Yli kolmen viikon tauko tallilta on saanut rutinoituneimmankin ihmisen aivan sekaisin. Mä tykkään tehdä askareet aina tietyllä rutiinilla. Niin ne sujuu aina jouhevasti ja muistan myös varmasti tehdä kaiken vaadittavan, kun joka kerta tekee samalla tavalla. Tai ainakin teoriassahan se menee näin - yleensä mun rutiinien jouhevuus kärsii kun jään suusta kiinni joka paikkaan.
Nyt loman jäljiltä se rutiinien ihana sujuvuus on kärsinyt kyllä ihan muistakin syistä kuin suuresta suusta. Tuntuu että koko pakka on ollut aivan levällään ja leviää entisestään kun sitä yrittää saada kasaan. Olevinaan noudatan niitä tuttuja ja hyväksi todettuja rutiineja, mutta toteutus kyllä rakoilee pahemman kerran. Nyt muutaman päivän talleilun jälkeen rytmi alkaa hiljalleen tasaantua eikä olo ole enää ihan niin hajamielinen kuin tiistaiaamuna. Koko tallireissun ajan oli sellainen olo että sinkoilee vain ympäriinsä kuin päätön kana ja joku unohtuu koko ajan matkasta.
Hassu tunne kun hevostakin varustaessa on sellainen olo kuin sitä ei olisi tehnyt montaakaan kertaa elämässään. Muistinkohan nyt varmasti kaikki varusteet? Varmuustsekkaus kymmenen kertaa ja silti sellainen olo että jokin unohtui. Maneesiin päästyä totesin että jalustimethan ne jäi - ei muuta kuin kipinkapin tallista jalkkareita hakemaan. Ihan ilman en viitsinyt tässä vaiheessa hypätä selkään, kun jo jetlagin ansiosta olo oli hieman hutera pitkästä ratsastustauosta puhumattakaan.
Hevosen selässä olo oli kuin vasta-aloittaneella. Satula tuntui äärettömän kotoisalta, mutta raajat ei tehneet lainkaan yhteistyötä keskivartalon kanssa. Työstettiin sekä ratsastajaan että sen myötä poniin rentoutta tovin maneesissa isoilla kaarevilla urilla taivutellen. Siirtymisillä sain ponia paremmin selän läpi ja loppua kohden se alkoi jännittyneen ja jäykän sijasta tuntua taas elastiselta omalta itseltään. Puolen tunnin maneesissa jumppailun jälkeen suunnattiin suosiolla pellolle hankeen laukkailemaan. Ei olisi kyllä paremmin voinut kotiinpaluuta toteuttaa, kuin viilettämällä ponin kanssa tuhatta ja sataa lumipyryssä pellolla. Jäiset, melkein vesisateiset hiutaleet pisteli kuin pienet neulaset poskipäitä eikä silmiä voinut pitää viimassa auki. Ponikin kuvista päätellen veti puolet spurteista silmät kiinni, kuski vilkuili välillä ripsien lomasta että pysytään vielä pellolla. Pellolla olisi niin hauska vääntää myös huolellisemmin dressagea, mutta se saa vielä odottaa valoisampia aikoja ja vähemmän lumipyryisiä päiviä.
Kun päästiin talliin jätin ponin vielä lämmittelemään viltin alle kun turvotin sille puuron jonka lahopäissäni myös unohdin valmistella ennen ratsastamaan lähtöä. Kamojen poislaitossa kului ylimääräinen puolituntinen kun yritin saada osan putsattua, kuivattua ja vietyä paikoilleen ja loput vietyä kuivariin roikkumaan, joten puurokin ehti hyvin turvota sillä aikaa. Turvotan näin talvella Goldille ratsastuksen jälkeen tarjoiltavasta puurosta extravetistä, jotta se saisi riittävästi nesteitä itseensä kun ulkona ei ole jatkuvasti vettä tarjolla. Hyvin maistui pieni pellavapirtelö ratsastuksen jälkeen ja ei muuta kuin poni pihalle.
Teen aina ennen lähtöä tallilta vielä viimeisen kierroksen karsinalla ja varustehuoneessa että kaikki tavarat on varmasti paikoillaan ja ponilla on kaikki kunnossa iltaa tai yötä varten. Tällä viikolla olen tehnyt sen joka päivä ainakin kolme kertaa ja joka kerta on ollut vielä jotain fiksattavaa. Päivä päivältä huomaa kuinka rutiinit hiljalleen palaa ohjelmistoon eikä olo ole enää ihan yhtä toivoton. Ehkä ensi viikolla pääsisi jo tästä kaoottisuudesta eroon ja saisi ajatuksia sen verran kasaan että touhu palaa entiselleen.
Startattiin vuosi oikein reippaasti heti ikuistamalla ensimmäinen ratsastuskerta valokuvin. Mulla tapana on potkaista hommat aina reilusti käyntiin ja niin myös tänä vuonna. Uskollisesti Vilma raahautui aamutuimaan lumituiskuun kamera kourassa tehden yhden poninomistajan jälleen ikionnelliseksi kuvataiteellaan.
Kun päästiin talliin jätin ponin vielä lämmittelemään viltin alle kun turvotin sille puuron jonka lahopäissäni myös unohdin valmistella ennen ratsastamaan lähtöä. Kamojen poislaitossa kului ylimääräinen puolituntinen kun yritin saada osan putsattua, kuivattua ja vietyä paikoilleen ja loput vietyä kuivariin roikkumaan, joten puurokin ehti hyvin turvota sillä aikaa. Turvotan näin talvella Goldille ratsastuksen jälkeen tarjoiltavasta puurosta extravetistä, jotta se saisi riittävästi nesteitä itseensä kun ulkona ei ole jatkuvasti vettä tarjolla. Hyvin maistui pieni pellavapirtelö ratsastuksen jälkeen ja ei muuta kuin poni pihalle.
Teen aina ennen lähtöä tallilta vielä viimeisen kierroksen karsinalla ja varustehuoneessa että kaikki tavarat on varmasti paikoillaan ja ponilla on kaikki kunnossa iltaa tai yötä varten. Tällä viikolla olen tehnyt sen joka päivä ainakin kolme kertaa ja joka kerta on ollut vielä jotain fiksattavaa. Päivä päivältä huomaa kuinka rutiinit hiljalleen palaa ohjelmistoon eikä olo ole enää ihan yhtä toivoton. Ehkä ensi viikolla pääsisi jo tästä kaoottisuudesta eroon ja saisi ajatuksia sen verran kasaan että touhu palaa entiselleen.
Startattiin vuosi oikein reippaasti heti ikuistamalla ensimmäinen ratsastuskerta valokuvin. Mulla tapana on potkaista hommat aina reilusti käyntiin ja niin myös tänä vuonna. Uskollisesti Vilma raahautui aamutuimaan lumituiskuun kamera kourassa tehden yhden poninomistajan jälleen ikionnelliseksi kuvataiteellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti