torstai 2. maaliskuuta 2017

Poninvaihtopäivät (lainaponilla part 2)

On se vaan niin siistiä, kun tutustuu uusiin ihmisiin ja huomaakin löytäneensä itselleen uuden poniystävän! Ja poniystävällä tarkoitan sekä ihan konkreettisesti sitä ponia, että tämän kaksijalkaista huoltajaa. Sitä vain pienestä ujosta stalkkailusta (siis ihan instagramin puolella, ei sentään häiritty kenenkään koti- tai työrauhaa...) kehkeytyikin ihan oikea kaveruussuhde ja tämän myötä varmasti lukuisia ja lukuisia mahtavia ponipäiviä vielä tulevaisuudessa! Tekee hyvää löytää kaltaistansa seuraa, meitä poniaikuisia kun ei ihan joka nurkalla kuitenkaan tule vastaan.

Tiistaina pääsinkin taas moikkailemaan Maria ja tämän pahamaineista valkoista lohikäärmettä. Ollaan jo hetken aikaa suunniteltu poninvaihtopäivää ja tällä kertaa Marikin pääsi tutustumaan Goldiin. Aloitettiin päivä Vantun luota Kolmikulman tallilta, jonne suunnistin hieman ennen puoltapäivää. Mari oli hakenut V:n jo tarhasta ja pääsinkin heti kuntoonlaittopuuhiin. Poni mulkoili mun touhuja välillä vähän epäluuloisesti, mutta antoi kuitenkin puuhailla rauhassa. En ole itse vielä törmännyt tähän hurjaan puoleen pienessä valkoisessa, mutta tarinoiden perusteella ehkä ihan hyvä niinkin.



Ponilla oli mielipide.



Oli taas kulttuurishokki hypätä Vantun selkään. Se eroaa niin paljon Goldista jo ihan rakenteeltaankin. Vaikka näillä kahdella ei ole kuin muutama hassu sentti säkäkorkeuseroa, on V kaikin puolin paljon isomman tuntuinen. Ei ehkä korkeampi sanan varsinaisessa tarkoituksessa, koska huippaamaan mua ei ole alkanut, mutta sillä on hyvin erityylinen ryhti ja tapa askeltaa. Goldia ja Vanttua verratessa huomaa kyllä, että Goldi on myös ulkomuodoltaan poni isolla P:llä. Vaikkei sekään ole mikään tikittävä pikkuponi, on sen askeleet huomattavasti Vanttua pienemmät ja terävämmät. Vanttua voisikin luonnehtia pikemminkin pieneksi hevoseksi kuin isoksi poniksi.

Pitäydyin edelleen Vantun kanssa hyvin perinteisissä tehtävissä. Aloitettiin ravailemalla rennosti isoilla ympyröillä ja tekemällä suunnanvaihdoksia kahdeksikolla. Alkuun annoinkin V:n mennä hieman oman mielen mukaan ja se valuikin ajoittain aika matalaksi edestä. Kun aloin pikkuhiljaa keräilemään ohjia, sainkin tehdä paljon töitä, että sain yläosaa nousemaan. Vanttu on selvästi melko painava edestä ja valahtaa mielellään etupainoiseksi. Sitä saa ratsastaa aika reippaasti ylöspäin ja kasata takajalkoja alle, että se kevenee edestä. Saatiin tosi kivoja hieman korkeampia pätkiä kokoamalla ravia ajoittain aika reippaastikin, mutta kyllä siinä sai töitä tehdä. Huomaan, etten oikein osaa pitää ohjia kunnolla kädessä kun poni painaa kunnolla vasten ja sainkin keräillä niitä vähän väliä lyhyemmäksi. Ohjasotteen valuminen ei tietenkään sekään auttanut pitämään ponin ryhtiä yllä, vaan sen sai aina koota uudestaan ylös kun lyhensi ohjaa. Ratsastusolosuhteet oli viime kertaan nähden hieman haastavammat katolta putoavan lumen takia ja V kuuntelikin välillä melko valppaana ulkoa kuuluvia ääniä. Mitään lähtöjä se ei ottanut kertaakaan, vaikka välillä heittelikin päätään siinä mielessä, että jos vaan sallisit niin olisin jo häippässyt. Tällä kertaa ponin nappulat alkoi jo hieman selvitä ja uskon seuraavan kerran olevan jälleen helpompi. Kun itse on hyvin kaukana ammattiratsastajasta vaatii uuden hevosen toimimaan saaminen aina toistoja ja toistoja ja ensimmäinen kerta on harvoin mitään kaunista katsottavaa. Eikä aina se toinenkaan kerta. Eikä välttämättä kolmaskaan, mutta joka kerta se paranee.

Kun V oli hoidettu ja palautettu tarhaansa, suunnattiin auton nokka kohti Tuusulaa ja Goldia. Automatka sujui leppoisasti höpötellen niitä näitä, ei tainnut olla yhtäkään hiljaista hetkeä koko reilun puolen tunnin matkalla. Vuoroin vieraissa ja kun saatiin poni haettua tarhasta, sai Mari ryhtyä varustamaan sitä. Olin armollinen ja säästin toisen kuitenkin pintelöinnin ilolta ja pyöräytin itse paketit ponille jalkoihin. Meillä ei vieläkään ole ponille koulusuojia, vaikka tarkoituksena on ollut sellaiset ostaa jo pidemmän aikaa. Niinpä tulee melko monena päivänä viikossa kääräistyä ponille pintelit jalkaan; voisin jopa väittää olevani jo melko haka siinä hommassa. Ohjeistin Maria hieman alkuun siitä, miten poni toimii ja mitä sen yleisimmät kommervenkit on, jonka jälkeen hän sai vapaasti lähteä tunnustelemaan ponia. Kontrasti "tahmean" Goldin ja oman vauhdikkaan Vantun välillä taisi olla melko suuri, ainakin hämmentyneistä kommenteista ja hihittelystä päätellen. Sen kummemmin en Marin ratsastuksesta tähän kirjoita, hän varmasti jakaa omat kokemuksensa Instagramissa; käykää siis ihmeessä klikkaamaan itsenne seuraajiksi @tuhmaponi-tilille!

Nämä ponipäivät on mahtavinta antia, tietysti ratsatsuskokemuksen, mutta etenkin hyvässä seurassa vietetyn ajan vuoksi!





Pientä venytystä askeleeseen, tästä ponista olisi aivan varmasti myös kouluradoille!








2 kommenttia: