sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kaksi blondia esteillä

Eilen käytiin Erikan kanssa katsomassa Apassionata (onko väärin, että Apassionatassa mun ehdoton lemppari oli tanssiva apina? No oli ne ponitkin söpöjä...) ja tänään oli jo lähes tavaksi muuttunut sunnuntain estevalmennus, ja se sujui neideiltä oikein mallikkaasti!

Goldi oli alkulämmittelyjen jälkeen sitä mieltä, että nyt olisi namin paikka..!

On todella antavaa seurata toisten valmennusta, etenkin kun tykkään kovin Tepon tavasta valmentaa. Teppo keskittyy tarkasti sekä ratsastajaan että ratsuun, varmistaa alussa, että perustat on kunnossa ja vasta sen jälkeen lähtee hyppyyttämään. Etenkin Nellan ja Goldin kannalta on tärkeää, että alkuun keskitytään siihen ponin ratsastamiseen ihan sileällä, kun siellä selässä tulee oltua nykyään vain sen maksimissaan muutaman kerran viikossa ja muuten Nella ratsastaa ylläpitoponiaan, joka on Goldin täydellinen vastakohta.


Ponin kannalta haastavimpia asioita on tällä hetkellä lyhyenä ja terävänä pysyminen. Se lämpeää todella hitaasti, ja vitsillä puhutaankin usein sen olevan niinsanottua Diesel-mallia. Jos se tulee estettä lähestyttäessä lainkaan liian löysänä, on ponnistuspaikan löytäminen vaikeaa ja johtaa helposti mitä hienoimpiin kamikazehyppyihin. Kun tempon saa sujuvaksi ja ponin hereille, osaa se helpommin itsekin katsoa paikat ja luottaa ratsastajaansa. Hypätähän tuo poni osaa, se kävi taas selväksi tämänkinpäiväisessä valmennuksessa. Loppupuolella ratsukko hyppäsi ratana metrin korkuisia esteitä, eikä ilmavaralla ollut kyllä vaaraakaan, että puomit kolisisi. Vaikka muutamat lähestymiset taas tuli hieman hassusti, ylitti poni hurjilla pompuilla jokaisen esteen ja uskallettiin jo puhua hieman tulevaisuudensuunnitelmista ja tulevan kauden tavoitteista. Tepon mielestä poni voisi ihan hyvin olla valmis osallistumaan Ponicupiin, tietysti ihan riippuen siitä miten kisakausi lähtee käyntiin ensin tutuilla ja turvallisilla 90-luokilla.


Ensi viikolla soitan ponimittaajan paikalle. Poni täytyy mitata poniluokkia varten joka vuosi, kunnes se täyttää seitsemän, jonka jälkeen se saa pysyvän virallisen mittaustodistuksen. Goldi kääntyi nyt tänä vuonna seitsemänvuotiaaksi, joten tämä on meidän viimeinen ja virallinen mittaus. Saa nähdä, minkä luvun mittaaja saa lopulliseen todistukseen, sillä poni on mitattu sekä 143,5 että 142,5 korkeaksi. Ja oli siitä viime vuonna valmennuksessa kysytty, että saako sitä millään ponikokoiseksi. Syytän Nellan pientä kokoa, ponihan on niin pieni ja simpsakka ;)


torstai 28. tammikuuta 2016

Hyvästi karvakasa, tervetuloa kisaponi!

Ponin sairastelun takia sen karva on päässyt enemmän tai vähemmän villiintymään... Nyt kuitenkin kun tavoitteena on taas kovempi treeni, olisi suotavaa hankkiutua eroon tuosta mammuttikarvapeitteestä. Tarkoitus oli pistää klipperi hurisemaan jo muutama viikko takaperin, mutta kovien pakkasennusteiden takia päätettiin jättää myöhemmälle.

