Lisää rapsutuksia, kiitos!

Tällä hetkellä loikoilen jylhässä yksinäisyydessäni hotellin sängyllä. Olen viettänyt päivän koulutuksessa ja leikkinyt turistia entisessä kotikaupungissani Helsingissä ja nyt viimeiset pari tuntia vain koomaillut yksin hotellihuoneessa. Tämä pieni lepohetki omassa rauhassa oli enemmän kuin tervetullut tähän väliin ja kun mun piti olla niin tehokas tänä iltana, mutta hyvä että olen edes tämän postauksen saanut aikaan.

Eilinen päivä oli pitkä ja uuvuttava, mutta ah niin kiva ja antoisa! Oltiin koko päivä nimittäin ponin kanssa Helsingissä Horse Fairissa edustamassa omaa rotua Suomen New Forest-poniyhdistyksen karsinalla. Saatiin pesti hieman viimetingassa vakioponien estyessä, sillä taidettiin vasta tasan viikkoa ennen sopia tästä edustushommasta.

Paikalla piti olla viimeistään puoli tuntia ennen messujen ovien aukeamista, joten tallilla sai taas olla ihan hyvään aikaan siistimässä ponia ja keräämässä kipsut ja kampsut kasaan. Oltiin edellisiltana viestitelty Nellan kanssa mukaan otettavasta rekvisiitasta ja printtailin muutamat kuvat jo olemassaolevien lisäksi somisteeksi. Mukaan Nella valkkaili kaksikon hienoimpia ruusukkeita, muutaman kuvan ja tietysti viime vuonna voitetut mitalit. Tallilta napattiin ponille päähän nahkainen edustusriimu ja vielä varmuuden vuoksi Poniderbyn voittoloimi mikäli poni vaikuttaisi hallissa viluiselta. 

Meidän karsina sijaitsi mun mielestä aika kivalla paikalla. Ei ihan kaikista vilkkaimmalla hälinäpaikalla, mutta silti melko keskellä messualuetta johon vierailijat löysivät helposti. Melko tasainen virta rapsuttelijoita karsinalla kävikin. Alkuun poni oli aivan fiilareissa kaikista rapsuttelijoista ja olisi halunnut vain lisää ja lisää huomiota. Muutaman tunnin kohdalla neiti kuitenkin selvästi väsähti ja hakeutui oma-aloitteisesti hieman syrjempään lepäilemään. Kävin välillä sulkemassa karsinan oven, jotta poni sai olla hetken kaikessa rauhassa ja jaksaisi olla positiivinen loppuun asti. Ja niinhän se kultainen jaksoikin! Olen ihan käsittämättömän ylpeä mun ponista, niin hienosti se käyttäytyi ja oli sekä isojen että pienimpien messukävijöiden rapsuteltavana. Pikkulapset oli Goldin mielestä kaikista kiehtovimpia ja niitä nuuskuteltiin ja pussailtiin ihan toden teolla. Aikuisille poni käänsi välillä takapuolensa ja selvästi kertoi tahtovansa omaa tilaa. Poni kiukutteli koko päivän aikana ainoastaan viereisessä karsinassa olevalle vuonohevostammalle, mikä ei tietysti ollut mikään yllätys.

Ponin tähti sai paljon ihasteluja ja kehuja päivän mittaan!

Tutustumista vierustoveriin. Tätä kuvaa seurasi kimeä vinkaisu ja korvien luimistelu...

Messupäivän puolessa välissä annoin Goldille ihan kunnon tauon edustushommista, heitin sille ison kasan heinää karsinan takaosaan, suljin oven ja lähdettiin Erikan kanssa katselemaan hetkeksi esteratsastusta ja hakemaan itsellekin jotain syötävää (Hesburgerista tietty).

