisen nelosen edelle tuloksissa. Goldi ja Nella kuskeineen kuitenkin oli jo tässä vaiheessa hyvää matkaa reitillä kohti kotia, eikä näin ollen tyttöä ja ponia saataisi palkintojenjakoon. Toisaalta hyvä, että sijoitus oli seitsemäs, sillä jos oltaisi sijoituttu kuuden parhaan joukkoon olisin omistajana joutunut palkintojenjakoon - nyt sain kerätä vain ruusukkeen matkaan ja suunnata ponin perässä tallille.

Tiukka tiimipalaveri ennen seuraavaa luokkaa ;)



Sunnuntaina tytöt ottivat osaa Ponicupin 110cm-luokkaan. Jostain syystä poni ei ollut ihan hereillä alkuradasta ja nappasi kakkoselta puomin matkaansa. Pudotuksen jälkeen tuntui kuitenkin että poni ja/tai tyttö sisuuntui kolahduksesta sen verran, että loppurata olikin sitten ihan omaa sarjaansa. Ei enää turhia puomivirheitä ja rata eteni kaikin puolin aivan loistavasti. Sen fiiliksen kun saisi ihan ensimmäiseltä esteeltä asti, uskoisin että alkaisi nämä turhat kolauttelutkin jäädä historiaan. Ihan kuin poni ei tajuaisi olevansa kisaradalla kuin vasta kesken suorituksen *tähän facepalm-emoji*.

Jo melkein hävettää että aina hehkutan tyttöjen suorittaneen paremmin kuin koskaan ennen, mutta siltä se tuntuu taas. Ulkokausi on vaan niin meidän juttu. Vaikka hallissakin poni on tänä keväänä suorittanut aivan ylivoimaisen hyvin, on se kuin aivan eri poni ulkona. Goldin laukan poweri kasvaa ainakin sadalla hevosvoimalla ja hypyt on niin kevyitä ja teräviä. Ulkokisakausi 2018 - täältä me tullaan ja lujaa!




Kuvista kiitos Eeva Laakso ♥



maanantai 7. toukokuuta 2018

Miten hevoshullu viettää vapaapäivänsä?

Mä olen tänään viettänyt lähes kirjaimellisesti koko päivän ulkona nautiskellen auringosta. Mulle vapaapäivät harvoin tarkoittaa loikoilupäiviä, koska olen erittäin huono olemaan paikallani. Tänään oli oikeastaan melko tyypillinen sunnuntaipäivä, jonka tietysti kruunasi aivan huikea lämmin kevätsää!

Miten se hevoshullu sitten viettää vapaapäivänsä? - No heppaillen tottakai!

Aamu alkoi kuitenkin hieman poikkeuksellisissa merkeissä kun huristelin kasvattamaan omaa varsakuumettani Pornaisiin. Lupauduin jo aiemmin keväällä kuvaamaan kaverin varsaa sen synnyttyä ja niinhän se pieni söpöläinen putkahti maailmaan viime viikolla. On muuten aivan syötävän suloinen tuollainen viikon ikäinen pieni hevosen alku. Luojan kiitos mun säästötili rutisee tyhjyyttään niin ei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä hetken huumassa...




Tämän päivän aikataulu oli kyllä mun menojen kannalta aikataulutettu aivan täydellisesti.  Ehdin vauvakuvailuista kaikessa rauhassa suunnata ruokailun kautta Ratsastuskeskus Ainoon katsomaan Tuusulan Derbyn Lähitapiola GP:n ennen kuin olisi aika korkata Team Goldin ulkokausi myös estehyppelöiden puolesta.

Suunniteltiin ensin että oltaisiin napattu kotivalmentaja kyytiin ja suunnattu hänen kanssaan Riders Innin, mutta päädyttiinkin lopulta osallistumaan Kari Nevalan tunnille. Nevala hypytti tytöillä pientä radanpätkää ja poni hyppäsi loistavasti. Se on aina niin paljon virkeämpi ulkona ja tietysti hyötyy suuresta laukastaan isolla kentällä. Ensi viikonloppuna on tarkoitus korkata ulkokausi myös kisojen kannalta Helsinki Pony & Young Riders Eventissä Laakson ratsastusstadionilla - sieltä se kesäkisakausi taas lähestyy kovaa vauhtia!


