sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kisamatkalla Champion oli ja ei ollut

Kuten yllättävän moni muukin, suunnattiin mekin eilen auton nokka traileri perässään kohti Pilvenmäen ravirataa Forssassa. No mitä ihmettä me raviradalla tehtäisiin esteponin kanssa? Tietysti osallistuttaisiin Kisamakalla Champion-match showhun!

Herra sääukko lupasi jo pitkäaikaisennusteessa surkeaa keliä viikonlopulle ja saatiin sanoa hyvästit toiveista ihanalle lämpimälle kesäpäivälle. Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö olisi moneen kymmeneen kertaan punninnut kannattavuutta lähteä vetämään ponia puolentoista tunnin matkaa forssaan kaatosateessa esiintymään mätsärissä. Matkallahan ei olisi ponin kannalta mitään muuta merkitystä kuin se, että sen näyttelyhullu omistaja saisi toteutettua omia intressejään ja puunata kultaisesta blondista vieläkin kultaisemman ja blondimman.

Noh, puunaus- ja näyttelyhulluus vei voiton ja niin me lähdettiin kurjasta sääennusteesta huolimatta lauantaiaamuna hieman vaille seitsemän matkaan kohti Forssaa. Ja tietysti iloitsin myös siitä, että oltiin ponin kanssa voitettu Osallistu ja voita-kampanjassa pieni ekstralahja enkä voinut jättää sitä lunastamatta!

Matka lähti käyntiin itse asiassa oikein kivasti ja sääkin oli pelättyä huomattavasti helpompi ajokeliä ajatellen, sillä vettä ei tullut läheskään kaatamalla kuten sääennuste oli lupaillut. Keskellä moottoritietä saimme kuitenkin osamme aivan jäätävästä kaatosateesta. Vettä tuli kuin esterin takamuksesta ja sellaisella voimalla, että itseäkin vähän hirvitti. Ja eikös se saanut poninkin tolaltaan kopissa. Yhtäkkiä koko auto ja traileri teki semmoiset kaninloikat että sanoin äidille, että nyt meidän on ihan pakko pysähtyä katsomaan ponia, sillä se ei tuntunut lainkaan normaalilta ponin liikkumiselta. Olin aivan varma, että nyt se poni on vetänyt trailerissa ympäri ja joudutaan purkamaan koko traileri siinä moottoritien varressa.

 Hyppäsin autosta lähes vauhdissa ulos ja ryntäsin trailerille. Avatessani oven oli siellä onneksi vastassa poni kaikilla neljällä jalallaan, mutta erittäin järkyttyneessä tilassa. Oltiin hetki tienvieressä ja rauhoittelin ponia, kunnes se tuntui olevan taas aikaisempaa levollisemmin mielin. Jatkettiin siis matkaa ja onneksi sadekin hieman hellitti. Päästiin ihan hyvänkin matkaa eteenpäin kunnes tunnettiin sama valtava nytkähdys ja niin ajettiin taas tien reunaan. Trailerissa oli vastassa taas hyvin järkyttynyt poni, joka selvästi oli taas saanut sätkyn jostain syystä. T'ässä vaiheessa poni alkoi olla jo siinä mielentilassa, että päätin matkustaa hetken trailerissa sen kanssa, rauhoitellen ja varmistaen, ettei se riko itseään. Sovittiin, että ajetaan sivuun seuraavalla pysähdyspaikalla, joka onneksi oli vain vajaan kilometrin päässä, ja otetaan poni hetkeksi ulos trailerista.

Näin jo ponin kanssa matkustaessani sen toisen takasuojan olevan huonosti paikoillaan, ilmeisesti oli saanut sen valahtamaan ryskyttäessään, joten se oli ainakin korjattava. Kun saatiin poni ulos trailerista, ei yksi valahtanut takasuoja enää ollutkaan meidän suurin ongelma. Poni oli onnistunut jollain ilveellä telomaan toisen takajalkansa niin, että yönsilmä roikkui vain noin sentin pätkältä kiinni ja kintereen alapuolella jalan ulkopuolella oli muutama parin sentin mittaista haavaa.

