sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Löysin elämääni parhaimman hevosystävän

Paljon mahtuu kolmeen vuoteen. Iloa, rakkautta, surua, epäonnistumisia, epätoivoa, tavoitteita ja onnistumisia. Kolme vuotta sitten musta tuli pienen kuusivuotiaan ponineidin onnellinen omistaja. Se on kummallinen tunne kun tiedät, että nyt on se hetki - tämä on se hevonen, josta en vielä voi päästää irti.

Mun ja Goldin yhteinen taival alkoi jo paljon ennen sitä, kun siitä tuli mun ikiomani. Goldi oli vasta nelivuotias, kun poni ensimmäisen kerran jäi mun mieleeni sen tullessa Erikalle ylläpitoon. Seurasin sen elämää Erikan blogin kautta ja ensimmäistä kertaa pääsin tapaamaan ponin Vermon kansallisessa poninäyttelyssä elokuussa 2013. Siitä puolen vuoden päästä hyppäsin ensimmäistä kertaa ponin selkään ja siitä meidän yhteinen taival käynnistyikin. Aloin liikuttelemaan Goldia satunnaisesti Erikan pyynnöstä keväällä 2014 ja kesän kynnyksellä siitä jo tuli mun puoliylläpitoponi. Meillä oli aivan huikean hauska kesä Erikan ja silloisten tallikavereiden kanssa. Voisin jopa sanoa että se oli yksi parhaimpia kesiä mitä mulla on tähän mennessä ollut. Löysin elämääni parhaimman hevosystävän mitä toivoa saattaa ja sen mukana myös erittäin läheisen ystävän.

Niin päteä pikku-Goldi kesällä 2014 ♥ © Erika

Sänkkärillä 2014, viimeisiä kertoja ponin selässä ennen kuin se lähti Nellalle. © Eeva Laakso

Syksyllä 2014 Goldille etsittiin mun kaveriksi toista puoliylläpitäjää tai mahdollisesti jopa kotia, johon poni voisi lähteä hetkeksi aikaa täysylläpitoon. Ehdokkaita läpikäydessä löytyi ponille niin huippu ylläpitokoti, ettei tosikaan. Se lähtisi 11-vuotiaalle tytölle treeniin ja kisaukseen tavoitteena startata ensi kaudella jo 80-90cm esteitä. Se 11-vuotias tyttö oli Nella.

Vaikka poni olikin vuoden toisessa kodissa, seurattiin me tiiviisti sen treenejä ja kisoja. Oltiin aina mahdollisuuden tullen kisakatsomossa kannustamassa ponia ja tyttöä. En unohda miten noloa se Nellan mielestä alkuun oli, kun me tsempattiin tyttöjä aina radalla. Nykyään se kai on jo tottunut siihen että mä kiljun aina. Ainakin oli HIHSissä ihmetellyt miksi olin niin hiljaa kun heti ei kuulunut huraahuutoja hyvän radan jälkeen, heh!

Kun tyttöjen ensimmäinen kisakausi alkoi lähentyä loppuaan, alkoi Erika puhua ponin myynnistä. En edes oikeastaan tiedä miten se siihen meni, mutta aika pian mä olin päättänyt että jos Goldin joku ostaa, olisi se joku minä. Ei se ihan helppoa ollut tuoda kotiväelle läpi ehdotus poninostosta. Olin tuttuun tapaani varautunut jo alkuun niin tarkoilla budjettilaskelmilla, suunnitelmilla ja perusteluilla, ettei äidillä ja poikaystävällä paljoa ollut asiaan enää sanomista. Niinpä lokakuun 28. päivä 2015 mä allekirjoitin ostosopimuksen ja omistajanvaihdosilmoituksen mun omasta ponista.

© Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Jo samana keskiviikkoiltana suunnattiin Goldin silloiselle kotitallille pakkailemaan kamoja Erikan kanssa - ponin mä hain kotiin lauantaina. On aivan sanoninkuvailemattoman uskomaton ja upea tunne talutella ikiomaa ponia uudella kotitallillaan. Saatoin hymyillä kuin naantalin aurinko seuraavat viikot - mun unelma oli käynyt toteen. 

Kolmessa vuodessa poni on kehittynyt sekä henkisesti että fyysisesti huimasti ja kasvattanut myös mua. Luonnollisesti ponissa oli mulle tullessa ratsain huomattavissa, että sillä oli kuluneen vuoden pääsääntöisesti ratsastanut nuori tyttö. Se oli vähän hidas pohkeelle ja tuli tuntumalle mielummin ylöspäin, kuin sitä vasten. Huomasi, ettei kouluvääntö ollut enää ihan ponin lempihommia, olihan se päässyt nyt kunnon estetreenin makuun!

Se, mitä Goldi tänä päivänä on, on kaikkea muuta kuin pieni ja pyöreä ponineiti. Se on atleettinen, erittäin työmotivoitunut ja aivan täydellinen treenikumppani. Tuntuu siltä, että se on päivä päivältä vain parempi ja parempi - vielä näin kolmenkin vuoden jälkeen jaksan huokailla kuinka upea se onkaan.

© Kiia Kuokka

© Kiia Kuokka


Vaikka tiesin ostaneeni hyvän ponin, en osannut ostovaiheessa kuvitellakaan meidän olevan sen kanssa jo kolmen vuoden päästä tässä. Mun omistuksessa poni on voittanut Poniderbyn 2016, Ponicupin 2017 ja johtanut samaista kisaa aivan viimemetreille asti tänä vuonna ja osallistunut elämänsä ensimmäistä kertaa vain yhdeksänvuotiaana isojen ponien SM-kilpailuihin napaten sieltä heti mukaansa pronssimitalin. Poni on suorittanut tasaisesti tuoden kotiin kisareissuilta lukuisia ja lukuisia sijoituksia ja palkintoja. Nyt se on A-maajoukkuevalmennettavissa ja ensi vuonna tavoitteet asetettu entistä korkeammalle.

Saa nähdä missä ollaan ensi vuonna tähän aikaan. ♥

lauantai 20. lokakuuta 2018

#mylittlepony

Tämän vuoden ehdottomasti panostetuin ja odotetuin ohjelmanumero Helsinki International Horse Showssa oli Lasten matineassa käyty ponien Fancy Dress. Kymmenen toinen toistaan taitavampaa paria kekseliäissä asuissa avasi lauantaiaamun Lasten matinean vauhdilla ja jännittävillä käänteillä. Areenalla nähtiin muunmuassa poliisin ja rosvon hurja takaa-ajo, prinssin ja prinsessan herkkä rakkaustarina ja hurjat lohikäärmeet keijuratsastajineen.

Ne jotka ovat seuranneet meitä Instagramissa eivät ehkä yllättyneet Team Goldin pukuvalinnasta, #mylittlepony kun koristaa melkein jokaista julkaistua kuvaa. Kun puhutaan pukuratsastuksesta ja mahdollisesta nopeus- sekä pukukisan voitosta, mennään me aina kaikki tai ei mitään-motolla mukaan. Niinpä tähänkin luokkaan panostettiin reilusti jo viikkoja ennen H-hetkeä hankkimalla oikeanlaiset rekvisiitat.

Ponien jouhet värjättiin Hestafoton yksisarvisprojektista inspiroituneena värjättiin ponien jouhet ihmisten hiuksille tarkoitetuilla suoraväreillä. Väri kuluu pois jouhista ajan myötä ja ahkerasti pesemällä, mutta eipä se haittaa että ratsastelee muutaman kuukauden My Little Ponylla ihan kotitallillakin. Väriä ei levitetty ihan jouhien juureen asti jottei väriaine olisi kosketuksissa ponien ihon kanssa - ihan vain varmuuden vuoksi. Goldi ja Star oli värjäyssuojineen niin uskomattoman kiltisti koko värjäyksen ajan, ei ihan joka poni hyväksyisi jätesäkeistä rullattuja tuppoja korviensa ympärillä ja jätesäkkihuppua päänsä yli vedettynä.

Pukuihin tuotiin vielä pieni vivahde tähtiponien oikeista nimistä, kun tytöille puettiin tähtiasut prinsessamekkojen päälle. Tähtiasuja metsästettiin kissojen ja koirien kanssa naamiaiskaupoista, mutta lopulta etisimisen ollessa tulokseton, päädyttiin anomaan apua tutulta ompelijalta. Upeat tähtirekvisiitat meille taiteili Johannan Ateljee todella lyhyellä varoitusajalla, kiitos tuhannesti avusta!



Lauantaiaamuna Fancy Dress luokan vuoro oli heti ensimmäisenä ohjelmassa. Luokka starttasi yhdeksältä kaikkien pukuparien esittelykierroksella areenalla. Muutaman ponin mielestä pukeutuneet ponit ja ratsastajat oli vähän jännittäviä, mutta kaikenkaikkiaan kaikki ponit käyttäytyivät uskomattoman rohkeasti hieman erikoisessa ohjelmanumerossa.

Nella ja Mila ratsastuvat ponit taitavasti nopealla radalla ylivoimaiselle johtosijalle ja pitivät sen loppuun asti. Niin hauska katsoa kun tytöt saa välillä vähän irrotella ja viilettää radalla ainoana tavoitteenaan päästä mahdollisimman nopeasti maaliin. Ei väliä askelten määrällä, tarkoilla ratsastusteillä tai ponin laukan rytmillä. Ja silti radat näytti niin seesteisiltä ja hallituilta - helppoahan se on kun sen osaa.






Vauhdista ja vaarallisista tilanteista pitää ihan jokainen ja se tuo sopivasti jännitystä areenalle. Me ainakin toivotaan, että tämä luokka järjestettäisiin myös ensi vuonna, ei muuta kuin uusien pukujen suunnitteluun!



Kaikki kuvat © Kultahippuja, videon on tehnyt ihana Vilma Töyräs ♥

torstai 18. lokakuuta 2018

Pony Tour-jännitys vihdoin ohi

Jo kaksi tiivistä päivää Helsinki Horse Showta takana! Tuttuun tapaan HIHS lähti tänä vuonna käyntiin kansallisilla kilpailuluokilla - keskiviikkona Amateur Tourin ensimmäinen semifinaalipäivä, Pony Tour, Nordic Junior Tour ja Lucky Winners-semifinaalit sekä nuorten hevosten ensimmäiset luokat areenalla. Torstaina lisää Amateur Touria, Pony Tour ja Lucky Winners-finaalit, International Finnish Open, nuorten hevosten finaalit sekä kansaivälisten ratsastajien avoin verryttely areenalla.

Keskiviikkopäivä oli Team Goldin kannalta aivan huikea, kun Nella ja Goldi hyppäsivät aivan suvereenilla radalla itsensä Pony Tour-luokan voittoon 110cm korkeudella. On se vaan uskomatonta millaisella nopeudella nämä kaksi voivat radan suorittaa, kuitenkin niin että meno on aina yhtä siistiä ja vaivattoman näköistä. Taas jälleen vauhti näytti ihan maltilliselta uusinnassa ja olin ihan varma ettei tytöt kiilaisi Sofia Saarisen ja Cotton Socksin huikean nopean ajan edelle, mutta toisin vain kävi. Niin helposti se sujuu kun homman osaa, että johtoon siirtyminenkin on niin suuri yllätys että mä tajusin sen noin viiden sekunnin viiveellä. Tunneryöppy kuohahti ja purkautui aivan hullunkurisena levottomuutena. Taisi mua moni katsellakin hieman huvittuneena kun kirmasin kyyneleet silmissä ilosta hihkuen ponin perään. On se kyllä huikea fiilis saatella oma poni takaisin areenalle luokkavoittajana.





Meidän tiimi, paras tiimi ♥

Poniluokan jälkeen jäätiin kaveriporukalla seuraamaan kilpailuita aina viimeisen luokan loppuun asti. Nuorten hevosten luokat on aina yhtä hellyyttäviä, etenkin kun nelivuotiaat pienet kilparatsun alut saapuu ensimmäistä kertaa areenalle ihmettelemään suuren maailman menoa. Käytiin myös pyörähtämässä valmisteilla olevassa expossa; on se uskomatonta millaisesta pahvilaatikoiden, muovisäkkien ja rakennustelineiden sekamelskasta expo-ständit kasaantuu. Kotiin saavuin vasta puolenyön jälkeen ja kun päivän ponikuvasato oli purettu koneelle, näytti kello jo puolta kahta. Ei muuta kun reippaana seuraavana aamuna ylös kukonlaulun aikaan ja letittämään Goldi Pony Tour-finaalia varten!

Aamulla mua ei vielä jännittänyt yhtään, mutta kyllä se puristava tunne hiipi rintaan kun starttiaika lähestyi. Luojan kiitos mulla on ollut kamera mukana näinä päivinä; mä olen selvinnyt ratojen katsomisesta huomattavasti aiempaa helpommalla kun on ollut työ johon keskittyä eikä ole tarvinnut hypätä katsomossa Goldin tukena. Finaalirata lähti älyttömän vahvasti liikkeelle ja tytöt suoritti 115cm luokkaa tutulla varmuudella. Maaliviiva häämötti jo viimeisen linjan takana, kun toisiksi viimeiseltä esteeltä kolahti okserin takapuomi matkaan. Pudotus oli niin hellä ja huomaamaton, ettei sitä ollut kuulemma edes livelähetyksessä näkynyt ja kuvistakin jälkeenpäin katsottaessa puomi on vielä kannattimillaan kun poni on jo ylittänyt esteen. En todella tiedä miten se sieltä sitten kannattimelta vierähti tantereeseen, mutta tämä se on se lajin henki - armoton äkkikuolema pienimmästäkin virheestä. Finaaliurakka päätyi siis jo perusradan jälkeen yhteen harmilliseen pudotukseen. Tottakai puomi harmittaa, mutta saa kyllä olla tyytyväinen tyttöjen suoritukseen. Koko luokassa ei ollut yhtäkään tuplanollarataa ja toiselle kierroksellekin tiensä selvitti vain kolme ratsukkoa neljästätoista. Tyttöjen neljän virhepisteen rata oikeutti ansaitusti hienoon kuudenteen sijaan. ♥




Tänään vietin suurimman osan ajasta valokuvaamassa kilpailuluokkia radan vierellä. Sain viikonlopuksi Petralta lainaan hieman uudemman ja sitä myötä paremmin tällä vuosikymmenellä olevan kameran kuin oma kymmenen vuotta vanha tiiliskiveni. Vaikka eilisetkin kuvat onnistuivat tuolla entisaikojen kivenmurikalla yllättävän hyvin, oli fiilis uudemmalla varustuksella kuvatessa ihan huikea. Yksi uusi ranskalainen viiva lisää hankintalistalle - kyllä se uusi kameran runko nyt on hankittava mahdollisimman pian. En ole koskaan ennen valokuvannut halliolosuhteissa saatika sitten näin isoja kilpailuja, mutta tulevaisuudessa aion ehdottomasti olla valokuvaamassa näissä tapahtumissa useammin! Se fiilis mikä kisaradalta kameraan tallentuu, on ihan uskomaton. Mä olen vieläkin ihan pähkinöinä kun katselen mun tänään kuvaamia kuvia.

Huomenna on pyörähdettävä aamusta töissä muutaman tunnin verran ja sen jälkeen teen pienen koukkauksen muutaman tallin kautta kun käyn valmistelemassa poneja lauantain Fancy Dress-luokkaa varten (lue lisää luokasta täältä). Tarkoitus on suunnata vielä illaksi katsomaan ensimmäisiä kansainvälisiä kilpailuluokkia - varsinkin aikaluokka on nähtävä!

Alla tänään kuvattuja kuvia 135cm-luokasta ja nuorten luokista, mitäs ootte mieltä mun HIHS-kuvaajadebyytistä?