 


Kun koko päivän on viettänyt hevoshommissa joihin ei viitsinyt koiraa raahata mukaan, oli tietysti pyhitettävä vuorokauden viimeiset valoisat tunnit Ludolle. Käveltiin reilu kahden tunnin lenkki vaihdellen kävelyteillä ja metsässä. Koira vaikutti yhtä onnelliselta kuin omistajansakin ja nyt se nukkuu tyytyväisenä omalla paikallaan sohvalla.

Tilaisin tällaisia sunnuntaita ison kasan lisää, näin mä olen onnellinen.


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Energiaa ja uutta puhtia


Kevät on niin ihanaa aikaa. Vastakohtana masentavalle syksylle ja pitkälle talvelle, sitä luulisi kevään valon ja uuden kukoistuksen antavan rutkasti energiaa ja uutta puhtia arkiaskareisiin. Silti se tuntuu vaikuttavan aivan päin vastoin. Toki ihana valo ja viimepäivien lämpö on nostanut ainakin omaa mielialaa ja tuntuu että pienistä arjen vastoinkäymisistä selviää helpommin ja toivo ihanasta vehreästä kesästä voimistuu päivä päivältä.

Mun piti aloittaa taas uusi elämäntapa näin kevään ja kesän korvilla - herätä joka päivä ajoissa pirteänäja saada vaikka ja mitä aikaiseksi. Mun kaavailtu touhukkuus on kuitenkin kadonnut jonnekin ja moni asia joka olisi pitänyt jo toimittaa on jäänyt roikkumaan. Aamulla itsensä sängystä kampeaminen on työn ja tuskan takana, illalla uni maittaa jo monta tuntia normaalia aiemmin. Viime viikonloppunakin nukuin yli kymmenen tunnin yöunet kun nukahdin jo puoli kymmenen aikaan sohvalle koiran viereen. Silti olisin voinut jäädä sänkyyn lojumaan vielä vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Harmi kun mulle ei vaan sovi myöhäiset aamut, vaikka kuinka väsyttäisi. Varsinkaan jos on tiedostan nukkuneeni jo tuntimääräisesti ihan riittävän pitkään. Lähipiiri osaa kertoa, että jos mun päivärytmini horjuu ilman järkevää syytä (onko niitä?), olen helposti loppupäivän kiukkuinen ihan turhistakin asioista.


Kevätväsymys tuntuu myös vaikuttaneen viimeaikoina poniin ja sen intoon treenata. Goldi on ollut tahmeampi kuin aiemmin ja hieman hitaan ja kiukkuisen oloinen. Psylliumkuuri lienee paikallaan näin hiekkojen taas paljastuttua lumipeitteen alta, mutta muuten poni on vaikuttanut olevan fyysisesti ihan kunnossa - ei flunssan oireita tai kuumeilua. Niinpä mä olen päätynyt siihen, että ponia vaivaa emäntänsä tavoin jonkinasteinen kevätväsymys.

Yritetään siis mielenvirkistykseksi pitää treeni kentällä mahdollisimman minimissään, sillä tuttuun tapaan maastoilu maistuu kyllä täysin siemauksin molemmille. Nyt kun vihdoin reititkin alkaa olla sulat ja jopa kuivat niin päästään viilettelemään pitkin Tuusulan metsiä ja saadaan aivan varmasti molemmilta korvienvälit tuuletettua niin että taas jaksaa odottaa kesän saapumista. Enää kuukausi jäljellä kesään ja puolitoista mun kesäloman ensimmäiseen osaan!


 Kuvat © Petra Lönnqvist / Hestafoto



tiistai 3. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen teemana kevätsiivous

Me käytiin reilu viikko takaperin vihdoin sovittamassa Goldille uusi satula (tästä lisää myöhemmin), jonka myötä sain pistää vaihtoon kaikki meidän mustat suitset ja hankkia ruskeat moiset tilalle. Tästä suitsien uusimisrumbasta innostuneena pistin sitten aivan täysin ranttaliksi ja päätin samantien uusia koko varustearsenaalin. No en nyt sentään uusia ihan kokonaan, mutta käydä kaapit läpi ja luopua kaikesta turhasta. Mun on jo pitkään pitänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja pistää myyntiin meidän ylimääräisiä käyttöä vailla lojuvia varusteita, mutta aina tuntuu olevan liian kiire - aina kun on tullut suunniteltua että ensi viikonloppuna mä katson ne, on siihen tullut jotain muuta tärkeämpää ja akuutimpaa menoa. Niinpä se on lykkääntynyt ja lykkääntynyt. Nyt pääsiäisen pitkien vapaiden innoittamana sainkin sitten vihdoin otettua härkää sarvista ja aloitin kevyesti tallivintillä sijaitsevan rullakon siivoamisella.


On se vaan kumma miten paljon tavaraa ehtii kertyä muutaman vuoden aikana. Mulle tuli ponin mukana tosi paljon kaikkea ja sitten olen tietysti ehtinyt myös ostaa paljon uutta kivaa. Satulahuopia meillä oli pinossa nopealla laskutoimella noin viisitoista, joista koulusatulassa käytössä vuoroin kaksi ja estesatulassa ehkä kolme. Yksitoista huopaa siis lojuu hyllyssä odottamassa sitä päivää, kun olisi niiden vuoro edustaa. Silti sitä aina vain vaihtaa päittäin ne lempparit, kun yksi on pesussa, on toinen käytössä ja taas toisin päin. Kevätsiivouksessa uuden kodin saa etsiä seitsemän huopaa - täytyy sitä kuitenkin vähän jättää valinnanvaraa jos vaikka joskus villiintyisi.

Loimipuolelta meillä on ollut jo monta loimea jotka on ollut tarkoitus myydä jo siitä asti, kun poni mulle tuli. Ne on loimia, jotka on ihan toimivia, mutta istuvuudeltaan ponille ei niin hyviä. Niiden tilalle on hankittu korvaajat jo aikaa sitten, mutta silti nämä hyllytetyt on jääneet lojumaan varastoon tähän viikonloppuun asti. Kai mussa on jonkinnäköistä hamstraajan vikaa kun luopuminen on niin vaikeaa, vaikka ihan varmasti tiedän ettei niille ole koskaan enää käyttöä. Mutta silti mitä jos...


Sen lisäksi että tyhjensin ahkerasti varastot kaikesta ylimääräisestä, otin myös pesuun paljon likaisia. Olen optimistinen ja uhkarohkeasti pistin pesuun jo meidän paksuimman talliloimen - haluan jo uskoa siihen, että se kevät tekisi tuloaan eikä paksuimmille toppiksille olisi enää käyttöä. Vielä saa muutama toppis odotella tallilla kelien lauhtumista, mutta eiköhän me pian päästä nekin jo siirtämään kesäsäilöön. Otin myös pitkästä aikaa projektiksi pestä kaikki ponin harjat. Homma joka olisi pitänyt hoitaa jo kauan aikaa sitten, mutta nyt on ainakin tähän kevään karvanvaihtorumbaan puhtaat työkalut.

Ihanaa miten pieni siivoaminen voikin saada aikaiseksi niin suuren helpotuksen tunteen. Ei tähän projektiin lopulta uponnut kuin ehkä viisi tuntia yhteensä jaettuna neljälle päivälle ja silti tuntuu että sain ihan hirveästi aikaiseksi! Vielä olisi muutamia tavaroita joista pitäisi osata luopua, mutta ehkä jätän ne vielä odottelemaan varastoon seuraavaa virtapiikkiä.

Kevätaurinko saa ihmeitä aikaan ja nyt on tilaa shoppailla taas viikonlopun messuilta kaikkea ihanaa! ;)

Kuvien © Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net ♥


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Edistyksellistä turvateknologiaa

Postaus toteutettu yhteistyössä Back On Track Suomi kanssa. 