En ole viitsinyt ponia klippauttaa pakkasia edeltävänä päivänä, ettei ihan shokkina tule sitten kylmyys ilman tuhotonta loimittamista (kolme-neljä paksua loimea on mun mielestä jo vähän turhan haastavaa ja myös ponin kannalta varmasti tukalaa) ja kun sääolot heitteli taas niin hurjasti koko alkuvuoden, on poni saanut pitää karvansa. "Onneksi"* pakkaset on näyttäneet laantuneen taas ainakin joksikin aikaa, joten päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen. Yleensä ponille on jätetty päähän ja jalkoihin karvat, mutta nyt kun kelit on niin märät ja inhottavat, ja karvakerros jaloissakin olla jo astetta karseampi, vedettiin samaan syssyyn myös jalat lyhyeksi. Helpottaa huomattavasti siistinä pitämistä, etenkin nyt kun neidin vatsa on taas ottanut jostain nokkiinsa ja se on taas kurapierulla. Helpompi pitää pylly ja takajalat puhtaana kunnes saadaan toivottavasti taas maha parempaan kuntoon ruokavalioremontilla.

Nyt on minun pieni karvapalloni taas astetta siistimmän näköinen ja sitä kehtaa hyvillä mielin viedä näytille muuallekin kuin kotikentälle. Vielä on tekemistä mahan karkottamisen kanssa, jotta ponista saataisiin taas vakavasti otettava kisaponi, mutta pienin askelin ollaan nyt menossa siihen suuntaan! Baby steps, baby steps!

Eikö neidistä tullutkin nätti? ♥




* Lainausmerkeissä siksi, etten oikeasti ole kovinkaan innoissani tästä loskakelistä.. Hyi että.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Lentosimulaattori, vaiko sittenkin estetunti?


Meidän pomppukaksikko on pikkuhiljaa vihdoin pääsemässä työn makuun, kun saadaan taas kiinni normaalista valmentautumistahdista. Toissaviikonlopun aluevalmennuksen jälkeen päätettiin aloittaa estetreenit taas kunnolla, jos vaan poni edelleen pysyy yskättömänä. Ja niinhän se on pysynyt!

Molemmat on silminnähden onnellisia kun pääsee taas kunnolla hyppäämään yhdessä. Ja kun näen sekä ponin että tytön onnellisena, olen minäkin onnellinen.


Valmennuksen alussa Nella sai herätellä ponia melko lailla, mutta kun päästiin sileätyöskentelystä esteille, totesi valmentajakin, että nythän se heräsi! Poni on muuten oikein oiva peli hypätä, mutta se ajautuu helposti joko liian lähelle tai vaihtoehtoisesti hyppää liian kaukaa. Kun laukan tempon saa oikeaksi, löytää poni helpommin ponnistuspaikat, ja silloinhan se hyppää mitä vain.


Alkuverryttelyksi kaksikko sai hypätä kahdeksikolla, tosin kulmikkaalla sellaisella, pientä pystyä ja suoralla kahta pikkupystyä. Mun mielestä tuo vaaleanpunainen pysty on hirmuisen söpö ja poni sopi siihen hyvin pinkkien bootsiensa kanssa!


Jo edellisistä valmennuksista tutuksi tullut punaisten esteiden sarja on loistavaa jumppaa pikku pullalle ja Goldikin näyttää tykkäävän tästä sarjatehtävästä. Ja kun esteiden korkeus nousee, tuntuu poni työskentelevän kokoajan enemmän tosissaan.


Valmennuksen loppuun sai tytöt tulla hyppyjä yksittäisille esteille, kuitenkin radan tavoin kaikki putkeen. Muutama huonohko lähestyminen lähinnä tempon kannalta, joiden takia poni ajautui hyppäämään joko liian läheltä tai liian kaukaa ja siten teki aivan valtavat kaninloikat, mutta uudella huolellisemmalla lähestymisellä saatiin todella siistit hypyt. On se vaan sellainen pomppuponi, eikä kaksikko näyttänyt tunteva minkäänlaista rimakauhua koko valmennuksen aikana, vaikka me muut (lue: minä ja Erika) maankamaralla jo vähän kauhisteltiinkin esteiden massiivisuutta, kun korkeimmillaan taisivat olla metrissä. Heh, kai sitä pitäisi pikkuhiljaa itsekin uskaltautua ponin selkään esteille. Ainakin valmentaja oli sitä mieltä, että Goldin kanssa mun olisi todella helppo palata taas radoille. Saas nähdä! Prioriteettina mulla kuitenkin on, että tytöt saa treenata ja pääsee kisakentille, mun rimakauhun selättäminen on aivan toissijainen asia, kun viihdyn erittäin hyvin ihan sileällä ja turvallisesti ponin jalat maankamaralla treenaten.


Lopuksi vielä pieni videokooste päivän hypyistä. Videot on kuvannut Erika ja Johanna, itse keikuin kamerani kanssa stillkuvia nappaillen. En edes muista millon viimeksi olen yrittänyt kuvata esteratsastusta, ja se näkyy näissäkin kuvissa kun tarkennus on suurimmassa osassa hieman hakusessa. Ehkä sujuu ensi kerralla paremmin. Tai ehkä ei.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Mä tykkään tästä ponista jo, vaikka ollaan vasta kävelty

Sunnuntaina suuntasin aamupäivästä tallille, sillä olimme sopineet kaverini kanssa Golditreffit. Vaikka viime yö oli ollut rankka, eikä yöunia ollut takana kovinkaan montaa, päätin, että rutiineista kiinni pitäminen ja liikkeellelähtö olisi tärkeää. Ja niin se olikin.

Peppi saapui tallille heti kahdentoista jälkeen ja ryhdyimme varustamaan ponia. Kentällä oli ruuhka-aika, joten käytiin alkukävelyt peltotien hangessa tarpomassa. Kun päästiin kentälle, haki Peppi ensin tuntumaa poniin käynnissä, ja taisi parin ensimmäisen kierroksen jälkeen jo huudahtaa "Mä tykkään tästä ponista jo, vaikka ollaan vasta kävelty". Poni pääsi kunnolla töihin, kun annoin Pepille vapaat kädet kokeille mitä kaikkea saisi toisesta irti. Poni oli hieman laiskahkolla tuulella ja kiukutteli pukeilla muutamaan otteeseen Pepin pyytäessä siltä sen mielestä liikaa. Eipä se ole vähään aikaan noin kovalla treenillä ollutkaan. Peppi sai siitä irti kivoja lisäyksiä ravissa ja laukassa ja taivutteli oikein kunnolla - minä keskityin kuvaamiseen. Videotakin oli tarkoitus ottaa, mutta unohduin järkkärin linssin taakse ja sain videoitua ainoastaan yhden laukkapätkän, jonka voi nähdä Pepin instagramista.






Kun lemmikki sairastuu

Kulunut talvi ja syksy on olleet erityisen rankkaa aikaa. Ei vain Goldin selittämättömän yskänoireilun, vaan myös koiran sairastumisen myötä. Syyskuussa 2015 koirani Jojo alkoi yhtäkkiä oireilla oksennellen selittämättömästi. Varasin tottakai heti ajan eläinlääkärille - pienen ystävän painokin kun oli alkanut putoamaan. Eläinlääkärissä paljastuikin verikokeista todella hurjia lukemia, etenkin maksa-arvot olivat luvattoman koholla. Lukemat näyttivät kymmenkertaisia lukuja viitearvoihin nähden ja eläinlääkäri ilmaisi huolensa suoraan. Saatiin lähete vakioeläinlääkäriltämme Univetin eläinsairaalaan erikoistuneelle eläinlääkärille. Laajemmassa verenkuvassa ja ultraäänitutkimuksessa sappirakon tienoilta paljastui pieniä muutoksia, mutta ei mitään kovin suurta vielä ja tulevaisuudenennuste jäi auki. Saatiin antibioottikuuri helpottamaan tulehdusta, närästys- sekä pahoinvointilääkettä ja maksan tueksi ravintolisää - näillä pääsisi ainakin alkuun.


