tiistai 11. joulukuuta 2018

Lomastressi

Kun olin pieni, me käytiin joka vuosi jossain aurinkolomalla. Vähintään kaksi viikkoa vuodenvaihteessa jossain ihanassa lomakohteessa auringon alla ja kummasti jaksoi taas odottaa kesälomaa. Tietysti matkustaminen on reilusti vähentynyt sen myötä, että on itse alkanut maksaa oman elämisensä ja on itse vastuussa myös lomamatkojen kustannuksista. Eikä ponin hankkiminen millään lailla edesauttanut asiaa.


Mä olen viimeksi ollut lomareissussa kesällä 2015, vain muutama kuukausi ennen Goldin ostoa. Silloin käytiin kahdeksan päivän kaupunkilomalla New Yorkissa ja se oli aivan ihanaa! Sen jälkeenkin on toki tullut reissattua melkein joka vuosi, mutta ne reissut on rajoittuneet lähinnä työmatkoihin ja lyhyihin Ruotsi-visiitteihin.

Koska tässä on kolmen ja puolen vuoden matkat kirittävänä, päätettiinkin sitten repäistä oikein kunnolla ja ostettiin lennot Australiaan. Joo, ei sen pidemmälle sentään! Koska lähdetään melkein toiselle puolelle maapalloa ja matkustusaika on jo niin pitkä, lomaillaan sitten kerralla kunnolla kolme viikkoa putkeen. Miten ihmeessä mä osaan lomailla niin pitkän ajan ilman mitään velvollisuuksia? Kun on tottunut olemaan menossa aamusta iltaan ja käytännössä asunut tallilla ja töissä, vain käyden kotona nukkumassa, tuntuu jopa vähän pelottavalta olla kolme viikkoa tekemättä mitään. Tai no, tullaanhan me tekemään ja paljonkin, mutta että voin vain keskittyä itseeni ja omaan menemiseeni, eikä tarvitse miettiä ponin ja koiran hoitoa tai työaikatauluja. Kuulostaa uskomattomalta.

Lomastressi iskee poikkeuksetta aina reissuun lähtiessä. Pitää muistaa pakata sitä ja tätä ja hankkia tuota ennen lähtöä. Sen lisäksi saan nyt stressata sekä koiran, että hevosen hoidosta kolmen viikon ajalta. Koska olenhan korvaamaton, niin kuka ihme niistä osaa pitää yhtä hyvää huolta kuin minä koko sen pitkän ajan? Ja tietysti mun muruset vaatii ekstrahyvää huolenpitoa myös mun poissaollessa!

Goldin ottaa hoidettavakseen maailman paras Sinna ja tietysti Nella käy kuten normaalistikin. Onko silloin liian kontrollifriikki kun täysin tutuillekin ihmisille, jotka on hoitaneet ponin itsenäisesti ainakin sen miljoona kertaa, kirjoittaa muutaman a4-mittaisen muistilistan?


Mä teen viikkojen aikana tosi paljon kaikkea sellaista, mikä ei ehkä yhden tai pari kertaa viikossa käyvän silmiin niin näy. Järjestelen tavaroita ja kaappeja, otan ullakolta loimihyllyyn kauteen sopivia loimia, siivoan tarpeettomia välineitä ja varusteita varastoon, pesen kippoja, kuppeja ja varusteita, siivoan tarhaa jne. Sellaista pikkupuuhaa, mitä touhuan ponin päivittäisen hoidon ohella, jotta kaikki sujuisi arkena sulavammin. Kaikki nämä extra-askareet pitäisi nyt yrittää muistaa laittaa ylös Sinnaa ja Nellaa varten. Tietysti on myös paljon sellaista turhaa puuhaa, joiden tekemättä jättäminen ei kolmessa viikossa saa katastrofia aikaiseksi, joten yritän pitää listan lyhyenä ja ytimekkäänä. En voi vaatia ponia vapaaehtoisesti hoitamaan lupautuneilta täysin samoja asioita kuin itseltäni, sillä saatan olla välillä myös hieman turhan kohtuuton itseänikin kohtaan tiettyjen tekemisten suhteen.

Yritän tehdä niin paljon valmiiksi näitä viikkoja varten kuin suinkaan voin. Pitää ainakin muistaa kaivaa paksumpia loimia hyllyyn, katsoa että ruokaa on edes suunnilleen tarpeeksi ja että kaapista löytyy kaikki tarpeelliset varusteet puhtaana. Täytyisi ehkä myös vielä hieman siistiä ponin tukkaa ensi vuoden ensimmäistä maajoukkueleiriä varten, se on niin lomalaisen näköinen nyt ettei sitä kyllä kehtaa viedä ihmisten ilmoille tuon näköisenä. No, onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa ennen reissua..!