Siitä saakka kun viime syksynä hankin itselleni uuden kypärän, olen miettinyt toista kypärää tavallaan kakkoskypäräksi, jota säilyttää kotona esimerkiksi niitä kertoja varten kun käyn vieraalla tallilla ratsastamassa. Mulla on ihan liian monta kertaa unohtunut kypärä tallille kun seuraavana päivänä on ollut menoa toiselle tallille - ei olisi pahitteeksi olla kotona valmiina sellaista kypärää, joka on helppo ottaa mukaan kun käy vierailuilla, kun niitäkin tulee välillä niin extempore yllärinä. Mun mielestä on myös ihan kätevää olla toinen kypärä olemassa varalla, mikäli sitä sattuisi putoamaan hevosen selästä tai muuten vain kolauttamaan kypärän niin, että siitä tulee käyttökelvoton. Mulla ei ainakaan ole aikaa eikä mahdollisuutta vahingon sattuessa ajaa heti hevostarvikeliikkeeseen hakemaan uutta ja ilman kypärää ei paljoa ratsastella.

Saatoitte ehkä huomata jo Ruotsi-postauksessa mun päässä vieraan kypärän. Se ei suinkaan ollut Rositan oma, vaikka hänellä itselläänkin itse asiassa on sama kypärä käytössä, vaan mun uusi Back On Track EQ3-kypärä. Kakkoskypärä on siis saapunut mun varustekaappiin ja pääsi heti tositoimiin ihan vieraalla maalla. Oli turvallinen olo hypätä tuiki tuntemattomien hevosten selkään, kun tiesi, että päätä suojaa yksi markkinoiden turvallisimmista kypäristä.



Nykyään kaikilta etenkin kilpakäytössä olevilta kypäriltä vaaditaan VG1-turvaluokitus, mutta sen tärkeän luokituksen lisäksi tämä kypärä on varustettu myös ihan erityisellä turvajärjestelmällä. Oman pääkopan turvallisuutta ei voi koskaan korostaa liikaa, enkä näe mitään syytä olla käyttämättä kypärää. Ei kypäräkään aina ole takuuvarma turva, mutta oikein sovitettuna ja pidettynä se voi onnettomuuden sattuessa pelastaa sun hengen.

Mikä Back On Track EQ3-kypärästä tekee muista kypäristä poikkeavan, on sen patentoitu MIPS-turvajärjestelmä. MIPS, eli Multi-directional Impact Protection System, imitoi ihmisen päässä olevaa suojamekanismia, jossa päähän kohdistuvasta vinosta iskusta aivot voivat liikkua aivo-selkäydinnesteessä vaimentaen iskusta aiheutuvaa voimaa aivoissa. Jos heilahdus kuitenkin on liian voimakas, voi lopputulemana olla jopa vakava aivovamma. Kaikki kypärät on suunniteltu vaimentamaan näitä iskuja ja suojaamaan arvokasta pääkoppaamme parhaimmalla mahdollisella tavalla. MIPS-teknologian kehittäjät ovat vielä edistyksellisemmin kehitelleet kypärään mekanismin, jossa kypärään on integroitu pienikitkainen ylimääräinen kerros. Tämä kerros mukailee päähän kohdistuneen iskun seurauksena aivojen luontaista liikettä ja voi tietyissä tilanteissa ehkäistä vakavankin aivovamman.

Allaolevalla videolla näet, miten MIPS-teknologia kypärässä toimii. (jos video ei toimi, klikkaa tästä)


Uuden EQ3-mallin edeltäjä, EQ2 valittiin vuonna 2014 ruotsin vakuutusyhtiö Folksamin toimesta vuoden turvallisimmaksi kypärämalliksi. Tietysti uusinta mallia on paranneltu entisestään ja sen lisäksi, että se on turvakypärien huipulla, on se myös tyylikkään näköinen. Mä valitsin näistä itselleni tyypillisesti mustan sileäpintaisen kypärän, mutta vaihtoehtoina löytyy myös väreistä sininen ja ruskea sekä pintamateriaalina sileän lisäksi mikromokka. Uutuutena kypärästä on olemassa myös Lynx-malli, jonka niskassa on säätömahdollisuus yksilöllistä istuvuutta varten. Jokaiselle jotakin!