Kun päivä alkoi lähentyä loppuaan (puhutaan siis viimeisestä tunnista) alkoi poni selvästi olla jo sitä mieltä että kohta voitaisiin lähteä kotiin. Se hörisi ohikulkijoille ja alkoi käyttäytyä levottomasti kun ihmisvirta karsinalla väheni selvästi. Alettiinkin jo reilusti ennen viittä valmistautua kotiinlähtöön ja kellon lyödessä tasan oli poni jo ulkona karsinasta matkalla trailerille. Kävelymatka messuhallista parkkipaikalle oli varmaan koko päivän jännittävin ympärillä pörräävien koneiden, kärryjen ja ihmisten kanssa. Saatiin kuitenkin hyvin paketoitua poni kuljetussuojiin ja lastattua koppiin.

Kaikin puolin kokemus oli oikein positiivinen ja poni käyttäytyi niin esimerkillisesti! Seuraavan kerran me ollaankin mahdollisesti esillä jo Tampereen messuilla, jos ei taas nf-ständillä niin todennäköisesti ainakin esteradalla!

Kävitkö sä Helsingin hevosmessuilla? Näitkö Goldia? ;)
 

Rattaissa ollut pikkutyttö keppihevosineen oli niiiiiiiin kiinnostava ♥

Kuvassa Venla Keränen hevosensa Claire 83:n kanssa. Käytiin viime joulukuussa ponin kanssa (siis kyllä, minä ja poni!) Venlan kavaletti- ja puomitunnilla ja tykkäsin paljon!

G nauttii rapsutuksista...

"Oliko sulla niitä porkkanoita?"

"Äiti mä haluan tän ponin"

Henkinen tuki ja kiintiöflunssainen, tuhannet kiitokset seurasta Erika ♥

Myös maailman paras hevoskuvaaja Petra (http://hestafoto.com) kävi moikkailemassa meitä! ♥

Riders Inn Season Opening

Kisapäivä alkoi onneksi 70-90cm seuraluokilla, joten meidän koitoksemme ajoittui vasta iltapäivään. Välillä on kiva käydä kisaamassa niin, ettei tallilla tarvitse olla kukonlaulun aikaan valmistelemassa ponia, vaan voi heräillä ihan kaikessa rauhassa ja suunnata tallille levänneenä. Mukavaa vaihtelua niille aamuneljän herätyksille (joita on aivan varmasti tämä kausi vielä pulloillaan)!

Kuten monella muullakin, on myös meidän neidillä ollut hieman kevättä rinnassa ja se oli jopa piinallisen keikistelevä kisapaikalla. Helposti mua ei ala hävettämään, mutta Goldin keimaillessa ja pysähdellessä käsihevosalueella häntäänsä nostellen alkoi mullakin jo vähän posket punoittaa. Se ei myöskään ollut ensimmäisen luokan verryttelyssä kaikista viehättävimmillään vinkuessaan ja osoittaessaan mieltään Nellan pohjeavuille. Goldi ei ollut selkäänkään tuntunut ihan normaalilta ja sillä oli aivan kummallinen imu esteillä oikeaan, joka jatkui myös radalla. Ponilla oli kova draivi päällä ja se mennä viiletti kuin viimeistä päivää. Sain liven kautta rataa seuranneelta Erikalta viestiä radan jälkeen, että "Oliko vähän vahva? Näytti siltä et ei välittäny tuon taivaallista nellasta." ja pari tippasilmäistä naurusmailia. No olihan se, kun halusi mielummin koittaa keilata esteet Nellan oikealla polvella kuin hypätä puhtaasti yli. Pientä ohjaustehosteiden toimimattomuutta lukuunottamatta rata oli kuitenkin kaikin puolin oikein hyvä.