Viikon päästä suunnattiin kuitenkin uudestaan eläinlääkärille, sillä koiran vatsa paisui viikonlopun aikana kuin ilmapallo. Jojo oli ollut vanhemmillani hoidossa ja heti sunnuntai-iltana sitä hakiessani soitin päivystävälle eläinlääkärille. Käytiin siltä seisomalta näyttämässä koiraa kunnallisella eläinlääkärillä, joka totesi vatsassa tuntuvan nestekertymää ja kehotti varaamaan pikimmiten ajan meitä jo hoitaneelle eläinlääkärille lisätutkimuksia varten. Tämä eläinlääkäri jäi todella lämpimästi mieleemme, sillä hän ei veloittanut käynnistämme mitään kun ei kuulemma osannut auttaa sen paremmin - vaikka kello oli liki kymmenen sunnuntai-iltana. Olen edelleen suuressa kiitollisuudenvelassa!

Univetista saatiin koiralle nesteenpoistolääkitys ja samalla eläinlääkäri totesi antibioottikuurin alentaneen tulehdusarvoja ja täten siis toimineen toivotusti. Viikon perästä käytiin vielä kontrollikäynnillä ja veriarvot olikin jo huomattavasti lähempänä normaalia, vaikkakin edelleen koholla. Tulevaisuus näytti valoisalta ja nesteistäkin päästiin eroon muutaman viikon kuluttua täysin. Koko syksy mentiin erityisruokavaliolla ja naurettiinkin miehen kanssa, että koira syö hienommin ja paremmin kuin me! Vauvalle paistettiin päivittäin kanaa ja kananmunia kera raejuuston ja omien holististen raksujen. Lihaksiakin saatiin kasvatettua takaisin ja koira palasi kaikin puolin taas omaksi pirteäksi höpsöksi itsekseen ja ehdin jo lohduttautua, että ehkä meillä olikin väärä hälytys kasvaimen suhteen.


Vuodenvaihteen jälkeen kuitenkin koettiin taas täyskäännös. Koira alkoi oksennella ja vatsa lähti jälleen turpoamaan ja 5. tammikuuta käytiin taas eläinlääkärin tutkittavana. Veriarvoissa ei ollut kovinkaan paljoa sanomista, hieman oli maksa-arvoissa viittausta huonompaan, mutta ei mitään radikaalia. Ultraäänitutkimuksessa paljastui kuitenkin huonompia uutisia - nimittäin pienet muutokset olivat edenneet ja nyt eläinlääkäri uskalsi jo puhua lähestulkoon varmasta syöpäkasvaimesta. Vielä ei tilanne kuitenkaan ollut aivan toivoton, ja saatiin taas mukaan nesteenpoistolääkkeet ja närästys- sekä pahoinvointilääkkeet. Oksentelu saatiin suht koht kuriin lääkityksellä, mutta vatsan turvotus ei laskenut sitten millään. Koira kulki hyvin hitaasti häntä koipien välissä ja näytti siltä, että on tukala olla.

Viime viikonloppuna koira oli jo niin huonossa kunnossa, ettei se meinannut pysyä jaloillaan ja käveli pitkin seiniä paikasta a paikkaan b. Vaikka ajatus oli lohduton, oli karvakamu vietävä pikaisesti päivystykseen lauantai-iltana.  Ja sille tielle pikkuystävä jäikin.

Vaikka tiedän, että toisella on nyt paljon parempi olla, on ikävä aivan suunnaton. Koti ei tunnu kodilta kun ei kuulu kynsien rapinaa lattiaa vasten, eikä pikkuystävä tule häntä heiluen ovelle vastaan. Edelleen mieli tekee tepposia ja meinaan kutsua koiraa, kunnes havahdun, ettei se sieltä kuitenkaan enää luokse tulisi. Jojo olisi täyttänyt ensi viikolla yhdeksän vuotta. Se on jackrussellinterrierille vielä nuori ikä. Onnekseni muistan koiran iloisena ja pirteänä itsenään, enkä jostain syystä osaa lainkaan nähdä niitä viime aikojen tuskaisia hetkiä. Myös sen takia menetys tuntuu niin kovin raskaalta - kun eihän se mun pikku karvaturrini niin kipeä edes ollut. Onneksi sekä äiti, isä että mies osaavat kaikki muistuttaa siitä, että päätös oli oikea. Nyt oli juuri oikea hetki.

 Joku viisas taisi joskus sanoa, että koirat on meillä vain lainassa. Ja tiesinhän minä sen itsekin, ettei mikään ole ikuista.

Kauniita unia rakas Jojo, olet ikuisesti mun paras ystäväni, enkä unohda sua koskaan. 


lauantai 16. tammikuuta 2016

Rennon letkeetä ja tosi kivaa

Voi että kun taas sai huomata miten kunnon tauko kentällä hinkuttamisesta taas piristi ponia. Pakkasten takia koko viime viikko enemmän tai vähemmän maastoiltiin ennen viikonlopun aluevalmennuksia, maanantaina pakkanen oli jo hellittänyt joten verryttelin ponin kevyesti ja nopeasti, tiistaina se sai viettää vapaapäivää ja keskiviikkona juoksutin neidin. Torstaina poni olikin taas ihan mieletön kentällä! Se liikkui heti alusta alkaen kunnolla eteen, eikä sitä tarvinnut kertaakaan hoputtaa. Eteenpäinpyrkimyksen ansiosta sain ponin heti ratsastettua todella rennoksi ja pyöreäksi, mihin ollaan tähän mennessä päästy ainoastaan toooodella pitkällä verkalla. Nyt se polki todella hyvin alleen ja jopa laukka pyöri taas niin kuin se on joskus aikaisemmin pyörinyt. Takapään kunnollisesta työskententelystä saan kyllä kiittää suuresti maahan satanutta lunta ja siitä muodostunutta pientä hankea, joka väkisinkin pakottaa Goldin nostelemaan niitä jalkoja. Se laiska ja tylsistyneen oloinen poni mikä kentällä on tähän mennessä ollut oli kuin tipotiessään ja minä istuin huuli pyöreänä selässä. Kyllä sen sai taas huomata, miten tärkeää on oikeasti monipuolistaa ponin liikuntaa ja pitää se tylsä sileätyöskentely oikeasti minimissä ja keksiä vaihtoehtoisia liikutusmuotoja pitkin viikkoa.


Tottakai on tärkeää myös työskennellä kunnolla kentällä, mutta ei ponia oikeasti tarvitse läpiratsastaa kunnolla kuin vain pari-kolme kertaa viikossa.  Muina päivinä aion nyt taas ehdottomasti käydä maastossa ja pellolla irrottelemassa ja ponin käydä ainakin yhdellä estetunnilla viikossa. Kun kenttä on taas siinä kunnossa että siellä uskaltaa hypätä, tulen lisäämään treeniohjelmaan myös yhden itsenäisen estekerran kotikentällä. On se kumma miten pieni poni kyllästyy niin silminnähden ja miten suuren muutoksen pieni tauko saa aikaan.

Perjantai-iltana käytiin taas maastossa pieni lenkki tallikaverin kanssa ja poni oli todella esimerkillisesti. Eipä meitä moni auto ohittanut, mutta nekin muutamat mitä ohi meni, sai mennä ilman mitään isoa reaktiota. Säännöllisempi maastoilu on tähänkin tehnyt tehtävänsä ja maastovarmasta ponista on taas pikkuhiljaa kuoriutumassa maastovarma myös autotiellä.


Tänään Nella ja Johanna kävi liikuttamassa ponin pellolla. Nella otti oikein rennosti isoa ravia ja laukkaa ja spurttasi muutamia kertoja pellon pituuden. Mikään kovin syvä hanki meillä ei täällä ole (arviolta 20cm), mutta tämä pienikin lumipeite pistää ponin liikkumaan todella hyvin ylöspäin ja se polkee takajaloilla hirmuisen hyvin niin ravissa kuin laukassakin. Toivon hartaasti että lunta sataisi vielä saman verran lisää, niin saadaan peppulihakset oikein kunnolla töihin ja laukasta voimakkaampaa. Goldi kun on sellainen, että se kadottaa laukkansa kovin helposti, jos sitä ei työstä jatkuvasti. Tai ei se laukkaansa kokonaan kadota, mutta takajalat tuntu unohtuvan ja kaikki voima liikkeestä häviävän. Ollaan me nyt tehty melko paljon nostoharjoituksiakin millä on saatu takapäähän lisää lihasta, mutta hanki on aina hanki ja tekee niin hyvin tehtävänsä ihan perustreenin aikanakin.