EQ3-kypärä on ihanan kevyt päässä, eikä se hiosta kovemmassakaan treenissä. En tietysti ole vielä päässyt kokeilemaan sitä kesäkuumalla, mutta ainakin reilusti plussan puolella olevassa maneesissa pää pysyi hyvin kuivana vaikka muuten lämmin tulikin. Kypärässä on myös erinomainen istuvuus - se istuu mun päähäni kuin nakutettu ja mun mielestä myös näyttää todella hyvältä. Hieman epäilin ensin kypärän sopivuutta omaan päähäni sen aavistuksen soikean mallin vuoksi, mutta turhaan. Ei lainkaan häpeä mun aiemmalle kypärälle ja pääsee varmasti satunnaiseen käyttöön ihan kotioloissakin – kiva vaihdella välillä kypärää ja saada toinen pesuun ja tuulettumaan!



Jos olet aikeissa hankkia uuden kypärän, voin ehdottomasti suositella tämän testaamista. Back On Track on mukana Tampereen Hevoset-messuilla kypäränsä kanssa, käy ihmeessä piipahtamassa osastolla kokeilemassa kypärää ja tutustumassa paikan päällä MIPS-turvajärjestelmän toimintaan. Back On Track EQ3-kypärän löydät messuilla E-hallista osastolta 410!



sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Rakastuin ruotsalaiseen

Usein oon jopa tosi turhautunut siihen, että mun monet hyvät ystävät asuu jossain ihan muualla kuin Suomessa pääkaupunkiseudulla. Toisaalta se antaa mulle hyvän syyn irtautua hetkeksi omasta arjesta kun saa matkustaa toiselle paikkakunnalle, tai kuten viime viikonloppuna, eri maahan!

Me tutustuttiin Rositan kanssa reilu vuosi sitten syksynä pidetyillä Blogiexpoilla Lahdessa. En edes oikein muista miten päädyttiin juttelemaan, mutta aika pian oltiin jo ehditty sopia treffit tulevalle keväälle ponikuvailujen merkeissä. Ja minä sain uuden ihanan ystävän. ♥

Viimeksi vierailin Ruotsissa Rositan luona viime kesänä, silloin käytiin Hestafoton Petran kanssa valokuvaamassa friisiori Rink van Hestegaardenia ja Rositaa sekä Fotografiskassa katsomassa hevosvalokuvanäyttelyä. Tämä oli sitä aikaa kun mulla oli kirjoitusinto aivan hukassa eikä koko reissusta tainnut tulla kirjoitettua sanaakaan. Tällä kertaa saatte reissusta hieman tekstiä ja reilun kasan kuvia!

Saavuin Stockholm Arlandalle seitsemältä perjantaiaamuna. Mua jännitti ihan hirveästi, koska olin päättänyt olla pihi ja seikkailla halvimmilla mahdollisilla julkisilla Tukholman pohjoispuolelta keskustan läpi etelään. Tehtiin sama viime kesänä Petran kanssa, mutta yksin matkaaminen vieraassa paikassa on aina yhtä jännittävää. En myöskään pidä lentämisestä, joten varmasti se jännitys tarttui myös loppumatkaan. Näppärä tyttö kun olen, löysin ennakkoluuloista huolimatta suoraa reittiä perille oikealle pääteasemalle, jolla Rosita oli mua vastassa.

Kun päästiin kämpille koomattiin luvattoman pitkä aika. Mulla oli takana suhteellisen rankka viikko kolmen kahdentoista tunnin työvuoron takia ja olinkin varoittanut Rositaa siitä, etten perjantaina välttämättä ole ihan täysissä vedoissa. Olinhan sentään herännyt sinäkin aamuna jo viideltä. Onneksi suunnitelmissa ei ollut päiväksi muuta kuin Rositan liikutushevosen Mutterin hoito; ainahan sitä tallilla jaksaa vähän väsyneenäkin käydä!