Saa kyllä olla onnellinen siitä kun on löytänyt tiimiinsä niin huippuja ja luotettavia tyyppejä, että uskaltaa jättää kalleimman aarteensa heidän huomaansa melkein kuukaudeksi. Tiedän, että poni hoidetaan satavarmasti paremmin kuin hyvin ja ehkä itsekin selviän hengissä ja saatan tulla takaisin jopa hieman levänneempänä ja energisempänä. Tai no, en tiedä tarviinko hirveästi enää energiaa lisää, kun nyt jo joutuu miettiä mihin kaikkeen sitä purkaisi ja tunnit loppuu vuorokaudesta kesken. Ainakin levänneenä ja varmasti ruskettuneena!

Kuvien © Wilma Sorjonen


 

lauantai 8. joulukuuta 2018

Jälleen klinikalla ponin kanssa

Mä en koe olevani hevosenomistajana mikään kovin stressiherkkä, enkä todellakaan pidä Goldia pumpulissa vaikka se hieno kisaponi onkin. Me samoillaan metsissä, riehutaan irti maneesissa, laukataan täysiä pellolla, käydään seikkailuilla kaupungissa ja eletään sellaista kivaa huoletonta elämää. Tykkään, että poni saa olla poni - se saa laiduntaa laumassa tai ainakin kaverin kanssa kesät ja mielellään antaisin sen myös tarhata kaverin kanssa. Meillä kuitenkin on ollut niin huonoa tuuria nyt kaverikokelaiden kanssa, etten uskalla enää toistaiseksi kokeilla ponia uuden kaverin kanssa. Viimeisin ystävä näytti sopivan Goldille loistavasti; koko kesä laitumella sulassa sovussa ja loppukesästä myös puolipäivää tarhaillen yhdessä. Syksyn tullen kuitenkin tapahtui jotain, onko kyse sitten tiineen tamman hormonimyrkystä vai mistä, mutta parhaista kavereista tulikin vihamiehiä ja Goldi sai muutamana iltana todella pahasti runtua tarhakaveriltaan.

Kun tulin talliin yhtenä iltana seisoi Goldi karsinassa toinen takajalka aivan tukkina ja pian sainkin kuulla että tytöt oli erotettu toisistaan sen jälkeen, kun tarhakaveri oli ahdistanut Goldin nurkkaan ja potkinut tätä oikein antaumuksella. Ei muuta kuin poni jälleen omaan yksiöön ja klinikka-aikaa varailemaan. Luojan kiitos kintereeseen oli tullut ainoastaan pientä mustelmaa ja pehmytkudosvauriota ja ontuminenkin meni muutamassa päivässä ohi. Etujalan vuohisessa olleesta pienestä patista tutkinut eläinlääkäri ei ollut huolissaan ja poni kaikin puolin muuten hyvässä kunnossa pieniä lihasjumeja lukuunottamatta.

Syksyn edetessä jalassa ollut pahkura kuitenkin jatkoi kasvamistaan ja muuttui pehmeähköstä kivikovaksi. Olin melkein satavarma, että kyseessä on iskusta aiheutunut luuliika, mutta tietysti kun lauseessa on mukana sana "melkein" varasin kuitenkin varuiksi ajan klinikalle tutkimuksiin. Poni ei ole hetkeäkään oireillut pahkuran takia, eikä se ollut sellaisessa kohtaa että olisin kovin huolissani ollut - kuitenkaan koskaan ei voi olla liian varma kun kyseessä on raskaassa treenissä oleva kilpaponi.



Niinpä keskiviikkona suunnattiin jälleen klinikalle ponin kanssa. Oon kyllä niin onnellinen meidän Team Goldista ja siitä miten puhalletaan yhteen hiileen - tiiminä hoidetaan poni niin hyvässä kuin pahassa ja sain Jonnan kuskiksi ja tueksi tälläkin kertaa. 

Mä olin jopa niin varma luuliiasta, että saattoi sydän kivuta muutaman sentin lähemmäksi kurkkua kun röntgenkuvissa ei näkynytkään pahkuran kohdalla mitään poikkeavaa. Päin vastoin vuohisnivelen alue oli erittäin siistin näköinen. Tavallaan hyvä juttu, mutta mikä ihme se sitten olisi? Kova kuin luu, ei arista puristettaessa tai painettaessa, ei lämpöä, ei mitään reaktiota. Ultraäänitutkimus yllätti myös tutkineen eläinlääkärin; pahkura sisälsi kirkasta nestettä. Se on siis voimakkaasti koteloitunut nestepatti, joka todennäköisimmin on aiheutunut kovasta iskusta omalla takakaviolla ponin kyykätessä kaverilta sadelleita iskuja karkuun.

Tässä nestepatti ennen puhkaisua.


Pahkura puhkaistiin, tyhjennettiin ja siihen piikitettiin kortisonia ja antibioottia ehkäisemään mahdolliset tulehdukset ja rauhoittamaan ympäröivää kudosta. Poni sa myös rokotteen, joten luonnollisesti käynnistä määräytyi viikon verran kevyempää treeniä. Kaksi ensimmäistä päivää poni joutui lepäämään jalka paketoituna karsinassa, jottei piikitetty kohta pääsisi kastumaan ja likaantumaan. Kyseessä kuitenkin toimenpide niin lähellä niveltä, ettei oteta sen kanssa mitään riskejä. Nyt vielä muutama päivä kävelyliikunnalla maasta tai selästä käsin ja ensi viikon puolivälissä takaisin normaaliin treeniin.

