sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Löysin elämääni parhaimman hevosystävän

Paljon mahtuu kolmeen vuoteen. Iloa, rakkautta, surua, epäonnistumisia, epätoivoa, tavoitteita ja onnistumisia. Kolme vuotta sitten musta tuli pienen kuusivuotiaan ponineidin onnellinen omistaja. Se on kummallinen tunne kun tiedät, että nyt on se hetki - tämä on se hevonen, josta en vielä voi päästää irti.

Mun ja Goldin yhteinen taival alkoi jo paljon ennen sitä, kun siitä tuli mun ikiomani. Goldi oli vasta nelivuotias, kun poni ensimmäisen kerran jäi mun mieleeni sen tullessa Erikalle ylläpitoon. Seurasin sen elämää Erikan blogin kautta ja ensimmäistä kertaa pääsin tapaamaan ponin Vermon kansallisessa poninäyttelyssä elokuussa 2013. Siitä puolen vuoden päästä hyppäsin ensimmäistä kertaa ponin selkään ja siitä meidän yhteinen taival käynnistyikin. Aloin liikuttelemaan Goldia satunnaisesti Erikan pyynnöstä keväällä 2014 ja kesän kynnyksellä siitä jo tuli mun puoliylläpitoponi. Meillä oli aivan huikean hauska kesä Erikan ja silloisten tallikavereiden kanssa. Voisin jopa sanoa että se oli yksi parhaimpia kesiä mitä mulla on tähän mennessä ollut. Löysin elämääni parhaimman hevosystävän mitä toivoa saattaa ja sen mukana myös erittäin läheisen ystävän.

Niin päteä pikku-Goldi kesällä 2014 ♥ © Erika

Sänkkärillä 2014, viimeisiä kertoja ponin selässä ennen kuin se lähti Nellalle. © Eeva Laakso

Syksyllä 2014 Goldille etsittiin mun kaveriksi toista puoliylläpitäjää tai mahdollisesti jopa kotia, johon poni voisi lähteä hetkeksi aikaa täysylläpitoon. Ehdokkaita läpikäydessä löytyi ponille niin huippu ylläpitokoti, ettei tosikaan. Se lähtisi 11-vuotiaalle tytölle treeniin ja kisaukseen tavoitteena startata ensi kaudella jo 80-90cm esteitä. Se 11-vuotias tyttö oli Nella.

Vaikka poni olikin vuoden toisessa kodissa, seurattiin me tiiviisti sen treenejä ja kisoja. Oltiin aina mahdollisuuden tullen kisakatsomossa kannustamassa ponia ja tyttöä. En unohda miten noloa se Nellan mielestä alkuun oli, kun me tsempattiin tyttöjä aina radalla. Nykyään se kai on jo tottunut siihen että mä kiljun aina. Ainakin oli HIHSissä ihmetellyt miksi olin niin hiljaa kun heti ei kuulunut huraahuutoja hyvän radan jälkeen, heh!

Kun tyttöjen ensimmäinen kisakausi alkoi lähentyä loppuaan, alkoi Erika puhua ponin myynnistä. En edes oikeastaan tiedä miten se siihen meni, mutta aika pian mä olin päättänyt että jos Goldin joku ostaa, olisi se joku minä. Ei se ihan helppoa ollut tuoda kotiväelle läpi ehdotus poninostosta. Olin tuttuun tapaani varautunut jo alkuun niin tarkoilla budjettilaskelmilla, suunnitelmilla ja perusteluilla, ettei äidillä ja poikaystävällä paljoa ollut asiaan enää sanomista. Niinpä lokakuun 28. päivä 2015 mä allekirjoitin ostosopimuksen ja omistajanvaihdosilmoituksen mun omasta ponista.

© Kiia Kuokka / Tunturiharakka.net

Jo samana keskiviikkoiltana suunnattiin Goldin silloiselle kotitallille pakkailemaan kamoja Erikan kanssa - ponin mä hain kotiin lauantaina. On aivan sanoninkuvailemattoman uskomaton ja upea tunne talutella ikiomaa ponia uudella kotitallillaan. Saatoin hymyillä kuin naantalin aurinko seuraavat viikot - mun unelma oli käynyt toteen. 

Kolmessa vuodessa poni on kehittynyt sekä henkisesti että fyysisesti huimasti ja kasvattanut myös mua. Luonnollisesti ponissa oli mulle tullessa ratsain huomattavissa, että sillä oli kuluneen vuoden pääsääntöisesti ratsastanut nuori tyttö. Se oli vähän hidas pohkeelle ja tuli tuntumalle mielummin ylöspäin, kuin sitä vasten. Huomasi, ettei kouluvääntö ollut enää ihan ponin lempihommia, olihan se päässyt nyt kunnon estetreenin makuun!

Se, mitä Goldi tänä päivänä on, on kaikkea muuta kuin pieni ja pyöreä ponineiti. Se on atleettinen, erittäin työmotivoitunut ja aivan täydellinen treenikumppani. Tuntuu siltä, että se on päivä päivältä vain parempi ja parempi - vielä näin kolmenkin vuoden jälkeen jaksan huokailla kuinka upea se onkaan.

© Kiia Kuokka

© Kiia Kuokka


Vaikka tiesin ostaneeni hyvän ponin, en osannut ostovaiheessa kuvitellakaan meidän olevan sen kanssa jo kolmen vuoden päästä tässä. Mun omistuksessa poni on voittanut Poniderbyn 2016, Ponicupin 2017 ja johtanut samaista kisaa aivan viimemetreille asti tänä vuonna ja osallistunut elämänsä ensimmäistä kertaa vain yhdeksänvuotiaana isojen ponien SM-kilpailuihin napaten sieltä heti mukaansa pronssimitalin. Poni on suorittanut tasaisesti tuoden kotiin kisareissuilta lukuisia ja lukuisia sijoituksia ja palkintoja. Nyt se on A-maajoukkuevalmennettavissa ja ensi vuonna tavoitteet asetettu entistä korkeammalle.

Saa nähdä missä ollaan ensi vuonna tähän aikaan. ♥

6 kommenttia:

  1. Paljon onnea teille kolmesta vuodesta, ihan upeaa, että tienne on ollut näinkin pitkä ja muistoiltaan&tapahtumiltaan rikas!

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä Goldille paras mahdollinen omistaja! Teidän tiimillä menee super hyvin♥

    VastaaPoista
  3. Aivan huippua! Ja on niin ihana seurata teidän yhteiseloa ja -seikkailuja, kun molemmat on silminnähden onnellisia. ❤️
    - Riina

    VastaaPoista