keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Toinen kansallinen metri



Viime viikon lauantaina käytiin Team Goldin kanssa pyörähtämässä Riders Innin Hyvinkää meets Palm Beach-kilpailuissa. Koska perjantai meni työn parissa ja takana oli edellisviikonlopun kenttäkilpailut ja edessä seuraavana viikonloppuna samanmoiset, päätettiin ottaa alle vain yksi luokka. Tarjolla oli niin avointa metriä kuin ponimetriä ja tottakai poni ja tyttö ilmoitettiin jälkimmäiseen mittelöimään sijoituksista ponikavereidensa kanssa.



Kyseessä oli kaksikon toinen kansallinen metrin luokka ja hieman jännitti minkälainen rata sieltä oli tulossa. Yleisesti tykkään paljon Johkun tekemistä radoista, mutta niissä on monesti jokin jippo joka saattaa koitua kohtaloksi. Lauantain rata oli kokonaisuudessaan suhteellisen selkeä ja siinä suurimpia haasteita asettivat muutamat suhteutetut välit, joille tarvitsi joko ratsastaa kunnolla eteen tai ottaa hieman iisimmin löytääksensä oikean paikan. Käytännössä kaksikolla tuskin olisi mitään ongelmia, sillä Goldi kyllä pelastaa aika hyvin myös huonosti tuodut kohdat, mutta metrissä joutuu jo sen verran ponikin ponnistamaan että sieltä voi helposti tulla puomeja mukaan jos yhtään missaa paikan.

Edelleen päätavoite metrissä on puhdas rata ja sitä Nella ja Goldi lähtivät hakemaan tästäkin luokasta. Koko rata oli oikein sujuva ja jälleen kerran Nellan puolesta hyvin siististi ratsastettu. Esteet eivät olleet niin kutsutusti tapissa ja Goldikin ylitti esteet tuttuun tapaansa kevyesti ja hyvällä ilmavaralla. Ainoa pieni huti tuli toisen vaiheen toiselle esteelle, jolle poni tuli hieman liian pohjaan, mutta selvisi silti estevirheettä. Radalta kaksikko poistui tuplanollalla ja kapusivat luokan toiselle sijalle. Lähtijöitä neitien jälkeen oli enää muutama ja toiselle sijalle jäätiin!



Sujuuhan se metri noilta kahdelta jo sen verran sujuvasti, että on muutamaan kertaan tullut mietittyä että mitä jos lähtisikin jo kokeilemaan tosissaan sitä kymppiä lisäksi. Pieni ääni pään sisällä kuitenkin jaksaa onneksi aina muistuttaa siitä, että poni on vielä nuori, ja niin on tyttökin. Näillä kahdella on vielä useampi vuosi aikaa kehittyä ja nostaa tasoaan. Siinä on aina riskinsä lähteä liian aikaisin liian kunnianhimoisesti hakemaan vaativuutta lisää ja lisää. Vaikka valmentajakin on sitä mieltä, että poni hyppää mitä vaan sen eteen pistää, on metriä korkeammissa luokissa jo sen verran tekemistä sekä ratsastajalle että ponille, että me odotellaan suosiolla vielä hetki ennen loikkausta isompiin luokkiin. Tällekin kesälle on suunniteltu muutamaa kokeilua kympin luokissakin, mikäli kausi jatkuu yhtä sujuvana ja loistokkaana kuin nyt. Edetään kuitenkin kilpailut kerrallaan ja pyritään pitämään jalat maassa - kyllä me vielä ehditään!



PS. Täytyy kyllä nyt vielä hehkuttaa, että mä ihan itse letitin ponin harjan perjantai-iltana valmiiksi. Eihän siinä muuten mitään, mutta mun edellinen letityskerta taitaa olla liki kymmenen vuoden takaa ratsastusleiriltä. Siihen nähden olin yllättävän nopea ja sain aikaiseksi jopa ihan kelpo sykeröt, nimittäin aikaa koko hommaan kului himppasen reilu puoli tuntia!





10 kommenttia:

  1. Ihana parivaljakko! :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin hienon näköstä menoa noilla kahdella, vautsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä menoa mielellään seuraa! :)

      Poista
  3. Ihanan näköistä menoa. Mistä kuvat saatu/ostettu? :) Vai onko oma ottamia? Kuvia itsekkin haeskelen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kuvat on ihan omaa käsialaa :)

      Poista
  4. Toi muksu on niin super, pidä siitä kiinni kynsin ja hampain!

    VastaaPoista
  5. Maksatko sinä Goldin kisat? :) Jokatapauksessa todella siistiä ja hyvännäköistä menoa, pidä tosissaan tytöstä kiinni kynsin n hampain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En maksa niitä Goldin kisoja, jotka Nella ratsastaa :) Ja aion pitää, tämä tyttö on pieni lottovoitto meille!

      Poista