Haavat oli selvästi kipeitä ja poni hyvin järkyttynyt. En ole koskaan ennen nähnyt Goldia niin stressaantuneena, kipeänä ja ahdistuneena kuin se oli nyt. Jokainen pienikin osuma yönsilmään tai vastakkaisella puolella olevaan haavaan sai sen karkaamaan paikalta salamannopeasti. Aloin tietysti heti pohtia, että millä ilveellä saataisiin haava sidottua väliaikaisesti, että saataisiin poni eläinlääkärin katsottavaksi. Sisintäni väänsi nähdä toinen niin poissa tolaltaan ja yritin parhaani mukaan rauhoitella ponia. Taluttelin sitä pitkään ympäri pysähdyspaikkaa, syöttelin sille vihreätä metsänreunalta ja rapsuttelin sitä. Alkuun en saanut mennä lähellekään neidin takapäätä, vaan jokainen hipaisukin sen lautaselle tai takajalkoihin sai aikaisemmin mainitun pakoreaktion aikaan.

En tiedä kuinka kauan oikein oltiin pysähdyspaikalla, mutta soitin jo heti alkuun Kisamatkalla Championin järjestäneelle Sennille, ettei me millään ehdittäisi kehään omaan suoritukseemme. Senni oli onneksi (ja luonnollisesti) hyvin ymmärtäväinen ja sanoi siirtävänsä meidät luokan viimeisiksi, jos vaikka siihen mennessä saataisiin asiat selvitettyä.

Kun poni alkoi rauhoittua, tein sen kanssa pikkuhiljaa siedätyshoitoa ja silittelin pikkuhiljaa lavoilta aloittaen kohti häntää ja siitä terveen takajalan luo ja sitten pikkuhiljaa kipeää jalkaa kohden. Poni tottui pikkuhiljaa kosketukseen ja sain kuin sainkin vihdoin paketoitua jalan pyyhkein ja jeesusteipein niin, että se toivottavasti pitäisi loppumatkan näyttelypaikalle. Kun haava oli sidottu, oli ponikin huomattavasti rauhallisempi, kun jokainen hännän tai muun hipaisu jalkaan ei aiheuttanut kipua.


Tässä vaiheessa matkaa kohteeseen oli enää noin kolmisenkymmentä kilometriä ja kotiin ainakin kolminkertainen määrä, joten päätettiin jatkaa matkaa ja hoitaa poni kuntoon raviradalla. Hieman jännitin saanko ponia enää takaisin traileriin järkyttävän kokemuksen jälkeen, mutta se seurasikin minua luottavaisesti kuin koiranpentu takaisin koppiin. On se vaan niin kultainen! ♥

Päätin varmuuden vuoksi matkustaa ponin kanssa loppumatkan kopissa, ja hyvä että niin tein. Poni nimittäin oli edelleen kopissa vauhko. Uskon sille jääneen nyt muistiin siitä tilanteesta se kipu ja nyt se säikkyi jokaista pientäkin poikkeavuutta. Pidin koko matkan ajan puhelinlinjan auki autoon äidille, jotta pystyin kommunikoimaan tarpeen vaatiessa nopeasti. Rauhoittelin ponia äänellä ja rapsutellen ja edettiin hitaasti mutta varmasti neljänkymmenen kilometrin tuntivauhtia hätävilkut päällä kohti määränpäätä. Muutaman kerran pyysin äitiä pysähtymään ponin selvästi kerätessä taas kierroksia, mutta stressistä ja hitaasta etenemisestä huolimatta päästiin yllättävän nopeasti kohteeseen.


Pilvenmäellä purettiin poni autosta ja tarkistettiin että omatekoinen side on edelleen paikallaan. Kun ponilla näytti kaikki olevan tilanteeseen nähden hyvin, jätin äidin taluttelemaan ponia ja itse suuntasin kansliaan kyselemään eläinlääkäriä. Ainoa miinus jonka voin jo näin nopealla visiitillä sanoa järjestetystä tapahtumasta, oli se ettei kukaan tiennyt eläinlääkäristä mitään ja klinikan vastaavalle soittaessani ei tämäkään ollut tietoinen koko tapahtumasta. Saatiin kuitenkin kutsuttua eläinlääkäri paikalle, tosin saapumiseen menisi muutama tunti. Noh, poni vaikutti tilanteeseen nähden yllättävän rauhalliselta ja järjestäjät luovuttivat meille yhden karsinapaikan, jonne päästää poni rauhoittumaan.

Odotellessamme käytiin ponin kanssa pyörähtämässä lenkki raviradan ympäri ja tarkistettiin myös ravissa, ettei poni ontunut. Kovin pahasti se ei siis onneksi ollut jalkaansa satuttanut, vaikka haavat ilkeiltä näyttikin.

Tästä tilannekuvasta kiitos Kiia Kuokka / tunrutiharakka.net

Kun eläinlääkäri vihdoin saatiin paikalle, sai poni rauhoituspiikin ja haavat hoidettiin kuntoon. Yönsilmän lääkäri leikkasi irti ja sen jälkeen voitelin jalan ja paketoin sen tukevasti siteisiin. Haavat eivät lähitarkastelullakaan onneksi vaikuttaneet vakavilta tai syviltä, mutta etenkin yönsilmän repeämisen aiheuttama haava oli ilkeän näköinen ja selvästi kipeä.



Käytettiin ponin rauhoitus hyväksi ja lähdettiin heti paikkaamisen jälkeen kuskaamaan ponia kotiin, jotta saataisiin se rauhassa ja turvallisesti kotiin asti. Taas kerran se kulki perässäni koppiin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jäi niille sijoilleen. Tottakai rauhoituksella oli osansa asiaan, mutta olen silti uskomattoman ylpeä pienestä urheasta ponistani, että se jaksoi luottaa minuun vaikka olinkin jo aiheuttanut sille samassa tilanteessa kipeää.

Kotimatka ajettiin varoen ja kuunneltiin jatkuvasti ja ehkä jopa hieman vainoharhaisesti trailerista kuuluvia ääniä. Vasta aivan matkan loppuvaiheilla alkoi trailerista kuulua meteliä, mutta tämä kuulosti enemmän siltä meteliltä, mitä poni yleensäkin pitää heinien loppuessa. Nythän sillä ei ollut ollut alun perinkään heinää kotimatkalla edessään, sillä rauhoitettuna ollessaan hevonen ei saa syödä.

Kotipihalla trailerissa oli vastassa iloisesti hörisevä poni jolla ei ollut mitään kiirettä pois trailerista. Vaikka rauhoituksen vaikutus oli selvästi jo häviämään päin, vein ponin omaan karsinaansa lepäilemään. Jätin ponille ohuen loimen karsinaan, sillä en tahtonut sen vilustuvan kylmässä ja kosteassa säässä etenkin kun se on jo valtaosan päivästä ollut hyvin stressaantuneessa tilassa ja sitä myötä koko kroppa kovassa rasituksessa.

Kävin vielä illalla antamassa iltaruuat ja tarkistamassa siteen tilanteen. Sain hieman korjailla valahtanutta sidettä, mutta pieni siteen liikuttelu ei onneksi näyttänyt ponia sattuvan ja sain kaikessa rauhassa kääriä siteen paremmin. Poni oli illalla jo hyvin tyytyväinen, toki varmasti myös vihdoin saatujen heinien takia, mutta uskon sen olevan jo suht koht kivuton, kun haavoja suojaa paksu kerros pumpulia ja sidettä.

korjailtu paketti, poni lepuuttelee kovin jalkaa, mutta taitaa vaan kiristävä side häiritä.

Tänään poni on saanut paljon huomiota, sillä itse kävin sekä aamulla että illallatarkistamassa jalan tilanteen ja rapsuttelemassa ponia ja myös Nella ja Johanna pistäytyivät siinä välissä ponia moikkaamassa. Illalla neiti pääsi vielä hetkeksi laitumellekin syömään, jos vaikka saataisiin kohta aloitettua laidunkausi kunnolla.

