sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Koira, poni ja mahdoton kuvatehtävä

 Kun sain pyynnön napsasta kuvan, jossa esiintyisi sekä koira, että hevonen, ajattelin tehtävän olevan helppo nakki ja vastaanotin sen varmoin mielin. Tehtävä osoittautui kuitenkin huomattavasti helpommaksi sanottuna kuin tehtynä.

Ludo on pienestä pitäen opetettu siihen, ettei ponin jalkoihin ole mitään asiaa ja poni on itsekin hyvin pitänyt huolen siitä, ettei pentu pääse ujuttautumaan liian lähelle. Pentu on siis hyvin oppinut pysymään poissa hevosten tieltä. Jopa vähän liian hyvin. Nimittäin kun yritin saada näitä kahta mahtumaan samaan ruutuun, ei homma sujunutkaan ihan niin helposti ja lopulta sain hieman soveltaa, jotta sain sen edes lähelle toivottua lopputulosta.

Poni kyllä tapitti nätisti paikoillaan, mutta pentu ei millään olisi jäänyt yksinään sen vierelle poseeraamaan. Enkä yhtään ihmettele, sillä tasaisin väliajoin neiti ponineiti antoi pennulle sen verran vihaista silmää että itsekin olisin pienenä koirana kerännyt hännän matkaan ja siirtynyt sivummalle. Iso osa kuvausyrityksestä menikin siihen, kun yritettiin saada pentua pysymään edes joten kuten paikallaan ponin vierellä ja samalla ponin nyrpeä naama etäämmällä hieman vähemmän nyrpeän näköisenä.

Lopputuloksena kameran rulla yllättikin itseni ja sieltä löytyi muutama todella kiva ruutu. Alla päivän kuvasaldo, kuinka me onnistuttiin teidän mielestä?




Goldin mielipide pennusta... Miksiköhän se haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana?

"Se hullu poni hyökkää kuitenkin kohta tuolta!"



PS. Goldi ei siis koskaan ole oikeasti satuttanut pentua, se vain uhkailee ja yrittää leikkiä kovista...



10 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, varsinkin toiseksi viimeinen kuva on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin olen kyllä sekä yllättynyt että ylpeä lopputuloksesta! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Hevosen ja koiran saaminen yhteen kuvaan on kyllä hankalaa xd Mun lemppareita oli ensimmäinen ja toiseksi viimeinen 😃

    wesanelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, ei ollut helppo tehtävä :D

      Poista
  3. Onneksi on photoshop! Siitä vaan leikkaa-liimaa -taktiikka käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä mä itseasiassa uhosinkin kun kuvista ei alkuun meinannut tulla mitään.. :D

      Poista
  4. Tosi kivoja kuvia! Goldi on niin supernätti poni! :) vika kuva nousi lemppariksi. :)

    VastaaPoista
  5. Viimeinen kuva on kerrassaan mainio! Kuka sanoikaan, että koiran ja ponin pitäisi seistä tai istua samalla viivalla vierekkäin, kun ne saa samaan kuvaan noin nerokkaasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hetken joutui pähkäilemään miten saan ongelman ratkaistua, mutta tulihan se idea sieltä! :D

      Poista