Goldi selvisi koko reissusta ilman rauhoitteita ja oli niin hyväkäytöksinen klinikalla että saa olla taas ylpeä. Ympäri rullaileva röntgenlaite ei saanut edes huomiota kiinnitettyä, ultrassa poni lähes torkkui ja jopa ikävimmässä pahkuran tyhjennysvaiheessa riitti pelkkä kevyt huulipuristin. En usko että poni olisi välttämättä edes tarvinnut huulipuristinta, mutta tietysti mielummin otetaan varman päälle ettei kukaan vahingon sattuessa riko itseään. Niinpä Goldi sai palkaksi hienosta käytöksestä syödä heinää koko kotimatkan! Melko poikkeuksellinen kotimatka klinikalta ;)

Nyt voi taas suunnata katseen kohti ensi kautta kepein mielin. Ollaan just niin tyypillisiä ponimammoja, että oltaisi kuitenkin nähty koko ajan jalassa jotain epämääräisyyttä ja pohdittu jos vaurio onkin isompi. Aina parempi tutkia mielummin turhaan, kuin odottaa jotain isompaa remonttia ennen kuin toimii. Nestepatti saattaa eläinlääkärin mukaan uusia kun kudos sen ympärillä on ehtinyt jo venyä jonkun verran. Siitä ei kuitenkaan ole muuta kuin kosmeettista haittaa, sillä se sijaitsee sellaisessa paikassa ettei se pääse painamaan niveliä tai jänteitä.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Varmin tapa ennaltaehkäistä yleisimmät vammat

Jokainen joka on joskus elämässään urheillut varmasti tietää, että verryttely ja lihasten lämmittely ennen urheilusuoritusta on erittäin tärkeää. Se valmistelee hevosen tulevaan suoritukseen ja ennaltaehkäisee lukuisien rasitusperäisten vammojen syntymisen ja jo olemassaolevien pienten kremppojen oireilun. Ennen juoksulenkkiä jalkojen lihakset lämmitetään lyhyin venytyksin ja salitreeniä edeltää verryttelevä pieni hölkkä tai muu kevyt aerobinen harjoittelu. Myös hevosen lihaksiston verryttely ennen treeniä on varmin tapa ennaltaehkäistä yleisimmät ratsastuksesta aiheutuvat vammat; kuten jännevammat, rasitusvammat ja lihasrevähtymät. Alkuverryttelyt sovelletaan aina kullekin hevoselle sopiviksi, sillä siinä missä toiselle parasta on puolipitkin ohjin lönköttely puolen tunnin ajan, täytyy toisen kanssa ottaa jo melko pian ohjia lyhyemmäksi ja keskittyä taivuttelemaan. Muutama yhteinen seikka pätee kuitenkin jokaisen hevosen verryttelyyn.


1. Alkukäynnit. Koskaan ei voi kävellä liikaa. Oli kyseessä sitten vasta ratsunuraansa aloitteleva, täydessä kisakunnossa oleva tai jo eläkeikää hipova ratsu, on kävely ennen varsinaista ratsastusta aina paras keino saada lihakset heräilemään, veri kiertämään ja nivelnesteet liikkeelle. Käynti on riittävän matalatempoista ja rauhallista jotta se ei aiheuta liiallista kuormitusta kylmille lihaksille, mutta silti erittäin tehokasta. Se, onko kävely hyvä suorittaa maastakäsin vai selässä, on monia eriäviä mielipiteitä. Mä yleensä kävelen Goldin kanssa ensin maastakäsin 5-15 minuuttia, jonka jälkeen vielä selästä käsin saman verran niin, että alkukäyntejä kertyy yhteensä vähintään 20 minuuttia. Selkään noustessa otan yleensä heti ohjia hieman tuntumalle niin, että saan ponia venyttämään eteen alas ja ottamaan selkälihaksia käyttöön jo alkukäynneissä. Selästä käsin varmistan myös heti että poni on reipas ja vastaa pohjeapuihin, silloin ei enää löntystellä vaan aletaan pikkuhiljaa töihin!

2. Kevyt ravi. Kun hevonen on kävelty kunnolla maasta- tai selästäkäsin on aika lisätä vaihteita. Verryttelyravissa hevosen isommat lihakset toimivat suuremmalla liikemekaniikalla kuin käynnissä ja täten lämpiävät vielä tehokkaammin. Kevyt ravi antaa harjoitusravia paremmin hevosen selälle tilaa liikkua ja kannustaa hevosia liikkumaan vapaammin eteen kuin alas istuttaessa. Tässä vaiheessa en vielä kerää ohjia ihan lyhyeksi, mutta saatan jo hieman nostaa turpaa ylemmäs. Ravissa haluan ponin olevan heti reippaana ja liikkuvan omalla moottorilla eteen. Kun tässä vaiheessa jo varmistaa ponin olevan työskentelymoodissa ja ajatus on eteen, ei tarvitse enää varsinaisessa treenissä kokoaikaa keskittyä eteenpäinvieviin apuihin. Alkuravien aikana on hyvä myös aloittaa ponin jumppailu jo taivutteluilla ja loivilla väistöillä.