Nyt poni saa muutaman kevyemmän päivän tulevalla viikolla. Huomenna avaan siteet ja putsaan haavat uutta sidettä varten ja loppuviikosta siirrytään hoitamaan haavoja avona. Ponia liikutan joka päivä jonkin verran, mutta ainakin nyt alkuun kun haavat on vielä ihan auki ja jalassa side, pidetään liikutus ihan kävelyssä. Loppuviikosta taas tarkastetaan tilanne ja edetään haavojen paranemisen mukaan.

Reipas muru iltaheinien kimpussa ♥ Joko mainitsin miten ylpeä olen pikkuisesta?

Itseä harmittaa tässä vaiheessa varmasti eniten se, etten kuunnellut kaikkia niitä merkkejä, joita universumi selvästi yritti minulle viestiä siitä, ettei matkaan kannata lähetä. Ensinnäkin meidän alunperin sovittu kuski perui viimehetkellä, eikä uutta kuskia meinannut löytyä sitten millään. Lopuksi lähes tulkoon anelin äitiä lähtemään kuskaamaan meitä, vaikka tiesin ettei tämä mielellään kokemattomana vetäisi niinkään pitkää matkaa. Toiseksi sääennuste oli niin surkea, että meinasin monta kertaa viikon aikana heittää hanskat tiskiin, mutta kunnianhimo vei kuitenkin voiton. Vaikka onkin typerää ja turhaa murehtia ja märehtiä tapahtunutta jälkikäteen, en voi olla soimaamatta itseäni siitä, etten voinut kuunnella ja tajuta. Että pitkin olla jääräpäinen. Noh, ehkä tälläkin oli joku tarkoitus. Ehkä se ettei menty riskeeraamaan ponin jalkoja suuremmin tämän päiväisiin kenttäkilpailuihin? Ken tietää. Tulipahan ainakin todettua, että osaan toimia myös stressaavammassakin tilanteessa suht koht järkevästi ja saan asiat hoidettua. Nyt toivon ainoastaan, että ponin haavat paranisivat hyvin ja nopeasti ja ettei sillä olisi jäänyt matkasta huonoja muistoja jotka aiheuttaisivat tulevaisuudessa ongelmia matkustamisessa.  Nämä ovat asioita, joiden tilanteen vain aika näyttää. Nyt siis odotellaan.

8 kommenttia:

  1. Eikä! Todella harmi, mutta luojan kiitos Goldille ei sen pahemmin käynyt ja selvisitte kotiin ehjänä! Ja ponille vielä pointsit huikeasta luottamuksesta, se on upeaa kuinka tuollaisen kokemuksenkin jälkeen ne jaksaa luottaa <3 Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, siinä vaiheessa kun traileri rytkähti olin ihan varma et poni on siellä vähintään väärin päin ja kaikki jalat solmussa... Ja niin se poni aina vaan yllättää olemalla reipas! <3

      Poista
  2. Voi hitsin vitsit! Goldi on kyllä niin ihanan luottavainen sua kohtaan,,ei voi kuin ihailla ponia❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, täyttä kultaa ♥

      Poista
  3. Voi hitsi!:| teet kyllä kaikkes että ponilla on hyvä olla! Goldi on kyllä todella kultainen, teil on kyl vahva side<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! Vielä on tekemistä siteen vahvistamiseksi, mutta tämä kyllä antoi itselleni taas syyn uskoa että jotain teen neidin kanssa oikein. ♥

      Poista
  4. Voi rähmä, mikä tuuri. Mutta onneksi ei käynyt pahemmin! Meidänkin piti mennä Kisamatkalla Championiin, mutta jännevamma esti lähtemästä. Tosin en olisi loppujen lopuksi muutenkaan lähtenyt, koska ponini tiineys on niin alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Huomasinkin että olitte tulossa, oli nimittäin alun perin tarkoitus olla teidän parina. Arvasin että poisjääntiin saattoi ehkä olla syynä jokin pieni muuttuja ;) Harmi oli kyllä lukea että jalasta löytyi taas sanomista.. Ihan hyvä päätös jättäytyä pois, pidetään sormet ja varpaat ristissä että nyt tärppäsi ja että jalka hoituisi pian kuntoon!

      Poista