Päästiin liikkeelle vasta puolenpäivän jälkeen ja satuttiin tallille juuri maneesin lanauksen aikaan. Touhuiltiin sitten kaikkea muuta tallissa miltei kahteen saakka, jolloin lanauksen oli määrä olla valmis. Noh, traktori olikin sitten hajonnut kesken kaiken keskelle maneesia eikä siellä ratsastaminen tullut hieman säikyn hevosen kanssa kuuloonkaan. Päädyttiin sitten pyörimään hetkeksi ulkokentälle. Pohja ei kuitenkaan ollut kaikista ihanteellisin kunnolliselle treenille, joten Mutter sai tyytyä lyhyeen pääosin ravitreeniin ja mun hoitamiin loppukäynteihin. Tehtiin teille perjantain tallireissusta pieni videopostaus, kurkkaa tallimyday alta! (Jos video ei näy, klikkaa tästä)


Perjantai-ilta koomailtiin ansaitusti kämpillä ja käytiin "ajoissa" nukkumaan, sillä perjantaille kello oli asetettu herätykselle taas jo kukonlaulun aikaan. Rinkin luo!!

Mä en vaan kestä miten upeita talleja ja tiloja Ruotsissa on. Rinkin talli on kuin jostain sadusta, iso vanha tila linnan vieressä (kyllä, linnan!! Kuvitelkaa auringonlasku, prinsessamekko ja musta ori... Saatteko mielikuvasta kiinni? *sydänsilmäemoji*). Rosita ratsasti Rinkillä ensin hetken kentällä, jonka jälkeen oli tarkoitus lähteä käymään maastossa pieni lenkki. Jottei ihan patikkaretkelle tarvinnut lähteä, sain uljaaksi ratsukseni 21-vuotiaan FEI-valjakkoponi Bryggaren. Huikea tyyppi! Jos olit Sipoossa katsomassa valjakkokilpailuita viime kesänä, olet jopa saattanut nähdä kyseisen ponin tositoimissa.


Bryggaren kantoi mut rohkeasti satulatta Rinkin henkisenä tukena noin puolen tunnin mittaisen lenkin. Ei olisi kyllä ikinä uskonut että poni on jo 21-vuotias! Sen verran virkeä ja hyväkuntoinen tapaus.

Kun palattiin maastolenkiltä, sain mahdollisuuden itse kavuta hetkeksi Rinkin selkään.Turha varmaan sanoa, että saattoi päästä pieni jännäkakka ja tuntui täysin absurdilta ajatukselta päästä yhden somemaailman suosituimman hevosen kyytiin. Nuorukainen oli jo hyvin väsytetty kevyen koulutreenin ja maastolenkin jälkeen, ja se käyttäytyi esimerkillisesti kantaessaan tällaisen pienen ponitytön kentän ympäri loppuhölkät sekä käynnissä että ravissa. Tuollaisen jykevän friisin liikeemekaniikka on kyllä aivan eri maailmasta kuin minkään muun hevosen jolla olen koskaan ratsastanut. Pelkkä ravi on niin ilmavaa, että tuntuu melkein kuin istuisi pomppupallon päällä. En uskalla edes kuvitella millainen sen laukka on istua. Etenkin kun mulla oli vaikeuksia istua jo ison puoliverisen laukassa - ei mitään verrattuna friisin liikkeisiin!

Rink on kaikin puolin niin upea tapaus. Sen lisäksi, että se on henkeäsalpaavan komea kiiltävän mustan karvapeitteensä ja pitkän paksun harjansa kanssa, on sillä mitä suloisin luonne. Se on kuin koiranpentu, aina vailla huomiota ja rapsutuksia. Sellainen hyvän mielen hevonen, unelmien prinssi. ♥






Unelmien prinssi ♥

Lauantaina suunnattiin vielä tallin jälkeen Tukholman keskustaan pienelle shoppailureissulle. Mulle on aivan must päästä joka reissulla käymään Sephorassa ja jotenkin tuntuu että ruotsalaisilla on kaikessa parempi maku kuin suomalaisilla. Tai ainakin sellainen joka osuu paremmin yksiin oman tyylin kanssa. Aamun tallireissu verotti aikaa shoppailulta, sillä ruotsissa suurin osa kaupoista menee lauantaina kiinni jo viideltä. On meillä suomessa asiat hyvin kun viikonloppunakin saa shoppailla ainakin tunnin pidempään! Ei siis ehditty Sephorakäynnin lisäksi shoppailla mitenkään älyttömästi muissa kaupoissa, mikä oli ainakin oman kukkaroni kannalta vain hyvä asia. Muhun kun tuppaa välillä iskemään sellainen pieni shoppailuhulluus ja ostaminen saattaa lähteä jopa vähän käsistä. Kun löytää yhden kivan ja ehkä toisenkin, ei kolmannen ja neljännenkään tuotteen ostaminen tunnu enää miltään. Tämä on ilmiö jonka saatatte nähdä tapahtuvan myös esimerkiksi heppamessuilla - siksi yleensä välttelen sen ensimmäisenkään ostoksen tekemistä...!

Ennen kotiinlähtöä käytiin vielä pyörähtämässä tunnelmallisessa Haymarketissa herkkuleivillä ja viinilasillisella.  Mä kyllä viihdyn niin hyvin kaupungissa. Vaikka sisimmässäni mä olen aivan totaali landepaukku ja mun unelma olisi asua jossain keskellä ei mitään omalla pikkutilalla miljoonien eläinten ympäröimänä, on mussa myös se puoli, joka haaveilee asumisesta jossain isommassa kaupungissa. Sellainen unelmaelämä, jossa kuvittelen itseni esimerkiksi Gossip Girlin Blairiksi, asumassa jossain ihanassa kattohuoneistossa kaupungin keskellä, viettäen aikaa ystävieni kanssa tunnelmallisissa kahviloissa ja shoppaillen merkkivaateliikkeissä. Aika kaukaiset unelmat noin niinkuin toteutumisen kannalta, mutta hyvähän se on olla unelmia ja kun niitä on kaksi täysin erilaista, on todennäköisyys siitä että edes toinen osittain toteutuu paljon suurempi. Haaveilu on ihanaa!


Rentsun lauantai-illan ja hyvin nukutun yön jälkeen oli ihana herätä uuteen tallipäivään. Sunnuntaille oli nimittäin suunnitelmissa dressagetreeniä Mutterin kanssa ja tällä kertaa mäkin pääsisin testailemaan tätä valkoista unelmaa ihan kunnolla! Lähdettiin tallia kohti joskus ennen puoltapäivää, jotta saisi toimia kaikessa rauhassa. Illaksi ei ollut mitään suunnitelmia, mutta kun koneella ja muistikorteilla odotti jo valmiiksi kasoittain kuvia ja videopätkiä editoitavaksi, oli ajatus siitä että illalla saisi rauhassa istua sohvalla käyden niitä läpi suhteellisen houkutteleva.

Ruotsissa on tapana suurimmalla osalla talleista, että omistaja siivoaa hevosensa karsinan päivittäin itse ja laittaa heinät valmiiksi pusseihin seuraavaa päivää varten. Meillä on ollut tämä suhteellisen sama systeemi edellisellä tallilla ja itse ainakin tykkään kyseisestä toimintamallista. Yhden (tai edes kahden) karsinan siivoaminen päivässä ei montaa minuuttia vie ja pysyy itse hyvin perillä siitä, mitä poni on karsinassaan yön/päivän aikana puuhaillut. Rosita halusi treenata Mutterin letittämistä ja päätti tehdä hevoselle sykeröt kuvia varten, joten mä päätin siivota karsinat sillä välin. Mutterilla on karsinanaapurina ja tarhakaverina saman omistajan eläkkeellä oleva pohjoisruotsinhevosruuna, jonka karsinan siivous kuuluu diiliin. Kahden hevosen karsinat oli perfektionistin mittapuulla hyvin siivottu siinä ajassa, kun Rosita loihti ratsulleen tyylikkäät sykeröt niskaan.