Huomenna poni saa selkäänsä ihan uuden kuskin, kun kaveri tulee sitä kokeilemaan. Itse aion paleltua kentän laidalla kameran kera, mikäli se vain suostuu yhteistyöhön näillä pakkasilla. Eli tuoreita kuvia toivottavasti luvassa huomisen reenistä! Tämän postauksen kuvituskuvina muutaman viikon takaiset kuvat, kun meillä ei vielä ollut lunta. Kiitos Eevalle!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Uusi ilme ja blogiportaali

Tarkkaavaisimmat ovatkin varmaan jo huomanneet, että blogi on saanut uuden ilmeen!
Koska blogin edellinen ulkoasu oli niin hätäisten kyhäisty ja loppujen lopuksi omaan silmään erittäin ruma, oli pakko taiteilla uusi. Olen jo jonkin aikaa koittanut saada mieluista banneria aikaiseksi, mutta jostain syystä oma inspiraatio on ollut jossain kiven alla koko alkutalven. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja sainkin aikaiseksi oikein miellyttävän kyhelmän. Väreiksi valitsin tumman sinisen ja aniliininpunaisen, sillä niitä löytyy paljon myös meidän varusteista arkikäytössä. Samalla blogi sai pienen muutoksen nimeensä.

Mitäs mieltä te olette uudesta pohjasta ja bannerista (ja nimestä)?


Uuden ulkoasun myötä liityttiin myös Jalustin.netin blogiportaaliin! Olen meinannut liittyä jo useampaan otteeseen, mutta koska blogi on vielä suhteellisen tuore, tahdoin varmistua itsekin ensin siitä, että blogin kirjoittaminen aktiivisesti luonnistuu ja tuntuu oikeasti hyvältä. Nyt ollaan jo kuitenkin vajaa kolme kuukautta porskutettu eteenpäin ja edelleen löytyy inspiraatiota jakaa arkea teidän kanssanne, joten uskaltauduin painamaan lähetä-nappia ja liittyä meidän ensimmäiseen portaaliin. 

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Aluevalmennusviikonloppu

Edellinen aluevalmennusviikonloppu jäi tytöiltä käymättä ponin yskän takia, joka oli silloin pahimmillaan. Nyt kuitenkin yskän rauhoituttua konsultoitiin valmentajaa ja tämä oli sitä mieltä, ettei olisi enää tässä vaiheessa ponista niin huolissaan. Johanna ilmoitti kaksikon valmennukseen, mutta jätettiin kuitenkin vielä auki, että mennäänkö vai eikö mennä, sillä ponin tila on ollut todella vaihteleva koko syksyn ja yhtäkkiä saattanutkin mennä pahempaan suuntaan. Nyt poni oli kuitenkin loppuviikon täysin yskätön, mutta pakkaslukemat meinasi pistää kapuloita rattaisiin. Alkuun viikonlopulle oltiin luvattu pakkasta kymmenen asteen pintaan, mutta perjantai-iltana alkoi lukema tippua ja näyttikin pahimmillaan jopa -20. Olin lupautunut aamutalliin lauantaina, joten sovittiin että laitan viestiä kun pääsen tallille, että mitä mittari siellä näyttää. Jos mittarissa olisi pakkasta viidentoista paikkeilla tai vähemmän, lähtisi tytöt valmennukseen, muutoin jäisi tällä(kin) kertaa välistä. Onneksemme tallin mittari näytti aamulla puoli kahdeksan pintaan vain -12! Tuntui melkein jopa lämpimältä paukkupakkaspäivien jälkeen.

Lauantaina en itse päässyt katsomaan valmennusta, kun olin lupautunut tallinomistajamme seuraksi hakemaan uutta hevosta, mutta tytöillä meni kuulemma ihan hyvin. Teppo teetti lähinnä perusratsastuksellisia tehtäviä ja keskittyi asentovirheisiin ja ponien hallintaan. Ihan hyvä teema, kun miettii ettei ponit varmaan ole juurikaan käyntiä enempää koko viikkoon liikkuneet.

Sunnuntaina pääsin itsekin mukaan seuraamaan valmennusta. Tytöillä oli ensimmäinen tunti, eli varttia vaille kymmeneltä oltiin jo maneesilla. Onneksi matka meidän tallilta Hakalalle ei ole pitkä ja Johanna lähti vapaaehtoisesti taluttelemaan ponia kohti maneesia. Jalkasin matkaan menee noin 20 minuuttia, autolla huristeltiin paikalle alta viiden minuutin. Koitin aamulla toppautua oikein kunnolla, mutta silti katsomossa istuessa tuli varpaisiin kylmä...

Olen nyt koko kuluneen viikon ja pitkään ennen sitäkin katsellut ponia ainoastaan loimet päällä tai sitten niin läheltä, etten ole kunnolla kiinnittänyt asiaan huomiota. Nyt kuitenkin sen liikkuessa maneesissa sain oikein järkyttyä miten lihava siitä on tullut. Goldi oli pienten ponien kanssa samassa ryhmässä ja kun se jo muutenkin näyttää rakenteeltaan paljon 142-senttistä isommalta, oli se aivan jäätävän tankin näköinen ylimääräisine rasvakerroksineen. Ponin takapuoli oikein hyllyi sen laukatessa esteelle... Tästä valveutuneena pakko pistää se laihdutuskuurille. Onneksi Juliakin oli seuraamassa valmennusta ja puhuttiin että nyt täytyy pitää heinämäärät minimissä - eihän poni edes jaksa kunnolla liikkua saatika hypätä tuon ihrakerroksen kanssa!

Sunnuntainkin teemana oli kunnollinen kontrolli poneihin ja lopussa saivat hypätä pientä rataa. Goldi vaikutti alkuun hyvin tahmealta ja kun Nella vielä joutui ratsastamaan kamalan pakkasen takia lämpöisillä talvitöppösillä, ei tyttö saanut poniin kunnolla terävyyttä ilman kannuksia. Loppua kohden ponikin kuitenkin alkoi herätä ja vaikkei vauhti ollutkaan päätä huimaava, oli suoritukset oikein siistejä. Kertaalleen poni rysäytti huonon ponnistuspaikan takia taloesteeseen, mutta hyvä niin - hyppääminen olisi ollut aivan liian riskialtista siltä etäisyydeltä. Goldin kanssa yleisesti on ollut se ongelma, että se kieltää todella harvoin. Käytännössähän se on hyvä, ettei ota ratsastajan virheistä itseensä ja on varma omasta kyvystään ylittää esteet, mutta sitten on näitä tapauksia, kun jo oman terveyden ja hengen kannalta olisi kannattavampaa kieltää.

Yleisesti ottaen valmennukset oli oikein sujuvia ja uskoisin että tästä nyt päästäisiin vihdoin palailemaan normaaliin valmennusarkeen. Pieniä muutoksia on suunnitteilla ponin ruokintaan, joiden olisi tarkoitus helpottaa paranemista yskästä, mutta siitä lisää joskus toiste! Alla tekemäni videokooste viikonlopusta.


Videot otti sisukas Johanna, kun minä taas värjöttelin ponin loimen alla katsomossa lämmittelemässä...

