keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Muuttumisleikki

Goldi on nyt ollut mulla muutaman päivän päälle puoli vuotta - se haettiin kotiin halloweeninä 31.10.2015. Poni oli tehnyt todella hienon kauden kilpakentillä ja oli todella hyvässä kunnossa tullessaan, Kiiakin kehui kuinka sen ylälinja on parantunut huimasti. HIHS:sta Goldi oli kuitenkin napannut itselleen yskönpoikasen, joka vain paheni pahenemistaan. Tämä johti luonnollisesti siihen, että loppuvuoden treenisuunnitelmat iskettiin jäihin ja poni sai jäädä sairaslomalle. Yskä ei ole koskaan hevosella leikin asia, eikä tahdottu ottaa yhtään riskiä Goldin kunnon kanssa. Vaikkei se yskinytkään jatkuvasti rajusti, vaan saattoi olla päiviäkin yskimättä juuri lainkaan, pidettiin liikutus kevyenä koko loppuvuoden 2015. Kunnes yskä loppui kuin seinään. Tämä sairasloma ja kevyen liikutuksen kausi sai aikaan ponissa muutoksen, nimittäin se keräsi mahaa aivan luvattoman paljon. Nyt on tehty paljon töitä ponin laihtumisen eteen ja tuloksiakin on saavutettu tavoitteen mukaan.

On ollut suuri ilo saada ponista kuvia tasaisesti läpi koko talven ja kiitos Eevan ja Kiian saan nyt antaa myös teille pienen vilkaisun ponin muutokseen, ensin pahempaan ja sen jälkeen takaisin parempaan.

17.11.2015 - syntymäpäivänäni kuvattu kuva ponista, kaksi viikkoa muuton jälkeen. © Kiia Kuokka / tunturiharakka.net

28.12.2015 - reilu kuukausi kevyemmällä liikunnalla. © Eeva Laakso

23.02.2016 - Tässä jo palattu treeniin, mutta mahaa löytyy vielä. Rakennekuvasta ei erotu yhtä hyvin sivuille levinnyt pallomaha. © Eeva Laakso

16.03.2016 - pieni pyöreä kameleonttiponi, tässä ponilla on "ilmapallopäivä" ja kaulasta alkaa kesäkarva puskea läpi. © Eeva Laakso

06.05.2016 - Poni alkaa olla taas oma virtaviivainen itsensä ja kiiltävä kesäkarvakin alkaa jo siirtyä kaulasta loppurunkoon. © Kiia Kuokka / tunturiharakka.net

Olen tuntenut Goldin jo niin pitkään, ettei ollut minulle mikään yllätys, että poni vaihtaa värinsä talvi- ja kesäkarvan mukana ja tullessaan se oli jo kauan aikaa sitten alkanut vaihtaa kesäkarvaansa pois. Äitini oli viimeksi nähnyt ponin kesäkarvassaan reipas vuosi takaperin ja kommentoikin ponin nähdessään hämmästyneenä että "en mä muistanut että se on näin vaalea" - ei hätää äiti, ei se ollutkaan. Poni myös vaalenee entisestään kun se klipataan ja onkin talvella liki kermanvaalea. Nyt se alkaa olla taas pikkuhiljaa nimensä veroisesti kultainen, vaikka takaosassa onkin vielä vaihdettavaa karvaa.

Mitäs mieltä olette ponin muutoksesta, onko se mennyt parempaan päin? Pidätkö enemmän ponin väristä vaaleana vai kultaisena?

2 kommenttia:

  1. Vitsit miten hieno poni Goldi oikeasti on! Parempaan päin on mennyt ihan selkeästi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin itsekin erittäin hämmästynyt kun näin viimeisimmän kuvan ponin rakenteesta :)

      Poista