Maneesissa Rosita ratsasti Mutterin ensin lyhyesti, jonka jälkeen mä sain kavuta kyytiin. Aloitin treenin ihan vain keventelemällä suurella pääty-ympyrällä ja taivuttelemalla hevosta. Mun tarvitsee aina ottaa oma aikani alkuun siinä, että taas löydän oikean tyylin ratsastaa yli 20cm korkeampaa hevosta kuin millä mä olen päivittäin tottunut menemään. Pelkästään selässä istuminen tuntuu niin erilaiselta, puhumattakaan liikkeistä. Hevosen kokoisia kaviokkaita on siinä mielessä helpompi ratsastaa kuin ponieläimiä, että niiden liikkeet on huomattavasti hitaampia. Koska yksi raviaskel on paljon ponin raviaskelta isompi, ehtii sen aikana miettimään huomattavasti enemmän omia liikkeitään. Siinä missä ponilla se oikea hetki avuille meni jo, voit hevosen kanssa rauhassa pohtia seuraavaa siirtoa. Huomasinkin alkuun olevani hieman liian nopea avuissani ja Mutter oli hieman ihmeissään selässä keikkuvasta tyypistä. Löysin kuitenkin melko pian taas oikean tyylin ja pääsin vaikuttamaan hevoseen. Mutter on aivan uskomattoman hyvin perusratsastettu hevonen - se on herkkä, eteenpäinpyrkivä ja tasainen. Kaikin puolin täydellinen ratsu!

Rositaa hymyilytti, kun kuulemma kehuin juuri kaikkia niitä osa-alueita Mutterissa, joiden kanssa sillä on vielä ollut muutama kuukausi takaperin suuria vaikeuksia. Mutter on viisitoistavuotias PRE-puoliveriristeytys, jonka ratsutuksen Rosita on aloittanut viime syksynä. Silloin ruuna on ollut pidemmän aikaa lähinnä oloneuvoksena ja Rosita on saanut aloittaa hevosen kanssa ihan peruskunnon rakentamisesta. Kannattaa käydä lukemassa Mutterin kehityksestä Rositan omasta blogista, hevosessa on tapahtunut ihan huikea muutos puolen vuoden aikana!

Itse lähinnä testailin hevosen perusnappuloita ratsastaessani. Taivuttelin, tein siirtymisiä ja pohkeenväistöjä ja loppuun ravattiin pitkin ohjin rennosti eteen. En voinut olla hymyilemättä tämän herrasmiesruunan selässä. Sillä ratsastaminen oli niin vaivatonta, että jopa minä tunsin hetken aikaa olevani oikeasti jopa ihan kohtuuhyvä ratsastaja. Ne jotka väittävät, etteivät pidä koulutuuppauksesta, eivät ole koskaan ratsastaneet oikeasti hyvällä hevosella!












Lauantai-ilta kului melko pitkälti tietokoneen ääressä ja juoruillessa. On ihanaa kun on sellainen ystävä, jonka kanssa voi puhua kirjaimellisesti ihan kaikesta. Tuntui erittäin haikealta pakata seuraavana aamuna kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnata lentokentälle. Miksi mä löydän aina sellaisia ystäviä, jotka asuu satojen kilometrien päässä?

Kotimatka sujui todella leppoisasti. Istuin junassa ja luin kirjaa, löysin oikeaan bussiin ja selvisin oikeaan terminaaliin lentokentällä. Mä en vain tiedä mikä mussa on, että sekä meno-, että paluumatkalla jouduin "satunnaisen tarkastuksen" kohteeksi ja mun laukuistani otettiin pyyhkäisynäyte. Eikä ollut ensimmäinen reissu kun näin oli. Yleensä mä olen yhdistänyt sen mun kameralaukkuun, mutta tällä kertaa mulla ei ollut edes koko kameraa mukana. Kai se sitten liittyy jotenkin mun ulkonäköön tai olemukseen....?

Kone kotiinpäin oli puolisen tuntia myöhässä, mutta onneksi mulla ei ollut kiire mihinkään. Kotiin päin menossa ja loppupäivälle suunnitelmissa vain tallilla käynti. On muuten aina yhtä ihanaa palata tutulle kotitallille ja hypätä tuttuun ja turvalliseen ponin selkään. Ponillakin tuntui olleen vähän ikävä, ainakin sen verran innokkaana se mua tervehti kun tarhalle kävelin. ♥


Postauksen kuvien © Rosita Dahlberg