 Ensimmäisen radan epäonnistumiset on aivan uskomattoman hyvä sisuunnuttaja meidän poniratsastajalle ja seuraavaan verkkaan mentiinkin ihan eri asenteella. Sovittiin, että esteet on hyvä ylittää mielummin sitten vaikka hieman liikaa vasemmalta, kuin keilata oikealta - ja piruvie Nellahan piti päänsä. Poni ja tyttö suorittivat kauden ensimmäisen 110-luokkansa aivan huikealla radalla! Kyllä sitä tuli haukottua happea muutaman hypyn kohdalla kun poni harppasi esteen yli. Kuten joku rataa somessa jälkeenpäin kommentoikin, ei mennyt rimoja hipoen ja esteille jäi paaaljon ilmavaraa. ;) Loistava rata vei johtosijoille pitkäksi aikaa ja vasta luokan viimeisistä osallistujista löytyi vastustaja meidän tehotytöille. Täten lopputulema oli loistava toinen sija ja kausi ihan virallisesti startattu.

Tuleva kausi pitää sisällään aivan järkyttävän paljon hevosaiheisia menoja, joihin sisältyy sekä jo viime kaudella tutuksi tulleita reissuja, myös ihan uusia juttuja! Seuraavana me osallistutaan Goldin kanssa Helsinki Horse Fairin messuille. Meitä voi tulla moikkaamaan Suomen New Forest-poniyhdistyksen ständille sunnuntaina. Paikalla on iso osa Team Goldia; allekirjoittanut, poni, kisaaja ja tärkeimmät huoltojoukot. Olemme paikalla aina messun aukeamisesta sulkemiseen ja meitä saa tulla jututtamaan niin poni- kuin muissakin asioissa ja tietysti antamaan rapsutukset Goldille! 

Kuvat © Elli Heimonen

Poninvaihtopäivät (lainaponilla part 2)

On se vaan niin siistiä, kun tutustuu uusiin ihmisiin ja huomaakin löytäneensä itselleen uuden poniystävän! Ja poniystävällä tarkoitan sekä ihan konkreettisesti sitä ponia, että tämän kaksijalkaista huoltajaa. Sitä vain pienestä ujosta stalkkailusta (siis ihan instagramin puolella, ei sentään häiritty kenenkään koti- tai työrauhaa...) kehkeytyikin ihan oikea kaveruussuhde ja tämän myötä varmasti lukuisia ja lukuisia mahtavia ponipäiviä vielä tulevaisuudessa! Tekee hyvää löytää kaltaistansa seuraa, meitä poniaikuisia kun ei ihan joka nurkalla kuitenkaan tule vastaan.

Tiistaina pääsinkin taas moikkailemaan Maria ja tämän pahamaineista valkoista lohikäärmettä. Ollaan jo hetken aikaa suunniteltu poninvaihtopäivää ja tällä kertaa Marikin pääsi tutustumaan Goldiin. Aloitettiin päivä Vantun luota Kolmikulman tallilta, jonne suunnistin hieman ennen puoltapäivää. Mari oli hakenut V:n jo tarhasta ja pääsinkin heti kuntoonlaittopuuhiin. Poni mulkoili mun touhuja välillä vähän epäluuloisesti, mutta antoi kuitenkin puuhailla rauhassa. En ole itse vielä törmännyt tähän hurjaan puoleen pienessä valkoisessa, mutta tarinoiden perusteella ehkä ihan hyvä niinkin.

Ponilla oli mielipide.

Oli taas kulttuurishokki hypätä Vantun selkään. Se eroaa niin paljon Goldista jo ihan rakenteeltaankin. Vaikka näillä kahdella ei ole kuin muutama hassu sentti säkäkorkeuseroa, on V kaikin puolin paljon isomman tuntuinen. Ei ehkä korkeampi sanan varsinaisessa tarkoituksessa, koska huippaamaan mua ei ole alkanut, mutta sillä on hyvin erityylinen ryhti ja tapa askeltaa. Goldia ja Vanttua verratessa huomaa kyllä, että Goldi on myös ulkomuodoltaan poni isolla P:llä. Vaikkei sekään ole mikään tikittävä pikkuponi, on sen askeleet huomattavasti Vanttua pienemmät ja terävämmät. Vanttua voisikin luonnehtia pikemminkin pieneksi hevoseksi kuin isoksi poniksi.

