perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 2. luukku: Joulun ajan top 5


1. Yhdessäolo:  Meillä on jouluna aina tapana kokoontua isolla porukalla sukulaisten luo syömään ja viihtymään. En tiedä mitään sen parempaa, kuin viettää aikaa niiden kaikista rakkaimpien kanssa, syödä hyvin, nauraa, pelata lautapelejä ja keskustella syvällisiä. Vaikka meillä muutenkin on hyvin tiivis suku, on joulun alla aina aivan erityinen taika ja kaikkien läsnäolo tuntuu entistäkin lämmittävämmältä. Saa oikein pitkän kaavan kautta vaihtaa kuulumisia isovanhempien, tätien ja serkkujen kanssa.


2. Perinteet: Näistä en luovu! Jouluaaton aamuna käydään aamupuurolla joko mummolassa tai perheen luona, riisipuuro kera rusinakeiton on vaan jotain niin hyvää! Nykyään aamupäivään kuuluu myös tallilla käynti, sillä onhan ponikin hoidettava aattona ja mikään ei ole hauskempaa kuin joulumaasto hyvässä seurassa! Vaikka teininä olikin jossain vaiheessa tylsää käydä joulukirkossa, kuuluu sekin kuitenkin perinteisiin ja jos vaan aikataulut antaa periksi, suuntaan perheen kanssa sipooseen jouluhartauteen. Hartauden jälkeen onkin sitten aika kokoontua porukalla joulunviettopaikkaan. Paikka vaihtelee aina vuoden mukaan, riippuen siitä kenellä on aikaa ja mahdollisuus järjestää joulu kotonaan. Ennen ruokaa on joulusaunan aika ja sitten onkin hyvä täyttää vatsa joulupöydän herkuilla. Ilta jatkuu lahjojen jaolla ja seurustelulla. Nykyään kun me kaikki lapset ollaan jo ainakin lähes tulkoon aikuisia, ei yökyläilyjä enää niinkään järjestetä ja yön saapuessa siirrytään omiin koteihin kylläisinä ja hyvillä mielin nukkumaan.


3. Joulurauha ja tunnelma: Joulun alla koko suomen valtaa mystinen tunne. Vaikka moni vielä päiviäkin ennen aattoa keräilee viimeisiä lahjoja ja tykötarpeita kasaan, vallitsee joka paikassa aivan kummallinen ilmapiiri. Ihmiset hymyilee toisilleen, auttaa odottamattomissakin tilanteissa ja ympärille leviää pakkasenkin keskellä lämpö.  Pimeyttä valaisee pihoille ripustetut jouluvalot ja ikkunoissa pilkahtelee joulutähdet. Ulko-ovea koristaa jouluinen kranssi ja sisälle astuessa tuikkujen ja kynttilöiden tuoma lämpö hyväilee pakkasessa paleltuneita poskia. Takan reunukselle on ripustettu kimalteleva joulunauha ja muutama koristepallo ja ikkunoita kehystää punaiset tonttuverhot. Olohuoneen paraatipaikalle on tuotu rehevä joulukuusi, jonka oksille lapset ripustavat kilpaa toinen toistaan kauniimpia koristeita. Villasukat lämmittää palelevia varpaita ja höyryävä glögi tuoksuu vastustamattomalle. Näistä on joulutunnelma tehty. ♥

 

4. Ruoka: Tämähän on se joulun perimmäinen tarkoitus; että saa syödä paljon ja hyvin ja vielä vähän lisää. Vaikka en olekaan se kaikista suurin jouluruuan ystävä, kuuluu pöytään kuitenkin mielestäni laatikot ja kinkku. Ruokailuun panostetaan ja se hoidetaan oikein pitkän kaavan kautta. Alkupalaksi tarjoillaan savulohta, silliä ja perunoita. Maksapateeta, aladoobia ja tietysti graavikalaa. Pääruokana uunissa valmistuu mehukas kinkku, joka on huolella valittu lihatiskiltä. Vaikka vatsa täyttyykin herkuista hyvää vauhtia, napsitaan jälkiruuaksi tietysti joulukonvehteja ja pipareita!


5. Lahjojen paketointi: En tiedä mitään niin hauskaa kuin lahjojen paketointi! Voisin ostaa joululahjoja ihan vain sen vuoksi, että pääsisin paketoimaan ne nätteihin paketteihin (ja täytyy myöntää, että välillä ostankin...). On ihanaa suunnitella jokainen paketti erikseen, eikä yksikään paketti ole koskaan toisen kaltainen. Kaapista löytyy jos jonkinmoisia paperi- ja nauhayhdistelmiä joista sommittelemalla saa tehtyä toinen toistaa ihanampia paketteja. Mun paketit taitaakin aina tunnistaa melko nopeasti, kun ne näyttää pikemminkin koristeilta kuin avattaviksi tarkoitetuilta, heh.





2 kommenttia: