Edessä oli Laakspohjan derbykentällä metri ja kaksikon ensimmäinen metrikymppi ja poni kuskattiin jo edellisenä päivänä kilpailupaikan lähelle yökylään kurjan sääennusteen takia. Edelleen kuljettaminen on hieman jännittävää (lähinnä siis kuljettajille, ei niinkään ponille) joten riskit on hyvä minimoida, ettei vahingossakaan aiheuteta lisää kauhunhetkiä ponille. Poni oli matkustanut yöpymispaikalle kuulemma oikein nätisti ja astellut täysin vieraaseen talliin kuin omaansa. On kyllä uskomattoman ihanaa, että poni on vieraassakin paikassa kuin kotonaan, eikä pahemmin stressaa paikanvaihdoksesta. Siellä se oli kuulemma tyytyväisenä käynyt iltaruokien kimppuun ja jäänyt rauhassa yöunille.
Tälle päivälle oli luvattu aivan kamalaa ukonilmaa lähes tulkoon koko kilpailuiden ajaksi ja oltiinkin hieman sillä varauksella, että voi olla ettei startata lainkaan. Onneksi ukonilma pysytteli kauempana ainakin meidän luokkien ajan ja saatiin rauhassa katsella auringonpaisteessa luokkien kulkua. Olisi tietysti voinut itse varautua sääolosuhteisiin hieman paremmin, sillä nyt olin valinnut päälleni pitkät tummat farkut, nahkakengät ja puolipitkähihaisen.. ei siis mitkään kaikista otollisimmat vaatteet ajatellen että aurinko porotti lähes tulkoon taukoamatta pilvien lomasta ja lämpötila lähenteli varmasti päälle 25.
Nellan ja Goldin metri sujui tuttuun tapaansa todella hyvin eikä radassa ollut sen kummemmin moittimista, tuplanollalla ja oikein hyvällä ajalla. Kuulemma paikka seiskalle oli hieman huono, mutta katsomoon meno näytti sujuvalta ja riittihän se johtosijaan melkein koko luokan ajaksi. Luokassa tuli täysin puhtaita ratoja ainoastaan viisi ja loppujen lopuksi tyttöjen sijoitus oli toisena. Ei hassumpi avaus kesäloman jälkeen!
Metrikympin luokka jännitti itseäni (ja muita taustajoukkojakin ilmeisesti) kaikista eniten. Onhan se iso harppaus ja vielä heti pitkän hyppyloman jälkeen. Eikä jännitystä tietysti helpottanut lainkaan sekään, että kyseessä oli ponicupin osakilpailu, jonka tietysti toivottaisiin sujuvan hyvin että pysyttäisiin mukana pelissä.
Lohjan derbykenttä oli sinänsä kaksikolle ensimmäistä metrikymppiä varten oikein hyvä alusta, sillä tilaa on ja Goldi on aina parhaimmillaan nurmella. Tytöt hyppäsivät viime kaudella ensimmäisen metrinsä itse asiassa samaisella kentällä! Osakilpailu oli jälleen taitoarvostelu, eikä sen kannalta oikeastaan kilpailu jännittänytkään. Jos poni pääsisi esteistä virheittä yli, olisi ainakin sijoitus varma juttu Nellan nätillä ratsastuksella.
Kun etenkin radan ensimmäinen este tuntui tuottavan useammalle ratsukolle ongelmia radalla, alkoi tietysti jännitys tiivistyä. Esteet eivät enää ole ponillekaan ihan mikään kaikista helpoin nakki, vaikka se hyvin ja kolauttelematta yleensä hyppääkin. Taisin pidättää hengitystäni koko radan, sillä kun kaksikko tuli puhtaalla ja siistillä suorituksella maaliviivan yli, tuntui siltä että veri palaa raajoihin ja alkaa pyörryttää. Ensimmäinen metrikymppi siis siististi ja ennen kaikkea puhtaasti läpi! Sitten oli enää aika odottaa pisteitä ja lopputuloksia.
Luokassa oli useampi todella nätisti ratsastanut ratsukko ja seurattiin tiiviisti equipesta online-tilannetta pisteissä. Kun viimeinenkin ratsukko oli päässyt maaliin ja Goldi ja Nella edelleen komeilivat tuloslistan ensimmäisinä olin pakahtua ylpeydestä. On ne vaan niin uskomaton parivaljakko!!!!
Ensimmäisestä metrikympistä siis upean nollatuloksen ja 43/50 pisteiden lisäksi vielä sinivalkoinen ruusuke, aika mieletöntä!!
Kotimatkalle lähdettiin luokkien jälkeen melko kiireellä, sillä Laakspohjaa lähestyi uhkaavasti matala jyrinä ja aivan musta pilvirintama. Tavoitteena oli ehtiä alta pois ennen pahinta taivaan repeämistä, joten pistettiin töppöstä toisen eteen ja lastattiin poni koppiin.
Alkumatka sujui suht ok vaikka edessäpäin näkyi kokoajan uhkaavan tumma taivas ja selkeä vesisade. Soiteltiin Johannan kanssa väliaikatietoja ja jatkettiin hissukseen kotia kohti. Ei oltu päästy edes yli puolenvälin kun alkoi tihuttaa. Tihutus yltyi sateeksi, joka yltyi kaatosateeksi ja aivan jäätäväksi raekuuroksi. Tuntui siltä että rakeet hakkaavat tuulilasinkin pirstaleiksi eikä eteen meinannut nähdä lainkaan. Valtaosa autoilijoista ajoi tien reunaan odottamaan sateen loppumista, mutta päätettiin jatkaa tasaisen varmasti pientä mateluvauhtia eteen ja pois kuuroalueelta. Poni ei reagoinut sateen yllättävään alkamiseen ja rakeiden järkyttävään kopinaan sitten millään. Se jatkoi tyytyväisenä heiniensä syömistä kopissa eikä ollut moksiskaan ulkopuolella vallitsevasta myrskystä.
Ollaan nyt jo muutaman kerran pohdittu sitä mahdollisuutta, että poni oikeasti vaan viihtyy meidän pienessä vanhassa kopissa, sillä se on siellä aina ollut kovin tyytyväisen oloinen. Koppi on kuitenkin sen verran epävakaa ollut vetää, että pidemmille reissuille ollaan lainattu muualta traileria. Nyt ollaan kuitenkin tultu siihen tulokseen, että niin kauan kun tuo vanha koppi pysyy kasassa, on poni turvallisinta ja paras vetää sillä kisapaikkoihin jos sille ei ole tiedossa matkalle kaveria koppiin. Liekö sitten kopin rakennusmateriaaleissa jotain eroa nykyajan moderneihin lasikuitukoppeihin, vai vaikuttaako takaluukun vanerilevy pressun sijasta ponin rentouteen, kun koppiin ei kantaudu yhtä kovin ympäröivän liikenteen äänet. Lisäksi vanhassa kopissa on edessä iso ikkuna ulos, josta uskon ponin tykkäävän erityisen paljon. Se kun on niin kovin utelias, että harmistuu aina jos ei pysty seuraamaan ympäristöänsä.
Nyt poni on tyytyväisenä takaisin omassa karsinassaan ja huomenna heti jatketaan taas normaalia arkea. Jalka on jo huomattavasti parempaan päin, enkä usko että sen kanssa tulee enää uusia ongelmia. Ainakaan vanhojen haavojen suhteen!
(Edit: Tässä vielä videot molemmista radoista!
)