Pitäydyin edelleen Vantun kanssa hyvin perinteisissä tehtävissä. Aloitettiin ravailemalla rennosti isoilla ympyröillä ja tekemällä suunnanvaihdoksia kahdeksikolla. Alkuun annoinkin V:n mennä hieman oman mielen mukaan ja se valuikin ajoittain aika matalaksi edestä. Kun aloin pikkuhiljaa keräilemään ohjia, sainkin tehdä paljon töitä, että sain yläosaa nousemaan. Vanttu on selvästi melko painava edestä ja valahtaa mielellään etupainoiseksi. Sitä saa ratsastaa aika reippaasti ylöspäin ja kasata takajalkoja alle, että se kevenee edestä. Saatiin tosi kivoja hieman korkeampia pätkiä kokoamalla ravia ajoittain aika reippaastikin, mutta kyllä siinä sai töitä tehdä. Huomaan, etten oikein osaa pitää ohjia kunnolla kädessä kun poni painaa kunnolla vasten ja sainkin keräillä niitä vähän väliä lyhyemmäksi. Ohjasotteen valuminen ei tietenkään sekään auttanut pitämään ponin ryhtiä yllä, vaan sen sai aina koota uudestaan ylös kun lyhensi ohjaa. Ratsastusolosuhteet oli viime kertaan nähden hieman haastavammat katolta putoavan lumen takia ja V kuuntelikin välillä melko valppaana ulkoa kuuluvia ääniä. Mitään lähtöjä se ei ottanut kertaakaan, vaikka välillä heittelikin päätään siinä mielessä, että jos vaan sallisit niin olisin jo häippässyt. Tällä kertaa ponin nappulat alkoi jo hieman selvitä ja uskon seuraavan kerran olevan jälleen helpompi. Kun itse on hyvin kaukana ammattiratsastajasta vaatii uuden hevosen toimimaan saaminen aina toistoja ja toistoja ja ensimmäinen kerta on harvoin mitään kaunista katsottavaa. Eikä aina se toinenkaan kerta. Eikä välttämättä kolmaskaan, mutta joka kerta se paranee.

Kun V oli hoidettu ja palautettu tarhaansa, suunnattiin auton nokka kohti Tuusulaa ja Goldia. Automatka sujui leppoisasti höpötellen niitä näitä, ei tainnut olla yhtäkään hiljaista hetkeä koko reilun puolen tunnin matkalla. Vuoroin vieraissa ja kun saatiin poni haettua tarhasta, sai Mari ryhtyä varustamaan sitä. Olin armollinen ja säästin toisen kuitenkin pintelöinnin ilolta ja pyöräytin itse paketit ponille jalkoihin. Meillä ei vieläkään ole ponille koulusuojia, vaikka tarkoituksena on ollut sellaiset ostaa jo pidemmän aikaa. Niinpä tulee melko monena päivänä viikossa kääräistyä ponille pintelit jalkaan; voisin jopa väittää olevani jo melko haka siinä hommassa. Ohjeistin Maria hieman alkuun siitä, miten poni toimii ja mitä sen yleisimmät kommervenkit on, jonka jälkeen hän sai vapaasti lähteä tunnustelemaan ponia. Kontrasti "tahmean" Goldin ja oman vauhdikkaan Vantun välillä taisi olla melko suuri, ainakin hämmentyneistä kommenteista ja hihittelystä päätellen. Sen kummemmin en Marin ratsastuksesta tähän kirjoita, hän varmasti jakaa omat kokemuksensa Instagramissa; käykää siis ihmeessä klikkaamaan itsenne seuraajiksi @tuhmaponi-tilille!

Nämä ponipäivät on mahtavinta antia, tietysti ratsatsuskokemuksen, mutta etenkin hyvässä seurassa vietetyn ajan vuoksi!

Pientä venytystä askeleeseen, tästä ponista olisi aivan varmasti myös kouluradoille!