Uuden vuoden tuulia

Uusi vuosi on alkanut täysikäännöksellä, niin säiden suhteen kuin meidän arjenkin suhteen. Poni reagoi kortisonikuuriin hyvin ja yskä on nyt muutaman viikon verran ollut paljon parempi (lue: lähes tulkoon yskätön), jonka takia päätettiinkin pikkuhiljaa palailla normaaliin arkeen ja treeniin. Vuosi alkoi valmennuskalenterinkin mukaan vauhdikkaasti, kun ensimmäinen aluevalmennusviikonloppu oli merkattu jo vuoden toiselle viikonlopulle. Tottakai tytöt ilmoitettiin sinne, mutta kun hyppytaukoa oli päässyt kertymään jo luvattoman kauan, soitin perään Tepolle ja varasin tytöille tunnin heti sunnuntaille vuodenvaihteen jälkeen. Ehkä hyvä kerrata miten se poni toimii ennen aluevalmennusta, ettei siellä sitten tarvitse niin keskittyä siihen mistä naruista vedetään.

Poni oli hieman laiskahko, mutta selvästi innoissaan päästessään taas hyppäämään ja tytöillä meni oikein kivasti. Nella on nyt hypännyt toisella ponilla tämän syksyn ja näiden kahden ponin ero on niin valtava, että oli hyvä taas muistella millainen poni Goldi on hypätä. Teppo teetti kaksikolla melko yksinkertaisia tehtäviä matalilla esteillä, mikä oli yhteinen päätös ponin kunto huomioiden. Ilma oli alkanut jo viiletä, joten videota otin ainoastaan viimeisiltä hypyiltä, jotka onnistuikin todella hyvin.

 

Sunnuntain jälkeen pakkanen kiristyikin melkoisesti ja koko seuraava viikko mentiin vain käyntilenkkejä, koska en tahtonut ottaa yhtään riskejä ponin hengitysteiden kanssa. Pakkanen kun helposti rasittaa omaa kurkkuani ja keuhkojani kroonisen ärsytystilan takia, ajattelin pelata varman päälle myös ponin kanssa. Ei se ihan lomailuksi jäänyt kuitenkaan, vaan tehtiin pitkiä maastolenkkejä talutellen. Mä olen pakkasen ystävä, mutta -25 alkoi olla jo vähän liikaa. Onneksi sentään saatiin pakkasten ansiosta aivan ihana auringonpaiste joka päivälle, mikä piristi ja innosti kävelemään näitä pitkiä lenkkejä. Puhelin ei oikein tykkää pakkasista ja hyytyy lähes tulkoon saman tien, mutta onnistuin nappaamaan muutamat kuvat meidän lenkeiltä. Lumiset maastot ja kuurapartainen poni on kyllä parasta mitä talvessa tiedän ♥


Aluevalmennuksesta lisää seuraavassa postauksessa!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Maanantain kuvasatoa

Koko viikko on sujahtanut ohi niin hurjalla vauhdilla, etten ole ehtinyt edes ajatella koko kuvia. Nyt sain kuitenkin vihdoin hetkeksi istahdettua tähän koneen ääreen ja käytyä kuvat läpi. Postaukseen olen nyt valinnut nimenomaan ne parhaat, eli kirikat kakun päältä, sillä muuten kuvia olisi tullut aivan liikaa. Meitä helli koko aamun aivan ihana auringonpaiste ja pakkaslukemat taisi huidella kympin tienoilla. Lunta ei vielä oltu varsinaisesti saatu, mutta pakkanen oli pitänyt sen pienenkin verran maassa mitä oli tullut. Nythän meilläkin sataa täällä etelässä lunta, jos vaikka ensi viikolla saataisiin ihan lumikuviakin jo!

1. "Studiokuvia". Nää oli mun mielestä tosi kivoja!
2.

Otettiin myös ratsastustuokiosta kuvia, mutta säästän ne myöhemmälle vaiheelle. Nyt saatte nautiskella vain söpöstä poseeraavasta Goldista ja sen "malliammattilaisomistajasta".

3. Rakas pikku pallo
6.

4.
5.
9.
8.
Hyödynnettiin ihana aamuauringonpaiste ja testailtiin kuvata vastavaloon. Poni oli tässä vaiheessa jo ratsastettu ja siitä nousi hauska huurupilvi joka näkyy hyvin näin vastavalon kanssa.

10.
11.
12. Pusuja ponille
13.

  Mitkä kuvat oli teidän mielestänne hienoimmat?
Kuvista suuri kiitos Eevalle  ♥