3. Laukkaa kevyessä istunnassa. Tämä vaihe on meillä käytössä Goldilla, sillä sen diesel-mallin moottori käynnistyy yleensä kunnolla vasta avaavan laukan jälkeen. Toki sen kanssa voi hyvin alkaa työskentelemään jo reippaiden alkuravien jälkeen, mutta silloin ponilla kestää yleensä pidemmän aikaa lämmetä työskentelylle. Ennen treenaamisen aloittamista laukataan siis yleensä muutama kierros kevyessä istunnassa maneesin ympäri reipastempoista laukkaa. Pitkillä sivuilla jopa vielä hieman reippaammin vieden eteen. Tämä verryttää ponin kropan viimeisetkin lihakset ja käynnistää takapään moottorin kunnolla. Yleensä Goldi alkaa tässä verryttelyvaiheessa viimeistään päristä tyytyväisenä.

Tämä alkuverryttelymalli on meillä käytössä ponilla lähes poikkeuksetta aina, oli edessä sitten sileäntreeni, estevalmennus tai kilpailut. Yhteensä alkuverryttelyyn on hyvä käyttää aikaa 15-30minuuttia, meillä menee yleensä lähemmäs sitä puolituntista käynteineen ja laukkoineen. Alkuverryttelyn jälkeen annan ponin kävellä vielä muutaman minuutin ennen kuin aloitan varsinaisen työskentelyn - hengähdystaukoja on hyvä muistaa pitää myös treenin lomassa.

Kuvien © Wilma Sorjonen



lauantai 24. marraskuuta 2018

Mitä kuuluu, Goldi?

Koskahan sitä on viimeksi tullut kirjoitettua ihan rehellisesti pelkkää kuulumispostausta? Aina on jokin aihe tai tapahtuma josta on ehdottomasti halunnut päästä kertomaan, ja myönnän että mä olen ollut tosi huono kertomaan ihan arkisista asioista. Jos sitä koittaisi hiljalleen kunnostautua silläkin alalla?

Meillä on ollut aivan huikea syksy. Helsinki Horse Shown jälkeen poni on yleensä saanut jäädä syyslomalle. Tänä vuonna kuitenkin jatkettiin vielä treenejä muutaman viikon ajan ja tyttöjen kisakausi 2018 päättyi vasta hallimestaruuksiin. Eikä mihinkään muuhun kuin ansaittuun kultamitaliin! Poni ei ollut ihan täydessä vireessä enää, lieneekö pitkä kausi painanut jo päälle, mutta suoritti silti mestaruusradan parhaiten kaikista poneista. Vain yksi harmiton stiplu perusradan ensimmäiselle esteelle, josta sisuuntuneena täysin puhtaasti loppurata läpi. Uskomattoman hieno kauden päätös!


Hallimestaruuksista lähtien poni on ollut hyppylomalla. Me ollaan silti treenailtu sileällä ihan normaaliin tahtiin, ja Sinna osallistuikin ponilla mestaruuksia edeltävänä viikonloppuna jälleen Antonio Do Valen kouluvalmennuksiin. Tällä kertaa meidän dressagevelho sai ratsastaa valmennuksessa molempina päivinä, sillä koin että poni hyötyy siitä enemmän kuin siitä että mä käyn keikkumassa toisena päivänä selässä yrittämässä - tässäkin tapauksessa opin kuitenkin paljon jo pelkästään seuraamalla valmennusta. Poni oli jälleen yksi Antonion suosikeista koko viikonlopulta - on se vaan niin hieno ♥

Sinna on saanut treenailla ponin kanssa nyt poikkeuksellisen paljon myös Antonion valmennusten jälkeen, sillä viime viikonloppuna tytöt osallistuivat meidän omalla tallilla järjestettyihin rataharjoituksiin. Poni on ollut viime viikkoon asti tosi hyvässä moodissa ja sillä on ollut treenien suhteen hyvä draivi päällä. Goldi on tehnyt todella mielellään, liikkunut reippaasti ja sen kanssa on ollut tosi kiva työskennellä koko syksyn. Nyt viime viikon aikana sillä alkoi kuitenkin selvästi kiristyä käsijarru päälle. Se edelleen teki nöyrästi mitä siltä pyysi ja alkoi työskennellä loppua kohden taas aivan loistavasti, mutta se ei enää tuntunut omalta itseltään. Viimeinen niitti tulikin sitten koulurataharjoituksissa, joissa Sinna ratsasti Goldilla Helppo B: KN Special-ohjelman. Poni oli jo verryttelyssä tahmea, eikä oikein halunnut käynnistyä. Sama meno jatkui radalla, vaikka Sinna toisen kierroksen ratsastikin vielä raippa kädessä.

Okei, kuulostaapa dramaattiselta. Ei poni mitenkään älyttömän huono ollut, se suoritti ihan kivan tasaisesti saaden seiskojakin, mutta kun sitä tietää minkälainen se normaalisti on. Goldi jäi todella pahasti pohkeen taakse, ihan sama mitä teki. Se vaan puksutti tasaisen varmasti eteenpäin sinne minne sen ohjasi, mutta siihen se sitten jäikin. Tuomari kommentoi ponin olevan oikein kivan näköinen ja liikkuvankin tosi nätisti, kunhan sen saisi ratsastettua paremmin pohkeen eteen. Niin, ehkä ensi kerralla sitten.

Mä uskon että tämä oli nyt ponin tapa kertoa että se on loman tarpeessa. Toisaalta sillä osittain varmasti johtui jäkittäminen kiimastakin, kun meidän talliin viime viikolla muutti uusi ori, mutta silti päätin heti rataharjoitusten jälkeen jättää ponin lomalle. Se nyt on saanut koko viikon vain kävellä ja ottaa rennosti. Mä en ole käynyt lainkaan sen selässä, enkä ole vaatinut siltä mitään sen kummempaa, kuin mun perässä narun päässä kulkemista. G on ollut oikein hyväntuulinen ja erittäin huomionhakuinen tällä viikolla, niinpä me ollaan käytetty se normaalisti treeniin ja varustamiseen menevä aika tällä viikolla rapsutteluun ja hemmotteluun. Mun mielestä on tosi tärkeetä muistaa myös viettää aikaa maastakäsin hevosen kanssa. Se vahvistaa ihmisen ja ponin välistä suhdetta ja lisää luottamusta - ja se näkyy myös ratsailla.

Eilen Nella ratsasti ponin rennosti ilman satulaa ja se oli ollut todella energinen. Goldi on poni joka todella tarvitsee välillä myös niitä lepopäiviä ja pidempiä taukoja treeniin. Ei se vaadi kuin muutaman päivän verran jotain muuta ajateltavaa, niin alla on taas ihan uusi poni. Viikonlopun ajan poni saa vielä maastoilla ja ensi viikolla palataan sitten takaisin treeniin. Syksy on aina vähän haastavaa aikaa, kun on niin pimeää koko ajan ja joko liian märkää tai jäistä maastoiluun. Niinpä sitä tulee vähän jopa huomaamatta tehtyä liikaa treenejä kiertäen kehää maneesissa - pitäisi yrittää tosissaan pitää kiinni siitä että kävisi vähintään sen kerran viikossa maastoilemassa ihan joka viikko. Maneesi on siitä ikävä kun sinne eksyy vähän huomaamatta aina kun on tippaakaan surkeampi keli...

© Wilma Sorjonen

Goldi saa pitää treenilomia useamman kerran vuodessa, koska tottakai me halutaan että tekeminen on myös ponin kannalta kivaa. Se on niin hyväsydäminen, että tekee mitä pyydetään vaikka olisikin itse aivan kyllästynyt. Sen takia on todella tärkeää omistajana tunnistaa hevosen mielialat ja muistaa antaa sille myös aikaa sulatella kaikkea oppimaansa. Ei mekään jakseta treenata tai tehdä töitä täysillä vuoden ympäri - miksi hevosen pitäisi? Kisakaudella treeniloma ei ole täysin vapaata kuten nyt, mutta silloin keskitytään maastoilemaan ja tekemään treenit jossain muualla kuin kentällä tai maneesissa. Nyt toivotaan että maahan sataisi pian peittävä lumikerros niin maastoissakin pystyy taas menemään useammin!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Löysin elämääni parhaimman hevosystävän

Paljon mahtuu kolmeen vuoteen. Iloa, rakkautta, surua, epäonnistumisia, epätoivoa, tavoitteita ja onnistumisia. Kolme vuotta sitten musta tuli pienen kuusivuotiaan ponineidin onnellinen omistaja. Se on kummallinen tunne kun tiedät, että nyt on se hetki - tämä on se hevonen, josta en vielä voi päästää irti.

Mun ja Goldin yhteinen taival alkoi jo paljon ennen sitä, kun siitä tuli mun ikiomani. Goldi oli vasta nelivuotias, kun poni ensimmäisen kerran jäi mun mieleeni sen tullessa Erikalle ylläpitoon. Seurasin sen elämää Erikan blogin kautta ja ensimmäistä kertaa pääsin tapaamaan ponin Vermon kansallisessa poninäyttelyssä elokuussa 2013. Siitä puolen vuoden päästä hyppäsin ensimmäistä kertaa ponin selkään ja siitä meidän yhteinen taival käynnistyikin. Aloin liikuttelemaan Goldia satunnaisesti Erikan pyynnöstä keväällä 2014 ja kesän kynnyksellä siitä jo tuli mun puoliylläpitoponi. Meillä oli aivan huikean hauska kesä Erikan ja silloisten tallikavereiden kanssa. Voisin jopa sanoa että se oli yksi parhaimpia kesiä mitä mulla on tähän mennessä ollut. Löysin elämääni parhaimman hevosystävän mitä toivoa saattaa ja sen mukana myös erittäin läheisen ystävän.

Niin päteä pikku-Goldi kesällä 2014 ♥ © Erika

Sänkkärillä 2014, viimeisiä kertoja ponin selässä ennen kuin se lähti Nellalle. © Eeva Laakso

Syksyllä 2014 Goldille etsittiin mun kaveriksi toista puoliylläpitäjää tai mahdollisesti jopa kotia, johon poni voisi lähteä hetkeksi aikaa täysylläpitoon. Ehdokkaita läpikäydessä löytyi ponille niin huippu ylläpitokoti, ettei tosikaan. Se lähtisi 11-vuotiaalle tytölle treeniin ja kisaukseen tavoitteena startata ensi kaudella jo 80-90cm esteitä. Se 11-vuotias tyttö oli Nella.

Vaikka poni olikin vuoden toisessa kodissa, seurattiin me tiiviisti sen treenejä ja kisoja. Oltiin aina mahdollisuuden tullen kisakatsomossa kannustamassa ponia ja tyttöä. En unohda miten noloa se Nellan mielestä alkuun oli, kun me tsempattiin tyttöjä aina radalla. Nykyään se kai on jo tottunut siihen että mä kiljun aina. Ainakin oli HIHSissä ihmetellyt miksi olin niin hiljaa kun heti ei kuulunut huraahuutoja hyvän radan jälkeen, heh!

Kun tyttöjen ensimmäinen kisakausi alkoi lähentyä loppuaan, alkoi Erika puhua ponin myynnistä. En edes oikeastaan tiedä miten se siihen meni, mutta aika pian mä olin päättänyt että jos Goldin joku ostaa, olisi se joku minä. Ei se ihan helppoa ollut tuoda kotiväelle läpi ehdotus poninostosta. Olin tuttuun tapaani varautunut jo alkuun niin tarkoilla budjettilaskelmilla, suunnitelmilla ja perusteluilla, ettei äidillä ja poikaystävällä paljoa ollut asiaan enää sanomista. Niinpä lokakuun 28. päivä 2015 mä allekirjoitin ostosopimuksen ja omistajanvaihdosilmoituksen mun omasta ponista.

© Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Jo samana keskiviikkoiltana suunnattiin Goldin silloiselle kotitallille pakkailemaan kamoja Erikan kanssa - ponin mä hain kotiin lauantaina. On aivan sanoninkuvailemattoman uskomaton ja upea tunne talutella ikiomaa ponia uudella kotitallillaan. Saatoin hymyillä kuin naantalin aurinko seuraavat viikot - mun unelma oli käynyt toteen. 

Kolmessa vuodessa poni on kehittynyt sekä henkisesti että fyysisesti huimasti ja kasvattanut myös mua. Luonnollisesti ponissa oli mulle tullessa ratsain huomattavissa, että sillä oli kuluneen vuoden pääsääntöisesti ratsastanut nuori tyttö. Se oli vähän hidas pohkeelle ja tuli tuntumalle mielummin ylöspäin, kuin sitä vasten. Huomasi, ettei kouluvääntö ollut enää ihan ponin lempihommia, olihan se päässyt nyt kunnon estetreenin makuun!

Se, mitä Goldi tänä päivänä on, on kaikkea muuta kuin pieni ja pyöreä ponineiti. Se on atleettinen, erittäin työmotivoitunut ja aivan täydellinen treenikumppani. Tuntuu siltä, että se on päivä päivältä vain parempi ja parempi - vielä näin kolmenkin vuoden jälkeen jaksan huokailla kuinka upea se onkaan.

© Kiia Kuokka

© Kiia Kuokka


Vaikka tiesin ostaneeni hyvän ponin, en osannut ostovaiheessa kuvitellakaan meidän olevan sen kanssa jo kolmen vuoden päästä tässä. Mun omistuksessa poni on voittanut Poniderbyn 2016, Ponicupin 2017 ja johtanut samaista kisaa aivan viimemetreille asti tänä vuonna ja osallistunut elämänsä ensimmäistä kertaa vain yhdeksänvuotiaana isojen ponien SM-kilpailuihin napaten sieltä heti mukaansa pronssimitalin. Poni on suorittanut tasaisesti tuoden kotiin kisareissuilta lukuisia ja lukuisia sijoituksia ja palkintoja. Nyt se on A-maajoukkuevalmennettavissa ja ensi vuonna tavoitteet asetettu entistä korkeammalle.

Saa nähdä missä ollaan ensi vuonna tähän aikaan. ♥

lauantai 20. lokakuuta 2018

#mylittlepony

Tämän vuoden ehdottomasti panostetuin ja odotetuin ohjelmanumero Helsinki International Horse Showssa oli Lasten matineassa käyty ponien Fancy Dress. Kymmenen toinen toistaan taitavampaa paria kekseliäissä asuissa avasi lauantaiaamun Lasten matinean vauhdilla ja jännittävillä käänteillä. Areenalla nähtiin muunmuassa poliisin ja rosvon hurja takaa-ajo, prinssin ja prinsessan herkkä rakkaustarina ja hurjat lohikäärmeet keijuratsastajineen.

Ne jotka ovat seuranneet meitä Instagramissa eivät ehkä yllättyneet Team Goldin pukuvalinnasta, #mylittlepony kun koristaa melkein jokaista julkaistua kuvaa. Kun puhutaan pukuratsastuksesta ja mahdollisesta nopeus- sekä pukukisan voitosta, mennään me aina kaikki tai ei mitään-motolla mukaan. Niinpä tähänkin luokkaan panostettiin reilusti jo viikkoja ennen H-hetkeä hankkimalla oikeanlaiset rekvisiitat.

Ponien jouhet värjättiin Hestafoton yksisarvisprojektista inspiroituneena värjättiin ponien jouhet ihmisten hiuksille tarkoitetuilla suoraväreillä. Väri kuluu pois jouhista ajan myötä ja ahkerasti pesemällä, mutta eipä se haittaa että ratsastelee muutaman kuukauden My Little Ponylla ihan kotitallillakin. Väriä ei levitetty ihan jouhien juureen asti jottei väriaine olisi kosketuksissa ponien ihon kanssa - ihan vain varmuuden vuoksi. Goldi ja Star oli värjäyssuojineen niin uskomattoman kiltisti koko värjäyksen ajan, ei ihan joka poni hyväksyisi jätesäkeistä rullattuja tuppoja korviensa ympärillä ja jätesäkkihuppua päänsä yli vedettynä.

Pukuihin tuotiin vielä pieni vivahde tähtiponien oikeista nimistä, kun tytöille puettiin tähtiasut prinsessamekkojen päälle. Tähtiasuja metsästettiin kissojen ja koirien kanssa naamiaiskaupoista, mutta lopulta etisimisen ollessa tulokseton, päädyttiin anomaan apua tutulta ompelijalta. Upeat tähtirekvisiitat meille taiteili Johannan Ateljee todella lyhyellä varoitusajalla, kiitos tuhannesti avusta!



Lauantaiaamuna Fancy Dress luokan vuoro oli heti ensimmäisenä ohjelmassa. Luokka starttasi yhdeksältä kaikkien pukuparien esittelykierroksella areenalla. Muutaman ponin mielestä pukeutuneet ponit ja ratsastajat oli vähän jännittäviä, mutta kaikenkaikkiaan kaikki ponit käyttäytyivät uskomattoman rohkeasti hieman erikoisessa ohjelmanumerossa.

Nella ja Mila ratsastuvat ponit taitavasti nopealla radalla ylivoimaiselle johtosijalle ja pitivät sen loppuun asti. Niin hauska katsoa kun tytöt saa välillä vähän irrotella ja viilettää radalla ainoana tavoitteenaan päästä mahdollisimman nopeasti maaliin. Ei väliä askelten määrällä, tarkoilla ratsastusteillä tai ponin laukan rytmillä. Ja silti radat näytti niin seesteisiltä ja hallituilta - helppoahan se on kun sen osaa.






Vauhdista ja vaarallisista tilanteista pitää ihan jokainen ja se tuo sopivasti jännitystä areenalle. Me ainakin toivotaan, että tämä luokka järjestettäisiin myös ensi vuonna, ei muuta kuin uusien pukujen suunnitteluun!



Kaikki kuvat © Kultahippuja, videon on tehnyt ihana Vilma Töyräs ♥

torstai 18. lokakuuta 2018

Pony Tour-jännitys vihdoin ohi

Jo kaksi tiivistä päivää Helsinki Horse Showta takana! Tuttuun tapaan HIHS lähti tänä vuonna käyntiin kansallisilla kilpailuluokilla - keskiviikkona Amateur Tourin ensimmäinen semifinaalipäivä, Pony Tour, Nordic Junior Tour ja Lucky Winners-semifinaalit sekä nuorten hevosten ensimmäiset luokat areenalla. Torstaina lisää Amateur Touria, Pony Tour ja Lucky Winners-finaalit, International Finnish Open, nuorten hevosten finaalit sekä kansaivälisten ratsastajien avoin verryttely areenalla.

Keskiviikkopäivä oli Team Goldin kannalta aivan huikea, kun Nella ja Goldi hyppäsivät aivan suvereenilla radalla itsensä Pony Tour-luokan voittoon 110cm korkeudella. On se vaan uskomatonta millaisella nopeudella nämä kaksi voivat radan suorittaa, kuitenkin niin että meno on aina yhtä siistiä ja vaivattoman näköistä. Taas jälleen vauhti näytti ihan maltilliselta uusinnassa ja olin ihan varma ettei tytöt kiilaisi Sofia Saarisen ja Cotton Socksin huikean nopean ajan edelle, mutta toisin vain kävi. Niin helposti se sujuu kun homman osaa, että johtoon siirtyminenkin on niin suuri yllätys että mä tajusin sen noin viiden sekunnin viiveellä. Tunneryöppy kuohahti ja purkautui aivan hullunkurisena levottomuutena. Taisi mua moni katsellakin hieman huvittuneena kun kirmasin kyyneleet silmissä ilosta hihkuen ponin perään. On se kyllä huikea fiilis saatella oma poni takaisin areenalle luokkavoittajana.





Meidän tiimi, paras tiimi ♥

Poniluokan jälkeen jäätiin kaveriporukalla seuraamaan kilpailuita aina viimeisen luokan loppuun asti. Nuorten hevosten luokat on aina yhtä hellyyttäviä, etenkin kun nelivuotiaat pienet kilparatsun alut saapuu ensimmäistä kertaa areenalle ihmettelemään suuren maailman menoa. Käytiin myös pyörähtämässä valmisteilla olevassa expossa; on se uskomatonta millaisesta pahvilaatikoiden, muovisäkkien ja rakennustelineiden sekamelskasta expo-ständit kasaantuu. Kotiin saavuin vasta puolenyön jälkeen ja kun päivän ponikuvasato oli purettu koneelle, näytti kello jo puolta kahta. Ei muuta kun reippaana seuraavana aamuna ylös kukonlaulun aikaan ja letittämään Goldi Pony Tour-finaalia varten!

Aamulla mua ei vielä jännittänyt yhtään, mutta kyllä se puristava tunne hiipi rintaan kun starttiaika lähestyi. Luojan kiitos mulla on ollut kamera mukana näinä päivinä; mä olen selvinnyt ratojen katsomisesta huomattavasti aiempaa helpommalla kun on ollut työ johon keskittyä eikä ole tarvinnut hypätä katsomossa Goldin tukena. Finaalirata lähti älyttömän vahvasti liikkeelle ja tytöt suoritti 115cm luokkaa tutulla varmuudella. Maaliviiva häämötti jo viimeisen linjan takana, kun toisiksi viimeiseltä esteeltä kolahti okserin takapuomi matkaan. Pudotus oli niin hellä ja huomaamaton, ettei sitä ollut kuulemma edes livelähetyksessä näkynyt ja kuvistakin jälkeenpäin katsottaessa puomi on vielä kannattimillaan kun poni on jo ylittänyt esteen. En todella tiedä miten se sieltä sitten kannattimelta vierähti tantereeseen, mutta tämä se on se lajin henki - armoton äkkikuolema pienimmästäkin virheestä. Finaaliurakka päätyi siis jo perusradan jälkeen yhteen harmilliseen pudotukseen. Tottakai puomi harmittaa, mutta saa kyllä olla tyytyväinen tyttöjen suoritukseen. Koko luokassa ei ollut yhtäkään tuplanollarataa ja toiselle kierroksellekin tiensä selvitti vain kolme ratsukkoa neljästätoista. Tyttöjen neljän virhepisteen rata oikeutti ansaitusti hienoon kuudenteen sijaan. ♥




Tänään vietin suurimman osan ajasta valokuvaamassa kilpailuluokkia radan vierellä. Sain viikonlopuksi Petralta lainaan hieman uudemman ja sitä myötä paremmin tällä vuosikymmenellä olevan kameran kuin oma kymmenen vuotta vanha tiiliskiveni. Vaikka eilisetkin kuvat onnistuivat tuolla entisaikojen kivenmurikalla yllättävän hyvin, oli fiilis uudemmalla varustuksella kuvatessa ihan huikea. Yksi uusi ranskalainen viiva lisää hankintalistalle - kyllä se uusi kameran runko nyt on hankittava mahdollisimman pian. En ole koskaan ennen valokuvannut halliolosuhteissa saatika sitten näin isoja kilpailuja, mutta tulevaisuudessa aion ehdottomasti olla valokuvaamassa näissä tapahtumissa useammin! Se fiilis mikä kisaradalta kameraan tallentuu, on ihan uskomaton. Mä olen vieläkin ihan pähkinöinä kun katselen mun tänään kuvaamia kuvia.

Huomenna on pyörähdettävä aamusta töissä muutaman tunnin verran ja sen jälkeen teen pienen koukkauksen muutaman tallin kautta kun käyn valmistelemassa poneja lauantain Fancy Dress-luokkaa varten (lue lisää luokasta täältä). Tarkoitus on suunnata vielä illaksi katsomaan ensimmäisiä kansainvälisiä kilpailuluokkia - varsinkin aikaluokka on nähtävä!

Alla tänään kuvattuja kuvia 135cm-luokasta ja nuorten luokista, mitäs ootte mieltä mun HIHS-kuvaajadebyytistä?